Petkutanko itseäni?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nainen 40v
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nainen 40v

Vieras
Olen seurustellut itseäni 9 vuotta nuoremman miehen kanssa kolme ja puoli vuotta. Itselläni on kaksi myöhäismurrosikäistä lasta, kohta valmiita lentämään pesästä. Emme ole asuneet miehen kanssa yhdessä, vaikka näemme viikoittain. Hänellä on oman elämänsä ja uran rakentaminen ajankohtaista ja tuntuu, että olemme kaikki tottuneet omaan elämäämme niin kuin se on jo vuosia ollut..eli itsenäiseen kotielämään tahoillamme.

Tuntuu kuitenkin siltä, että olenko sittenkin vain välivaihe miehen matkalla kohti omaa elämää? Mitään tulevaisuuden suunnitelmia ei ole enää ollut. Alussa puhuimme asioista enemmän, mutta viimeaikoina hän puhuu omista suunnitelmistaan ja minä ajattelen omiani. Lisäksi minä olen jo aika varman päätöksen tehnyt lapsien suhteen; en enää tässä iässä lähtisi uutta katrasta perustamaan, kun entiset olen kunnialla kasvattanut ja nyt olisi itselle sitä omaa aikaa.

Suhteemme on ollut hyvä ja kriisejäkin on läpi käyty, ja tässä yhä ollaan, mutta yhteinen tulevaisuus tuntuu aika utopistiselta. Hän on ideoita ja ajatuksia täynnä oman elämänsä suhteen...minulla on tunne, niinkuin siinä olisi yksi ""nuori"" taas lentämässä pesästä, kohti uutta uljasta maailmaa.

Onko kokemuksia, mielipiteitä?
 
Välivaihe - mahdollisesti olet, ehkä et. Sitä ette taida vielä kumpikaan varmasti tietää.

On kuitenkin selvää, että vasta kolmikymppisellä on suunnitelmia ja uraputki kiihtymässä vasta vauhtiinsa. Jos hän toivoo ja haluaa vielä omia lapsiakin, sinun olisi korkea aika kertoa omat ratkaisusi sen suhteen. Miehen tulee tietää näin tärkeä asia ja miettiä ratkaisunsa omalta osaltaan sen pohjalta.

Teillä on omat suunnitelmanne tulevaisuudesta, se kertoo paljon. Asiat pysyvät nykyisellään, kun muuta ei ole tiedossa ja tunnesiteetkin ovat vahvat. Itseään ei kuitenkaan kannata narrata ja puhua pitää.

Omalla kohdallamme asia ratkesi siten, että mies tuli siihen tulokseen, että suhteemme oli yhteisiä lapsia tärkeämpi. Tilanne oli teihin nähden erilainen sikäli, että kerroin hänelle heti alussa, että minä olen lapseni tehnyt ja jos hän haluaa kanssani olla, perheemme on tässä. Hän sai alusta saakka vapauden päättää itselleen suuren ja tärkeän asian ilman turhia toiveita. Päätin samalla omasta puolestani sen, että näin hyvästä parisuhteesta nautin itse niin kauan kuin se kestää ja että jos hän haluaa lähteä, hän on vapaa menemään.

Olemme olleet yhdessä 16 vuotta, joista 6 vuotta asuneetkin yhdessä, päämäärä yhteenmuutosta oli kuitenkin voimassa 4 vuoden jälkeen, se ei vain ollut mahdollista ennemmin, koska työni vuoksi jouduin muuttamaan välillä toiselle paikkakunnalle ja kauas. Mies ei ole koskaan valitellut sitä, että ei saanut omia lapsia, vaikka olisi isäksi harvinaisen hyvä. Se johtuu varmasti siitä, että hänellä oli vapaus syvällisesti miettiä ja tehdä ratkaisunsa ihan itse.

Älä ylläty, vaikka kumppanisi tulisi erilaiseen ratkaisuun, se on niin iso asia elämässä. Jos minut olisi pantu saman asian eteen, olisin valinnut mahdollisuuden omiin lapsiin.
 
Mielestäni tärkeää parisuhteessa on miten kumppanien omat ja yhteiset suunnitelmat kohtaa.
Mikäli selvyyttä asialle haluat niin kannattaisi selvittää mitä itse haluat ja mitä mies haluaa.
Hyvä on olla itsellä näkemys mitä kohti mennä, muuten voi joutua menemään toisen suunnitelman mukaan.
Sinulla on kuitenkin lapset tehty ja haluat elää enempi itsellesi. Kokemuksesta voin sanoa, että siitä kannattaa pitää kiinni. Nainen 40v on parhaassa eläman vaiheessa, jos lapset on vielä kunnialla saanut kasvatettua.
Elä täysillä!
 
Jossittelulla ei ole loppua, jos alat pelätä elämää. Ehkä hän tulee haluamaan omia lapsia, ehkä ei, sitä ei voi etukäteen tietää. Ihminen muuttuu matkan varrella, tiedäthän sinä jo sen.

Olet aikuinen nainen, tulet toimeen itsesi varassa, elämän raamit ovat kunnossa, lapset jo lähes aikuisia. Miksi pelkäät? Elämä tuo aina yllätyksiä, varaudut niihin sitten kuinka hyvin tahansa. Yhteinen tai erillinen osoite, ihan sama minusta tällä päällä ajatellen, joka on elänyt 20 v. pitempään kuin sinä.

Tärkeintä on, että suhteessa tuntee olevansa hyväksytty ja olo on luottavainen kumppanin kanssa. Kyllä sinun kanttisi pitäisi kestää kysyä, miten elämä jatkossa järjestetään. Jos sinulla on toiveita sen suhteen, ne pitää kertoa, eihän niistä muuten voi keskustella.
 

Yhteistyössä