Perussuomalaiset ovat entinen Suomen Maaseudun puolueen jatkumo! Miten ihmiset kehtaavat äänestää entisiä vennamolaisia?

  • Viestiketjun aloittaja "yrittäjä"
  • Ensimmäinen viesti
"yrittäjä"
Perussuomalaiset ovat entinen Suomen Maaseudun puolueen jatkumo!
Miten ihmiset kehtaavat äänestää entisiä vennamolaisia? Sehän olisi kuin palaisi 20v taaksepäin!
 
zappa
Ihmisen muisti on huono ja valikoiva. Sitä paitsi 70-luvulla syntyneet ovat jo 30-40 vuotiaita, ei heillä tai vielä nuorimmilla ole smp:stä muuta kokemusta, kuin että silloin ruoho tuoksui paremmalle ja että lapsuuden aika oli huolettomampaa (kuten lapsilla yleensä on).

Koko persujen homma on perustunut siihen että Soini onnistui saamaan aikaan "me vastaan muut" asetelman. Tämän taistelun muut voittivat 4-1, mutta sillä ei ole mitään väliä sillä muiden 80% ääniosuus tietenkin jakaantuu useamman puolueen kesken.

Toivottavasti Soini lähtee presidenttikilpaan. Me vastaan muut saattaa vielä kerran riittää toiselle kierrokselle, mutta toisen kierroksen tulos tulee olemaan Soinille murskaava. Soini tietää kyllä tämän ja ymmärtänee pysyä pois ettei todellinen kannatus paljastu. Vaikea esiintyä kansanmiehenä sen jälkeen kun kilpailija saa yli 3/4 äänistä. Jos vastassa on Niinistön kaltainen valmiiksi suosittu henkilö ja jos PerSut eivät pysty kykenemättömyyttään vaaleihin saakka kätkemään, niin tappio tulee olemaan sitäkin rankempi.

Systeemi on sellainen että näitä tulee ja menee aika ajoin. Hallituskauden/parin jälkeen palataan puhtaalta pöydältä taas oikeisiin asioihin. Toivotaan vain että vahingot jäävät pieniksi.
 
"Sini"

Wannabe-kokoomuslainen taas äänessä vaikka varakkuutta ei ole osoittamassa muu kuin ylimitoitettu asuntolaina. Persujen voitto oli perusteltu, vaalitulos on osoitus yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Toivottavasti nyt aletaan ajaa pienituloisten ja syrjäytyneiden eikä markkinavoimien ja pankkien asioita!
 
zappa
[QUOTE="Sini";23619794]Wannabe-kokoomuslainen taas äänessä vaikka varakkuutta ei ole osoittamassa muu kuin ylimitoitettu asuntolaina. Persujen voitto oli perusteltu, vaalitulos on osoitus yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Toivottavasti nyt aletaan ajaa pienituloisten ja syrjäytyneiden eikä markkinavoimien ja pankkien asioita![/QUOTE]

Äänestin Vasemmistoliittoa. Yhteiskunnan eriarvoistumista on vaikea korvata muukalais- ja homovihaa lietsomalla.
 
dfdf
Entisistä vennamolaisista en tiedä yhtään mitään. Äänestin persuja nykytilanteen takia. Muutosta tarvitaan. Viimeisen 15 vuoden aikana poliitikot ovat kovaa vauhtia vieneet Suomea kohti tuhoa ja taloudellista romahdusta.
 
"Rane"
Viimeisen 15 vuoden aikana poliitikot ovat kovaa vauhtia vieneet Suomea kohti tuhoa ja taloudellista romahdusta.
Viitsitkö vaikkapa Ranskalaisin viivoin nopeasti luetella ne hallituksen toimet joita tarkoitat. Pieni perustelu ja vastuussa olevat henkilöt tai puolueen voit myös halutessasi mainita. Todella hienoa jos voit vaikkapa pariin kohtaan kommentoida mikä olisi missäkin tilanteessa ollut parempi ratkaisu ja miksi.
 
"xxx"
Entisistä vennamolaisista en tiedä yhtään mitään. Äänestin persuja nykytilanteen takia. Muutosta tarvitaan. Viimeisen 15 vuoden aikana poliitikot ovat kovaa vauhtia vieneet Suomea kohti tuhoa ja taloudellista romahdusta.
Viimeisten vuosien aikana Suomen hallitus on todella mallikkaasti onnistunut torjumaan vakavan maailmanlaajuisen laman niin pienin vaurioin, kuin Suomen kokoisen maan on mahdollista.
 
[QUOTE="xxx";23620765]Viimeisten vuosien aikana Suomen hallitus on todella mallikkaasti onnistunut torjumaan vakavan maailmanlaajuisen laman niin pienin vaurioin, kuin Suomen kokoisen maan on mahdollista.[/QUOTE]

Tässä on ainakin totuuden siemen. Joku lehtikin korjoitti siitä, että Suomi on pärjännyt todella hyvin taantuman aikana. Ja kiitos kuuluu yrittäjille ja sille, että yritykset ovat pystyneet keräämään varoja hyvinä kausina joiden turvin pystyttiin porskuttelemaan läpi taantuman. Tai siis lehdessä tietenkin joku haastateltu henkilö. En muista mikä tai kuka, enkä jaksa googlettaa...
 
dfdf
[QUOTE="xxx";23620765]Viimeisten vuosien aikana Suomen hallitus on todella mallikkaasti onnistunut torjumaan vakavan maailmanlaajuisen laman niin pienin vaurioin, kuin Suomen kokoisen maan on mahdollista.[/QUOTE]

Maksu yltiöpäisestä velanotosta lankeaa suomalaisille tulevalla hallituskaudella.
 
"vieras"
[QUOTE="Sini";23619794]Wannabe-kokoomuslainen taas äänessä vaikka varakkuutta ei ole osoittamassa muu kuin ylimitoitettu asuntolaina.[/QUOTE]

Tämä on palstan koomisin totuus: varakkain on se jolla on eniten asuntolainaa.:D
 
Entisistä vennamolaisista en tiedä yhtään mitään. Äänestin persuja nykytilanteen takia. Muutosta tarvitaan. Viimeisen 15 vuoden aikana poliitikot ovat kovaa vauhtia vieneet Suomea kohti tuhoa ja taloudellista romahdusta.
Hm, 15 vuotta? Eli 90-lukuun asti vertaat? Sen ajan laman jälkeen Suomella on mennyt pelkästään hyvin, jos vertaat lähtötilanteeseen 15 vuotta sitten. Tämä talouden taantuma oli vain taantuma, ei lama.
Nokia on vetänyt vientiä, laivateollisuuskin porskutti (sentäs viime syksyyn asti).
Jos vertaat 90-luvun lamaan (vai olitko vielä syntynytkään?) niin ymmärrät, että jotain on hallitus tehnyt oikein, kun sama katastrofi ei Suomessa toistunut - vaikka esim Amerikassa tilanne on ollut alueittain juuri niin paha, kuin Suomessa 90-luvulla.

Silloin syydettiin jättimäisiä summia "pankkitukena" taivaan tuuliin, jotta olisi edes osa talouskatasrofista saatu torjuttua. Asuntolainojen korot olivat tähtitieteellisiä, ihmisten koteja pakkohuutokaupattiin, yrityksiä meni nurin jatkuvasti, ihmisiä jäi työttömäksi, itsemurhat talousvaikeuksien takia olivat tavallisia iltauutisia.
Muistatko??

Ja nyt ihmiset itkee, kun samanlaista katastrofia yritetään torjua takaamalla jonkun Portugalin lainoja, murto-osalla siitä, mitä ne pankkitukimiljardit olivat.

Ihmiskunnan muisti on lyhyt... vai äänestäjän muisti.
 
maaseutu
niinpä, maaseutu ajettiin alas 90-luvun laman aikana. harmittaa vietävästä , samalla meni satoja tuhansia työpaikkoja. se mikä oli ennen normaalia ruokaa on nyt 'luomua'.
ihmiset tajuavat että ennen oli kaikki paremmin. markka takaisin ja EU:t hiiteen.
suomessa on valtava työttömyys, vasta kun jokainen työtön on saanut työtä niin sitten voidaan eläkeikää nostaa sitä ennen ei
 
"xxx"
Hm, 15 vuotta? Eli 90-lukuun asti vertaat? Sen ajan laman jälkeen Suomella on mennyt pelkästään hyvin, jos vertaat lähtötilanteeseen 15 vuotta sitten. Tämä talouden taantuma oli vain taantuma, ei lama.
Nokia on vetänyt vientiä, laivateollisuuskin porskutti (sentäs viime syksyyn asti).
Jos vertaat 90-luvun lamaan (vai olitko vielä syntynytkään?) niin ymmärrät, että jotain on hallitus tehnyt oikein, kun sama katastrofi ei Suomessa toistunut - vaikka esim Amerikassa tilanne on ollut alueittain juuri niin paha, kuin Suomessa 90-luvulla.

Silloin syydettiin jättimäisiä summia "pankkitukena" taivaan tuuliin, jotta olisi edes osa talouskatasrofista saatu torjuttua. Asuntolainojen korot olivat tähtitieteellisiä, ihmisten koteja pakkohuutokaupattiin, yrityksiä meni nurin jatkuvasti, ihmisiä jäi työttömäksi, itsemurhat talousvaikeuksien takia olivat tavallisia iltauutisia.
Muistatko??

Ja nyt ihmiset itkee, kun samanlaista katastrofia yritetään torjua takaamalla jonkun Portugalin lainoja, murto-osalla siitä, mitä ne pankkitukimiljardit olivat.

Ihmiskunnan muisti on lyhyt... vai äänestäjän muisti.
Totta sanasta sanaan. Korpeaa ihmisten lyhytnäköisyys. Nyt kyllä itketään kun "rahaa syydetään Portugaliin asti" mutta odottakaas ja katsokaa seuraukset, kun Portugali menee konkurssiin.
 
Hm, 15 vuotta? Eli 90-lukuun asti vertaat? Sen ajan laman jälkeen Suomella on mennyt pelkästään hyvin, jos vertaat lähtötilanteeseen 15 vuotta sitten. Tämä talouden taantuma oli vain taantuma, ei lama.
Nokia on vetänyt vientiä, laivateollisuuskin porskutti (sentäs viime syksyyn asti).
Jos vertaat 90-luvun lamaan (vai olitko vielä syntynytkään?) niin ymmärrät, että jotain on hallitus tehnyt oikein, kun sama katastrofi ei Suomessa toistunut - vaikka esim Amerikassa tilanne on ollut alueittain juuri niin paha, kuin Suomessa 90-luvulla.

Silloin syydettiin jättimäisiä summia "pankkitukena" taivaan tuuliin, jotta olisi edes osa talouskatasrofista saatu torjuttua. Asuntolainojen korot olivat tähtitieteellisiä, ihmisten koteja pakkohuutokaupattiin, yrityksiä meni nurin jatkuvasti, ihmisiä jäi työttömäksi, itsemurhat talousvaikeuksien takia olivat tavallisia iltauutisia.
Muistatko??

Ja nyt ihmiset itkee, kun samanlaista katastrofia yritetään torjua takaamalla jonkun Portugalin lainoja, murto-osalla siitä, mitä ne pankkitukimiljardit olivat.

Ihmiskunnan muisti on lyhyt... vai äänestäjän muisti.
Muistan oikein hyvin. Ja on jättänyt jonkinasteisia pieniä traumojakin. En haluaisi koskaan enää tilanteeseen, jossa menetän kotini.. :( Ja mun vanhemmille jäi vielä jättimäiset velatkin päälle... Lapsuudessa saatiin kaikkea, ja nuoruudessa ei mitään. Mihinkään ei ollut varaa. Yhtäkkiä. Ei ollut mun vanhemmilla varoja ostaa mulle mm lukionkirjoja. Kavereilta tai kirjastosta lainasin....
 
"vieras"
Hm, 15 vuotta? Eli 90-lukuun asti vertaat? Sen ajan laman jälkeen Suomella on mennyt pelkästään hyvin, jos vertaat lähtötilanteeseen 15 vuotta sitten. Tämä talouden taantuma oli vain taantuma, ei lama.
Nokia on vetänyt vientiä, laivateollisuuskin porskutti (sentäs viime syksyyn asti).
Jos vertaat 90-luvun lamaan (vai olitko vielä syntynytkään?) niin ymmärrät, että jotain on hallitus tehnyt oikein, kun sama katastrofi ei Suomessa toistunut - vaikka esim Amerikassa tilanne on ollut alueittain juuri niin paha, kuin Suomessa 90-luvulla.

Silloin syydettiin jättimäisiä summia "pankkitukena" taivaan tuuliin, jotta olisi edes osa talouskatasrofista saatu torjuttua. Asuntolainojen korot olivat tähtitieteellisiä, ihmisten koteja pakkohuutokaupattiin, yrityksiä meni nurin jatkuvasti, ihmisiä jäi työttömäksi, itsemurhat talousvaikeuksien takia olivat tavallisia iltauutisia.
Muistatko??

Ja nyt ihmiset itkee, kun samanlaista katastrofia yritetään torjua takaamalla jonkun Portugalin lainoja, murto-osalla siitä, mitä ne pankkitukimiljardit olivat.

Ihmiskunnan muisti on lyhyt... vai äänestäjän muisti.
Tämäkin kriisi on pankkikriisi. Pankit ovat lainanneet persaukisille valtiolle liikaa rahaa, koska ovat luulleet valtiolainojen olevan riskittömiä ja nyt ne lainat laukeavat silmille.

90-luvun lama koitui turmiolliseksi siitä syystä, että harjoitettiin vahvan markan politiikkaa, eli ei haluttu antaa markan kellua markkinoiden mukaan, vaan puolustettiin markan arvoa korkeilla koroilla ja mites siinä sitten kävikään: markkinoita vastaan ei voi taistella, vaan pitäisi tunnustaa tosiasiat.

PIGSien tilanne olisi parempi jos niillä olisi oma valuutta jonka voisivat devalvoida, mutku niillä on euro, eli PIGSit joutuvat saman vahvan markan politiikan uhriksi kuin Suomi 90-luvun alussa.

Usko nyt vain eräs tosiasia, eli hyvää rahaa huonon perään syytämällä euron kriisiä ei onnistuta pelastamaan.
 
maaseutu
kamala toi 90 luvun lama,ihmiset järjesti mielenosoituksia kun työtä ei ollut missään. meidän kaveripiirissä vain yhdellä oli töitä ja sekin väliaikainen.
kamalaa kaikki oli ankeeta ja köyhää. lama puski joka puolelta. en halua sitä kokea enään koskaa. nythän oli vain taantuma, mutta sitä kamalaa 'lama' tunnetta ei näkynyt missään
 
Khimaira
[QUOTE="yrittäjä";23619037]Perussuomalaiset ovat entinen Suomen Maaseudun puolueen jatkumo!
Miten ihmiset kehtaavat äänestää entisiä vennamolaisia? Sehän olisi kuin palaisi 20v taaksepäin![/QUOTE]

Ovatko :O:O
Ai kauhee, mä kirjoitin siihen lappuun ihan väärän numeron :'(
 
"vieras"
[QUOTE="xxx";23621005]Totta sanasta sanaan. Korpeaa ihmisten lyhytnäköisyys. Nyt kyllä itketään kun "rahaa syydetään Portugaliin asti" mutta odottakaas ja katsokaa seuraukset, kun Portugali menee konkurssiin.[/QUOTE]

PIGSt menevät nurin vaikka me syydetään niihin rahaa, eli parempi olla antamatta ropoakaan.
 
Yhteistyössä