PIKKUKAKKONEN

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pioni76
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Pahoittelut Ninnille!

Tehtiin eilen testi (kun niitä kuukautisia ei ole niin ei voi tietää varmaksi, mutta toivoa on enemmän:) ja se oli siis nega. Nyt sain siis luvan syödä jouluherkkuja. Täytyy vain toivoa et joku päivä onnistaisi.
 
Voi ninni! Olen niin pahoillani. Kuitenkin kuten sanoit, onneksi on jo esikoinen lohtua tuomassa. *halaus*

(.) Ei ne menkat jäänykään siihen kolmeen päivään. Nyt on ollut pientä vuotoa vielä muutaman päivän. En mä täältä osaa olla poissa. ;o)
 
Pahoittelut lähtee täältäkin Ninnille...
Mulla kolmisen viikkoa keskenmenosta ja ekoja menkkoja odottelen, että pääsis taas yrittämään. En olis silloin uskonut, että siitä toipuu, mutta niin kävi, onneksi! Haleja ja tsemppiä.
 
Ida: heis! Mulla oli RFSU:n ovistikut, paketissa lukee vielä rfsu:n gynekologien ja kätilöiden suosittelemia.. ostin ne citymarketista, maksoi jotain 13 euroa ja siinä on 7 testitikkua. Tuloksen saa kymmenen minsan päästä kun tikku on kastettu virtsaan. Pakkauksessa olevan ohjeen mukaan paras aika tikuttamiselle olis klo 10-20 ja edellisestä virtsaamisesta kulunut väh 4 tuntia.
Alotin testaamisen kp 10 ja kp 12 tuli se vahva viiva, huvikseni testasin vielä kp 13 mutta sillon tulikin jo haalee viiva eli ei ovista.
Saara: mikä kp sulla on nyt? minustakin on kivaa olla kotona, mulla on vakipaikka mutta työhönmeno ei motivoi, jos vaan mahdollista olen kotona kun esikoinen täyttää kolme, ellei tässä välissä tule plussaa! :)

 
..ja vielä, klo 10-20 on lh-hormonitaso on suurimmillaan, on myös tärkeää ettei ole virtsannut väh 4 tuntiin ennen testin tekemistä virtsassa olevan lh-hormonin laimentumisen estämiseksi.
 
noista ovistesteistä, niin itse tilasin mammaksi.fi:stä.
On 2pvässä kotona ja halvempia kuin noi kaupan satsit.

ninnille vielä tännekin pahoittelut

keitäs täällä jännäillään??

Kapris kp25/32?
 
Niin, mä oon tilannut ovistestejä kotitestit.com:ista. On tullut nopsasti, niitä Aconin testejä oon käyttänyt ja niihin ollut tyytyväinen.

Täällä ovistesti näytti tänäänkin negaa, mutta eiköhän se vielä ehdi. Ei vaan ollut yhtään mielestäni vahvistunut se haamuviiva, mutta en tiiä miten toi lh-hormoni käyttäytyy
 
Kone ilmeisesti hävitti aikaisemman viestini, joten kirjoittelenpa uudestaan.

Syvimmät pahoitteluni Ninnille.

Inhottavaa hehkuttaa niin surullisen uutisen jälkeen, mutta täällä ollaan toiveikkaalla mielellä. Kriittinen päivä eli kp 31 kohta ohitettu, eikä mitään ole vielä kuulunut. Ei menkkoja eikä oireita. Pissaamistarve on edelleen hieman normaalia useammin. Ekassa alkuraskaudessa ei sellaista oiretta ollut.

Ostin Aconin Early Detection testin eilen. Sillä kuulemma olisi voinut testata jo ennen kuin menkkojen pitäisi alkaa, mutta pakkauksen sisällä olevan ohjeen mukaan testi pitääkin suorittaa vasta oletettua alkamispäivää seuraavana päivänä. Kovasti testi polttelee, mutta koska kiertoni voi olla pidempikin, aion odottaa vielä pari päivää. Yritän kestää perjantai aamuun asti.


















 
Pahoittelut Ninnille, suuri on surusi. Mutta jaksamista ja voimia koko perheelle. Minä toivon että jaksat kuitenkin käydä täällä kertoilemassa kuulumisia. Sama Miille, älä nyt meitä heitä mielestäsi, surut ja ilot jaetaan!!

Täällä ei mittään omaan napaan. Keljuttaa... Miksi sitä ei voisi noin vaan raskautua... Ajattelin olla kattelematta yhtään ovista tai edes ovislaskuria en aio katsoa. Yritetään ihan omalla painollaan, ilman mitään vippaskonsteja. Ois kyllä kiinnostanut ostaa noita ovistestejä, mutta ehkä sitten jos ei tosiaan ala tärpätä.

Mutta kaikesta keljutuksesta huolimatta, mulla alkoi joululoma :) Piparitaikina on jääkaapissa vetäytymässä huomiseksi ja kakkuja aloitan leipomaan ja kaikkea muuta joulua...

Sinda: lykkyä, ilmoittele miten kävi.

Piitu kp 4/27-30
 
Piitu: En mä teitä minnekään jätä. Kyllä mä täällä päivittäin käyn muita tiirailemassa. Omaa vointia en juurikaan kommentoi, kun yritän olla huomioimatta itseäni.

mii
 
Sinda, Noooooh???? Älä nyt hulluja pidä jännityksessä *kihisee uteliaisuudesta* testasitko???

Piitu, minuakin keljuttaa kun ei heti raskaudu. Mutta yritän nyt olla iisisti. Ja ensi kierron otan sitten iiseista iiseimmin, paitsi että tietenkään seuraavaa kiertoa ei tule.

Tänään taisi tulla tikkuihin kuitenkin jotain muutakin kuin haamuista haamuinta. Nooh, katsotaan katsotaan. Täytyypä tässä yrittää miestä houkutella "hommiin"

Pioni kp 12/29-30 muistaakseni
 
Hei täältäkin!

Täällä tuli sitten täti kylään ja nyt on jo uusi yritys päällä. En vaan oo ollut ikinä kovin tarkka merkkaamaan ylös koska menkat alkaa niin on aina vähän muistelemisessa kun koittaa kiertoa ja ovis aikaa laskea. Nyt on peiton alla touhuttu ja alkuuodesta taas sitten näkee josko olis tärpännyt. vauvakuume on kova kun naapuriin vielä syntyy 18.1. (sektiolla) kaksoset niin tietää että kuume vaan nousee. Nyt tulee vaan mummilaan lähtö pahaan aikaan petitouhujen kannalta.

Meillä oli melkoinen viime viikko, eikä ehtinyt/jaksanut tännekkään kirjoitella. Aika meni vakuutusyhtiön kanssa asioidessa. Maanantaina lähdin Ouluun käyttämään esikoista korvalääkärissä ku nousi lämpöä taas hoidossa, bussillä lähdettiin vaunujen kanssa. Ikinä ei sitten päästy kaupunkiin asti sillä bussilla. Bussi kuski jarrutti 80km/h vauhdista painamalla jarrut pohjaan. Poika oli vaunuissa siinä välikössä ja ite seisoin vieressä. Jarrutuksen voimasta vaunut kaatuivat ja poika sen mukana. Onneksi oli kuitenkin valjailla kiinni vaunuissa ja jalat makuupussin sisällä turvassa. Poika kaatui niin, että löi päänsä/poskensa suoraan korokkeeseen ja mä tulin päälle. Muut matkustajat soittivat meille sitten ambulanssin, jolla mentiin ensin terveyskeskukseen ja sitten OYS:n vielä kirurgille näyttämään sitä poskea. Mitään vakavampaa ei onneksi pojalle tullut, ainoastaan naama on ollut turvoksissa ja silmä mustana. Ti-ke ei juurikaan saanut silmää auki, nyt jo on melko hyvässä kunnossa. Itellä alko sitten viim to rintaa sattumaan ja aristamaan ja kävin perjantaina lääkärissä niin samasta "lennosta" johtuen rintakehän ruhjevamma. Yks matkustaja on tietävästi ollu sairaalahoidossa aivotärähdyksen takia, toisella on olkapäähän tullut joku vamma. Kuski ei kysynyt keneltäkään onko joku loukkaantunut tai onko kaikki kunnossa. Hän huusi etuovelta kaksi kertaa ettei se ollut hänen vika ja siinä se.

Että kannattaa käyttää niitä turvavöitä jotka jossakin busseissa on.

Mutta nyt +++-tuulia kaikille ja iloista ja rauhallista joulun aikaa! Taidan lähteä keräämään pojan kamppeita jo kasaan, että päästään huomenna lähtemään matkalle mummilaan.

Myy kp 13/28 ehkä...
 
Olipas Myyllä hurja bussimatka. Hyvä kun ei sen vakavammin sattunut, vaikka tuokin kuulosti jo tosi kamalalta.

Täällä jännitys tiivistyy. Kp 32 menossa. Nyt alan jo uskoa olevani raskaana, mutta en uskaltanut tehdä testiä vielä. Haluan välttyä epäselvältä haamutulokselta ja olla tietämätön mahdollisesta varhaisesta keskenmenosta. Tuli mieleen, että esikoista odottaessa alkuvaiheessa (tosin kuukautta tätä myöhemmin) oli lämpöni lievästi kohollaan ja pää sumeana useamman viikon. Nyt on juuri samanlainen olo. Voi toki tämä lämpöily olla tarttunut esikoiseltakin, mutta yskää ja nuhaa en kuitenkaan ole saanut. Huomisen aion vielä sinnitellä epätietoisuudessa.

Tsemppiä yritykseen ja plussatuulia kaikille ketjulaisille.
 
täällä peukut pystyssä sun puolesta sinda, ilmotathan sit meille heli oliko plussa tai siis tietty kun tuli plussa niin päästään onnitteleen!!!!!!

täällä kp 21/28 eli viikon päästä jännäillään!!!! luulen kyllä että testailen jo joulupäivänä pari päivää etukäteen, kärsimätön kun oon, meni syteen tai saveen. siis esikoisen plussahan näky neljä päivää ennen menkkojen alkupäivää...
 
Ninni: Suurensuuret pahoittelut! Mäkin sain alkuraskauden (n. rv 5) keskenmenon 01/05 ja keskeytynyt km 06/05, joten voin uskoa, miten pahalta susta tuntuu.

Takorautaa: Mulla ei ole mikään kp. Menkat ei ole vielä alkanut synnytyksen jälkeen, poika on kohta 6 kk, joten kai ne kohta alkaa. Imetän vielä.

Myy: Kauhea bussimatka teillä! Onneksi ei sattunut mitään vakavampaa!

Sinda: Mulla on peukut pystyssä sulle, toivottavasti plussaat!

Meille ei kuulu sen kummempaa, joulua odottelen ja valmistelen. Eilen leivoin joulutorttuja, pasteijoita ja pipareita. Vielä on muutama lahja ostamatta, sekä kinkku ja kuusi. Mies kylläkin lupasi käydä tänään ostamassa kinkun ja kuusi ostetaan varmaan loppuviikosta. Ostetaan vaan ihan pieni kuusi (alle metrin korkuinen), kun ei paljon ehditä olla kotona. Käydään syömässä jouluna neljässä eri paikassa.

Taas on ollut kädessä jännetupintulehdus (viimeksi oli vasemmassa, nyt oikeassa) kuukauden verran eikä meinaa lähteä pois, joten sain eilen kortisonipiikin käteen. Sain edelliselläkin kerralla sen ja se auttoi tosi hyvin.

Jos en ehdi kirjoittelemaan, niin hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Saara
 
Jihuuuu, plussa tuli!

En malttanut odotella enää, joten tein testin tänään aamulla. Jo puolen minuutin kuluttua näkyviin ilmestyi vahva plussa. Ihanaa. Jos kaikki sujuu hyvin, niin esikoiselle ja kakkoselle tulee aika tarkkaan kaksi vuotta ikäeroa.

Kiitos kaikille kannustuksesta.

Sinda kp33, rv 4+4(?)
 
Huomenta,

Sinda: Kyllä mä uskon vahvasti plussaan sun kohdalla :)

Myy: Voi hitsi, meni oikein kylmät väreet kun luin tuosta teidän bussimatkasta. Muistan, kun ootin esikoista ja IKINÄ ei saanut istumapaikkaa bussista, niin monet kerrat siellä tuli ison mahan kanssa pidettyä rystyset valkoisena jostakin kiinni. Huh. Onneksi nyt ei kuitenkaan teille käynyt tuon pahemmin, mutta silti.

Meiteille peukkuja - kyllähän noilla herkimmillä plussa voi näkyä jo muutamaa päivää ennen.

Saara, minä oon kuullut monilta, että n. 8 - 9kk ikäisiä kun lapset ovat, niin on alkanut monilla äideillä menkat imetyksestä huolimatta :)

Tänne ei kuulu mitään ihmeitä. Limaa riittää :D

Pioni kp13/29-30
 
OnneaOnnea paljon Sinda, tosiaan ihana joululahja teille!!
Mä täällä kanssa alan jo jännäillä josko sitä saatais plussa meillekin..Mulla pitäis alkaa menkat 25.12 tai siinä main, kierto kun on ollut 25-28 päivän välillä. Mulla on vähän rinnoissa tuntunut, mutta en vielä halua uskoa liikoja. Ekassa kierrossa syyskuussa kun yritimme mulla oli kaikki vahvat raskausoireet (väsymys, paha olo, rinnat kipeet) jotka mulla oli esikoisenkin kanssa ja olin silloin ihan varma että olen raskaana. Sitten olikin iso pettymys kun menkat alkoikin - ties vaikka olisinkin ollut raskaana ja mennyt kesken..
Olen paljon miettinyt lapsien saamista, ja täällä keskustelupalstalla nämä surulliset keskenmenouutiset ovat koskettaneet kovasti. Se, että saa lapsen, on tosiaan jonkun korkeamman käsissä, ei ihminen siihen kauheasti voi vaikuttaa. Saamme täällä kaikki olla niin onnellisia, että meillä on ihanat esikoisemme!!

Ilmoittelen heti kun olen testannut / tai menkat alkanut - siihen asti oikein hyvää joulun odottelua kaikille ja rauhallisia pyhien aikoja!!!
 
Oi, Sinda: me oltiinkin niin samoihin aikoihin aamulla linjoilla, että en ehtinyt huomata sun plussauutista, mutta siis

IHANAA, SUPERPALJON ONNEA PLUSSASTA. Eipä tuon parempaa joululahjaa voisi toivoakaan.

Toivotaan, että meille muille sitten uusi vuosi toisi tullessaan sen parhaan lahjan :)

Pioni
 

Similar threads

P
Viestiä
151
Luettu
4K
I
U
Viestiä
226
Luettu
6K
P
P
Viestiä
141
Luettu
4K
K
P
Viestiä
155
Luettu
3K
P
P
Viestiä
167
Luettu
3K
P

Yhteistyössä