Iltaa...
Ultra takana.Oli hämmentävää käydä ulkomailla ultrassa kun söpötettiin englannilla, mutta yllättävän hyvin pärjäsi. Eli tänään kp 11 ja ultrassa näkyi, että vasemmassa munasarjassa voisi olla kehittymässä munasolu.Voi mennä vielä 7 päivää ennen kuin ovuloin eli kp18 vois alkaa tulla tuntemuksia. Lääkäri ei kirjoittanut mulle mitään keltarauhasvalmistetta vaikka koitin sitä inistä. Sanoi, että sen teho on kyseenalaista.Ihmettelin sitten, että miten kummassa voi olla edes mahkuja hedelemöittyä jos luteaalivaihe on vain 10 päivää. Sanoi, että sitten koitetaan aikaistaa ovulaatiota clomeilla ja sainkin reseptin. Samaan hengenvetoon totesi, että luomu raskautuminenkin voi olla ihan mahdollista. Sitten musta otettiin vielä verikokeita:lh, tsh, fsh ja prolaktiini.Noi on otettu aiemminkin, ennen esikoista ja olivat silloin ok.Jännää vain se, että kaikki otettiin nyt.Luulisi, että silläkin olisi jotain tekemistä mikä kiertopäivä olisi kyseessä
Lupasivat soittaa tulokset 2pv-2viikon aikana.Sitten eniten hämmensi se, että kohdussa näkyi jotain...ei siis uskonut, että olen raskaana eli epäili kystaa, mutta sen enempää ei tartte olla huolissaa.Ovat yleisiä. Arvatkaas vaan heräskö hetkeksi toive raskaudesta ja valemenkoista?
Mutta tuskinpa olisi näkynyt mitään suurenevia follikkeleita ja vuosin kyllä niin runsaasti että mahdollisuus raskauteen on kyllä täysi nolla.
Mutta tällasta...käteen ei jäänyt siis oikein mitään :| Mulla on Suomen kodissa clomeja joissa päivämäärä voimassa, joten ei mitään järkeä ostaa nyt täältä. Ja ketään en voi pyytää niitä mulle lähettää kun halutaan pitää tämä toiveilu ihan mun ja miehen välillä.
Mutta jouluksi tulen esikon kanssa Suomeen niin jos ei siihen mennessä ole ihmettä tapahtunut niin sitten nappaan lääkkeet mukaani ja koitamme sitten niillä josko saataisiin pikkuinen alulle :heart: Eli hillun tässä pinossa ainakin niin kauan kuin jotain konkreettista apua aletaan käyttämään, jos sallitte B)
Juoko muuten ketään muu täällä greippimehua? Eikö se joidenkin uskomusten mukaan vahvistaisi kohdun limakalvoa? Mä join sitä ennen kuin aloin odottaa esikoista ja kävinpä tässä kaupassa sitä viime perjantaina hakemassa
Kai sitä pitäis juoda jo kun menkat alkaa, mutta ei siitä haittaakaan varmaan ole
Kuullostellaan...
-toive81 ja höh-fiilis