Kaikenlaisia kommentteja olen kuullut ammatinvalinnastani. Yllättävää kyllä, suurin osa ihmettelijöistä on naisia. Joillekkin miehille olen yksi jätkistä, eikä kaikki varmaan muistakkaan, että olen neinen, ennen kuin pikkujoluissa, jolloin he eivät oikein tiedä miten suhtautua, kun mulla ei olekkaan kiukset ponnarilla ja on pikkumusta yllä
Jotkut miehet aliarvioivat kykyjäni, etten muka pärjää samalla lailla kuin mies, ennen kuin saavat todeta, että osaan ajaa autoa ja koirankin kanssa tulen toimeen. Kaiken kaikkiaa pidän työstäni enkä ole juurikaan kärsinyt työpaikkakiusaamisesta tai ahdistelusta.
Eipä se minun hommani nyt niin ihmeellistä ole. Aniharvoin tapaa ketään murtovarasta tai muuta jossa joutuu toimimaan. Lähinnä olen törmännyt päiväsaikaan myymälävarkaisiin ja muutamaan otteeseen niiden perässä saanut juosta. Poliisi tekee kuitenkin suurimman työn ja pidätykset, joten olen vain sellainen "ensihätä" myymälävarkaan nappaamisessa. Sama koskee yöllisiä vartiointeja. Poliisi ne pidätykset tulee tekemään, minä vain yritän ottaa kiinni. Yleensä jos jotain on tapahtunut, kohtaan vain jäljet, että täällä on käyty. Tämän kokoisessa paikassa ei mitään Helsingin yöhön verrattavaa actionia ole
Sielläkin olin muutaman vuoden, joten täällä ollaan melkein "lomalla".
Olen ollut tällä alalla kaikkiaan 12 vuotta. Vuoden olin kotona lapsen kanssa. Empä oikein osaa muuta ammattia ajatella, ellen lähde vielä "vanhoilla päivillä" poliisikouluun
Red Dragon Olet kurjassa tilanteessa. Sisareni saa tällä hetkellä kokea jokseenkin vastaavaa. Hänkin on oppisopimuksella, tosin mainostoimistossa, mutta hänkään ei kuulemma mitään osaa, vaikka parhaansa yrittää. Ollut jo kaksi vuotta. Jaksamista sinulle oikein paljon :hug:
Nyt tulee pitkä teksti, pahoitteluni palstatilan tuhlauksesta, mutta tuo työ on minulle niin mieleinen, että siitä tulee helposti liikaa puhuttua
Hauskaa viikon jatkoa :wave: