petetty

joo neljä vuotta mun mies oli vaihtanu muutaman pusun ja nyt vasta se kerto sen ,on jotenki niin omituinen olo ja pelottaa koko ajan et mitä jos taas? rakastan miestäni ja kaks lastaki on tullu tähän maailmaan.. :'( en haluis erota, et oliskos mitään konsteja miten tästä pääsis yli??? Tiedän että anteeks voi aina antaa mutta unohtaa ei millonkaan. ja koko ajan pyörii päässä millanen se oli ja oliko se nätti ym.. voihan vee :'( :'(

 

Muutama pusu neljä vuotta sitten? Nyt teet kuule niin, että lähdet itse ulos viikonloppuna ja pussailet muutaman pusun jonkun kivan miehen kanssa ja koko homma on sillä kuitattu. Voitte jatkaa normaalia elämäänne niinkuin ennenkin. Muutama pusu on mun mielestä liian pieni syy erota, etenkin jos kaikki tässä välissä on ollut hyvin. Mutta se, että sallii itselleen saman saattaisi tuoda hyvän mielen siitä, että et ole miehelles mikään itsestään selvyys, joka pysyy rinnalla, vaikka hän pettäisi oikein kunnolla.

 

mun ukkoni teki samoin mulle!!pikku mies oli vasta pari kuukautta ku iskä oli vähä ryyppäämässä!!se ei ois koskaan kertonu sitä mulle mitä se teki ellei mun sisko ois nähny koko tapahtumaa..!!!siitä on nyt 7kk enkä vieläkään kunnolla pysty luottaan siihen!!pelkään ainaku se nykyään lähtee ryyppy reissulle et taas tapahtuu jotain!!mietityttää kans et mitä siinä oli semmosta mitä mussa ei oo :'( :'(

 

pari pikku pusua??? kuules nyt, mä en tiedä jaksaisinko loukaantua edes parista pikku pususta. mieti ku joitain on petetty iha KUNNOLLA. miltähän se mahtais tuntua? voihan se loukata tietysti yhtä paljon toi pusutteleminen, pettämisen rajahan menee nimenomaan siinä, mistä se kumppani loukkaantuu. siitä pääsee yli, mut ei sitä unohda. aluksi ajattelee koko ajan mut se laimenee, väistyy taka-alalle. se ei enää muutaman viikon päästä oo elämän pääasia ja kuukausien päästä sitä ajattelee harvoin. vuoden päästä se tulee mieleen kerran parissa viikossa eikä se enää oikeestaan satuta, se on muisto muiden joukossa. luottamuskin rakentuu takasin ajan kanssa, ja se aika parantaa haavat. tiedän ihan kokemuksesta.

 

Mun mies halus ehdottomasti erota noin puol vuotta sitten. Ilmotti vaan yks aamu ettei enää oo mitään järkee jatkaa yhteiselämää...Hän ei oo onnellinen! Ei varmaan miettiny sitäkään miltä 4 vuotiaista lapsistamme tuntu kuulla sellasta. Sano vielä suoraan lapsillekkin ettei hän rakasta enää minua... Siinä vaiheessa väitti vielä ettei hänellä oo toistakaan naista,mut ei menny kun viikko siitä kun tunnusti pussanneensa yhen meijän yhteisen tutun kanssa... Kyllähän se tuntu TOSI pahalta,mut en halunnu luovuttaa. Ollaan tässä jo kuitenkin oltu 8 vuotta yksissä ja kaka lastakin on niin ei ihan helpolla haluis luovuttaa.

Aikasa mies tosiaan haaveili toisesta naisesta (naimisissa olevasta) kesän ja totes ettei se "ruoho sen vihreempää oo aidan takanakaan" Luottamushan siinä kyllä kärsi niin pahasti etten usko luottavani häneen enää koskaan,mutta antaahan ajan kulua....Edelleen mies saa jotain ihmeellisiä kiukuttelukohtauksia ja on lähössä erakoks johonkin korpeen...Sit taas hetken päästä kaikki on ok! En tiiä onko tässä mitään järkee,mutta oon oppinu nauttimaan niistä hyvistä hetkistä ja toivon että miehen "uhmaikä" menee joskus ohi! :'( :'( :'( Välillä on tosi vaikeita päiviä vieläkin ja itkusta ei tahdo tulla loppua.