perjantai keskisuomessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pikku pöhnässä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pikku pöhnässä

Vieras
No niin, taas on yksi perjantai ilta käyty läpi! Ilta alkoi niin että tulin töistä kotiin ja mieheni ei ollut käynyt ruokaostiksilla vaikka oli luvannut käydä (on käynyt yhdessäasumisemme aikana ehkä kaksi kertaa ostoksilla!) Siitä syntyi pikku kinaa, jonka mieheni taas kasvatti kärpäsestä härkäseksi ja lähti ovet paukkuen pois kotoa. Aikuinen mies, eikä vieläkään osaa kinata asiallisesti, vaan pitää heti lähteä lätkimään kun tulee pientäkin riitaa! Tämän jälkeen yritin soittaa hänelle viisi kertaa, mutta ei viitsinyt vastata. Lopuksi vastasi, kun oli juonut jo tarpeeksi monta olutta että oli jo muuttunut ihan vittumaiseksi! Sen puhelun lopetin ilmoittamalla että lähden kaverin kanssa ulos, en viitsi yksin kotona istua. Se sopi miehelleni hyvin.

No, vähän myöhemmin illalla mieheni soitti vain ilmoittaakseen kuinka tyhmä ja erilainen (negatiivisessä mielessä) olen. Muistutti myös ettei häntä kiinnosta muut kuin hänen omat asiansa. Vain niin, miksi soittaa ja kertoa sellaista lauantai yönä? Eikö keksi kännissä muuta aihetta räyhätä vai? Raivoissaan myös muistutti että mun kannattais tulla yöksi kotiin nukkumaan! Aivan niinkun en aina löytäisi kotiin baari-illan jälkeen! Ja kun tulin kotiin, niin herra itse ei ollut paikalla. Haluaa kai taas "kostaa" menemällä äiti-parkansa sohvalle nukkumaan. Huh huh...

Millainen ilta teillä oli?
 

Similar threads

Yhteistyössä