pikku kakkosesta vasta HAAVEILEVAT

päätin tälläisen tehdä tänne jotka vasta haaveilevat pikku kakkosesta, mutta eivät vielä ole yrittämässä. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa =)
Itsellä jyllää kauhea vauvakuume mutta ens vuoden alkupuolella olisi tarkoitus alkaa yrittää.
Meillä on tyttö 10/06 ja kovasti haluaisin hänelle leikkikaveria =)
 
Täällä myös vauvakuume alkanut uudelleen vaivaamaan. Esikois tyttö nyt 1v tällä viikolla. Kun sais vielä tuon miehen pään käännettyä. Taitaa mennä kuitenkin joulun jälkeen yrityksen aloitus. Haaveillaan tässä vain =)
 
Meidän poika on nyt puolivuotias ja meillä molemmilla vanhemmilla on vauvakuume. Mutta mulla sama juttu kuin Elviiraiinalla, eli sektion vuoksi ei saa vielä yrittää... Poika syntyi helmikuussa ja koskapa mulla on joulukuussa muutenkin aika ultraan (myoomajuttuja), niin ajattelin otattaa kieukankin pois samalla reissulla. (Jos saan luvan) Kun ei malttais millään... :/
 
haaveilen oikeastaan pikkukolmannesta, mutta väliäkö (?) sillä.
Iski kuulkaa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tähän asti mulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Nyt vasta tiedän mitä sekin oikeasti on.
Mies ei syty enää asialle, että saas nähdä miten tämä kehittyy.. :ashamed:
 
Täällä myös haaveillaan jo pikkukakkosesta.. tai haaveiltu oikeastaan jo pitemmän aikaa.. esikko siis kohta 10kk.. Itellä vaan vielä koulu niin kesken, et täytyy käyä se ensin pois alta.. Valmistun siis näillä näkymin alku keväästä 2009.. joten siis ensi kesänä olisi hyvä aika antaa pikkukakkoselle lupa tulla, jos on tullaksee :heart:
 
kiva että löytyy muitakin jotka eivät ole vielä yrittämässä =)
kun tuntuu että muissa ketjuissa on pelkästään "yrittäjiä" ja hirveästi ei halua niitä lukea kun haluisi olla itse myös yrittämässä :snotty:
pakko se olis kärvistellä vielä ens vuoden alkupuolelle asti,siihen mennessä olen kääntänyt miehen pään toisiin aatoksiin :whistle:
 
Täällä myös pikkukakkosesta haaveileva mamma :wave:

Esikoinen poika on nyt 8,5kk vauvakuume on kova. Mulla sama tiilanne kun Minttu84:llä eli koulu kesken ja koulu nyt jo rankkaa yhden vauvan kaa joten eka pitäis valmistua ennenku saa antaa toisen tulla. On vaan vaikee olla haaveilematta toisesta vauvasta ja raskaudesta mutta onneksi koulu välillä tiputtaa mut maan pinnnalle. =)
 
Heips! Minäkin liityn tähän remmiin! Meillä on nyt 18kk vanha tyttö ja vauvakuume iski ekan kerran jo keväällä. Muutaman kuukauden yritimmekin jo saada vaavin alulle, muttei tärpännyt...ja sitten se kuumekin katosi jonnekkin. Nyt se kuume nostaa sitten taas päätään, mutta päätin, etten ala heti taas yrittämään vaan kypsyttelen kuumetta hetken aikaa, jotta olemme sitten aivan varmoja siitä,että haluamme toisenkin hulivilin. Asioita sotkee vielä sekin, että opiskelemme nyt molemmat ja asumme kevääseen saakka eri paikkakunnilla. no, omien ajatusten selkiytymistä ja elämäntilanteen parantumista odotellessa on loistavaa aikaa haaveilla :LOL:
 
Vauvakuume vaivaa mutta kakkosen aika ei ole vielä..... :/
Esikoispoika syntyi 8/06 ja alunperin mietittiin että ikäeroa saisi tulla 3-4 vuotta mutta nyt tuntuu ettei millään voi odottaa niin kauaa... :whistle:

Miehellä vielä opinnot kesken ja itselläni muita työsuunnitelmia ensi vuoden syksylle joten toisen lapsen aika ei olisi nyt paras mahdollinen...

Mutta haaveillahan saa aina!! =) :heart:
 
mäkii haaveilen pikkukakkosesta. esikoinen tän kuun 21.pvä 10kk... pitäs olla varmaan ensin 6kk säännöllisesti töissä, että sais sit kunnon äippärahat, jotta pärjättäis. kämppä pitäis myös vaihtaa täs tuota pikaa isompaan... ei oikein 57neliöö riittäis neljälle... ja sit välil ei pinna meinaa kestää yhen kanssakaan, kun on tuota omaa tahtoa tullut.. :ashamed: ja öisin heräilee pari kertaa... oon joskus sanonu et sit kun vuoden päivät oon kunnol saanu nukuttuu niin sit alettais yrittämää... mies varmaan ehkä suostuis jo... aina sitä saa haaveilla!! :p
 
Heis! Täällä myös yksi kakkosta kuumeileva. Esikoinen on nyt 18kk ja mulla opinnot hieman kesken. Tarkotus olisi ehkäisy jättää pois ensi keväänä, silloin ehtisin koulun suorittamaan loppuun. Kiva huomata että on muitakin samassa tilanteessa. =) hetken aikaa olen nyt vauvakuume osiolla pyörinyt mutta en oikein tuntenut sopivani mihinkään pinoon ennen kun tämän huomasin.
 
tervetuloa kaikille mukaan =)
meilläkin se tilanne että mies vielä haraa vastaan ja meidän pitäisi löytää isompi asunto,kun asutaan nyt kaksiossa ja tilanahtaus alkaa iskeä :eek:
mun olis tarkoitus mennä ens kuussa muutamaksi kk töihin samaan paikkaan missä mies on,pääsis sitten liiton rahoille ja vois olla taas hyvillä mielin kotona kun rahaakin tulis sit jonkun verran enemmän..nyt saan vaan alle 300? kk k.hoitotukea :/ ja liiton rahat olis monta sataa paremmat
 
Iltaa muille haaveilioille!
tuli tässä mieleen että olisko aivan typerä idea laittaa meidät listaan jossa olis vaikka esikoisten ikä ja jos tietää millon yritystä olis tarkotus alotella niin sekin? itellä esikoinen siis 03/06 ja pikkukakkosta aletaan yrittää keväällä 08.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiekaus:
Iltaa muille haaveilioille!
tuli tässä mieleen että olisko aivan typerä idea laittaa meidät listaan jossa olis vaikka esikoisten ikä ja jos tietää millon yritystä olis tarkotus alotella niin sekin? itellä esikoinen siis 03/06 ja pikkukakkosta aletaan yrittää keväällä 08.
osaatko sä tehdä sen,kun mä oon tälläinen poropeukalo :ashamed:
 
Voinhan yrittää :)

nikki / esikoinen / pikku kakkosen yritys
pikku myy ja haisulimamma.... 10/06..... alkuvuonna -08
elviiraiina......................................05/07......-08
aamuaurinko............................... 09/06
Rump.......................................... 02/07
PÖPÖ ..........................................-04 ja -05
Minttu84...................................... 11/06..... kesä -08
taataa......................................... 12/06
Tuulia79...................................... 01/06....... -08
miira
Tuisku -84-................................. 08/06
äippäliini83.................................. 11/06
kiekaus....................................... 03/06........ kevät -08
tinsi..................................kaksoset -04.........kevät -08

korjaattehan jos joku meni pieleen :attn:
 
itsellä vaivaa kuume jo mutta mies ei ole vielä lämmennyt ajatukselle syynä varmaan se kun kaksoset tuli maailmaan.nyt kyllä ois jo aika kun ovat jo kohta 3v. keväällä -08 ois haaveissa yritellä
 
hieman nostelen ylemmäs jottei aivan hukkaan joudu tämä pino =)
mitenkäs teillä muilla, onko kuumeilu poikennut jollain tavalla siitä, mitä oli ennen esikoista? Mulla tämä on ainakin paljon "pahempaa" nyt. Tosin esikoista en ehtinyt juuri ollenkaan edes kuumeilla ennen kun jo ilmotti olemassa olostaan :heart: Nyt tuntuu että elelen jatkuvasti noissa haavekuvissa ja odotan vaan tulevaa. Jatkuvasti saan muistuttaa itseäni että nauttisin nyt vaan tästä hetkestä ja ihanasta esikoisestani.
 
Mulla sama juttu kuin sinulla kiekaus että esikko ilmoitti itsestään heti kun annettiin varovainen lupa tulla joten siltä osin kuumeilut jäi aika lyhyeen. Juuri olin koulusta valmistunut ja kesken koulun en vauvaa toivonut. Eli se sujui aika "kivuttomasti".
Nyt tilanne onkin toinen kun toista ei ole ihan heti suunnitelmissa... :/ Mutta eiköhän se tästä...
 
heissuli
Minun kohdalleni voisi lisätä tiedot, kun en itse osaa :p
esikoinen: 05/07
pikkukakkosen yritys: -08

Pitäisi varmaan saada kierto päälle ennen yritystä, nimittäin imetetään vielä öisin ja silloin tällöin päivisinkin.
 
HALODIA!
Mulla on lapset -04 ja -05: Juniori on päässyt muutama kuukausi sitten kahden vuoden ylitykseen ja ilmoitti ettei ole enää äidin vauva, vaan PIENI POIKA. Snif. Esikko täytti kolmen keväällä . Mulla oli alkuun aika tiivis tahti :LOL: Jotenkin tuli entistä kauheampi kuume kun tuo äidin vauva itse ilmoitti vauvasopimuksen irti. :/
 
Iltoja!
PÖPÖ suloinen tuo poikasi "pieni poika" kommentti :)
Mun täytyis tehdä koulujuttuja mutta täällä mä vaan luuhaan :ashamed: Taitaa muutenkin jäädä lukemiset tältä iltaa väliin kun väsyttääkin aivan älyttömästi. Poitsu heräsi aamulla jo klo 6, mikä meillä on todella aikainen herätys. Normaalisti heräilee aikasintaan siinä kahdeksan aikaa. Mutta kyllä pikkustakin väsytti aamupäivällä. Istui tossa eteisen lattialla puuhaliemassa jotain ja havahduin kun oli kovin hiljasta, siinä se reppana istuvilleen nuokkui silmät ummessa :heart:
 

Yhteistyössä