Perheasioiden sovitteluunko?

[mitä mieltä?]

Täällä tietysti kenenkään vaikea sanoa asiaan juuta tai jaata, mutta purkaudunpa kuitenkin. Eli kysymyksenä että kannattaisikohan meidän tilanteessa mennä perheasioiden sovitteluun esim. seurakunnalle? Tilanne seuraavaa:
Meillä tuli jonkun aikaa sitten viisi vuotta täyteen, että ollaan oltu naimisissa. Meillä on myös pieni tyttö, neljä vuotias. Suhteen aikana ollaan monta kertaa sahattu edestakaisin, eli ollaanko yhdessä vai eikö olla. Tämä on jo kolmas kerta kun ollaan muutettu erikseen. Nyt tarkoituksena oli hakea avioeroa, mutta mies haluaisi vielä yrittää, niin että asuttaisiin nyt jonkun aikaa erillään, selviteltäisiin ajatuksia ja sitten yritettäisiin. Itseäni kuitenkin huolettaa tyttö, kun hän on joutunut niin paljon pienen ikänsä aikana näkemään tätä edestakaisin menoa, että vaikuttaa hänen psyykeeseensä. Itse rakastan miestäni, mutta meillä on myös ollut (ja on varmasti edelleenkin) todella suuria ongelmia. Kannattaisiko niitä lähteä selvittelemään vai olisikohan jo aika antaa periksi? Terapiaa/perheasioiden sovittelua ei olla ikinä kokeiltu. Ja molemmat ollaan nuoria, mentiin 18-vuotiaina naimisiin.

 

[ap]

Sen verran vielä, että ongelmat on ollut suurimmaksi osaksi mustasukkaisuusongelmia ja omistushalua miehen puolelta. Väkivaltaa ei kuitenkaan ole ollut.

 

[leijona76]

Täällä tietysti kenenkään vaikea sanoa asiaan juuta tai jaata, mutta purkaudunpa kuitenkin. Eli kysymyksenä että kannattaisikohan meidän tilanteessa mennä perheasioiden sovitteluun esim. seurakunnalle? Tilanne seuraavaa:
Meillä tuli jonkun aikaa sitten viisi vuotta täyteen, että ollaan oltu naimisissa. Meillä on myös pieni tyttö, neljä vuotias. Suhteen aikana ollaan monta kertaa sahattu edestakaisin, eli ollaanko yhdessä vai eikö olla. Tämä on jo kolmas kerta kun ollaan muutettu erikseen. Nyt tarkoituksena oli hakea avioeroa, mutta mies haluaisi vielä yrittää, niin että asuttaisiin nyt jonkun aikaa erillään, selviteltäisiin ajatuksia ja sitten yritettäisiin. Itseäni kuitenkin huolettaa tyttö, kun hän on joutunut niin paljon pienen ikänsä aikana näkemään tätä edestakaisin menoa, että vaikuttaa hänen psyykeeseensä. Itse rakastan miestäni, mutta meillä on myös ollut (ja on varmasti edelleenkin) todella suuria ongelmia. Kannattaisiko niitä lähteä selvittelemään vai olisikohan jo aika antaa periksi? Terapiaa/perheasioiden sovittelua ei olla ikinä kokeiltu. Ja molemmat ollaan nuoria, mentiin 18-vuotiaina naimisiin.

Jos teillä vielä on halua niin suosittelen koettamaan apua. Me oltiin ensin perheneuvolassa ja nyt vielä hetki perheasiainneuvottelukeskuksessa asiakkaina. Tie on on ollut kipeä ja mäkinen tässä terapian aikana, mutta ehdottomasti kannattanut. Koettakaa vielä se mitä ette ole yrittäneet ja jos näyttää että sekään ei riitä enää niin sitten lopullinen päätös ja sahaus poikki.

 

[nöppäri]

Tottakai kannattaa, ei se itään varmastikkaan teiltä pois vie, ja jos vaikka päädyttekin eroon, on teidän varmasti helpompi hoitaa arkisia asioita (lähinnä lasta koskevat) kun olette muutenkin saaneet ilmaa puhtaaksi.
Mun mies oli aivan kipeen mustasukkainen ja minä tietenkin yritin kaikkeni, ettei mitään syytä olis, mutta jos jonkun asian selitin, epäili koska oli tarve selittää (vaikka mulla sitä tarvetta ei varsinaisesti ollut, vaan toisen vuoksi yritin), ja jos en selittänyt, sitten ainakin oli jotain meneillä. Jonkin aikaa meni kunnes tajusin, että hetkinen, ei mun tarvitse muuttaa mitään, kun en mitään väärää ole tehnytkään.
Miehelle sanoin, että tämä on sun ongelma, joten sun täytyy itse hoitaa tämä asia pois häiritsemästä meidän elämää, mene vaikka tonne lähiskutsiin potkimaan puita jos siltä tuntuu, mutta älä enää tule mulle sauhuamaan, tästä lähtien elän ja menen niinkuin parhaaksi näen, enkä mitään erityisemin selittele (lähinä siis tarkoitin normi menoja ja tekeisiä, koskaan e ole missään rafloissa tms rampannut, mtta kun sen miehen vo tavata vaikka tankatessa).
Vähän aikaa kesti, mutta kyllä mies siitä pikkuhiljaa muuttui, enää ei minua epäie, mtta joskus sillain oikeassa tilanteessa vähän ilmeestä näkee, mitään ei kyläkään sano.