M
mitä mieltä?
Vieras
Täällä tietysti kenenkään vaikea sanoa asiaan juuta tai jaata, mutta purkaudunpa kuitenkin. Eli kysymyksenä että kannattaisikohan meidän tilanteessa mennä perheasioiden sovitteluun esim. seurakunnalle? Tilanne seuraavaa:
Meillä tuli jonkun aikaa sitten viisi vuotta täyteen, että ollaan oltu naimisissa. Meillä on myös pieni tyttö, neljä vuotias. Suhteen aikana ollaan monta kertaa sahattu edestakaisin, eli ollaanko yhdessä vai eikö olla. Tämä on jo kolmas kerta kun ollaan muutettu erikseen. Nyt tarkoituksena oli hakea avioeroa, mutta mies haluaisi vielä yrittää, niin että asuttaisiin nyt jonkun aikaa erillään, selviteltäisiin ajatuksia ja sitten yritettäisiin. Itseäni kuitenkin huolettaa tyttö, kun hän on joutunut niin paljon pienen ikänsä aikana näkemään tätä edestakaisin menoa, että vaikuttaa hänen psyykeeseensä. Itse rakastan miestäni, mutta meillä on myös ollut (ja on varmasti edelleenkin) todella suuria ongelmia. Kannattaisiko niitä lähteä selvittelemään vai olisikohan jo aika antaa periksi? Terapiaa/perheasioiden sovittelua ei olla ikinä kokeiltu. Ja molemmat ollaan nuoria, mentiin 18-vuotiaina naimisiin.