Hei Ville! Olen pahoillani puolestasi. Kerronpa tässä omasta suhteestani, jos se vähän auttaisi. Itse olin alle parikymppisenä älytön rasavilli. Tein asioita joita en oikeasti halunnut mutta halusin olla menevä, vauhdikas ja ehkä vähän koviskin. Aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa 17-vuotiaana. En ollut kovin innostunut seurustelusta, mutta en päässyt miehestä eroonkaan. Jatkoin ryyppäämistä, samoin teki mieheni. Välillä kännissä olin muiden miesten kanssa, vaikka he eivät minua oikeasti kiinnostaneetkaan. Kerran tosin luulin tavanneeni elämäni miehen, ja olisin ollut melkein valmis lähtemään kokonaan hänen mukaansa(onneksi en lähtenyt!). Myös mieheni petti minua, ja kertoi siitä minulle. Minä en kertonut hänelle ihan kaikkea. Minulla oli myös muita ongelmia itsetunnon ja syömishäiriöiden kanssa, yritin jopa hakea apua, mutta en saanut. Vähitellen rauhotuin, aloin harrastamaan mm. joogaa enkä ole enää
vuosiin ryypännyt. Olemme oppineet elämään nuoruuden hairahdusten kanssa, emme kanna niistä kaunaa. Olen aika tyytyväinen elämääni enkä haihattele muiden miesten perään. Ei tulisi mieleenkään pettää. En oikein ymmärrä sitä nuorta naista joka olin, ihan kuin olisin eri ihminen.
Mutta siltikään en usko, että itse olisin 21-vuotiaana lähtenyt ryyppäämään jos olisin raskaana. Tuo raskaana ryyppääminen on mielestäni tässä jutussa pahinta.
Eli haluan sanoa sinulle, jos päätät jatkaa seurustelua, että nainen voi muuttua. Mielestäni yhden kerran voi antaa anteeksi. Hyvä juttu tässä on se, että vaimosi kertoi sinulle heti. Se kertoo siitä, että hän ei ole taipuvainen moiseen käytökseen. Itse tekisin sinuna niin, että katsoisin vielä tilannetta jonkin aikaa. Jos juominen jatkuu, ottaisin eron ja ilmoittaisin tilanteesta sosiaaliviranomaisille. Pettäminen on inhimillistä, vauvan vahingoittaminen on jo väkivaltaa.