Meillä seksi oli alkanut mennä vähän mielikuvituksettomaksi puurtamiseksi, josta en saanut oikein mitään. Suhteen alkuaikoina meillä oli kuitenkin hyvää seksiä. Mies alkoi jo inhottaa sen takia ettei enää vaivautunut antamaan minulle hyvää seksiä. Samalla omakin haluni antaa hänelle hyvää seksiä oli nuutunut pois. Olimme siis joutuneet varmaankin hyvin tyypilliseen kierteeseen, jossa seksiä ei enää viitsitä harrastaa kunnolla.
Päätin tehdä muutoksen. Aloitin itsestäni ettei mies pääse sanomaan ""ethän sinäkään koskaan""... Aloin siis olemaan aktiivisempi seksin suhteen, kiihotin itse itseäni jotta halusin seksiä ja sitten harrastimme sitä. Ensiksi mies pihtaili, mutta kun aloin muistella alkuaikojemme villiä seksiä, mieskin lämpesi. Aloin taas antaa miehelle suuseksiä jne. Sitten otin asian varsinaisesti puheeksi. Sanoin kuinka minua häiritsee seksielämämme huonontuminen. Mies oli samaa mieltä. Hänkin halusi muutosta. Kerroin mitä haluaisin miehen tekevän ja miten. Hän alkoi antaa minulle ja minä kerroin mistä pidän ja mistä en. Meillä oli esileikkiä kyllä ollut koko ajan, mutta ei sellaista mistä minä pitäisin. Esileikki oli muuttunut aika laimeaksi, enemmän intoa vieväksi kuin innostavaksi.
Päätimme ettemme jätä rakastelematta vain siksi ettemme viitsi, että mieluummin löhöäisimme sohvalla tai nukkuisimme. Ei siihen rakasteluun kuitenkaan mene kuin tunti korkeintaan jos ei halua enempää aikaa käyttää. Päätimme taas yrittää olla aktiivisempia ja ottaa toistemme halut huomioon.
Naisilla se taitaa ainakin mennä monesti niin, että alistutaan vaan ""kohtaloon"". Ei vaadita parempaa. Päätetään vaan että mies on huono, eikä oikeasti jutella hänelle siitä miten seksittömyys vaikuttaa suhteeseen ja siihen miten miestä kohtaan tuntee. Jos mies on ""huono"" ja itsellä menee halut siksi, kannattaa miestä opastaa. Kannattaa ottaa itsekin vastuuta haluamisistaan. Jos mies ei saa kiihottumaan, voi omiakin käsiä käyttää. Voi kuvitella kaikkea kiihottavaa, lukea eroottisia tarinoita, katsoa pornoa, jutella fantasioista miehen kanssa. Itsekin olen monta kertaa katsonut pornoa, jotta olisin valmiiksi kiihottunut kun mies tulee kotiin. Jos ei ole ""sillä tuulella"", on vaikea kiihottua vaikka mies tekisi mitä. Syy ei siis välttämättä olekaan miehen huonoudessa vaan omassa mielessä ja ajatuksissa ja siinä ettet vaadi tarpeeksi mieheltä tai että et itse anna tarpeeksi miehelle, jotta tätä innostaisi antaa parhaansa sinulle. Parisuhteessa molemmat vaikuttaa kaikkeen. Ei voi syyttää vain toista (ellei tämä ole alkoholisti, väkivaltainen, alistaja tai muuten kipee tyyppi ja silloin ei kannata välttämättä yhdessä ollakaan).