Petetty mies

[no]

eiköhän nainekin ole kriisissä, jos on kaiken sössinyt ja nyt on menettämässä kaiken. Ehkä katumuksen aitous on se lähtökohta, joka antaa suunnan. Minulle se on aivan selvä asia, että jos teatteri jatkuu, niin se voi sitten jatkua toisessa osoitteessa.
Voisiko ehdotus lapsesta olla epätoivoinen yritys päästä eteenpäin, ehdotus, joka on sekin tehty kriisissä.

oletan, että kysymyksessä ei ole laskelmoiva nainen, joka vuodattaa krokotiilin kyyneleitä. Tietysti sekin on mahdollista, mutta ei sovi rakastavaan ihmiseen ja rakkaus ei häviä hetkessä. Menee minulta toistoksi, mutta ap: n loukkaantuminen ja luottamuksen katoaminen on saanut sellaiset mittasuhteet, että itse petos ei ole mitään sen rinnalla.

 

[no]

Niin... aika erikoiselta se tuntuu, että kun pyrkii olemaan ok siinä määrin kun kohtuudella pystyy ja satsaamaan suurimmat paukut monipuoliseen ja laadukkaaseen yhdessäolemiseen sekä yhdessä tekemiseen perheen kanssa, niin se mitä vaimo olikin vaille oli patologisen valehtelijan ja monipettäjän satunnainen seksiseura.

Voi olla että kyseessä oli "vahinko" tai "ettei tullut ajatelleeksi, että se loukkaa". Kun se nyt kuitenkin loukkaa; eikä niinkään itse seksi, vaan se valehtelu ja salailu. Miten suhtautua tähän?

nimimerkille no: millä tavoin eri tavalla näet asian sivusta ja missä mittasuhteissa?

nimimerkille keittiöpsykologilta naisnäkökulmaa: miten asian kanssa oppii elämään? Itse olen ajatellut että uuden alun edellytys on ehdoton luottamus. Onko kuitenkaan millään tavoin realistista kuvitella enää saavuttaman sellaista? Jos on, niin miten?Jonkinlainen perusepäily varmaan jää pysyväksi, pitäisikö luottamuksen ylläpitämiseksi harvakseltaan nuuskia vaimon tekemisiä?

Hassua, että vastasin kysymykseesi ennen kuin edes näin sen

Toistan taas: Jos tunnet, että vaimosi on aito katumuksessaan ja hän on hyvin järkyttynyt tilanteestanne, niin voit ajatella häntä pienenä ihmisenä, joka on tehnyt valtavan virheen ja pääset paremmin tilanteen tasalle, jos tunnet miten paljon hän katuu, sitä että hän loukkasi sinua. saat varmasti uskollisimman ihmisen rinnallesi vaimostasi. Jos hän pettäisi luottamuksen uudelleen , niin aivan välittömästi kaikki on loppu ja yhteiselo ei voi jatkua.

Tiedän tapauksen, missä vaimo tuli petetyksi ja hän ei päässyt siitä yli, sitten myös vaimo petti salaa miestään ja hän huomasi, että olipas huono homma ja he olivat tasoissa. Suhde jatkui hyvänä ja vaimo pääsi kriisistään ylitse.

En tarkoita, että pitäisi pettää päästäkseen yli, mutta voisi ilman petostakin ymmärtää, että tapahtunut seikkailu ei ollut millään tavalla kehuttava , vaan lapsellinen teko. Se , että petos vaikutti suunnitelmalliselta, niin sitä se on aina naisilta; he vaativat tietyn ihastumisen, että he voivat pettää, siksi siihen jää myös koukkuun ja alkaa elää kaksoiselämää; ei kai se kuitenkaan ole tavoite. Tilaisuus tekee varkaan.

 

[keittiöpsykologilta naisnäkökulmaa]

Uuden alun edellytys on nimenomaan ehdoton luottamus, kuten totesit. Ja samalla osuitkin asian ytimeen. Se, saadaanko suhde pettämisen jälkeen toimimaan, riippuu niin paljon osapuolista itsestään-ja vain heistä. Käyttääkö petetty aina tilaisuuden tullen pettämistä lyömäaseena, ottaako pettäjä ikuisen hyvittäjän roolin työntämällä todellisen minänsä taka-alalle, tuleeko pettämisestä tapahtumana ikuinen tabu, annetaanko sen muumioitua ilman, että siitä keskustellaan juuri niin paljon kuin tarvitsee, jotta asia tulee kummankin osapuolen mielessä käsitellyksi jne. Suhteeseen on joka tapauksessa tullut tahra tai kipeä haava, jonka paraneminen joko tapahtuu, tai sitten se jää kipeäksi avohaavaksi, joka ei ikinä umpeudu. Tilanne ei suinkaan ole mahdoton, sillä A & O on se, mitä aviopuolisot todella itse haluavat ja kuinka paljon epämukavuustekijöitä he ovat valmiita sietämään, jotta saavat ja pystyvät edelleen jatkamaan yhdessä. Kuinka paljon tai kuinka monta kertaa ja kenen kuullen petetyn pitää pyytää anteeksi, jotta on tilanne on vähintään sama kuin onnellinen + turvallinen avioliitto - petetyt kerrat (esim. 6 kpl). Saatua tulosta verrataan sitten lasten määrään potenssiin heidän turvallinen ja tasapainoinen aikuisuutensa. Lopputuloksesta vähennetään sitten vielä ystävät + sukulaiset ja jaetaan heidät kaikki kahdella

Avioero on toisille elämääkin suurempi asia (myös pettäjille) ja toisille vain nopea yhtälö, jonka ratkaisu kirpaisee, mutta kannattaa.

Toivon petetylle paljon malttia ja harkintaa ja voimia käydä tuo kipeä asia läpi. Anna itsellesi aikaa.

 

[Mävain]

Niin... aika erikoiselta se tuntuu, että kun pyrkii olemaan ok siinä määrin kun kohtuudella pystyy ja satsaamaan suurimmat paukut monipuoliseen ja laadukkaaseen yhdessäolemiseen sekä yhdessä tekemiseen perheen kanssa, niin se mitä vaimo olikin vaille oli patologisen valehtelijan ja monipettäjän satunnainen seksiseura.

Voi olla että kyseessä oli "vahinko" tai "ettei tullut ajatelleeksi, että se loukkaa". Kun se nyt kuitenkin loukkaa; eikä niinkään itse seksi, vaan se valehtelu ja salailu. Miten suhtautua tähän?

nimimerkille no: millä tavoin eri tavalla näet asian sivusta ja missä mittasuhteissa?

nimimerkille keittiöpsykologilta naisnäkökulmaa: miten asian kanssa oppii elämään? Itse olen ajatellut että uuden alun edellytys on ehdoton luottamus. Onko kuitenkaan millään tavoin realistista kuvitella enää saavuttaman sellaista? Jos on, niin miten?Jonkinlainen perusepäily varmaan jää pysyväksi, pitäisikö luottamuksen ylläpitämiseksi harvakseltaan nuuskia vaimon tekemisiä?

Noin siinä käy kun vastailee itselleen.


Hassua, että vastasin kysymykseesi ennen kuin edes näin sen

Toistan taas: Jos tunnet, että vaimosi on aito katumuksessaan ja hän on hyvin järkyttynyt tilanteestanne, niin voit ajatella häntä pienenä ihmisenä, joka on tehnyt valtavan virheen ja pääset paremmin tilanteen tasalle, jos tunnet miten paljon hän katuu, sitä että hän loukkasi sinua. saat varmasti uskollisimman ihmisen rinnallesi vaimostasi. Jos hän pettäisi luottamuksen uudelleen , niin aivan välittömästi kaikki on loppu ja yhteiselo ei voi jatkua.

Tiedän tapauksen, missä vaimo tuli petetyksi ja hän ei päässyt siitä yli, sitten myös vaimo petti salaa miestään ja hän huomasi, että olipas huono homma ja he olivat tasoissa. Suhde jatkui hyvänä ja vaimo pääsi kriisistään ylitse.

En tarkoita, että pitäisi pettää päästäkseen yli, mutta voisi ilman petostakin ymmärtää, että tapahtunut seikkailu ei ollut millään tavalla kehuttava , vaan lapsellinen teko. Se , että petos vaikutti suunnitelmalliselta, niin sitä se on aina naisilta; he vaativat tietyn ihastumisen, että he voivat pettää, siksi siihen jää myös koukkuun ja alkaa elää kaksoiselämää; ei kai se kuitenkaan ole tavoite. Tilaisuus tekee varkaan.

 

[Raadeltu]

nimimerkille keittiöpsykologilta naisnäkökulmaa: noita mainitsemiasi suhteen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä on tullut mietittyäkin.

Nyt vaimo ei siis ole oma itsensä vaan pelokas miellyttäjä, säihkähtänyt hiirulainen. On lähes hysteerinen, jos olen ylipäätään mistään syystä mietteliäs. Luulee että pohdin eroa tms, vaikka ajatukset olisivat töissä tai arkiaskareissa. Entä kun säikähtäneisyys sitten lopulta hellittää, ilmaantuuko joku vaimon vastareaktio omaan alistuneisuuteensa?

Asia ei muumioidu, mutta toisaalta kaikki mikä siitä muistuttaa saa aikaan pahaamieltä ja pännimistä. Anteeksipyyntöjen määrä on valtava, mutta onko sillä oikeasti väliä.

 

[keittiöpsykologilta naisnäkökulmaa]

...kyllä, kun vaimosi tuntee olonsa taas turvalliseksi eli hän uskaltaa luottaa siihen, ettet potkaise häntä pihalle tai muuta itse pois yhteisestä kodistanne. Vaimo on ensireaktiossaan vetäytynyt kuoreensa, koska ei lainkaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja syyllisyyskin painaa. Ja mitä sitten jos sukulaiset ja ystävät saavat tietää ja mitä sitten jos talokin menee myyntiin ja entäs lapset jne. Hänen oloaan ehkä kuvaa parhaiten se, kun joutuisi kylmiltään kävelemään narulla 5 metrin korkeudessa. Mitään aiempaa kokemusta ei ole, mutta ongelmasta on jotenkin vaan selvittävä. Ja kuka ottaa kopin, jos sattuu putoamaan?

 

[myrkkysumakki]

Pettäminen on mahdollista käydä läpi niin, että kumpikin osapuoli ja suhde paranee. Tiedän, että se kuulostaa ensialkuun suorastaan törkeältä väitteeltä, mutta puhun omasta kokemuksestani.

Asiaa pitää käydä läpi. Jossain vaiheessa - usko tai älä - sinä petettykin kyllästyt aiheeseen ja huomaat, että maailmassa on muitakin ikäviä asioita joita voi kohdalle sattua. Lakkaat siis identifioimsta itsesi petetyksi tulemiseen.

Minusta teidän kannattaisi hakea ammattiapua, jotta keskustelunne olisivat edes jollakin tasolla tasavertaisia. Tuo mitä kerrot vaimosi käytöksestä ei lupaa hyvää, jollette pääse tilanteeseen, jossa olette taas vain kaksi ihmistä vikoineen - ei Hirviö ja Pyhimys.

Niin kiehtovaa kuin onkin olla loukattu ja "oikeutetusti" panna toinen siitä maksamaan, sinun tulee jossain vaiheessa miettiä, mikä sinulle on tärkeää. "Olla oikeassa" vai olla onnellinen.

Jos nyt katsot syvälle sydämeesi, eikö se olekin loukattu egosi joka puhuu? Kuinka korkealle arvostat sen? Korkeammalle kuin perheesi?

Pura vihasi ja päästä irti loukkauksesta. Lupaan ettet kadu sitä.

 

[keittiöpsykologilta naisnäkökulmaa]

Unohtui vastata kysymykseesi, ilmaantuuko vaimolta vastareaktiota: sekin on mahdollista, riippuen siitä, katsooko vaimo, että hänellä on jokin oikeutus pettämiseen. Eli jos hän on itselleen perustellut tarpeeksi hyvin sen oikeutuksen, jonka vuoksi hän sinua tuli pettäneeksi, niin hän saattaa nurkkaan jouduttuaan puolustautua. Tietysti vaimosi perusluonne on se sama kuin ennenkin, mutta kuinka moni meistä tietää, miten toimimme tiukassa paikassa? Hyökkäys eli puolustusreaktio on tietysti hyvä harhautus, jos ei omaa hännänpäätäkään voi jättää toisen ihmeteltäväksi. Toiset taas lamautuvat, masentuvat tms.

Sinusta huomaa, että taidat olla vaimosi jaksamisesta enemmän huolissasi kuin omastasi. Olet tietysti vihainen ja vielä totaalisen ymmälläsi.

 

[Raadeltu]

nimimerkille myrkkysumakki: en erityisemmin halua olla oikeassa ja ehdottomasti mielummin onnellinen-vaikka sitten eronneenakin. En aio maksattaa mitään, oma egoni saa olla se mikä se on, haluan vain jaloilleni. Olisin halunnut ymmärtää mistä tässä koko paskassa oli tai on kyse, mutta se ei välttämättä koskaan tule valkenemaan.

 

[no]

Entä kun säikähtäneisyys sitten lopulta hellittää, ilmaantuuko joku vaimon vastareaktio omaan alistuneisuuteensa?

On muuten hyvä kysymys. Tuossa jo vastattiinkin sinulle nuorallakävelyvertaus, se juuri sitä, mutta mitä tulee tilalle, kun vaimo selviää siitä pirullisesta tilanteesta, jossa häntä pidit. Yleensä se mikä ei tapa se vahvistaa ja niin se käy varmaan vaimollakin; kai hänenkin kyynisyytensä lisääntyy ja en usko sen millään tapaa lisäävän hänen rakkauttaan sinua kohtaan. teidän pitäisi oikeasti ymmärtää itse asia, ja lopettaa kaikki marttyyrit ja pyhimykset ja hiirulaiset.

 

[no]

Olisin halunnut ymmärtää mistä tässä koko paskassa oli tai on kyse, mutta se ei välttämättä koskaan tule valkenemaan.

Mielestäni tähän kysymykseen on helppo vastaus: Sitä kuule sattuu, ihminen on himojensa vietävänä helpostikin ja tilanne tosiaan ajautuu siihen ja suurin osa petoksista tapahtuu lähipiirissä pikkuhiljaa ihastumalla. Ei sinussa ole mitään syytä tapahtuneeseen. Usein elämäntilanne vaikuttaa enemmän eli lapset eivät tarvitse välitöntä hoivaa, aikaa on tullut lisää ja niin monta ketjua on täälläkin avattu otsikolla "haluaisin tietää miltä vieras tuntuu". Se on niin yksinkertaista.

Poistun nyt hyppimästä täällä

 

[Sivupersoona]

Nyt raadeltu olette saanut hyviä ohjeita monen kirjoittajan taholta, joten eikun sovintoa hieromaan vaimon kanssa.
Rakas vaimo haluan jatkaa kanssasi yhteistä elämää. Sopikaamme yhdessä viimeaikaiset erimielisyydet parantaen tapamme molemmat. Puhukaamme jatkossa vaikeistakin asioista yhdessä.
Nyt on keskustelun aika vaimon kanssa. Ilman vihan häivääkään. Syleilkää soisianne sovinnon merkiksi.

 

[MarvinM]

Vähän kyllä ihmetyttää joidenkin tänne kirjoittaneiden mielipiteet, joissa koko ajan painotetaan, että pettäjän teko on inhimmillinen virhe ja petetyn pitäisi kyetä pistämään asiat oikeisiin mittasuhteisiin, parantamaan suhdetta, menemään terapiaan ja lässyn lässyn lässyn.

Miksi ihmeessä nämä kirjoittavat aina sallivat pettäjälle ne inhimmilliset virheet, mutta petetyn pitää olla jokin yli-ihminen, joka
- ei saa syyllistää pettäjää, vaan etsii syitä toisen tekemään petturuuteen itsestään,
- ei saa puhua sukulaisilleen/kavereilleen tuskastaan, jottei sukulaisten/kavereiden kunnioitus mene pettäjää kohtaan, vaan kärsii hiljaa itsekseen,
- keskittyy täysin epäitsekkäästi liittonsa hyvinvoinnin kehittämiseen sen sijaan, että keskittyisi omaan hyvinvointiinsa ja mielenterveyteensä,
- on ainoa syyllinen liiton kariutumiseen, jos "itsekkäästi" haluaa erota pettäjästä tämän aiheuttaman tuskan ja epäluottamuksen vuoksi, jne, jne.

Toinen yhtä paljon ihmetystä minussa herättänyt ne väitteet, että avioliiton kriisitilanteissa pitäisi pyrkiä pitämään "kulissit yllä" lasten edessä. Vaikka omat lapseni ovat selkeästi alle kouluiässä, niin silti yllätyn melkein päivittäin kuinka paljon he itseasiassa ymmärtävät ja ennen kaikkea kuinka herkästi he kykenevät vaistoamaan muutokset ihmisten suhteissa. Sen sijaan että yritettäisiin näytellä "onnellista" lasten edessä, niin minusta on paljon terveempää kertoa rehellisesti lapsille että esimerkiksi AP:n tilanteessa äiti on tehnyt väärin ja siksi isä on vihainen hänelle. Tietenkään mitään likaisia yksityiskohtia ei pidä käydä läpi, mutta kuten AP:n tekstistä käy ilmi, niin kyseisessä tilanteessa ei todellakaan ole kaadettu lokasankkoa lasten niskaan. Jos taas yritetään väkisellä näytellä onnellista lasten edessä, niin pahimmillaan voi käydä niin, että lapset vaistoavat jonkun olevan pahasti vialla, mutta alkavatkin syyttämään siitä itseään, koska heille ei ole kerrottu todellista syytä perheen kiristyneisiin väleihin ja ikävä kyllä lapset usein hakevat kriiseihin syyllistä ensimmäiseksi itsestään, vaikka he ovatkin ne kaikkein viattomimmat koko tilanteessa.

Itse en kyllä allekirjoita Myrkkysumakin nihilististä elämänkatsomusta siitä, että "Ihmiset haluavat hyvää itselleen, ja siinä sivussa joku tulee satutetuksi". Vaikka rakastankin vaimoani, lapsiani ja muita läheisiäni hyvin eri tavalla, niin silti yksi asia tulee esille kaikissa tapauksissa. Enemmän kuin mitään muuta, haluan ettei heille tapahdu mitään pahaa. Yksikään minulle mielihyvää aiheuttava asia ei tunnu niin hyvältä, että kestäisin ajatusta siitä, että samalla tekisin rakkaimilleni pahaa. Uskallan jopa väittää, että jos kykenee tietoisesti satuttamaan "rakastaan", niin silloin ei todella edes rakasta toista. Oletko Myrkkysumakki eri mieltä?

Ymmärrän hyvin AP:n sekavat tunteet vaimon "katumusta" kohtaan. Jos kyseessä olisi ollut vahinko tai inhimmillinen virhe, kuten monet yrittävät vakuuttaa, niin anteeksi antaminen olisi paljon helpompaa. AP:n tilanteessa ei kuitenkaan ollut kyse mistään kännissä pikkujoulussa sattuneesta "lipsahduksesta", josta olisi heti seuraavana aamuna kerrottu AP:lle, vaan pitkään jatkuneesta valheiden ja petosten vyyhdistä.

On täysin mahdotonta tietää katuuko vaimo tekoaan vai paremminkin kiinnijäämistään ja siitä seuraavia ikäviä asioita. Itse kuitenkin uskon, että jos AP:n vaimo todella rakastaisi miestään, niin kyseistä tilannetta ei olisi päässyt edes syntymään. Jos parisuhde taas perustuu rakkauden sijaan siihen, että toinen on hyvä isä, remonttireiska, lisätulontuoja, jne, jne, niin jokainen voi miettiä että onko se liitto edes pelastamisen arvoinen.

Itse uskon, että parisuhteessa tarvitaan aina molempien rakkauta, eikä vain toisen rakkaus riitä, vaikka sitä olisi molempien edestä. Ja vaikka lapset tarvitsevatkin aina turvallisen kodin, niin kannattaa miettiä onko lapsille paras koti ja esimerkki rakkaudeton liitto, jossa toista arvostetaan vain hänen tuoman hyödyn mukaan vai kaksi kotia, joissa molemmissa löytyy rakkautta niin lapsia kuin mahdollisesti uusia puolisoita kohtaan.

 

[myrkkysumakki]

Itse en kyllä allekirjoita Myrkkysumakin nihilististä elämänkatsomusta siitä, että "Ihmiset haluavat hyvää itselleen, ja siinä sivussa joku tulee satutetuksi". Vaikka rakastankin vaimoani, lapsiani ja muita läheisiäni hyvin eri tavalla, niin silti yksi asia tulee esille kaikissa tapauksissa. Enemmän kuin mitään muuta, haluan ettei heille tapahdu mitään pahaa. Yksikään minulle mielihyvää aiheuttava asia ei tunnu niin hyvältä, että kestäisin ajatusta siitä, että samalla tekisin rakkaimilleni pahaa. Uskallan jopa väittää, että jos kykenee tietoisesti satuttamaan "rakastaan", niin silloin ei todella edes rakasta toista. Oletko Myrkkysumakki eri mieltä?

Innossasi tulkita kirjoittamaani haluamallasi tavalla hyppäsit sen asian yli, että "ihmiset" tässä (ja yleensä kielenkäytössä) viittaa yleiseen käytäntöön, maan tapaan, siihen mitä ihmiset useimmiten tapaavat tehdä.

En ole sitä mieltä että se on oikein, terveellistä tai suositeltavaa. Totesin vain, että se on yleistä.

Ja se että sinä (ja minä) emme toimi niin, ei vielä vähääkään muuta sitä tosiasiaa toiseksi - paitsi jos asiaa katsoo erinomaisen megalomaanisesta näkökulmasta.

 

[MarvinM]

"..."ihmiset" tässä (ja yleensä kielenkäytössä) viittaa yleiseen käytäntöön, maan tapaan, siihen mitä ihmiset useimmiten tapaavat tehdä"

Ei tuossa otettu kantaa siihen mikä on yleistä (joskin toivonmukaan ei nyt NIIN yleistä), vaan ensinnäkin siihen miten asiaa voi filosofisesta näkökannasta pohtia Eli voiko oikeasti rakastaa toista, jos samalla tahallisesti satuttaa häntä syvästi? En usko, että kovinkaan moni ihminen on oikeasti eri mieltä väitteeni suhteen oli se sitten kuinka megalomaaninen (optimistinen?) näkökulma tahansa.

Lisäksi "hyökkäsin" omalla väitteelläni sitä kohtaan, että AP:n tapauksen kaltainen pettäminen pitäisi hyväksyä koska se on "inhimmillistä". Miksi se pitäisi hyväksyä? Jos kyseinen teko on selkeä osoitus piittaamattomuudesta puolison tunteita ja pahimmillaan terveyttä kohtaan, niin miksi se pitäisi hyväksyä oli se kuinka "inhimmillistä" tai "maan tapa" tahansa? Eikö meidän pitäisi hyväksymisen sijaan pyrkiä eroon itsekkäästä nautinnonhausta "rakkaittemme" kustannuksella?

Olen myös todella skeptinen väitettä, jossa perustellaan uskottomuus kriisin jopa parantaneen liittoa. Jos olet samaa mieltä siitä, ettei oikeasti voi rakastaa toista, jos on samalla valmis satuttamaan häntä, niin miten tuo uskottomuus kriisi voi parantaa liittoa? On totta, että kunnon kriisi voi herättää molemmat osapuolet huomioimaan toisen paljon paremmin, mutta silti jäljelle jää perinmäinen kysymys. Jos toinen on valmis aiheuttamaan minulle syvää tuskaa vain saadakseen mielihyvää, niin voiko hän silloin oikeasti rakastaa minua. Ja jos ei voi, niin onko mielekästä pysyä liitossa, jossa olen toiselle vain hyödyllinen, enkä rakastettu? Eli voiko parisuhde tosiaan parantua tai edes olla henkisellä tasolla olemassa moisen teon jälkeen? Tietenkin molemmat osapuolet voi perusteellisen välienselvittelyn jälkeen uudestaan rakastua toisiinsa, mutta silloinkaan ei oikein voi sanoa entisen liiton parantuneen, vaan uuden syntyneen entisen raunioille. Ja jos pettävä osapuoli on vielä valehdellut kaikessa mahdollisessa tilanteeseen liittyvässä, niin herää kysymys miksi hän ei voisi valehdella nytkin tunteistaan pitääkseen turvallisen suhteensa kasassa? Voiko tuollaisen jälkeen koskaan uskoa olevansa rakastettu myös toisen osapuolen osalta vai ainoastaan hyödyllinen, kunnes joku parempi tulee vastaan?

 

[myrkkysumakki]

Otetaan siis kohta kohdalta:

1. Eli voiko oikeasti rakastaa toista, jos samalla tahallisesti satuttaa häntä syvästi?
Voi, sillä kapasiteetilla kuin mitä ihmisellä nyt ylipäätään on "rakastaa". Suurin osa ihmisiä ei OSAA rakastaa edes itseään, saati toista ihmistä. Se mitä kutsutaan rakkaudeksi on yleensä toisen ihmisen käyttämistä oman egon jatkeena, tarpeiden tyydyttäjänä ja statuksen nostajana.

Onko tämä väärin? On. Tapahtuuko sitä? Tapahtuu. Voivoi.

2. "AP:n tapauksen kaltainen pettäminen pitäisi hyväksyä koska se on "inhimmillistä". Miksi se pitäisi hyväksyä?"
Ei hyväksyä pettämistä vaan hyväksyä ihminen, joka pettää. Me kaikki - jopa sinä - teemme keskeneräisyydessämme virheitä ja itsekeskeisyydessämme satutamme toisia ihmisiä, vaikka emme niin tarkoituksella pyrkisikään tekemään.

Jos rakastaa ihmistä, hyväksyy hänet puutteineen, kokonaan. Tämä ei silti tarkoita sitä, että "hyväksyy" kaikenlaisen käytöksen. Ihmistä voi rakastaa, hänet voi hyväksyä ja silti päättää, ettei kykene jakamaan elämäänsä hänen kanssaan, koska toinen tai kumpikin ovat siihen liian keskeneräisiä.

3. "Miten tuo uskottomuus kriisi voi parantaa liittoa?"
Siten, että se pakottaa katsomaan itseä ja toista ja suhdetta sellaisena kuin se ON, ei sellaisena kuin sen TOIVOISI olevan.

Jos rakastaa silti ja kykenee antamaan anteeksi, tällainen "totuudellisuus" tai sanoisinko realistisuus tuo syvän rauhan. Rauhan, joka säteilee myös parisuhteeseen levollisuutena ja luottamuksena.

4. "Tietenkin molemmat osapuolet voi perusteellisen välienselvittelyn jälkeen uudestaan rakastua toisiinsa, mutta silloinkaan ei oikein voi sanoa entisen liiton parantuneen, vaan uuden syntyneen entisen raunioille."
Olen samaa mieltä. Vanha suhde kuolee ja uusi syntyy - jos syntyy. Kirjoitin yhdestä parisuhteesta, koska ulkopuolisille se näyttää siltä samalta suhteelta, vaikka parisuhteen osapuolille se onkin uusi.

5. "Ja jos pettävä osapuoli on vielä valehdellut kaikessa mahdollisessa tilanteeseen liittyvässä, niin herää kysymys miksi hän ei voisi valehdella nytkin tunteistaan pitääkseen turvallisen suhteensa kasassa? "

Kuka tahansa voi valehdella, myös sellainen joka ei ole ennen valehdellut (tai jäänyt kiinni valheistaan). Sekin on vain voivoi. Ainoastaan itsestään ja omasta rehellisyydestään voi mennä takuuseen.

 

[MarvinM]

Ja vastaväitteet kohta kohdalta:

1. "Voi, sillä kapasiteetilla kuin mitä ihmisellä..."
Miksi ihmeessä pitäisi hyväksyä rakkaudeksi matalin yhteinen nimittäjä, mitä koko ihmiskunnasta löytyy? Miksi ihmeessä rakkaus pitäisi "alentaa" vain hyödyllisyydeksi tai muuksi vastaavaksi? Vaikka kaikki eivät pystyisikään rakastamaan toista niin paljoa, että asettaisivat hänen hyvinvointinsa omien mielihalujensa edelle, niin ei se tarkoita sitä, että meidän pitäisi alentaa sanan "rakkaus" vaatimuksia heidän tasolleen. Sen sijaan voin kyllä hyväksyä ettei kaikki ihmiset kykene rakastamaan, vaan laittavat omat mielihalunsa kaiken edelle, mutta ei sekään tarkoita sitä, että se pitäisi hyväksyä? Muutenhan kaikki tyhmyys, tuhmuus ja muu roska pitäisi hyväksyä samalla verukkeella. Ehkä olen toivoton romantikko, mutta en suostu uskomaan, että suurin osa ihmisitä on parisuhteessa vain koska näkevät toisen "egon jatkeena, tarpeiden tyydyttäjänä ja statuksen nostajana".

2. "Ei hyväksyä pettämistä vaan hyväksyä ihminen, joka pettää..."
Tässä taas päädytään meidän näkökantojen eroon, josta kirjoitin jo alussa. Voidaanko AP:n tapauksen petosten ja valheiden verkkoa enää pitää virheenä vai täydellisen piittaamattomuuden osoituksena? Kuinka paljon "virheitä" pitää yhdelle ihmisille tapahtua ennen kuin voidaan pikku hiljaa uskoa ettei kyseessä ole virhe? Kyseessä on vähän sama kuin asianajaja yrittäisi vakuuttaa oikeudelle, että murhasta syytetty on täysin syytön ja kyseessä on vain tapaturmien sarja. "Aluksi asiakkaani kompaistui kiveen ja vahingossa kaatui puukko edellä uhria kohti. Tämä sama tapahtuma toistui noin 52 kertaa. Sitten hän pyrki kiireisesti löytämään puhelimen, mutta kiireessä potkaisi vahingossa uhrin päätä. Tämä onneton sattuma toistui 24 kertaa. Ja ette todellakaan usko kuinka onnettomien sattumien summa oli se kuinka uhri joutui kolme metriä maan alle suohautaan".

"Jos rakastaa ihmistä, hyväksyy hänet puutteineen, kokona..."
Mutta entä jos toisen teot huokuvat täydellisestä tunteiden puuttumisesta? Voiko tervettä parisuhdetta perustaa yksipuoleisen rakkauden varaan? Minä en usko, että voi.

3. "Siten, että se pakottaa katsomaan itseä ja toista ja suhdetta..."
Tässäkin käytännössä pyöritään saman asian ympärillä kuin kahdessa ensimmäisessä kohdassa. Jos suostutaan alentamaan "rakkaus" pelkäksi oman egon jatkeeksi, tarpeiden tyydyttäjäksi ja statuksen nostajaksi ja kaikki maailman ihmiset nimetään itsekkäiksi paskiaisiksi, niin silloin varmasti se tuo "rauhaa", kun ei odota kuin pahinta kaikista lähimmäisitä. Itse kuitenkin mieluummin uskon läheisteni perinmäiseen hyvyyteen ja rakkauteen minua kohtaan ja petyn vaikka jokaisen kanssa erikseen, kuin hyväksyisin nihilistisen "realismin", koska vaikka se kuinka toisi "rauhan" suhteeseen, niin se samalla veisi mukanaan uskon, toivon ja rakkauden.

4. "..."
Mielestäni on erityisen tärkeää tajuta tuossa tilanteessa, että kyseessä on todellakin kaksi eri suhdetta ja uusi rakennetaan sen vanhan raunioiden päälle. Jos tuossa tilanteessa yrittää uuden suhteen sijaan pitää vanhan kulisseja yllä, kuten jotkut täällä innokkaasti tuntuvat neuvovan, niin se ei tule päättymään hyvin. Samaten jos sen uuden suhteen yrittää rakentaa vanhan päälle, ennen kuin on kunnolla käyty läpi pettäminen ja kaikki muu entisen suhteen aikaansaama painolasti, niin voi olla varma, että sieltä menneisyydestä löytyy sellainen liukumiina, joka saa koko korttitalon romahtamaan. Eli niitä pettämisen ja koko suhteen nostamia ongelmia kannattaa joidenkin neuvojen vastaisesti vatvoa riittävästi ja jos liitto ei sitä kestä, niin ei se uusikaan yritys olisi alkumetrejä pidemmälle kantanut.

5. "Kuka tahansa voi valehdella, myös sellainen joka ei ole ennen valehdellut..."
Totta kai voi, mutta kyse onkin taas siitä mitä odottaa muilta ihmisiltä. Sinä pidät kaikkia valehtelijoina, joten mitään parempaa ei kannata edes etsiä. Minä taas uskon, että on meitä "rehellisiä" ja "rakkauteen kykeneviä" ihan riittämiin maailmassa, ettei minun tarvitse tyytyä mihinkään vähempään, kuin mitä itseltäni vaadin.

Vaikka kantani näyttävätkin melko ehdottomilta, niin en suinkaan tarkoita sitä, etteikö ihmiset voisi muuttua. AP:n tapauksessa ongelmana kuitenkin on, ettei vaimo ole kyennyt kertomaan teolleen mitään parempaa perustetta kuin "näin nyt tapahtui. Se on voi voi". Miten sen päälle voi lähteä uudestaan rakentamaan luottamusta ja uskoa molemminpuoleiseen rakkauteen? Tietenkin voi tehdä niin kuin mitä sinä käsittääkseni suosittelet (toivottavasti olen väärässä) ja alkaa kyynikoksi, joka ei odota puolisoltaan mitään kaikkein pahinta parempaa. Silti en voi olla kysymättä, että etkö koskaan kaipaa ehdotonta luottamusta toiseen ja tunneta siitä, että olet puolisollesi enemmän kuin vain tarpeellinen? Että teidän välillä on jotain suurempaakin kuin kaksi viallista ihmistä tyydyttämässä hetkellisiä tarpeitaan?

 

[myrkkysumakki]

Sinulla on sinun mielipiteesi, minulla omani. Eikä sitten siitä sen enempää

 

[petetyt miehet]

meitähän on kaksi ????

 

[yhteystietoja]

kysyy toinen toiselta?

 

[Raadeltu]

voidaan vaihtaa.

 

[Lillukka-]

Sympatiani ovat täysin ap:n puolella. Eihän petos tässä tapauksessa ollut mikään vahingossa tapahtunut lipsahdus, vaan harkittu teko, jota salailtiin ja peiteltiin monin keinoin ja joka jatkuin niin kauan kunnes teko tuli ilmi. Katumus taisi tulla kuvioon vasta siinä vaiheessa kun ap ei enää suostunut vedätettäväksi, eli pettäminen jatkuisi ehkäpä edelleen, ellei vaimo olisi jäänyt kiinni. Mistäpä sitä tietää, oliko teko edes ensimmäinen laatuaan, vai ensimmäinen, josta jäi kiinni?

Kyllä, ihminen voi ja saa olla heikko ja erehtyväinen, mutta jossain menee kaikilla se raja? Systemaattinen, harkittu pettäminen on jotain, mikä olisi erittäin vaikea antaa anteeksi saati unohtaa.

 

[myrkkysumakki]

Sympatiani ovat täysin ap:n puolella. Eihän petos tässä tapauksessa ollut mikään vahingossa tapahtunut lipsahdus, vaan harkittu teko, jota salailtiin ja peiteltiin monin keinoin ja joka jatkuin niin kauan kunnes teko tuli ilmi. Katumus taisi tulla kuvioon vasta siinä vaiheessa kun ap ei enää suostunut vedätettäväksi, eli pettäminen jatkuisi ehkäpä edelleen, ellei vaimo olisi jäänyt kiinni. Mistäpä sitä tietää, oliko teko edes ensimmäinen laatuaan, vai ensimmäinen, josta jäi kiinni?

Kyllä, ihminen voi ja saa olla heikko ja erehtyväinen, mutta jossain menee kaikilla se raja? Systemaattinen, harkittu pettäminen on jotain, mikä olisi erittäin vaikea antaa anteeksi saati unohtaa.

Hirveätä jossittelua. Pettämistä tuntuvat eniten pelkäävän ne ressukat, joiden ego on rakennettu sen varaan, että he ovat niin erinomaisia, etteivät koskaan joudu petetyksi.

Ei se oikeasti ole mikään maailmanloppu - paitsi niille, joilla on hauras minuus.

 

[Lillukka-]

Kun jotain ikävää tapahtuu, niin moni kysyy: "miksi"? "Olisinko voinut tehdä jotain toisin"? Usein vastaus taitaa olla, että ei, et olisi. Lue, ap, tuo ketju, jossa nainen kertoo olevansa hyvässä suhteessa ja rakastavansa miestä ja silti harkitsevansa syrjähyppyä. Toinen nainen näppärästi hihkuu -"ihanaa, kun joka on samassa veneessä" (lainaukset eivät sanatarkkoja).

Sormus sormessa ei ole ehkäisykeino pettämistä vastaan. Ihan varmasti monilla tulee haluja ja ihastuksia pitkässä suhteessa, sinullakin voi tulla, minullakin tuli aviossa ollessamme (eroni syy kuitenkin jotain aivan muuta). Ihmisen erottaa kuitenkin eläimestä se, että meillä on kapasiteettia pohtia syitä ja seurauksia teoillemme ja tekemättä jättämiselle.

 

[Lillukka-]

Sinä se jaksat kipittää mun perässä:/

Kurjaa, jos sinun elämäsi on pettämistä ja pahaa oloa täynnä. Uskopa kuitenkin, että suurin osa ihmisistä ei katkeroidu iäksi kaikesta vanhasta paskasta jota joskus niskaan on satanut. Muistankohan oikein, että olet ollut jo vuosia uudessa suhteessa? Olisi kannattanut työstää ikävät kokemukset ajan kanssa, ettei tarvitsi kaikkea katkeraa kalkkia kaataa muiden päälle. Haurautta ei ole se, että uskaltaa puida ikäviä asioita silloin kun ne vastaan tulevat. Tuo muiden perässä nylkyttäminen sitä vastoin kertoo mm. siitä, että oma minuus on kadoksissa.