Pienen lapsen kanssa Santorinille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Onkohan kukaan täällä ollut kyseisellä saarella?

Suunnittelemme matkaa tuonne silloin vajaa 1,5 v. lapsen kanssa, mutta lähinnä mietin miten siellä pääsee rattaiden kanssa liikkumaan? Onko korkeuserot kovat tuolla ihan lomakohteissa (ei ajateltu patikoimaan lähteä)? Mitään muuta huomioonotettavaa?

Eihän tuo käsittääkseni mikään lapsiperheen paratiisisaari ole, mutta tuon ikäinen ei vielä osaa kaivata vesipuistoja ja eläintarhoja...
 
Oltiin viime kesänä (kesä-heinäkuun vaihde) silloin 10kk pojan kanssa kyseisellä saarella (Santo Miramare hotelli). Hyvin pärjättiin, suurinosa ajasta oltiin tietty hotellilla (hyvät allasalueet) ja läheisellä ranta-alueella. Tehtiin myös päiväretki vuokra-autolla ja yhden päivän retki laivalla tulivuoren huipulle. Toki hankaliakin kohtia saarelta löytyi, mutta mielestämme pärjättiin tosi hyvin. "Pääkaupungissa" oli välillä vaunuilla hiukan haasteellista kulkea, mutta ei mitenkään liian vaikeata. Tulivuorelle ei vaunuilla päässyt, poika oli onneksi sen verran pieni että kulki hyvin (tai no hiki tuli :)) olkapäillä, kunhan vain huomasi suojata hyvin auringolta.

Kaunis saari, suosittelen ehdottomasti. Nyt aiotaan mennä kesäkuun alussa Kreetalle ja poika on silloin n. 1v 9kk.
 
Pieni korjaus, liikuttiin Emmaljungan rattailla, joissa hyvät isot kumipyörät => on varmasti helpompi liikkua kuin jollain pienipyöräisillä matkarattailla. Esim. laivaretken aikana käytiin toisella saarella, jossa rantapolku oli sellaista nyrkinkokoista kiveä ja noillakin oli aika hankala edetä (tämä ehkä vaikein paikka koko matkan aikana).
 
Kiitti vinkeistä! Varmaan aika menisikin juuri pääasiassa hotellin uima-altaalla ja leikkialueella- olen jo sanonut hyvästit entisille aktiivilomille;D Mutta kunhan nyt ei mitään rotkonreunaa rattailla tarvitse kävellä, kuten jossain nettiarvioissa peloteltiin...

Viime kesänä oltiin tuolla Kreetalla, se on ainakin lapsiperheen kannalta superhelppo paikka.
 

Yhteistyössä