Tässä pätee vanha sanonta: "hyvä antaa vähästä, paha ei paljostakaan"
Meillä opetettiin ihan pienenä, kuinka toisille annetaan. En ole tajunnut sitä ennenkuin nyt kun luin ap:n kirjoituksen.
Vaikka olimme keskivertoa alemmasta varallisuusluokasta, isä autokuski ja äiti kaupassa töissä + meitä 3 lasta niin silti olimme ns. rikkaampia kuin esim paras kaverini, jonka piirrustuspaperitkin oli faijan keräämistä vanhoista tulosteista.
Muistan kyllä yhdenkin korkeasaarireissun, jonka vanhempani kustansivat parhaalle ystävälleni, sekä laskettelureissun pohjoiseen, jossa paraskaverini oli tätini käytettynä ostamilla välineillä ja tätini kustantamana, koska halusin kaverin, ja juuri tuon kaverin, mukaan sinne. Sukulaisemme sitten lähtivät jeesimään asiassa.
Vaikka meillä ei ole ollut rahaa niin kyllä minä harrastin lautailua, laskettelua sekä tanssia ja huilunsoittoa. Meillä vain priorisoitiin asiat. Välineet käytettyinä, kausikorttiin säästettiin itse lahjarahoista jne..
Vaikka minulla nykypäivänä olisi kuinka paljon rahaa tahansa niin olen opettanut lapsille antamaan. Jokainen omatunnon ja varallisuuden mukaan.
Kyllä meillä vielä nykypäivänäkin pätee kaveripiirissä se, että "no mä ostan jos sul on tiukkaa" "osta sä sit ens kerralla" (tai joskus 10 vuoden päästä)
Ei me edes odotettu mitään tuollasia huvipuisto ym retkiä. Ne oli harvinaisuutta ja hyvä niin.
Niin tulee olemaan/on myös meidän lapsille sellaisia "spesiaalijuttuja", nuo hoplopit, lintsit sun muut.
Ap voisi mennä itseensä ja miettiä vähän..