Pettäminen???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Common
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
C

Common

Vieras
Nykyään kun on niin paljon näitä pettämisjuttuja, niin kiinnostaisi tietää onko muita samoin pettämisestä ajattelevia..

Kyse on siitä, etten voisi ikinä pettää miestäni. Tilaisuuksia olisi varmasti jos niistä haluaisi ottaa vaarin, mutta minä en Halua pettää. En haluaisi tehdä niin maailman sikamaisinta temppua miehelle, jota rakastan, ja joka luottaa minuun. Ja ennen kaikkea, en voisi elää itseni kanssa jos tekisin jotain niin halpamaista.

Mulla ei ole tarvetta pelata suhdepelejä, koska olen saanut niistä tarpeekseni jo sinkkuaikoina. En kaipaa sellaista jännitystä elämääni, saan pidettyä elämäni mielenkiintoisena muutenkin. Tunnen itseni viehättäväksi, enkä tarvitse ketään vierasta miestä sitä sanomaan.

Läheisyyttä riittää ja seksielämäkin sujuu, mutta en edes vuosien pakollisen selibaatin jälkeen lähtisi pettämään. Siinä vaiheessa pitäisi keksiä muut keinot tyydytyksen saamiseksi. Jos vaikka mies sairastuisi tai jotain..

Hyvä puoli on se, että myös mieheni ajattelee näistä asioista samoin.

Olenko armottoman vanhanaikainen tässä asiassa vai löytyykö muita samoin ajattelevia???

 
Et ole vanhanaikainen etkä yksin. Meillä on miehen kanssa sama meno. Sattuu vain olemaan niin että ihmiset joilla on itselleen eniten todistettavaa pitävät itsestään kovinta ääntä. Siksi nuo pettäjätkin erottuvat joukosta. Monesti kuulee sanottavan, että kaikki miehet pettävät, näkeehän sen baarissakin kun mies kuin mies lähtee pukille. No eipä näe, kun ne uskolliset miehet ovat kotona naistensa kanssa ja viettävät sitä rauhallista kotielämää.
 
Et ole yksin! Onneksi tämä palsta ei ole läpileikkaus kaikista parisuhteista. Kai sitä nykyään pidetään tylsänä ja vanhanaikaisena, jos sanoo olevansa uskollinen ja uskovansa muutenkin uskolliseen parisuhteeseen. En minäkään koskaan voisi pettää, vaikka minua on petetty. Enkä varmasti ole ainoa mies, joka on tätä mieltä, edes tällä palstalla. :)
 
On mahtavaa huomata, että on olemassa vielä pareja joilla on elämän arvot tallessa. Oma vaimoni tekee silloin tällöin ""hämäriä"" retkiä, mutta kun ollaan pitkään oltu yhdessä, niin siitä on hankala lahteä sinkun tielle. Onko se saamattomuutta, laiskuutta, tai ei vaan enää jaksa aloittaa alusta näinkin iäkkäänä. Kait se on näin, että ota tai jätä? Olen päälle 50v.
 
Ihan samoin ajatteleva täälläkin.

En halua pettää, vaikka komeita ja mukavia miehiä onkin tarjolla. Parisuhteeni on minulle tärkeä, haluan elää uskollisessa parisuhteessa, josta pidetään huolta. Uskollisuus on tietoinen valinta minulle.

Minäkin olen jo kokenut tarpeeksi ""seikkailuja"" sinkkuaikoinani. Saan jännitystä elämääni muista asioista kuin rakkaimpien kusettamisesta ja kiusaamisesta.

Pystyn vastustamaan hetken huumaa tuovia kiusauksia kun pidän mielessäni sen mikä minulle on oikeasti tärkeää ja mitä elämältäni haluan pitkässä juoksussa.
 
Rakastan miestäni niin paljon, että miksi vaarantaisin hyvän suhteeni sillä, että pettäisin häntä? Itse asiassa, eipä ole koskaan edes tullut mieleeni, että pettäisin. Tosin takana on vasta kaksi yhteistä vuotta, mutta tuskimpa mieleni tästä muuttuu. Haluan kokea hänen kanssaan kaiken mitä vaan elämä tarjoaa meille. Oman kodin, lapset jne. Kaikki tämä siis vasta edessä.

Minua on petetty aiemmassa ihmis-suhteessa. Kun exäni jäi kiinni ensimmäisen kerran, yritin antaa anteeksi ja unohtaa, ja jatkoimme suhdetta. Exän selitys pettämiselle, joka tapahtui n. neljän kuukauden seurustelun jälkeen: ""En ollut varma meidän suhteen jatkuvuudesta!"" HALOO! Ja tällä teolla hän sitten takasi sen jatkuvuuden, vai?? No, mieshän ei muuttanut tapojaan, vaan jatkoi samaan malliin. Loppuajasta itsekin petin muutaman kerran, ikään kuin kostaakseni hänelle, kunnes lopetin suhteen. Mies olisi halunnut jatkaa vielä suhdetta, en ymmärrä miksi. Ehkäpä jatkaakseen nöyryytystäni.

Ei pidä yleistää kaikkia ravintolassa käyviä ihmisiä, mutta tuntuu, että tänä päivänä ravintolailta ei ole onnistunut, mikäli sieltä ei saa mukaansa yhden illan hoitoa. Kokemusta siitäkin sinkkuajoilta, eipä miehiä paljon jarruttanut se, vaikka olisi ollut sormus nimettömässä (siis heillä). Mutta sama homma pätee myös naisiin. Välillä tuntuu siltä, että mitä varatumpi ihminen, sen parempi. Tää on just tätä ""mulle kaikki, nyt ja heti, ja paskaaks mä välitän muiden tunteista"" aikakautta.
 
Irtosuhteista huomionhakeminen on minusta todella kummallinen asia. Ylipäätään huomion hakeminen on kummallista. Miksi sitä huomiota tarvitaan ja sitä haetaan? Mitä vieraiden ihmisten huomio todistaa? Pettääkö sellaiset ihmiset parisuhteessa, jotka käyttävät jo sinkkuaikana kaikki eteen tulevat tilaisuudet hyväkseen, eli hoitelevat puhelinrallia ja hakevat 'jännitystä' vieraista lakanoista? pikku flisrri piristää? Mitä sekin oikeasti takoittaa? Ketä piristää ketä ei.

Minua on edellisessä avoliitossani petetty. En kostanut, enkä voisi kuvitellakaan itse pettäväni suhteessa jossa nyt elän (petturi sai jäädä). Mielestäni pettureilla on jotain ongelmia iitsensä kanssa. Ja eikös niin sanota, että ennen kun oppii rakastamaan itseään ei voi rakastaa ketään toista. Ilmeiset ja näin olleni pettäjät eivät rakasta itseään, joten eivät myöskään oikeasti rakasta ihmistä jota pettävät. Miten muuten kukaan voi haluta aiheuttaa sitä tuskaa 'rakkaalleen' jonka pettämisellään aiheuttavat? Eikä pettäjät voi myöskään rakastaa ihmistä jonka kanssa kumppaniaan pettävät. Sadismia? Mielihyvää toisen kärsimyksistä?

Mielihyvää saa niin monesta paikasta ja asiasta tässä maailmassa. Tarkoitan muualta kuin tuntemattomien mielistelyistä ja mielipiteistä. Ketä ne edes aidosti kiinnostaa? Tuttujen ja rakkaitten ihmisten tunteet ja mielipiteet luulisi kiinnostavan, mutta ilmeisesti harvemmin kun niin useat pettämisen tielle lähtevät.
 
Täällä myös samoin ajatteleva pariskunta. Vientiä riittäisi molemmilla mutta kiinnostusta vieraaseen ei.

Pettäminen on oman itsetunnon pönkittämistä. Jostain syystä monet ihmiset ovat muiden ihailun ja huomion armoilla koko elämänsä. Oman kumppanin arvostus ja ihailu ei riitä pitämään näitä ihmisiä tyytyväisenä koska he eivät itse ole tyytyväisiä itseensä. Kaikkihan lähtee omasta itsestä. Jos on sinut oman itsensä ja elämänsä kanssa ei silloin tarvitse mitään ulkopuolista ""nautintoa"" pönkittämään sitä harmoniaa.
 
""Pettäminen on oman itsetunnon pönkittämistä. Jostain syystä monet ihmiset ovat muiden ihailun ja huomion armoilla koko elämänsä. Oman kumppanin arvostus ja ihailu ei riitä pitämään näitä ihmisiä tyytyväisenä koska he eivät itse ole tyytyväisiä itseensä. Kaikkihan lähtee omasta itsestä. Jos on sinut oman itsensä ja elämänsä kanssa ei silloin tarvitse mitään ulkopuolista ""nautintoa"" pönkittämään sitä harmoniaa. ""

Mistähän sitten mahtaa johtua se että kun itsetuntoni kohosi painonpudotuksen ja liikuntaharrastusten myötä todella paljon ja tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni rakastavani itseäni niin eipä mennyt aikaakaan kun petin miestäni ??

Olisiko johtunut siitä etten saanut kertaakaan kannustusta, arvostusta ja ihailua omalta puolisoltani ??
Kun mieheni kuuli sitten teostani niin kylläpä sitten aloitettiin kehumaan ja kertomaan kuinka hän noita sinun saavutuksia arvostaakaan muttei vaan jotenkin saanut silloin aiemmin sanotuksi.

Niinpä niin. Too late, too late.
Löysät oli jo housuissa.

Sinänsä tuo alkuperäinen kirjoitus on kyllä hieno ajatuksena,
mutta noin minäkin ajattelin vielä 2 vuotta sitten.
Ihmiset muuttuvat ja näin myös ajattelutavat. Se jos mikä on varmaa. En halua mitenkään masentaa teitä mutta näin on...
 
Mutta olisiko se oman miehen arvostus tai ihailukaan estänyt sinua pettämästä? Todennäköisesti olisit tehnyt samoin sittenkin, kun kuitenkin se vieraiden miesten ihailu olisi ollut imartelevempaa kuin oman tutun ja turvallisen. Pettäminen lähtee kuitenkin lopulta pettäjän omasta halusta, siihen ei muut voi vaikuttaa. Mikset olisi vain voinut ottaa sitä muiden miesten ihailua vastaan pettämättä miestäsi? Tunteitaan ei ehkä voi hallita mutta teot aina voi. Et sinäkään vasten omaa tahtoasi mennyt pettämään. Uskollisuus on tahdon asia, uskolliset haluavat ja tahtovat olla uskollisia, olipa tilaisuuksia pettää tai ei!
 
Elän samanlaisessa suhteessa, molemmat rakastaa toisiaan niin paljon, että pieneen mieleenkään ei tulisi pettää toista. Enkä edes pystyisi koskaan tekemään elämäni tärkeimmälle ihmiselle niin. Olemme olleet seitsemän vuotta yhdessä, kaksi vuotta siitä naimisissa ja rakastan ja kunnioitan häntä todella paljon. Rakastuminen on muuttunut rakastamiseksi vuosien varrella ja välillä tietty on niitä vaikeitakin aikoja, mutta mielestäni se ei oikeuta pettämään toista.

Eräs ystäväni sanoo kun hänen oma miehensä pettää, että kaikki miehet ovat sellaisia, mutta se ei ole totta. Vielä löytyy tästä maailmasta myös niitä miehiä, joille se yksi nainen on tärkein elämässä ja silloin ei toista haluta satuttaa.
 
Confused:

Niinpä niin. Sinäkin hait pettämisellä itsetunnon pönkitystä. Olen nyt laihtunut ja näytän itselleni että kelpaan taas miehille. Oman kehut valitettavasti harvemmin riittää jos itsellä on itsetunto-ongelmia. Se on vähän sama kuin isoäiti kehuu kauniiksi, onko sillä mitään todellisuusarvoa....

Ihan turhaan syyttelet miestä. Olisit sanonut hänelle asiasta etkä rynnännyt pettämään. Ihan varmasti mies arvosti saavutusta ja ihaili uutta vartaloasi. Kehujen sanominen ääneen on vaan niin kovin vaikeaa liian monille. Jos sinulla olisi oikeasti ollut hyvä itsetunto laihtumisen jälkeen, et olisi kaivannut mitään ulkopuolisten pönkityksiä tyyliin ""jos ei oma kehu niin minun täytyy saada kehuja muualta"".

Totta kai kenestä tahansa on imartelevaa kun joku yrittää iskeä. Eikö se riitä todistamaan että kelpaa? Miksi se pitää viedä loppuun asti? Eikö riitä että tuokin haluaisi minua mutta eipäs saakaan?
 
Totta on että joskus tunnen itseni tosi saastaiseksi ja ihmisenä ala-arvoiseksi. Sitten laitan asiat oikeaan valoon ja myönnän itselleni olevani epätäydellinen ja inhimillinen ihminen. En taida vain pystyä olemaan uskollinen, koska seksielämäni ei ole kumppanini kanssa sellaista jollaista sen haluan olevan. Ei huonoa, mutta ei ""täydellistä"". No, miksi en sitten eroa? Harva, enkä edes minä, on sitä mieltä että parisuhde on yhtä kuin täydellinen seksielämä. Ehkä joku päivä jään kiinni ja suhteemme päättyy, ehkä kyllästyn tähän joskus tai ehkä vain jatkan samalla linjalla jäämättä koskaan kiinni...
 
Confused

Miksi tarvitsit jonkun toisen kertomaan, että ehkä näytät paremmalta? Etkö sitä itse huomannut? Oman terveyden ja hyvän olon vuoksi kai itsesi remonttiin pistit? Vai sittenkin, että edes jonkun pää kääntyisi sinun perääsi? Mikä olikaan perimmäinen syy liikkumiseen ja laihtumiseen? Näyttää miehellesi, että kelpaat muille miehille? Eipä kohonnut itsetuntosi samaan tahtiin kun vaa'an näyttämä luku pieneni. Todellisuudessa taisi käydä päin vastoin ja oli pakko kokeilla kelpaathan varmasti jollekin. Muutenhan koko työ olisi ollut turhaa.
 
ON HARVINAISTA KUULLA ETTÂ VIELÂ JOKU AJATTELEE NOIN! ARVOSTAN SUURESTI SUN PERIAATTEITA!! USKOLLISUUS ON HÌENOASIA SITÂ VAIN TÂNÂPÂIVÂNÂ HARVOIN TÔRMÂÂ USKOLLISIIN NAISIIN
 
No niinpä niin. Tulipahan eilen hiukan turhan provosoiden kirjoitettua noita sanoja perätysten.

Ihan ensiksi ; suhteemme alkoi nettituttavuudesta ( ei mistään deittisivuilta vaan harrastukseen liittyvästä ) ja kun sitten n. kuukauden päästä tapasimme HÄN EI KEHUNUT ULKONÄKÖÄNI sillä eihän hän edes ollut nähnyt minua aiemmin entisissä kiloissani. Joten se että muiden miesten jatkuva imartelu olisi sotkenut pääni voitte unohtaa. Kyllä tämä mies teki minuun lähtemättömän vaikutuksen älykkyydellään ja keskustelutaidollaan ; samoja asioita hän myös arvosti minussa.

Ulkonäköseikat eivät todellakaan ole minulle maailman tärkein asia vaikka tuosta edellisestä viestistäni varmaan saikin sellaisen käsityksen. Mutta runsas ylipaino>< huono itsetunto on kuitenkin sellainen yhtälö mikä useimmiten pitää paikkansa , toki varmaan poikkeuksiakin on.
Ja kukaan, kellä ei ole ollut 20-30 kg ylipainoa ja sitten saanut ne työllä ja tuskalla pois, ei voi tietää mikä vaikutus sillä on itsetuntoon. Piste.

Jollei itsetuntoni olisi ollut kunnossa tuskin olisin lähtenyt hakemaan au-suhdetta vaan olisin alistunut siihen mitä minulla oli. No, kyllähän avioliitossamme on paljon korjattavaa ja syitä on ilman muuta minussakin ja paljonkin -sitä en kiellä. Mutta voi olla että tämä on jopa käänne parempaan sillä oli korkea aika nostaa kissa pöydälle.
Joku varmaan sanoo että sen olisi voinut tehdä ilman pettämistä; niin varmaan - jos se olisi tehty ajoissa , mutta aina ei asiat mene niin kuin toivotaan. Tämän tietää jokainen sitten kun omalle kohdalle kolahtaa.

Tämä on minun näkemykseni, teillä muilla on varmaan toisenlaiset. Antakaamme kaikille vapaus omiin mielipiteisiinsä, kukaan ei kuitenkaan voi sanoa mitkä ovat oikeita ja mitkä vääriä.
 
Olen tasan tarkkaan samoilla linjoilla ap:n kanssa, ja avioliittoni on pysynyt hyvin kasassa viimeiset 20 vuotta.

En suoraan sanoen ymmärrä, miten joku voi kokea pettämisen, eli seksin vieraan miehen kanssa, itsetuntoaan pönkittävänä asiana. Kyllä kai vieraiden miesten komplimangeista voi totta vie iloita ja nauttia ilman, että sen vuoksi on suostuttava heidän kanssaan sänkyyn.

Toisekseen se seikka, että ""kelpaa"" jollekin miehelle seksiseuraksi ei todellakaan ole mikään todiste omasta viehätysvoimasta ja haluttavuudesta. Irtosuhteita harrastaville miehille kelpaa lähes mikä tahansa vähänkin siedettävän oloinen nainen. Monet alan harrastajat keskittyvät itse asiassa nimenomaan vähemmän kauniisiin ja ulkonäöstään epävarmoihin naisiin koska näiltä ""saa"" helpommin.
 
itse ajattelin kauan aikaa etten voisi pettää miestäni. eikä minua muut kiinnostaneet ollenkaan. meillä oli ihanaa.

sitten alkoi alamäki, tuli viina ja tuli väkivalta. lopulta en enää välittänyt miehestäni, vaikka nimellisesti yhdessä oltiinkin. tapasin toisen miehen ja kyllä, ""petin"" miestäni hänen kanssaan - mutta en kokenut sitä itse enää pettämiseksi enkä koe sitä siksi nytkään, sillä suhteemme oli kuollut jo, vaikka virallisesti vielä pari olimmekin.

nyt olen onnellisessa suhteessa uuden mieheni kanssa, eikä tulisi mieleenikään häntä pettää. seksin perässä en ollut edelliselläkään kerralla, enkä ihailun tai itsetunnon kohotuksen, vaan arvostuksen ja rakkauden, ihmisarvon, mitä en ollut aviomieheltäni saanut enää pitkiin aikoihin.
 
Kell onni on se onnen kätkeköön.

Sinun on helppoa julistaa periaatteitasi, kun kaikki on hyvin ja olet rakastunut ja saat rakkautta, läheisyyttä ja seksiä. Kirjoituksesi huokuu myös ylemmyyttä pettäjiä kohtaan.

Ole siis onnellinen ja toivo, että onnesi kestää, mutta ole myös NÖYRÄ.
 
Minä, miksi et lähtenyt onnettomasta suhteestasi jo ennen kuin uusi oli jo katsottuna? Pelkäsitkö yksin jäämistä?Pelkäsit ottaa sen riskin, että ketään uutta ei elämääsi ehkäkoskaan ilmaannukaan? Antamaan huomiota ja tukea. Eikö omat jalkasi kanna, ilman että joku on siinä vierellä?

ihmettelen miksi (huonoista) suhteista lähdetään vasta kun seuraava kohde on katsottu ja uusi suhde rakennettu riittävän tukevaksi, että siihen voidaan siirtyä. Aika suhteiden välissä, jolloin ihan itse huolehdittaisiin omasta viihtyvyydestä ei tekisi monellekaan pahaa.
 
ehkä ei kannattaisi ymmärtämättömille selitellä tekemisiään mutta... kun on toisen kanssa ollut suuren osan elämästään, sitä toivoo aina vain, että kaikki kääntyisi lopulta hyväksi. menneitä rakkauden vuosia ei voi kokonaan unohtaa vaikka juuri nyt olisikin huono olla. ja huonoon oloonkin tottuu vähitellen. vasta sitten kun uudelta mieheltäni (aluksi ystävältäni, rakastetuksi hän muuttui vähitellen) sain ihmisarvoista kohtelua, tajusin, kuinka onnetonta elämäni oli ja kuinka pahaksi elämäni oli päässyt.

enkä suunnitellut uuden miehen etsimistä, vaan kohtasin hänet sattumalta. hän tiesi minun olevan naimisissa emmekä ""suunnitelleet"" suhdetta alun perin. tulimme ensin hyvin toimeen, ystävystyimme, ja lopulta rakastuimme. ehkä minun olisi pitänyt sanoa hänelle että ei, ensin minun täytyy lähteä nykyisestä suhteesta, ja olla yksin suhteiden välissä, tule takaisin ensi vuonna?

olen vain oppinut että elämä ei noudata aikatauluja eikä omia toiveita. onni on niin harvinaista että sitä ei pidä päästää käsistään, jos sen sattuu löytämään. en arvosta ihmisiä, jotka etsivät yhden illan seksiseikkailuja, vaikka ovat samalla olevinaan parisuhteessa; tämä on pettämistä ja häpeällistä käytöstä kumppania kohtaan. rakkauden etsiminen on aivan eri asia, eikä kukaan voi tietää milloin oikea ihminen tulee vastaan. jos tulee niin tulee. elämä on liian lyhyt määräaikojen noudattamiseen.
 
Nimim Minä kirjoitti :
""Olen vain oppinut että elämä ei noudata aikatauluja eikä omia toiveita. onni on niin harvinaista että sitä ei pidä päästää käsistään, jos sen sattuu löytämään. en arvosta ihmisiä, jotka etsivät yhden illan seksiseikkailuja, vaikka ovat samalla olevinaan parisuhteessa; tämä on pettämistä ja häpeällistä käytöstä kumppania kohtaan. rakkauden etsiminen on aivan eri asia, eikä kukaan voi tietää milloin oikea ihminen tulee vastaan. jos tulee niin tulee. elämä on liian lyhyt määräaikojen noudattamiseen. ""

Tuota minäkin olen yrittänyt sanoa, sillä ei minunkaan pettämiseni mikään yhden illan juttu ollut, kuten kai jo kerroinkin siinä oli kyse paljon enemmästä, je ennenkaikkea muusta kuin seksistä.
Mutta aika/olosuhteet eivät olleet kuitenkaan meille oikeat - emme varmaan enää tapaa ellei niin sitten ole jossain ylempänä suunniteltu. Sitähän ei onneksi koskaan etukäteen tiedä mitä elämä eteemme heittää.

Yritämme jatkaa tahoillamme omaa elämäämme, minä joko eroprosessia työstäen tai avioliitossa - aika näyttää kuinka käy.

Toki jos eroan niin otan häneen yhteyttä ilman muuta. Se on sanomattakin selvää. Hän tulee kuitenkin aina olemaan mies, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen persoonallaan ja rehellisyydellään. Enpä usko toista vastaavaa tämän elämäni aikana tapaavani.
 

Yhteistyössä