P
pihikö?
Vieras
Yritetäänkö teillä jouluna säästää menoissa, vai osteletteko huolettomasti hintalappuun katsomatta? Mä en osaa edes jouluna törsäillä, vaikka periaatteessa varaa olisikin, vaan yritän pihistellä vähän kaikesta. Kuitenkin niin että kaikki "tarpeellinen" saadaan hommattua ja tulee hyvä joulu.
Meillä säästettiin tänä jouluna esim:
-tekemällä joulukortit itse ilmaisilla/edullisilla materiaaleilla
-joulumuistamiset osittain itsetehden, esim. näyttäville joulukukka-asetelmille tuli hintaan vain 10/asetelma. Nämä kehtaa viedä joulun kyläilypaikkoihin.
-sukulaislasten lahjoille oli tiukka budjetti, mutta ennakoimalla ja tarjouksia etsimällä löytyi pienelläkin rahalla kivat lahjat. Aikuisten kanssa sovittiin, että suvun aikuisia ei lahjota.
-jouluruoista osa tehdään itse ja perheen kanssa yhdessä mietittiin, mitä todella halutaan syödä, ettei tulisi hävikkiä kovinkaan paljon. Raakattiin pois joulupöydästä esim. kalat ja sellaiset joululaatikot, joista kukaan ei niin kovin välitä.
-lapsille ei ostettu itse yhtään lahjaa, koska saavat runsaasti paketteja sukulaisilta
-uusia joulukoristeita ei hankittu, vaan askarreltiin itse ja käytettiin vanhoja. Muovikuusikin sama kuin edellisinä vuosina.
-joulupukkia ei tilata, vaan pukki jättää lahjat oven taakse
Missä teillä säästetään, vai pihistelläänkö jouluna yhtään? Ja en nyt tarkoita perheitä, joissa oikeasti todella tiukkaa ja sitä rahaa ei yksinkertaisesti ole. Tarkoitan teitä kenellä rahaa olisi mällätä, mutta ette syystä tai toisesta halua...