Pidätkö miestä "apurina"?

[Herätyksiä]

Olen huomannut että itse asiassa monet naiset haittaavat omalla dominoivalla asenteellaan ja käytöksellään vastuunjakamista - eivät anna miehen "puuttua" lapsenhoitoon ja pitävät omaa hoitoaan kaikkein parhaimpana. Näin pääsee sitten käymään helpommin se kuvio, jossa nainen on kaiken hoitava äiti ja mies vain "apuri", jolle annetaan muutamia tehtäviä käskystä. Ja sitten äiti valittaa, kuinka "mies ei koskaan tee mitään oma-aloitteisesti, aina saa olla sanomassa!"

En sano että miehet olisivat syyttömiä tuossa ylläolevassa skenaariossa, mutta selvää on, että isyytensä kanssa asemaa hakevat miehet ottavat heijastuspintaa puolisonsa käytöksestä, jos palaute mitä mies saa on negatiivista, valittavaa ja komentelevaa, eikä hänen anneta jakaa vanhemmuutta tasaveroisesti... On sitten tietty niitä miehiä, jotka luikkivat muuten vain vastuusta.

Nämä esimerkit ja kysymykset koskevat niitä perheellisiä, joissa jompikumpi vanhempi tai molemmat eivät ole tyytyväisiä suhteen työjakoon. Totta kai se vaikuttaa, miten ollaan jaettu työhön menot - käykö mies päivisin töissä ja nainen on kotona töissä, mutta ei senkään pitäisi tarkoittaa sitä, että se kotiinjääjä joutuu kuormajuhdaksi ja talouskoneeksi eikä töissäkävijä ota kotona enää osaa.

Jos se töihinmenijä luottaa kotona siihen, että hän voi tulla kuin motelliin eikä ota osaa perhe-elämään... Jotain on pielessä. Oletteko silloin ottaneet liikaa vastuuta itsellenne kotona, automaattisesti vienyt lasta nukkumaan, siivonnut ruokajäljet, palvellut kaikin puolin ja mies katsonut telkkaa. Pistäkää riidaksi, jos ei keskustelu mene perille.

Vastuuta molemmille. Missään ei ole sanottu, että äiti osaa ja hoitaa kaiken. Äiti on yhtä pöllö lapsen kanssa kuin isä alussa. Isän ei tarvitse piiloutua oman epävarmuutensa taakse, äidillä on myös epävarmuutta. Jakakaa tuntemuksenne vanhemmuudesta! Älkää antako miehelle sitä kuvaa, että te olettekin kaikki tietävät ja osaava talous- ja synnytyskone. Ottakaa yksilöllisyytenne takaisin ja voimavaranne. Jakakaaaaa.

 

[Entä itse?]

Onko sulla itsellä lapsia? Vahvasti tuntuu ettei ole. Varmaan yrität vasta raskautua, ja ihmettelet kun tuttujen perheessä toimitaan noin kuin kuvasit. Olenko oikeassa? Se on niin helppo arvostella kun itse ei ole siinä tilanteessa.

 

[samoin!]

Mullekin tuli heti luettuani ensimmäisenä mieleen ettei kirjoittajalla ole omakohtaista kokemusta! Tosiaan helppo arvostella kun ei ole itse asiaa kokenut.

 

[Esikoisen äiti]

Miksi luulette, ettei kirjoittajalla ole omakohtaista kokemusta? Meillä nyt 3kk ikäinen vauva ja mies hoitaa häntä töistä tultuaan iltaisin ihan itsenäisesti, ei minun tarvitse häntä opastaa ja ohjata tai olla vierellä vahtimassa koko ajan. Välillä tehdään jotain juttuja yhdessä, esim kylvetyksestä tykkäämme molemmat niin tehdään se yhdessä. Mies on myös antanut äidin nukkua ja hyssyttänyt yön parkuvaa vauvaa, ei se ole missään sanottu että vain äiti voi auttaa kun lapsi huutaa. Meillä mies osallistuu kaikkiin kodinhoitotöihin myöskin. Ei meistä kumpikaan ole toisensa piika kun yhteistä kotia asutaan, on itsestään selvää että yhdessä tehdään. Siksi minusta kuulostaa tosi kummalliselta nuo kommentit että ei ole omakohtaista kokemusta. Ei olekaan, kun en ole passattavan kakaran kanssa mennyt naimisiin vaan aikuisen miehen joka ottaa sitä vastuuta. Miksi kukaan älykäs nainen edes haluaa hankkia lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei osaa kantaa vastuutaan ja osallistua yhteisiin toimiin? Vai onko tosiaan oletusarvo se, että mies ei osaa/pysty/tarvitse osallistua? Ehkä tällaisten naisten olisi pitänyt olla vähän tarkempi miestä valitessaan niin ei olisi sitä omakohtaista kokemusta. Oletteko oikein ylpeitäkin tuosta kokemuksesta kun pitää noin kovasti paheksua että mokoma kokemus puuttuu? Huh sentään, ihan mielelläni ainakin minä jään vaille tuota!

 

[tasavertaiset]

Aloittaja on ihan oikeassa. Viimeaikoina on korvaan alkanut särähtää tuo jos puhutaan isästä jotenkin äidin apurina. Toisinaan tuollaista asennetta todella kuulee. Odotan ensimmäistäni ja olen sanonut miehelle että antaa mulle huutia jos alan liikaa mestaroimaan ja päällepäsmäröimään esikoisemme hoidossa.

 

[what goes around]

Aloittaja on ihan oikeassa. Viimeaikoina on korvaan alkanut särähtää tuo jos puhutaan isästä jotenkin äidin apurina. Toisinaan tuollaista asennetta todella kuulee. Odotan ensimmäistäni ja olen sanonut miehelle että antaa mulle huutia jos alan liikaa mestaroimaan ja päällepäsmäröimään esikoisemme hoidossa.

Etsi tämä kirjoitus kun olet ollut äiti muutaman kuukauden ja kerro sitten menikö kuten suunnittelit. En tarkoita tätä pahalla.

On helppo olla aloittajan kanssa samaa mieltä kun ei ole vielä lapsia. Minä olen hyvin tasa-arvoinen ihminen, esimerkiksi kotityöt jaamme tasan, mies tosin taitaa tehdä enemmänkin, hän yleensä siivoaa ja laittaa ruuat. Mieheni on aikuinen fiksu mies, ei mikään holhottava missään suhteessa. Hän arvostaa minua eikä oleta että olisin joku vaimoke 50-luvun tyyliin. Olin varma että hoidamme lasta tasavertaisesti. Koko raskausajan todella ihmettelin kun kuuntelin äiti-kavereiden katkeran sävyisiä kertomuksia miehistään. Kun sitten saimme vauvan, huomasin mitä arki on. Edelleen mies siivoaa, tekee ruuat, on lapsen kanssa ollut alusta asti kun minä harrastan ja tapaan ystäviä (en käytä sanaa HOITAA, koska mies on isä eikä mikään hoitaja). Mutta kyllä se silti niin on, että yleensä (ei tietenkään aina) kuten meillä äiti on se ykkönen lapsen tarpeille, varsinkin kun minä imetän eikä vauva suostu syömään pullosta. Ei siinä auta jos mies herää öisin syöttöihin, kun vain minä voin ruokkia lasta. Miehen on nukuttava aamuisin (vauva herää aina klo 5) jotta jaksaa töissä. Koska minä tyydytän vauvan useimmat tarpeet, vauva myös rauhoittuu kanssani helpommin, vauva nukahtaa vain rinnalle joten taaskin vain minä nukutan. Ihan väkisinkin tässä muuttuu vähän katkeraksi juuri siksi, että kuvittelin että voimme tehdä kaiken tasapuolisesti. Mutta vain minulla tässä on silmäpussit, univelat ja hampaat harjaamatta.

 

[ihana mies]

No meillä ei apurimeininkiä ole. Hyvin ollaan tasavertaisia lapsen hoitajia. Totta kai minä vietän enemmän lapseni kanssa aikaa kun mies on päivät töissä mutta meillä myös esim. yövalvomiset hoidetaan melko tasan. Ehkä suhteessa 40/60. Silloin kuin imetin, mies tuli herättämään ja kävin vaan imettämässä ja jatkoin unia. Meillä on ollut alusta asti vain yksi syöttö yössä. Sitten kun imetys loppui, niin homma hoidettiin pullolla. Ja tämä kaikki on tullut nimenomaan miehen aloitteesta. Hän osallistuu myös kaikkeen muuhun kodinhoitoon. Totta kai minä tässäkin teen enemmän kun kotona olen, mutta koskaan ei tarvitse patistaa tekemään mitään vaan hommat hoituu ilman nalkutustakin. Tiedän, että minulla on harvinaislaatuisen ihana mies tässä(kin) mielessä.

 

[tasavertaiset]

Aloittaja on ihan oikeassa. Viimeaikoina on korvaan alkanut särähtää tuo jos puhutaan isästä jotenkin äidin apurina. Toisinaan tuollaista asennetta todella kuulee. Odotan ensimmäistäni ja olen sanonut miehelle että antaa mulle huutia jos alan liikaa mestaroimaan ja päällepäsmäröimään esikoisemme hoidossa.

Etsi tämä kirjoitus kun olet ollut äiti muutaman kuukauden ja kerro sitten menikö kuten suunnittelit. En tarkoita tätä pahalla.

On helppo olla aloittajan kanssa samaa mieltä kun ei ole vielä lapsia. Minä olen hyvin tasa-arvoinen ihminen, esimerkiksi kotityöt jaamme tasan, mies tosin taitaa tehdä enemmänkin, hän yleensä siivoaa ja laittaa ruuat. Mieheni on aikuinen fiksu mies, ei mikään holhottava missään suhteessa. Hän arvostaa minua eikä oleta että olisin joku vaimoke 50-luvun tyyliin. Olin varma että hoidamme lasta tasavertaisesti. Koko raskausajan todella ihmettelin kun kuuntelin äiti-kavereiden katkeran sävyisiä kertomuksia miehistään. Kun sitten saimme vauvan, huomasin mitä arki on. Edelleen mies siivoaa, tekee ruuat, on lapsen kanssa ollut alusta asti kun minä harrastan ja tapaan ystäviä (en käytä sanaa HOITAA, koska mies on isä eikä mikään hoitaja). Mutta kyllä se silti niin on, että yleensä (ei tietenkään aina) kuten meillä äiti on se ykkönen lapsen tarpeille, varsinkin kun minä imetän eikä vauva suostu syömään pullosta. Ei siinä auta jos mies herää öisin syöttöihin, kun vain minä voin ruokkia lasta. Miehen on nukuttava aamuisin (vauva herää aina klo 5) jotta jaksaa töissä. Koska minä tyydytän vauvan useimmat tarpeet, vauva myös rauhoittuu kanssani helpommin, vauva nukahtaa vain rinnalle joten taaskin vain minä nukutan. Ihan väkisinkin tässä muuttuu vähän katkeraksi juuri siksi, että kuvittelin että voimme tehdä kaiken tasapuolisesti. Mutta vain minulla tässä on silmäpussit, univelat ja hampaat harjaamatta.

Arvasinkin että tuohon tartutaan kun en ole vielä äiti niin en tiedä. En varmasti tiedäkään ja olen takuulla aika pöllö vauvan kanssa kunhan hän tähän maailmaan syntyy. Siitä ei ole epäilystäkään. Mutta jos nyt unohdetaan se, että olen mistään mitään tietämätön kun en ole vielä äiti. Tiedän että se on vaikeaa ja niin kivaa olisi lytätä minut kommentilla että et tiedä mitään kun sinulla ei ole lapsia, mutta silti yritetäänkö. Parisuhteesta miehen kanssa minulla on kuitenkin pitkä kokemus ja itse asiassa aihe liittyy pitkälti myös parisuhteeseen.

Lähinnä halusin kirjoituksella pohtia sitä, ja niin ymmärsin myös ap:n kirjoituksen, että meillä naisilla tahtoo vähän tapana olla päällepäsmäri mitä tulee kodinhoitoon tai lasten kanssa olemiseen. Myönnän ihan ensimmäisenä, että itsekin tähän sorrun toisinaan ja tunnistan tilanteen.

Juttu menee näin. Mies on lapsen kanssa tai esimerkiksi siivoaa taikka laittaa ruokaa niin nainen menee siihen ja tekee sitten saman asian uudestaan kun mies on esim. siivonnut väärin, laittanut sitä ruokaa jotenkin väärin tai esim. pukenut sen vauvan ei niin toisiinsa värin puolesta mätsääviin vaatteisiin. Miehen tapa toimia ei siis käy naiselle vaikka työn lopputulos olisi ihan yhtä hyvä ja homman tavoite tulisikin saavutetuksi, koti puhdistuu, perhe saa ruokaa ja vauva puhtaat vaatteet.

Olen käynyt nyt raskausaikana aika useissa perhevalmennuksissa yhdessä miehen kanssa ja itse asiassa siellä tämäkin ongelma on nostettu esiin neuvolahenkilökunnan puolelta. En usko että tämä on ihan tuulesta temmattua, sillä luulen että he työssään ovat kuitenkin aika monta äitiä ja isää lapsineen kohdanneet. Kun asiasta on neuvolassa keskusteltu niin tästä syystä olenkin näitä juttuja pohtinut itse ja myös yhdessä miehen kanssa.

Neuvolassa on varoiteltu siitä, että äidin pitäisi luottaa siihen puolisoonsa ja sen kykyyn hoitaa kotia ja olla lapsen kanssa. Ettei miehestä tule se pikkuhommia suorittava apulainen. Ei kukaan ole seppä syntyessään antaa miehenkin opetella ja milläs muulla parhaten oppii kuin tekemällä.
Se on lopulta äidin omaksi eduksikin, kun ei ota harteilleen liian suurta taakkaa. Siinä sitten vääjäämättä väsyy ja pinnakin kiristyy.

Aika loogista on, että mies heittäytyy syrjään koti ja perhe-elämästä, jos palaute kotihommien teosta ja perheen kanssa olemisesta on vain negatiivista tyyliin "et sinä osaa, miksi sinä aina noin, ei se noin mene, anna kun näytän, mene pois sotkemasta". Helpompaa on miehelle vetäytyä sinne sohvalle ja antaa narut naiselle kuin alkaa vängätä naisen kanssa siitä oikeasta tavasta toimia kotona. Miehestä kotona tulee sitten naisen apuri, jolle annetaan pikkuhommia ja mies tekee vain ne työt mitä annetaan naisen valvovan silmän alla, mutta ei halua mihinkään omatoimisesti ryhtyä kun siitä tulee sitten moitetta ja muuta sanomista. Tämä on kai taustalla siihen usein kuultuun naisten motkotukseen, että on se kun meidän mies ei tee mitään kotona, jos ei erikseen käske. Voihan se tietysti olla kivaa kiillotella sitä marttyyrin kruunua ja tuntea itsensä niin tärkeäksi. Mutta niin turhaa energian tuhlausta.

 

[vauvan apulaiset]

Olen aivan samaa mieltä siinä, että taloustyöt eivät saa kaatua vain naisen harteille. Mutta tuo miehen vauvanhoidossa "apurina" oleminen, se on minusta luonnollinen asia.

Ihana mies on täälläkin, mutta ei hänestäkään "emoa" lasten myötä tullut. MInä syötän vauvan öisin, koska minä voin. Olen onnekas että maitoa riittää, imettämällä. Useita kertoja yössä. Mies on osallistuva isä, mutta kun vain tissi kelpaa, niin vähemmästäkin joutuu apurin tai sivustakatsojan rooliin. Varsinkin öisin.

Rytmin lyö perheeseen lapsi, ei äiti. Äiti on vain se joka herkkävainuisemmin sen rytmin tulkitsee, koska on esim juuri ihokontaktissa vauvan kanssa jo noiden tissien ansiosta/vuoksi sekä päivisin ihan luonnollisesti kun mies on töissä. Siten meilläkin minä vihjaan "vaihdatko vaipan" tai "älä anna vauvalle omenasosetta kun ei hän siitä pidä". Minulla on kokopäiväkokemus ja olen vauvan tulkki.

Joku läpi-feministi voi tietysti tämän tulkita päällepäsmäröinniksi. Mutta onko oikein, että vauva olisi koe-eläimen asemassa, että isä saa yrittää ja erehtyä "tasa-arvoisesti" ilman "ohjausta"?

Ei kaiken tarvitse olla niin läpeensä tasa-arvoista. Tiedän, että jotkut tasa-arvon nimissä jättävät vauvan imetyksenkin pois, jotta saisivat olla yhdenvertaisia vanhempina. Sekö sitten on hyväksi lapselle?

Entä se, että oltaisiin 50/50 lapsen kanssa, jolloin isä on ensin päivän töissä, ja kun äiti on ollut päivän vauvan kanssa, niin isä on sitten yöllä vetovuorossa. Sekös sulostuttaa sitten parisuhdetta? Kun mies ei saa koskaan nukkua?

Niin, kummeksuttaa kyllä minuakin, että mistä kokemuspohjalta sellaista tasa-arvoa voi ehdottaa. Minusta se ei vain olisi reilua miestä, eikä lasta kohtaan.

 

[Asiaa!]

Edellisellä on hyvä pointti. Ei se mene niin, että lapsi sopeutuu perheen arkeen, jonka äiti määrittelee ja määrää. Vaan vanhemmat sopeutuvat lapsen tarpeisiin. Lapsi ei myöskään ole koskaan kuullutkaan, että vanhempien pitäisi hoitaa häntä 50-50, eikä tajua, että on täysin epätasa-arvoista itkeä äidin perään tietyssä ikävaiheessa tai vaatia, että häntä hoidetaan aina samassa rytmissä ja samalla tavalla kuin mihin hän on tottunut, koska se tuo turvaa ja auttaa ennakoimaan arkea.

Meillä kyllä yritettiin tuota puoliksi hoitamista. Tulos; ärtynyt ja levoton vauva, joka yhtenä päivänä hoidettiin yhdellä lailla, toisena toisella lailla. Vaikka hyvin hoidettiinkiin. Ei tässä koko hommassa ollut mitään järkeä. Tehtiin työnajoko uusiksi; minä hoidan lapsen, mies leikittää lasta ja huolehtii minun jaksamisestani. Lapsi on tyytyväinen, minä olen tyytyväinen, mies on tyytyväinen. Tärkeämpää kuin se, paljonko mies ajallisesti hoitaa lasta, on se, että hän on edelleen hyvä puoliso ja paras ystäväni. Ei minulla ole mitään tarvetta pakottaa häntä vaihtamaan kakkavaippaa periaatteen vuoksi, kun minulla sama homma menee jo ihan rutiinilla sen enempää miettimättä. Mies voi olla hyvä isä ja sitoutunut perheeseensä, vaikkei toimikaan kuten terkkaritäti on sormi pystyssä valmennuksessa kehottanut.

Minun käsittääkseni naisten valitus siitä, mitä mies tekee tai ei tee, ei liity siihen, paljonko hän tosiasiallisesti hoitaa kotia ja lasta. Vaan siihen, kuuleeko hän oikeasti, mitä puolisolla on sanottavana. Ottaako todesta huolet ja väsymyksen, kaappaako kainaloon työpäivän päätteeksi jne.

 

[viivotin poikki]

Tässä ei nyt taida olla kyse siitä että kotityöt ja lasten hoito pitäisi jotenkin viivottimella mitata ja jakaa 50/50 äidille ja isälle. On toki ihan selvää että ei mies voi imettää ja siten siinä sitä vastuuta kantaa samalla tavoin kuin nainen. Mutta lapsi kasvaa ei se aina tississä kiinni ole.

Kyse on siitä, että naisen tulisi luottaa kotihommissa siihen mieheen enemmän ja sen kykyihin. Tuo kuvaa just sitä luottamuspulaa, kun ajatellaan että miehen hoteissa lapsi on jotenkin koe-eläimen asemassa ja miehen hoito jotenkin vaarantaisi lapsen hyvinvoinnin. Vain äiti osaa ja vain äiti tietää. Työnnetään se mies pois lasta hoitamasta kun ethän sinä osaa. Luulen että meillä mies loukkaantuisi sydänjuuriaan myöten, jos väittäisin että lapsi on hänen hoteissaan koe-eläin ja vaarassa. Kyllä miehilläkin aivot on eri juttu sitten jos mies on vastuuton huithaippeli. Sellaiselle lasta ei kannata antaa. Täysjärkinen isä osaa kyllä lastaan hoitaa. Onhan lapsen kanssa oleminen paljon muutakin kuin imettämistä.

 

[ihana mies]

Kyse on siitä, että naisen tulisi luottaa kotihommissa siihen mieheen enemmän ja sen kykyihin. Tuo kuvaa just sitä luottamuspulaa, kun ajatellaan että miehen hoteissa lapsi on jotenkin koe-eläimen asemassa ja miehen hoito jotenkin vaarantaisi lapsen hyvinvoinnin. Vain äiti osaa ja vain äiti tietää. Työnnetään se mies pois lasta hoitamasta kun ethän sinä osaa. Luulen että meillä mies loukkaantuisi sydänjuuriaan myöten, jos väittäisin että lapsi on hänen hoteissaan koe-eläin ja vaarassa. Kyllä miehilläkin aivot on eri juttu sitten jos mies on vastuuton huithaippeli. Sellaiselle lasta ei kannata antaa. Täysjärkinen isä osaa kyllä lastaan hoitaa. Onhan lapsen kanssa oleminen paljon muutakin kuin imettämistä.

Juuri näin viivotin poikki. Aika kaikkivoipaisen kuuloisia kirjoituksia tuossa edellä. Että kun äiti imettää, niin vain äiti on kykenevä lukemaan lapsensa tarpeet. Ei meillä ainakaan niin ole. Terveellä järjellä ja terveesti tunteva mieskin pystyy ihan yhtälailla tulkitsemaan vauvan tarpeita. Siis jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Ja jos mies sitä itse haluaa. Kyllä meillä ainakin alussa kumpikin olivat ihan yhtä pihalla siitä mitä se vauva nyt itkee. Väsymystä vaiko nälkäänsä. Ei siitä vauvanhoidosta minusta pidä tehdä mitään ydinfysiikkaa. Jokainen vanhempi, oli sitten äiti tai isä, pystyy kyllä tulkitsemaan lapsensa tunnetilat ja tarpeet, vaikka ei 24/7 olisikaan ihokontaktissa kiinni. Tuo on juuri sitä itsensä nostamista jalustalle, että VAIN minä pystyn ja osaan.

Meillä tosiaan on alusta asti mieskin osallistunut erittäin paljon vauvan hoitoon. Myös yövalvomisiin. Ei tokikaan ihan niin paljoa kuin minä mutta paljon kuitenkin. Ja kyllä se meidän parisuhdettamme sulostuttaa. Kuten joku tuolla edellä epäili. Minä en nalkuta miehelle miten asiat pitää tehdä koska alusta asti olemme luoneet yhdessä tavat ja mallit miten vauvaamme hoidetaan. Ja kun mies omasta halusta ja tahdostaan osallistuu vauvan hoitoon melkeinpä kaiken kotona olo aikansa, niin hän on ihan yhtä kykenevä lukemaan vauvamme tarpeita. Ei meillä mitata että onko se suhde 50/50. Sitähän se ei voi ollakaan koska toinen on töissä. Mutta vaikka minä ajallisesti isomman ajan lapseni kanssa vietän, niin ei se tee miehestäni yhtään sen huonompaa vauvanhoitajaa kuin minustakaan. Eikä huonompaa lapsen tarpeiden tulkkia.

 

[tasavertaiset]

Aamen! Löytyihän täältä edes yksi, joka ymmärtää jutun juonen. Kyse on luottamuksesta ja jakamisesta naisen ja miehen kesken. Eihän kaikkea voi täysin tasan jakaa se on selvää, mutta ei sitä tässä haettukaan. Kyse on mahdollisuuden antamisesta miehelle. Tietysti kaikki miehet eivät sitä halua ottaa ja varsinkin naiset eivät sitä mahdollisuutta halua antaa. Mutta huomaa, että miesten puolesta puhuminen ei kauhean trendikästä ole.

 

[justii]

No en kyllä sanoisi, että molemmat vanhemmat ovat "aivan yhtä pöhköjä" lapsen syntyessä. Täällä odotellaan esikoista ja minä olen se, joka päivät pitkät roikkuu tälläkin palstalla imemässä tietoa lapsen hoidosta. Mies ei tietääkseni ole mitään aiheeseen liittyvää lukenut eikä hänellä ole pienintäkään kokemusta lastenhoidosta (jota minulla hieman kuitenkin on). Varmasti sama meininki jatkuu myös lapsen syntyessä: minä selvitän, että miten asiat parhaiten hoituvat. En itsekään haluaisi alkaa vastasyntyneen hoitoon ihan ilman mitään pohjatietoja joten miten voisin antaa miehenikään opetella hoitoa vain yrityksen ja erehdyksen kautta??

 

[ythbgf]

Maalaisjärjellä oikeasti selviää pitkälle. Perhevalmennuskin oli jotain ihan naurettavaa. Vähän pohdittiin, että kuinka avuttomia ihmiset voi oikeasti olla. Meillä ei edes ollut kummallakaan mitään erikoista taustaa lastenhoidosta, mutta ihan järjellä ollaan tultu paremmin kuin hyvin toimeen.

Minä hoidan pääosin siksi, että pidän sitä naisen työnä. (Älkää oikeasti jaksako takertua tähän, sillä näin meillä vaan sattumoisin toimitaan.) En kuitenkaan estä miestä ikinä hoitamasta ja hyvin hän hoitaakin. Minä tosin saatan antaa neuvon jossain asiassa, jonka olen todennut paremmaksi tavaksi.

Ihan huoletta olen voinut lähteä viihteellekin kavereiden kanssa. Ei ole tullu mieleenkään, etteikö kotona pärjättäisi.

Toinen pulla onkin jo uunissa.

 

[Chala]

Ei meilläkään tietenkään tasan 50-50 kaikkea hoideta, eihän se käytännössä olisi mahdollistakaan, mutta yhdessä kyllä. Mies on päivät töissä, minä vauvan kanssa kotona. Kun mies tulee töistä, hän poikkeuksetta kaappaa vauvan syliinsä 5min sisällä ja illan mittaan vaihtaa suurimman osan vaipoista, kylvettää tytön, tanssittaa ja leikittää tätä ja varsinkin jos tyttö on kiukkuinen ja huutaa, yrittää parhaansa mukaan lohduttaa. Minä saatan tehdä ruokaa koska on kiva pystyä tekemään jotain ilman hälytysvalmiutta, miehen kanssa vaihdetaan päivän kuulumiset ja vietetään yhdessä aikaa kun tyttö nukkuu. Yöllä nukutaan perhepedissä ja minä herään syöttämään, hyssyttelyjä ei tarvita koska tyttö nukahtaa aina samantien uudestaan. Onneksi mies ei ole herkkäuninen vaan nukkuu läpi yön niin jaksaa aamulla nousta töihin.

Mulla on ollut paha tapa puuttua miehen siivoamisiin nipottamalla muka huonosta jäljestä. Tästä olen aika hyvin päässyt jo eroon. Tytön hoidossa ollaan oltu tasavertaisia eikä tulisi mieleenikään mennä kädestä pitäen näyttämään miten vaihtaa vaippa tai laittaa body päälle. Ainoa missä olen miestä neuvonut on kestovaippojen käyttö

Itsekin piiitkän haaveiluajan aikana ehdin imeä tietoa vaikka miten paljon liittyen raskauteen ja vauvanhoitoon, mutta niin se siperia vaan opettaa. Arki pienen ihmisen kanssa on aivan erilaista kuin mitä etukäteen voi kuvitella ja vauva opettaa vanhemmiksi. Ihmiset on osanneet kasvattaa jälkikasvunsa ennen internettiäkin Luonto hoitaa hyvin niin äidille kuin aivot omaavalle isälle vaistot kuntoon ja jos mies on niin ummikko ettei ymmärrä miten vauvan kanssa ollaan niin lapsen hankintaa moisen miehen kanssa olisi ehkä kannattanut vielä harkita Maalaisjärki kehiin kuten joku jo kehottikin.

Kumpikaan ei varmasti ole täydellinen vanhempi ensimmäisen lapsen syntyessä, eikä kumpikaan sitä tule koskaan olemaankaan. Naisena ja äitinä kannattaa kuitenkin oikeasti miettiä ja kiinnittää huomiota siihen, antaako miehelle edes mahdollisuuden oppia olemaan lapsensa kanssa ja toimimaan tasavertaisena vanhempana ja kasvattajana.

 

[ap.]

Todella mukava huomata että aihe on herättänyt keskustelua. Kaikilta tuli kiintoisia tekstejä ja oli uusia pointteja...
Laitoin aiheen myös "Vanhempana"-osioon ja siellä oli erittäin mukava huomata että myös miehet olivat tulleet sanomaan kantaa asiaan.

Aihe ei ole turha ja kuten "tasavertaiset" totesi tähän aiheeseen ollaan kiinnitetty huomiota neuvolassakin. Ilmiössä on kuin onkin perää, mmm."viivoittimella poikki" ja "tasaveroiset" laittoivat tiiviimmin niitä pointteja, joita itselläni oli ollut mielessä. Että ei ole kyse viivoittimella poikki touhusta vaan vastuun ja luoton jakamisesta, mahdollisuuksien antamisesta avoimesti.

Monet naiset vain lähtevät automaattisesti ottamaan vastuuta ja paremmuutta itselleen. Jos sen sijaan yhdessä alusta asti jaetaan tuntoja ja ajatuksia vanhemmuudesta ja siitä, mitäköhän nyt pitäisi tehdä (jaetaan se epävarmuus yhdessä eikä päätetä yksin että minä osaan pitää vauvaa näin ja asiat hoituu parhaiten näin), niin silloin toista ei suljeta pois.

Valitettavasti vain luulen, että asia menee enemmän tai vähemmän kuuroille korville niiden osalta, joita asia nimenomaan koskisi, joilla mies on "apurina". Ne jotka tiedostavat ja käsittävät asian, ne ymmärtävät tämän, mutta juuri ne joiden olisi hyvä miettiä tätä asiaa eivät kenties havahdu ja mieti uusiksi. "Jos minä osaan parhaiten, tiedän tämänkin parhaiten, ei meillä tollaista, en välitä tästä aiheesta."

Myönnän etten minäkään tiedä asiaa parhaiten, mutta väittäisin että vanhemmuus on lähtökohtaisesti tarkoitettu molemmille vanhemmille ja jaettavaksi ilman että toista väheksytään. Usein väheksyntä ei edes ole tietoista, nainen vain olettaa tietävänsä parhaiten. Luoton jakaminen ja sen epävarmuuden jakaminen on siksi hyväksi.

Kyllähän mies alkaakin suhtautua naiseen parhaiten osaavana mestariäitinä, jos nainen antaa ymmärtää osaavansa kaiken, tämä nostaa naisen itsetuntoa mutta laskee miehen itsetuntoa ja on huonoksi parisuhteen dynamiikassa. Jos on niin, että nainen on perehtynyt miestä enemmän vanhemmuuteen ja tietää enemmän, hän voi jakaa tämän miehen kanssa ja kysellä mieheltä lisää, niin että molemmat ovat asiassa mukana. Ei siis niin, että nainen hoitojutuista ja muista enemmän perehtyneenä ja lukeneena automaattisesti ottaa asenteen "minähän tiedän paremmin" eikä vaivaudu jakamaan tietoa miehen kanssa.

Joku otti esille imetyksen, että se jää aina naiselle ja nainen on kuitenkin se, jolle niitä unettomia öitä tulee. Tämä varmasti on enemmän näin, etenkin jos pulloruokinta ei tule kyseeseen, jolloin jompikumpi vanhemmista voi syöttää lasta ja herätä antamaan maitoa.

Kyse ei ole kaiken laittamisesta tasan, kotitöiden tasaamisesta justiinsa tasan jne. Vaan tosiaan siitä luoton ja vastuun jakamisesta, mahdollisuuksien antamisesta, yhteisyydestä.

(Ihmisillä on työnjakonsa jo ihan elämäntilanteista riippuen, esim. toinen käy töissä ja toinen on lapsen kanssa kotona. Mutta siihen, miten mies on esim. töiden jälkeen kotona, vaikuttaa parisuhteen vastuunjako ja suhtautuminen toisiinsa. Jos alusta alkaen vanhemmuutta on jaettu avoimesti ja keskustelemalla, ottamalla kumpikin mukaan ja jakamaan tietoa ja epävarmuutta... antoisampaa! )