Perhesurmat. Ymmärrän oikein hyvin, miksi sellaisia tapahtuu.

[Helinä]

Meidän perhe on loistava esimerkki siitä, millainen perhe voisi olla otsikoissa perhesurman vuoksi. Ja uutista lukiessaan ihmiset päivittelevät, miksi perhe ei hakunut apua? Miksi he eivät puhuneet asioistaan? Miksi piti lapsetkin tappaa?

Asia on niin, että yhteiskunnalta ei saa apua, vaikka hakee. Jos ei ole tukiverkostoja sukulaisista tai ystävistä, moni perhe on aika yksin ongelmiensa kanssa, kuten mekin olemme. Ihmisiä ei kiinnosta muu kuin mehevät juorut, aito välittäminen ja lähimmäisen rakastaminen on kyllä jossakin hyvin kaukana.

Elämä alkaa tuntua liian vaikealta, mahdottomalta jopa. Alkaa iskeä epätoivo, kun mitkään ponnistelut eivät vie elämää parempaan suuntaan. tasaisesti eteemme heitellään epäoikeudenmukaisuutta, sellaista joka ei johdu meistä itsestämme suoranaisesti. Välillisesti ehkä.

Kun ahdistuksen määrä ja ongelmat kasvavat lakipisteeseensä, voi joku päätyä niin kamalaan asiaan kuin koko perheen "pyyhkiminen" elämästä.

 

[a]

Just. Valitset itse elämällesi suunnan, aivan turha laittaa syitä muiden niskoille.

 

[Vieras]

Just. Valitset itse elämällesi suunnan, aivan turha laittaa syitä muiden niskoille.

Just. Tässä oiva esimerkki nyky-yhteiskunnan ongelmista!

Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä.

 

[Peppari]

Ja näin tapahtuukin, ymmärrän kyllä jos ei saa apua eläissään, niin ei sitten "uskalla" jättää perhettä jälkeen, jos ei niitä sitten autettaisikaan.

 

[ap]

Just. Valitset itse elämällesi suunnan, aivan turha laittaa syitä muiden niskoille.

Aina ei elämä mene aivan noin, että voit itse vaikuttaa asioihin, jotka elämäsi suuntaa määräävät. Toki jokainen itse vaikuttaa omaan elämäänsä monessakin asiassa...mutta ihan kaikkeen ei voi itse vaikuttaa. Niin se vaan on.

 

[keppälerttu]

näinhän se on, silloin kun pystyy hakemaan itse apua, katsotaan et ei olla avun tarpeessa kun kerran osaa hakea apua :headwall:

mut siltikin..ikinä ei niin huonosti asiat ole et tuollaiseen ratkaisuun pitäisi päätyä, vaikka sillä hetkellä siltä tuntuiskin :hug:

 

[sisar puoliQ]

hei. jos olet tullut omalta kohdin tulokseen, ettei elämä ole elämän arvoista, älä pakota siihen päätökseen myös muita. sulla ei ole oikeutta päättää lastesi ja puolisosi puolesta! uskon, että olet pahasti pettynyt ja masentunut, mutta edes sen verran voit tehdä, että hoidat lapsesi turvaan! sosiaalipäivystys varmasti hakee heidät, jos luet heille tämän kirjoituksesi.

ja tämä koski nyt ihan jokaista, joka edes toisinaan moisia pohtii! :attn:

 

[Nadia]

Olen huomannut täysin saman asian. Jos pyydät apua, et sitä saa, koska asiat ei voi olla huonosti kerta tajuat pyytää apua :kieh: :headwall: |O

 

[ap]

Just. Valitset itse elämällesi suunnan, aivan turha laittaa syitä muiden niskoille.

Just. Tässä oiva esimerkki nyky-yhteiskunnan ongelmista!

Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä.

Olen miettinyt, miksi jotkut ihmiset käyttäytyvät noin. Ovatko he ilkeitä vain vain ymmärtämättömiä? Luulen, että vastaus on jälkimmäinen. Jos en itse olisi elänyt tätä elämää, minkä olen "saanut", en varmaankaan osaisi kuvitella miten tähän pisteeseen ajaudutaan. Luultavasti toitottaisin juurikin tuota vanhaa hokemaa "jokainen on oman onnensa seppä", ja kehottaisin ottamaan itseään niskasta kiinni ja tekemään asioilleen jotain! Mutta elämä ja sen vaikeudet ovatkin paljon monisyisempiä kuin helpommasta vinkkelistä katsellen luulisi.

 

[ap]

hei. jos olet tullut omalta kohdin tulokseen, ettei elämä ole elämän arvoista, älä pakota siihen päätökseen myös muita. sulla ei ole oikeutta päättää lastesi ja puolisosi puolesta! uskon, että olet pahasti pettynyt ja masentunut, mutta edes sen verran voit tehdä, että hoidat lapsesi turvaan! sosiaalipäivystys varmasti hakee heidät, jos luet heille tämän kirjoituksesi.

ja tämä koski nyt ihan jokaista, joka edes toisinaan moisia pohtii! :attn:

Enhän kirjoittanut, että minä tällaista suunnittelisin? Kerroin vaan, että ymmärrän, miksi sellaisia tapahtuu...

 

[ap]

Olen huomannut täysin saman asian. Jos pyydät apua, et sitä saa, koska asiat ei voi olla huonosti kerta tajuat pyytää apua :kieh: :headwall: |O

Mmm....kyllä. Mutta myöskin niin, että oikeasti paha tilanne nähdään, mutta apua ei ole tarjota tai sitten se on niin hajallaan ja kaukana ihmisen arjesta, että hyötyä perheen ongelmiin ei oikeasti tule.

 

[4n äiti]

Mäkin ymmärrän miksi niitä tapahtuu, siis sen kaiken mitä siellä taustalla voi olla.

Voimia sinulle ap, ole sitkeä, yritä jaksaa edes tunti kerrallaan ja joka tunnin jälkeen ole ylpeä itsestäsi, että jaksoit. Varmasti tulee vielä hetki, jolloin näet edes hitusen valoa tunnelin päässä. Lapsesi rakastavat sinua ehdoitta ja ovat ansainneet paremman tulevaisuuden, muista se :hug:

 

[sisar puoliQ]

hei. jos olet tullut omalta kohdin tulokseen, ettei elämä ole elämän arvoista, älä pakota siihen päätökseen myös muita. sulla ei ole oikeutta päättää lastesi ja puolisosi puolesta! uskon, että olet pahasti pettynyt ja masentunut, mutta edes sen verran voit tehdä, että hoidat lapsesi turvaan! sosiaalipäivystys varmasti hakee heidät, jos luet heille tämän kirjoituksesi.

ja tämä koski nyt ihan jokaista, joka edes toisinaan moisia pohtii! :attn:

Enhän kirjoittanut, että minä tällaista suunnittelisin? Kerroin vaan, että ymmärrän, miksi sellaisia tapahtuu...

minä ymmärrän sen tunteen, kun tuntuu että on yksin ongelmiensa kanssa. ymmärrän turhautumisen, kun yrittää saada apua ja tukea turhaan. mutta en ymmärrä, millä voitaisiin oikeuttaa toisien, lasten tai puolison murhaaminen. kun asiat on siinä pisteessä, sitä apua aivan varmasti saa! ja yhtä mieltä olen siitä, että sitä apua pitäisi saada jo paljon aikaisemmin!

valottaisitko hieman, mistä teidän kohdalla on kyse? millaisia ongelmia ja mitä apua olette hakeneet?

 

[ap]

Mäkin ymmärrän miksi niitä tapahtuu, siis sen kaiken mitä siellä taustalla voi olla.

Voimia sinulle ap, ole sitkeä, yritä jaksaa edes tunti kerrallaan ja joka tunnin jälkeen ole ylpeä itsestäsi, että jaksoit. Varmasti tulee vielä hetki, jolloin näet edes hitusen valoa tunnelin päässä. Lapsesi rakastavat sinua ehdoitta ja ovat ansainneet paremman tulevaisuuden, muista se :hug:

Tätä jaksamista on täytynyt pitää yllä jo niin kauan, että alkaa voimat ehtyä. Mutta juuri lasten vuoksi sitä koettaa sitkistellä eteenpäin. Eniten masentaa se, että vaikka kuinka koetamme olla hyviä vahempia lapsillemme, emme näytä onnistuvan heidän suojelemisessaan pahalta. Kyllä kai sitä itse kestää monenlaista (ja on kestettykin), mutta kun maailman pahuus kohdistuu lapsiin, sitä on vaikea sietää. Kyllä, lapseni ansaitsevat paremman tulevaisuuden, mutta juuri se tuntuu niin musertavalta, että en näe valoa tunnelin päässä. En ole ollenkaan varma, voinko heille hyvää tulevaisuutta antaa? Mutta tässähän tätä sitkistellään. kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

Järki pelaa sen verran (vaikka toivo on jo mennyt) että en näe hengen riistämistä ratkaisuna. Mutta siis ymmärrän, miksi jotkut sellaiseen ratkaisuun ajautuvat.

 

[ap]

valottaisitko hieman, mistä teidän kohdalla on kyse? millaisia ongelmia ja mitä apua olette hakeneet?

Mielelläni kertoisinkin, että ymmärtäisitte edes hitusen paremmin. Mutta en halua tulla tunnistetuksi.

 

[bud]

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vanhemmat tappaa myös lapsensa. Sen kun tappakoot itsensä, jos on niin paska olla, muttei lasten nähden. Mutta ei niitä lapsia, antakaa niiden elää!

 

[Gluteus maximus]

Näin on! Itse olenkin sanonut monelle ystävälle, että älkää missään nimessä hankkiko/edes miettikö lapsia jos ei ole turvaverkkoa. Tämä ilman turvaverkkoa eläminen on aika helvetillistä ja parisuhde on kovalla koetuksella. Yhtään ei helpota se, että sanotaan "kyllä meilläkin teidän ikäisinä oli sama juttu, kyllä se 10v päästä helpottaa" AAAAAAAARRRRRRGGGGG!

 

[hän]

Voi kun voisin auttaa!

Ihmiset ei tosiaan vaan ymmärrä. Moni on onneksi syntynyt ns. kultalusikka suussaan, niin että elämä kuljettaa heitä hellien eteenpäin. Me toiset rämmitään. Ei nämä ihmiset kykene ymmärtämään asioita joita eivät ole itse kokeneet, sen huomaa helposti jo heidän tavastaan kirjoittaa. Sinun ja minun korvaan se tekee pahaa, mutta emme voi olettaa heidän ymmärtävän. Antaa heidän elää onnellisessa kuplassaan, ihanaahan se on että kaikkien ihmisten ei tarvitse rämpiä. Olen onnellinen sydämmestäni heidän puolesta. Ei katkeruus ja viha auta.

 

[maria-s]

kyllä apua saa,kun tietää itse mistä sitä hakea.Siinä joutuu jopa vaatimalla vaatimaan että sitä todella oikeaan kohtaan osuvaa apua saa.missään ei kyllä tulla automaattisesti apua tarjoamaan.itse on pidettävä oikeuksistaan kiinni.

 

[paremmin tietävä]

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vanhemmat tappaa myös lapsensa. Sen kun tappakoot itsensä, jos on niin paska olla, muttei lasten nähden. Mutta ei niitä lapsia, antakaa niiden elää!

Ja minkälainen on lasten elämä tuon jälkeen? Mä luulen että nuo vanhemmat juuri ajattelevat lapsiaan siinä että heidän ei tarvitse kantaa sitä taakkaa harteilla että isä ja äiti ei jaksaneet. Jos itse ei ole kokenut tuollaista toivottomuutta on se mahdotonta käsittää.

Mun vanhemmat on juuri näitä "vanhempia"...isä tappoi äidin ja sitten itsensä. Siitä on jo kauan, olin silloin 4. Mummolassa asuin sen jälkeen. Koko elämäni olen miettinyt miksi he eivät ottaneet minua mukaan, tai sitten oltas kaikki jatkettu...miten vaan. Olen yrittänyt elää normaalia elämää, onnistumatta siinä. Omat lapset on mutta en koskaan kykene olemaan täysin onnellinen. Mun on ollut pakko vaan jatkaa kun ei ole ollut kanttia tappaa itseä, mummon ja vaarin vuoksi. Onnen siruja keräilen, mutta synkkä mun elämä on.

 

[vieras]

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vanhemmat tappaa myös lapsensa. Sen kun tappakoot itsensä, jos on niin paska olla, muttei lasten nähden. Mutta ei niitä lapsia, antakaa niiden elää!

että se äiti tai isä ei uskalla jättää lapsiaan toisten armoille, sijaiskoteihin, lastenkohteihin. Kyllä mä pystyn näkämään senkin kannan, vaikken koskaan usko ajautuvani siihen "lakipisteeseen".

Ap:n kanssa olen huomannut saman. Me olemme turhaan pyytäneet tukea ja apua viranomaistahoilta. Meille sanotaan vain, että onhan teitä 2 aikuista. Onhan meitä niin. Molemmat olemme sairaita, tukiverkkoja ei ole, mutta tätä ei katsota. Tiedän monta yksinhuoltajaa, joilla on parempi tilanne, exän kanssa jakaa hoitovastuun ja myös tukiverkkoja löytyy silti he saavat tukea. Perheen kokonaistilanne tulisi huomioida kattavasti, eikä nojata siihen, että on 2 aikuista saman katon alla, se ei takaa arjen sujumista kun vastoinkäymisiä tulee enemmän kuin mitä jaksaa kantaa.

 

[Gluteus maximus]

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vanhemmat tappaa myös lapsensa. Sen kun tappakoot itsensä, jos on niin paska olla, muttei lasten nähden. Mutta ei niitä lapsia, antakaa niiden elää!

Ja minkälainen on lasten elämä tuon jälkeen? Mä luulen että nuo vanhemmat juuri ajattelevat lapsiaan siinä että heidän ei tarvitse kantaa sitä taakkaa harteilla että isä ja äiti ei jaksaneet. Jos itse ei ole kokenut tuollaista toivottomuutta on se mahdotonta käsittää.

Mun vanhemmat on juuri näitä "vanhempia"...isä tappoi äidin ja sitten itsensä. Siitä on jo kauan, olin silloin 4. Mummolassa asuin sen jälkeen. Koko elämäni olen miettinyt miksi he eivät ottaneet minua mukaan, tai sitten oltas kaikki jatkettu...miten vaan. Olen yrittänyt elää normaalia elämää, onnistumatta siinä. Omat lapset on mutta en koskaan kykene olemaan täysin onnellinen. Mun on ollut pakko vaan jatkaa kun ei ole ollut kanttia tappaa itseä, mummon ja vaarin vuoksi. Onnen siruja keräilen, mutta synkkä mun elämä on.

:hug: :hug:

 

[bud]

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vanhemmat tappaa myös lapsensa. Sen kun tappakoot itsensä, jos on niin paska olla, muttei lasten nähden. Mutta ei niitä lapsia, antakaa niiden elää!

Ja minkälainen on lasten elämä tuon jälkeen? Mä luulen että nuo vanhemmat juuri ajattelevat lapsiaan siinä että heidän ei tarvitse kantaa sitä taakkaa harteilla että isä ja äiti ei jaksaneet. Jos itse ei ole kokenut tuollaista toivottomuutta on se mahdotonta käsittää.

Mun vanhemmat on juuri näitä "vanhempia"...isä tappoi äidin ja sitten itsensä. Siitä on jo kauan, olin silloin 4. Mummolassa asuin sen jälkeen. Koko elämäni olen miettinyt miksi he eivät ottaneet minua mukaan, tai sitten oltas kaikki jatkettu...miten vaan. Olen yrittänyt elää normaalia elämää, onnistumatta siinä. Omat lapset on mutta en koskaan kykene olemaan täysin onnellinen. Mun on ollut pakko vaan jatkaa kun ei ole ollut kanttia tappaa itseä, mummon ja vaarin vuoksi. Onnen siruja keräilen, mutta synkkä mun elämä on.

Halusi sulle mahdollisuuden, ehkä. Muuta en osaa sanoa. :hug:

 

[sisar puoliQ]

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vanhemmat tappaa myös lapsensa. Sen kun tappakoot itsensä, jos on niin paska olla, muttei lasten nähden. Mutta ei niitä lapsia, antakaa niiden elää!

Ja minkälainen on lasten elämä tuon jälkeen? Mä luulen että nuo vanhemmat juuri ajattelevat lapsiaan siinä että heidän ei tarvitse kantaa sitä taakkaa harteilla että isä ja äiti ei jaksaneet. Jos itse ei ole kokenut tuollaista toivottomuutta on se mahdotonta käsittää.

Mun vanhemmat on juuri näitä "vanhempia"...isä tappoi äidin ja sitten itsensä. Siitä on jo kauan, olin silloin 4. Mummolassa asuin sen jälkeen. Koko elämäni olen miettinyt miksi he eivät ottaneet minua mukaan, tai sitten oltas kaikki jatkettu...miten vaan. Olen yrittänyt elää normaalia elämää, onnistumatta siinä. Omat lapset on mutta en koskaan kykene olemaan täysin onnellinen. Mun on ollut pakko vaan jatkaa kun ei ole ollut kanttia tappaa itseä, mummon ja vaarin vuoksi. Onnen siruja keräilen, mutta synkkä mun elämä on.

:hug: mutta jonkun toisen lapset voivat ehkä koota itsensä, saada hyvää apua ja saada tasapainoisen aikuisuuden. sitä ei voi etukäteen tietää, eikä siitä saa muut toisen puolesta päättää! toivon, että myös sinä saisit tulevaisuudessa parempaa! :hug:

 

[ap]

kyllä apua saa,kun tietää itse mistä sitä hakea.Siinä joutuu jopa vaatimalla vaatimaan että sitä todella oikeaan kohtaan osuvaa apua saa.missään ei kyllä tulla automaattisesti apua tarjoamaan.itse on pidettävä oikeuksistaan kiinni.

No tuo juuri on aivan käsittämätöntä. Kyllä kai elämänsä voimissaan oleva, hyvinvoiva ihminen jaksaa ja ehtii kartoittamaan erilaisia keinoja saada apua ja vaatia niitä itselleen. Heillä on usein jopa rahaa käyttää yksityisten palveluihin. Mutta entäs ne ihmiset, jotka ovat oikeasti niin pahoin elämän murjomia, että voimat eivät riitä? On paradoksaalista, että pahasti avun tarpeessa olevan pitäisi osata vaatia apua (varsinkin, jos hänen tilanteessa on jo tiedossa niillä, kenen apua pitäisi tarjota ja järjestää).

Minulla on myöskin kokemus siitä, että auttavien tahojen ihmiset eivät kaikki alkuunkaan ymmärrä avun tarpeessa olevan tilannetta (sen paremmin kuin tavallisetkaan ihmiset). Tulee sellainen turhautumisen tunne, kun kaikki mitä sanot, halutaan käsittää väärin. Ja kaikkeen "lääkkeenä" on tätä: "voi....*kulmien kurtistus*....teillä on kyllä tosi rankkaa....*myötätuntoinen hymy*....kuinka sinä voit?..." Ja kun vastaus on, että huonosti voin, takaisin tulee samaa tyhjänpäiväistä löpinää. "Nyt ei voida tehdä mitään, koittakaahan jaksaa, pälä pälä, on teillä kyllä tosi rankkaa." Mitä tuo ketään hyödyttää?