V
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Ei haittaa, kunhan ei leikata kehitysavusta, maahanmuuttajilta ja espanjalaisilta, italialaisilta ja kreikkalaisilta.Taas leikataan vähävaraisemmilta ja luultavasti myös koulutuksesta, vaikka muuta väittää.
Varmasti, onhan kokoomus ja kepu niin innolla leikanneet julkisen terveydenhuollon resursseja 15-vuotta saadakseen kansan yksityistämisen taakse. Ajatella että vielä 2015 meillä oli EU:n toisiksi ja Euroopan neljänneksi parhain julkinen terveydenhuotojärjestelmä sellaisten maiden kuin Sveitsi, Norja ja Hollanti jälkeen. Ilman kokoomuksen ja kepun resurssileikkauksia mahdollisesti jopa EU:n ja Euroopan parhain.
Suomen terveydenhuolto aivan EU-kärkeä
Viikon positiivinen uutinen 30.1.2015
Suomessa Euroopan neljänneksi paras terveydenhuolto
![]()
Suomen terveydenhuolto EU-kärkeä
Suomessa on tuoreen EHCI-indeksin mukaan Euroopan neljänneksi paras ja EU:n toiseksi paras terveydenhuolto. Suomen sijoitus vertailussa nousi hoitojonojen lyhentymisen myötä.yle.fi
"Suomessa on tuoreen EHCI-indeksin mukaan Euroopan neljänneksi paras ja EU:n toiseksi paras terveydenhuolto. Suomen sijoitus vertailussa nousi hoitojonojen lyhentymisen myötä.
Suomen terveydenhuolto on Euroopan neljänneksi paras heti Hollannin, Sveitsin ja Norjan jälkeen, käy ilmi tuoreesta EHCI-raportista. EHCI-indeksi on arvostettu ja luotettava terveydenhuollon toimivuuden mittari.
Suomi nousi vertailussa huomattavat kuusi sijaa viime vuodesta. Nousu johtuu pitkälti hoitojonojen lyhentymisestä. Myös potilastiedotus ja potilaiden vaikutusmahdollisuudet ovat vertailun mukaan parantuneet Suomessa. Kaiken kaikkiaan terveydenhuollon hinta-laatusuhde on Suomessa eurooppalaisittain erittäin hyvä".
sosiaalivakuutus.fi
Ei haittaa, kunhan ei leikata kehitysavusta, maahanmuuttajilta ja espanjalaisilta, italialaisilta ja kreikkalaisilta.
Miten niin?Idi.. oottimainen kommentti, mutta mitäpä muuta tietyiltä täällä voi odottaa.
Ei Orpo niiltä leikkaa.Ei haittaa, kunhan ei leikata kehitysavusta, maahanmuuttajilta ja espanjalaisilta, italialaisilta ja kreikkalaisilta.
Sä se aina osaat puhua aiheen ohi.. Ei varmaan kukaan ole kieltämässä etteikö Suomessa olisi paremmin kuin jossain kehitysmaassa, mutta onko se joku tekosyy olla keskustelematta siitä että se hyvinvointivaltio, jota myös sinun vanhemmat oli rakentamassa, aiotaan romuttaa ihan kokonaan?Suomi lähettää apua Turkkiin maanjäristysuhreille.
Aika hyvin täällä on asiat verrattuna muihin maihin.
Katsoin eilen pitkään välikysymyskeskustelua.
Petteri Orpo jankkaa aina samaa mantraa. Suomi velkaantuu ja olemme kohta kuin piru merrassa. Olemme eläneet vuosia poikkeusajassa.
Vanhempani elivät nuoruutensa toisen masilmansodan vuosina. Suomi oli tuusan nuuskana ja alkoi sitten maksaa sotakorvauksiaan. Kun olen ikäni elänyt suu säkkiä myöten pätjään hyvin tekipä Orpo ja kumppanit mitä tahansa.
Lainan korot sahaavat ylös ja alas riippuen siitä mitä keskuspankki päättää.
Kitiskää, kätiskää ja ankeuttakaa tällä palstalla niin paljon kuin sielu sietää.
Ei teistä yhdestäkään ulisijasta olisi pelastustöihin maanjäristysalueilla. Siellä pitää hallita hermonsa ja miettiä tarkkaan miten raivauksessa edetään ettei aiheuteta enempää kärsimystä.