N
Naisille
Vieras
Hyvät ihmiset.
Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, kuinka naurettavaa on jatkuvasti verrata itseään muihin.
Joku on lihava, ja jollakin on pienet rinnat. No, niinpäs näkyy.
Mutta entäs ne, joilla on isot rinnat, ja jotka ovat laihoja?
Pitäsikö heillä teidän mielestänne olla oikein paska elämä, että teidän traumanne kompensoituisivat?
On todella vaivautunut ja ikävä ilmapiiri sellaisessa seurassa, jossa joku nainen mollaa itseään ja kerjää sympatiaa muilta. Se osoittaa todella pientä henkistä kapasiteettia. Ei nimittäin ole mukavaa laihailla ja esitellä kauniita tissejään siinä toisen nokan edessä onnellisena, kun toinen ei muusta puhu kuin omista makkaroistaan katkeraan sävyyn.
Jos teidän mielestänne teillä on oikeus marista sen takia, että laihat ja isorintaiset naiset pääsevät jotenkin helpommalla kuin te, niin kannattaisi kuitenkin miettiä, että se on kuitenkin itsestä kiinni kaikilla, miten omia avujaan käyttää.
MInusta kaikki naiset ovat joskus tyytymättömiä itseensä, joko fyysisten piirteiden tai jonkun muun takia.
Se laihuus, lihavuus ja tissien koko tuntuu kuitenkin olevan se kaikkien mielestä oikeutetuin marinan aihe.
Jos laiha tai kaunis nainen on murheellinen, niin te läskit ja laudat vain riemuitsette, koska se on se mitä te toivotte kateuksissanne.
No miettikää sitten oikeasti, että josko noita ruumiillisia avuja on teillekin jaeltu sitten ihan ansionne mukaan?