Pettämisen anteeksi antaneet..

[Cerine]

Olen aina suhtautunut tosi jyrkästi pettämiseen. Kaikille kumppaneilleni olen jo heti suhteen alussa avoimesti sanonut, että en voisi antaa anteeksi pettämistä ja se olisi kerrasta poikki. Nykyisen kumppanini kanssa olemme olleet yhdessä reilut kuusi vuotta ja vauvan syntymän jälkeen olen alkanut miettiä uudelleen suhtautumistani pettämiseen. En pysty enää sanomaan, että voisin välittömästi lähteä, jos saisin tietää puolisoni pettäneen minua. Rakastan miestäni ja lastani niin paljon, että en haluaisi rikkoa perhettä ja koko yhteistä elämää yhden virheen takia. Kuitenkin tunnen itseni niin hyvin, että en pystyisi unohtamaan tapahtunutta. Joka kerta kun katsoisin miestäni näkisin hänet jonkun muun kanssa, joka kerta kun hän koskettaisi minua voisin pahoin ajatuksesta, että hän on koskettanut samoin jotain toista. Tiedän, että pettäminen johtaisi väistämättä eroon, vaikka en todellakaan sitä haluaisi. Joten tavallaan olen kateellinen niille, jotka pystyvät pettämisen antamaan anteeksi.

Koska tunnen itseni niin hyvin, on ainoa keino yrittää ennalta ehkäistä sellaisen tilanteen syntymistä, jota en voisi antaa anteeksi. Olemme mieheni kanssa alusta asti hyvin avoimesti keskustelleet asiasta ja hän ymmärtää ja tietää, miten anteeksiantamattomana pidän pettämistä. Emme kumpikaan juurikaan käytä alkoholia tai harrasta ryyppäysiltoja kavereiden kanssa, joten pettäminen olisi tietoinen ratkaisu. Mitä alkoholiin tulee, en sitä muutenkaan pidä lieventävänä asianhaarana, jokainen tietää miten alkoholi itseen vaikuttaa, ja jos humalassa tulee tehtyä tyhmyyksiä, silloin itsensä humalaan juominen on se tietoinen osa tekoa, vaikka sen jälkeisiä hölmöilyjä yrittäisikin alkoholilla selittää.

Pidän epätodennäköisenä, että kumpikaan meistä hairahtuisi pettämään 'yksittäisenä virheenä', sen verran paljon olemme asiasta keskutelleet, että jos tilanne ajatuisi siihen suuntaan, kirkkaasti mielessä olisi kyllä kaikki mitä vaakakupin toisella puolella on. Jos sitten kävisi niin, että jompikumpi johonkin toiseen rakastuisi, niin sille ei sitten mitään voisi ja kyse ei enää olisi pettämisestä vaan jostain ihan muusta. Tosin en sitäkään pidä todennäköisenä, koska kumpikin tiedostamme että pitkässä suhteessa ihastumisia tulee ja menee ja jos niin käy, ihastumisen kohteeseen pidetään etäisyyttä ja keskitytään oman parisuhteen parantamiseen, niin kauan, että tilanne menee ohi eikä kehity miksikään suuremmaksi.

 

[piipis]

Olen aina suhtautunut tosi jyrkästi pettämiseen. Kaikille kumppaneilleni olen jo heti suhteen alussa avoimesti sanonut, että en voisi antaa anteeksi pettämistä ja se olisi kerrasta poikki. Nykyisen kumppanini kanssa olemme olleet yhdessä reilut kuusi vuotta ja vauvan syntymän jälkeen olen alkanut miettiä uudelleen suhtautumistani pettämiseen. En pysty enää sanomaan, että voisin välittömästi lähteä, jos saisin tietää puolisoni pettäneen minua. Rakastan miestäni ja lastani niin paljon, että en haluaisi rikkoa perhettä ja koko yhteistä elämää yhden virheen takia. Kuitenkin tunnen itseni niin hyvin, että en pystyisi unohtamaan tapahtunutta. Joka kerta kun katsoisin miestäni näkisin hänet jonkun muun kanssa, joka kerta kun hän koskettaisi minua voisin pahoin ajatuksesta, että hän on koskettanut samoin jotain toista. Tiedän, että pettäminen johtaisi väistämättä eroon, vaikka en todellakaan sitä haluaisi. Joten tavallaan olen kateellinen niille, jotka pystyvät pettämisen antamaan anteeksi.

Koska tunnen itseni niin hyvin, on ainoa keino yrittää ennalta ehkäistä sellaisen tilanteen syntymistä, jota en voisi antaa anteeksi. Olemme mieheni kanssa alusta asti hyvin avoimesti keskustelleet asiasta ja hän ymmärtää ja tietää, miten anteeksiantamattomana pidän pettämistä. Emme kumpikaan juurikaan käytä alkoholia tai harrasta ryyppäysiltoja kavereiden kanssa, joten pettäminen olisi tietoinen ratkaisu. Mitä alkoholiin tulee, en sitä muutenkaan pidä lieventävänä asianhaarana, jokainen tietää miten alkoholi itseen vaikuttaa, ja jos humalassa tulee tehtyä tyhmyyksiä, silloin itsensä humalaan juominen on se tietoinen osa tekoa, vaikka sen jälkeisiä hölmöilyjä yrittäisikin alkoholilla selittää.

Pidän epätodennäköisenä, että kumpikaan meistä hairahtuisi pettämään 'yksittäisenä virheenä', sen verran paljon olemme asiasta keskutelleet, että jos tilanne ajatuisi siihen suuntaan, kirkkaasti mielessä olisi kyllä kaikki mitä vaakakupin toisella puolella on. Jos sitten kävisi niin, että jompikumpi johonkin toiseen rakastuisi, niin sille ei sitten mitään voisi ja kyse ei enää olisi pettämisestä vaan jostain ihan muusta. Tosin en sitäkään pidä todennäköisenä, koska kumpikin tiedostamme että pitkässä suhteessa ihastumisia tulee ja menee ja jos niin käy, ihastumisen kohteeseen pidetään etäisyyttä ja keskitytään oman parisuhteen parantamiseen, niin kauan, että tilanne menee ohi eikä kehity miksikään suuremmaksi.

Aika samanlaisia mietteitä olen itse käynyt läpi. Haluaisin pysyä mieheni kanssa yhdessä, mutta en usko että voisin pettämisestä päästä yli.
Kumpikin tuomitsee pettämisen, mutta jos jostain syystä mieheni pettäisi sen yhden hairahduksen.. luulen etten tahtoisi tietää. Koska en pystyisi antamaan anteeksi ja haluaisin suhdetta jatkaa jos se olisi vaan yksi kerta. Mies saisi yksinään kärsiä tunnontuskissaan. Jos se olisi toistuvaa, tahtoisin tietää ja suhde loppuisi. Mutta siinä tapauksessa se varmaan olisi ohi ollut jo muutenkin.
Jos suhde on loppumassa pitää mielestäni ihmiset kunnioittaa sen verran entistä rakastaan ettei petä ja aiheuta haavoja tälle.

 

[nimetön nainen]

Oli marraskuu 2006 ja mieheni lähti firman pikkujouluhin. Minä jäin kahden lapsemme 7v ja 5v kotiin viettämään koti-iltaa. Kotimme oli ihana, kuin oma linna. Rakennutimme sen muutama vuosi aikaseimmin ja olin saanut sen juuri sisustettua joulua varten. Sinne oli mukava jäädä saunailtaa lasten kanssa viettämään. Illalla soittelin anopille kuulumisia ja pyysin häntä tulemaan taas joku päivä ensi viikolla käymään. Hän asui vain kilometrin päässä kodistamme.

Yöllä heräsin neljän aikaan ja huomasin ettei mies ollut vieläkään saapunut kotiin. Yritin soittaa hänelle, mutta hänen puhelimensa ei vastannut, pirisi vain. Todellisuus iski kasvoille vasta kun mies saapui krapulaisena vasta kahdeksan aikaan aamulla kotiin. Kysyin häneltä heti mitä oli tapahtunut ja hän kertoi olleensa työkaverinsa luona yötä. Tätä mies ei voinut salata, koska he olivat jo jääneet kiinni työkaverin miehelle. Puhelu tältä mieheltä tuli suunnilleen samoihin aikoihin miehen kanssa. Hän oli puhelimessa vähäsanainen, mutta halusi minun tietävän mitä oli tapahtunut.

Koko seuraava puolivuotta olin shokissa. En edes muista kyseistä joulua kovin hyvin, olin vain surullinen ja itkin. Juttelimme mieheni kanssa ja kerroin hänelle, etten usko voivani enää jatkaa tässä parisuhteessa. Seuraava shokki olikin se, että mies ei yrittänytkään kääntää päätäni. Hän sanoi, että jos ”en palaudu normaaliksi” niin parisuhdetta on turha jatkaa. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään suhdetta tähän naiseen. Päinvastoin tämä nainen oli irtisanoutunut alkuvuodesta tapahtuneen johdosta. Mieheni ei sanojensa mukaan ollut nähnyt tätä naista hänen lähdettyään samasta työpaikasta.

Erosimme ja lapsillemme tuli yhteishuoltajuus. Avioehdon takia mieheni sai suurimman osan varoista ja hänen varakkaat vanhempansa ostivat minut ulos yhteisestä asunnostamme. Minä muutin kerrostalokaksioon kaupungin laidalle, sairastuin masennukseen ja jäin jotenkin hirveän yksin. Lapset olivat vuoroviikoin minulla ja miehelläni. Ystävät pitivät yhteyttä meihin molempiin, mutta ystäväpiirimme muodostui aikanaan melkein kokonaan miehen ystävistä, minkä takia kai he pitivät enemmän hänen puoliaan. Tai en tiedä pitivätkö he kenekään puolia, mutta he tapasivat usein ja viettivät iltoja yhdessä.

Masennukseni takia sosiaalivirasto kävi meillä tarkkailemassa minua, että olenko edes kykenevä hoitamaan äidin tehtäviäni. Onneksi sentään heidät sain vakuutetuiksi ja lääkkeet auttoivat minua arjessa. Tosin tieto tästä jotenkin pääsi kulkeutumaan ja minusta ainakin tuntui, että koko kaupunki piti minua huonona äitinä.

Nyt vuonna 2012 olen parantunut sairaudestani, mutta kaipaan ihan hirveästi sitä aikaisempaa onnellista elämääni. Olen jollain tavalla edelleenkin hirveän katkera siitä mitä minulle kävi ja en edes tiedä miten kanavoisin tämän vihani. Ex-miehelläni on nyt tällä hetkellä uusi vaimo, jolla on lapsi aikaisemmasta liitostaan. Lääkärinainen, joka golffaa... jostain syystä tuo kuvottaa minua! Mutta mukava kuitenkin, mitä olen lapsiltani saanut hänestä kuulla.

Olenko miettinyt sitä, että olisiko tuo yksi pettäminen pitänyt antaa anteeksi. Olen! Olen miettinyt sitä varmasti noin tuhat ja sata kertaa. Olen perustellut ratkaisuani masennuksella ja sillä, että en edes kyennyt miettimään asiaa rationaalisesti, vaan toimin tunteella. Teinkö silti oikean ratkaisun? Sitä minä olen miettinyt. Ainakin, jos en mitään muuta, niin miettisin päätöstäni vielä uudelleen ja punnitsisin vaihtoehtoja.

 

["vieras"]

Kannattaa kyllä katsoa aina vähän peiliinkin, kun tulee petetyksi, eikä heittäytyä megauhriksi. Jos kotona kaikki hyvin, niin tuskinpa sitä uskottomuutta tulee. Ei uskottomuus ole ratkaisu, mutta on se silti seuraus. Huonosta parisuhteesta puolison kanssa.

 

[Metsäpeikko]

...

Olenko miettinyt sitä, että olisiko tuo yksi pettäminen pitänyt antaa anteeksi. Olen! Olen miettinyt sitä varmasti noin tuhat ja sata kertaa. Olen perustellut ratkaisuani masennuksella ja sillä, että en edes kyennyt miettimään asiaa rationaalisesti, vaan toimin tunteella. Teinkö silti oikean ratkaisun? Sitä minä olen miettinyt. Ainakin, jos en mitään muuta, niin miettisin päätöstäni vielä uudelleen ja punnitsisin vaihtoehtoja.

Rehellinen kertomus :hug:

Oletko jo päättänyt teitkö mielestäsi oikein vai toimitko hätiköidysti?

Kertomuksesi on yksi hyvä esimerkki siitä kauhuskenaariosta, mistä syystä minä en edes harkitse/harkinnut eroa. Toki on vielä painavampiakin asioita.

Olin enimmäkseen tyytyväinen elämääni ennen pettämistä ja olen sitä myös nyt jälkeenkinpäin.

Ei se elämä siitä aina parane tai muutu onnellisemmaksi kun jättää petollisen puolison, tämä tiedoksi näille "kerrasta poikki" ihmisille. Joskus on vain mentävä niillä korteilla jotka on saatu. Mun kohdalla ne on ihan kelvolliset eikä se, mitä luulen menettäväni kun en eroa ja ala uutta elämää ole niin merkityksellistä. Mutta se mitä TIEDÄN menettäväni on kultaakin kalliimpaa. Tokihan olisi kivaa jos kaikki olisi täydellistä mutta ei aina saa sitä mitä haluaa.

 

[se toinen nainen]

Mua (ei tietääkseni) ole petetty, mutta mun kanssa on muutamaan otteeseen petetty. En ole ylpeä asiasta, mutta en näitä kertoja hirveästi häpeäkkään.

Ensimmäinen kerta oli työkaverin kanssa, se perinteinen pikkujoulujuhlaskenaario. Saman henkilön kanssa oli ollut sähköä ilmassa jo pitkään, ja jotenkin molemmat tiesivät, että ennemmin tai myöhemmin päätyisimme sänkyyn. Kun se viimein tapahtui, sähkö loppui kuin seinään. Ei sillä, että seksi olisi ollut huonoa, vaan molemmat ilmeisesti ymmärrettiin tilanteen mahdottomuus.

Tällä miehellä on nykyään 2 lasta ja he ovat naimisissa silloisen tyttöystävän kanssa. Toivon heille kaikkea hyvää. Toivon myös, että se yksi kännihuuruinen pano ei ikinä tule puheeksi heillä. Mielestäni pahempaa pettämistä oli se kuukausien flirttailu kuin seksi.

Toinen tapaus on hankalampi. Mies valittaa mulle huonoa parisuhdettaan ja olen erittäin ihastunut tähän mieheen. Silloin tällöin tilanne ajautuu sellaisille raiteille, jota pettämiseksi kutsutaan. Oikeasti olen sitä mieltä, että miehen pitäisi selvittää tilanne naisystävänsä kanssa ennen mun kanssa pelehtimistä, mutta ihastukseni kourissa tartun kiinni tilaisuuteen.

Minulla on ollut myös sellaisia yhden illan juttuja, joista olen jälkeenpäin joltain muulta kuullut, että mies on ollut varattu. Ajatuskin siitä, että jonkun pitkä ja rakastava parisuhde kaatuisi meidän seksin takia, on kauhea.

Olen periaatteessa sitä mieltä, että pettämisen raja menee siinä, mitä ei voi toisen edessä tehdä. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että pahempaa pettämistä on henkinen pettäminen, se että toisella on niin rakas sydänystävä, että sille tulee kerrottua ne eniten mieltä painavat asiat elämässä. Pitkän parisuhteen ei tule kaatua yhden illan sohaisuun. Pitkään kestävät avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat tietenkin asia erikseen.

 

["vieras"]

Jos saa pettämisen kerran anteeksi, niin on hyvin matala kynnys pettää uudestaan ja uudestaan....

 

[piipis]

[QUOTE="vieras";26904238]Kannattaa kyllä katsoa aina vähän peiliinkin, kun tulee petetyksi, eikä heittäytyä megauhriksi. Jos kotona kaikki hyvin, niin tuskinpa sitä uskottomuutta tulee. Ei uskottomuus ole ratkaisu, mutta on se silti seuraus. Huonosta parisuhteesta puolison kanssa.[/QUOTE]

ja vika on petetyn? Ei. jos parisuhde mättää siitä pitää puhua eikä pettää. Näin ollen syy on kyllä täysin pettäjän.

Se jonka kanssa henkilö pettää ei ole vastuullinen, ellei ole erikseen "saalistanut" miestä/naista ja näin ollen ollut iso osa pettämiseen johtanutta tilannetta.
Pitäisi aina miettiä miltä itsestä tuntuisi jo sinua petettäisiin ja kehottaa toista puhumaan puolisonsa kanssa ensin. Vaikka olisi kuinka ihastunut, järki käteen ei se pettäjä sinua valitse kuitenkaan. Ja jos ei ole ihastunut niin voisi tehdä toiselle ihmiselle (sitä jota meinataan pettää) hyvän teon ja olla ottamatta petollista kumppania.

 

[asian vierestä]

miksi se nainen piti saattaa kotiin? eiköhän aikuinen nainen löydä tiensä kotiin itsekkin, taisi olla jo sessiota vierailulla. Muuten en ihmettele pettämistä eihän se kulli käytössä kulu ja ukko jäi kuites akkasa luo.

 

[harmaa tällä kertaa]

Minua petettiin humalassa. Ihminen josta en ikinä olisi uksonut. Meni kyllä pohja kaikelta siinä tilanteessa ja se oli hirveintä mitä minulle oli tapahtunut. Juttu ei ollut edes vakava, eivät edes panneet. Mutta kuitenkin.
Kirkkain ajatus mielessäni oli kuitenkin se että tämä asia selvitetään juurta jaksain. Vaikka ennen olin ollut tosi jyrkkä asiaa spekuloidessani, huomasin että ei eroaminen ollut edes vaihtoehto. Tiesin heti että rakastan kumppaniani niin paljon ettei yksi moka sitä hajota. Luottamuksen hajoitti jossain määrin mutta se tuntuu tulleen ajan mittaan takaisin.
Heti alkuunsa minä reagoin fyysisesti. Minua palelsi koko ajan monta päivää. En pystynyt syömään. Minua vapisutti. Ihan järkytyksestä. Minua petti myös toinen ihminen siinä, minun hyvä ystäväni oli tämä toinen osapuoli.
Nimetön nainen kuvaa hyvin tunteita. On tilanteita joissa pettäminen tulee vieläkin mieleen. Sitä enemmän jos muilla elämän osa-alueilla on stressiä.
Meidät pelasti puhuminen, se että väsymykseen asti puitiin syitä mistä tilanne johtui, miten siihen ajauduttiin. Mikä oli meillä pielessä. Ne asiat korjattiin.
Yksi hairahdus ei pyyhkäise pois yhteistä onnellista elämää. Mies katui ihan hirvittävästi, ei ole antanut itselleen anteeksi vieläkään vaikka aikaa on jo kulunut. Ei puolustellut tekoaan, oli vain hirvittävän pahoillaan. Itse tiedän ettei selvinpäin mies olisi moiseen lähtenyt.
Me ollaan onnellisia mutta terävin kärki luottamuksesta meni. En tuo sitä kuitenkaan esille. Minä luotan niin pitkään kuin toisin todistetaan. Minä en pilaa tämän hetkistä elämääni vanhojen kaivelulla. Olen onnellinen, lapsemme saavat olla ehjässä kodissa, meillä on hauskaa ja ihanaa yhdessä. Olemme myös entistä vahvempia. Venettämme ei laineet kaada. Tiedän arvoni ja mieheni arvon. Mies tietää virheensä ja tekisi varmasti mitä tahansa peruakseen tapahtuneen- minä myös. Tuota ei olisi tarvinnut tai pitänyt koskaan tapahtua. Olisin onnellisempi ilman tuota tapahtumaa. Silti en ole onneton tai katkera.
Olen ylpeä itsestäni että annoin anteeksi ja jatkoin, olisin voinut raivoisasti erota jos en olisi hiljentynyt punnitsemaan vaihtoehtoja. Mitä mulla olisi nyt? En olisi ainakaan onnellisempi koska suurimman osan ajasta olen täysin ennallani. Rakastan miestäni, tiedän ettei häntä parempaa kumppania, isää ja sielunystävää ole. Seksi on mahtavaa, ollut aina. En vaihda, enkä halua olla yksin.

Sen tiedän että toista kertaa en antaisi anteeksi, sitten menisi luotto lopullisesti ja silloin ei meillä olisi enää mitään.

 

[Vastaaja]

On helppo vastata. Mulle tärkeimmät asiat suhteessa ovat uskollisuus, lojaalisuus ja luottamus. Jos mieheni minua pettäisi, mitä jäisi jäljelle? Tai minä häntä, arvot samanlaiset. Asiat keskusteltu selväksi jo suhteen alussa, jos toinen möhlii, heittää avioliiton samalla menemään.

Ja ei, tämä ei ole naivismia vaan faktaa ja itsetuntemusta. Edellisestä avioliitosta olen eronnut oman uskottomuuteni vuoksi. Mies olisi antanut anteeksi.

 

[10052011]

Annoin anteeksi,koitin ainakin kovasti.Koitin jatkaa pettäjän kanssa,mutta koska se suhde ei loppunut sen naikkosen kanssa,lopetin itseni kiusaamisen ja potkin miehen ulos.Sinne meni kaikki,en tänäkään päivänä luota yhteekään suhteeseen täysin,se on kuluttavaa,tiedän.

 

[Metsäpeikko]

Minua petettiin humalassa. Juttu ei ollut edes vakava, eivät edes panneet.

Ööö.. mistä sitten kiikastaa? En itse laskisi tuota edes pettämiseksi vaan joksikin sekoiluksi.

Mene pois. Täällä puhutaan pettämisen anteeksi antamisesta!

 

[nikitön]

Minä olen aina ollut kerrasta poikki ihminen, lasten isän kanssa hän petti mua ja sain siitä tietää tuttavani kautta, ei voinut edes itse kertoa. Se luottamus oli mennyt, en voisi elää sellaisen ihmisen kanssa. Annoin aikaa pakata kamansa ja lähteä, mutta ihmettelin miksi siinä menee niin pitkään, lopulta selvisi ettei ollut edes kämppääkään kysellyt. Minä otin sitten tavarat ja lapset ja lähdin. Ei eron jälkeen minuun tai lapsiin yhteyttä ottanut vaikka yhteishuoltajuus. On se nyt monen vuoden jälkeen taas hiljalleen lapsiaan silloin tällöin tavannut, mikä on minun mielestä tyhjää parempi.

 

["vaimo"]

Minä en halua tällaiseen jamaan koskaan joutua. Elämänkokemusta ja -viisautta on kertynyt tähän ikään (42v) mennessä jo sen verran, että mustavalkoisuus on karissut ajatuksistani, enkä ole enää ehdoton pettämisen suhteen, kuten olin vielä nuorempana. Varmasti avioliittooni tulisi jonkinlainen selvitystila, jos mies jäisi kiinni toisesta naisesta, mutta ei se tätä perhettä kaataisi. Haluan pitää lapsilla yhtenäisen perheen, yhden kodin ja tutun elämän. Samat asiat haluan pitää itsekin. Ei kaipaa mitään yksinhuoltaja elämää jossakin slummilähiön kerrostalossa katkeroituneena akkana.

Jos oikein harmittaisi, niin etsisin itsellenikin sivusuhteen. Se tasapainottaisi tilannetta ja antaisi sopivaa perspektiiviä asiaan. Oman mieheni kanssa haluan kuitenkin jakaa arkeni ja loppuelämäni. Toivottavasti hän ajattelee samoin minusta. Tätä liittoa ei edes syrjähypyt tai sivusuhde onnistu kaatamaan.