Pieniä ärsytyksiä joista pääset olankohautuksella...

[Almandiini]

mutta kuitenkin haluat mainita asiasta kaverillesi tai vaikkapa jollain keskustelupalstalla?

Tässä multa yksi: olin tänään lähiöjunassa poikani kanssa (joka on siis 13-v. mutta erityislapsi ja tutkimusten mukaan n.6-7 vuotiaan tasolla monilta osin)

Poika läpsytteli käsiään, ja kun katsoin ikkunasta ulos, ilmeisesti tutki vastapäistä penkkiä mielenkiinnolla. Vastapäätä ei siis istunut ketään. Käytävän toiselta puolelta kuului moittivalla äänensävyllä :"Kuules poika, annahan sen penkin olla rauhassa!" Käännyin katsomaan että mitäs nyt, ja kysyin pojalta että mitä oli tehnyt. Poika meni ihan lukkoon ja tuijotti mua ihmeissään. Kysyin, että mitä tapahtui kun sinulle sanottiin noin. Poika totesi siihen, että "siksi, kun mua vihataan".

Surullista, että tuollaisia toisten asioihin puuttuvia vanhoja akkoja on liikenteessä. Anteeksi vaan sananilmaus. Mutta sikäli ohitin asian olankohautuksella, että en alkanut naiselle takaisin valittamaan. Taisi olla aika häpeissään sen jälkeen, mitä kuuli pojan sanovan Ainakin katseli koko loppumatkan ulos junan ikkunasta.

 

["vieras"]

 

[grergr]

Kaikki eksän vinkumiset ja valheet, joista se jää kiinni.
Ei kuulu mulle enää.

 

[minä vainvain]

Kädelläkö se poika penkkiä taputteli vai mitä teki, kun nainen käski jättää penkin rauhaan? Ihme hommaa, jos tuollaisesta joku valittaa. Mutta jos potki vaikka kengällä, niin sitten oli aihettakin sanoa. Tai silloin olisi ollut äidin tehtävä kieltää lasta.

Ainahan niitä ihme tyyppejä on, joiden mielestä 2-vuotias ei saa jutella bussissa jne. Jokaisella meillä on hieman eri käsitys siitä, mikä on ok ja mikä ei. Itse aina toivon, että oma maalaisjärkeni olisi sellainen normaali. Tosin itsestäni tuntuu, että olen liiankin tiukka. Ainakn toisinaan kun käsken vaikka lastani puhumaan hiljemmalla äänellä, joku mummo sanoo, että anna puhua vaan, kiva sitä on kuunnella. Tietty joku toinen mummo voisi taas olla eri mieltä heleästä lapsen äänestä.

Ehkä vastaava tapaus, joka itseäni jäi kummastuttamaan oli tässä pari viikkoa sitten, kun eräs nainen parin pikkukoiran kanssa köytti mut. Tai siis, nainen kumartui kakkoja poimimaan ja koiransa juoksivat siinä 5-metristenhihnojen päässä miten sattuu. Koirat olivat siis siellä ajoradan toisen puolen kaistan puolella ja mietin, että mistäs tästä nyt pitäis itse päästä kävelemään. Huomautin sitten naista, että voisiko pitää vähän lyhyempää hihnaa, että pääsisis tästä kulkemaan. Koitin harppoa niiden hihnojen yli, mutta eiköhän ne koirat juossu siinä sitten ympäriinsä.

Ja huonostihan koirillekin käy, jos auto tulee siitä ja koirat on ajoradalla. Nainen tuhahti minulle, että "eikö sulla muuta asiaa ole". No ei ollu muuta asiaa. Sen naisen mielestä minä olin se v-mäinen. Mun mielestä taas tuo nainen ei ajatellu laisinkaan muita liikkujia tai omia koiriaan. Ehkä ei pidä omistaa koiria, jos ei kykene samaan aikaan pitämään kahta pikkukoiraa tiukasti lyhyellä hihnalla kun kerää niitä kakkoja sieltä tien viereltä...

 

[Almandiini]

Nimimerkille "minä vainvain" : En ehtinyt nähdä asiassa mitään ojennettavaa, kuten juuri sanoin että katselin silloin ikkunasta ulos ja vain hetken. Juuri sitä ennen olin "ojentanut" poikaa siitä, että ei töki mua kengillään (istui siis jalka toisen päällä, jolloin jalan kantapää osui polveeni).

Tähän on sitten ihan pakko sanoa, että kun tulin ekan kerran 19-vuotiaana maalaistollona Helsinkiin, istuin metrossa tyytyväisenä niin, että jalkani olivat penkillä (valtasin siis kahden istujan paikan, ajattelin että eihän siinä mitään kun ei ollut paljoa matkustajiakaan). Sain kyllä kuulla asiasta vanhemmalta miesmatkustajalta, ikään kuin olisin ollut joku teiniangsti. Vaikka se ei ollut suinkaan toimintani tarkoitus, ajattelin vain ottaa lunkisti