perätilasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kimpossible
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

kimpossible

Uusi jäsen
01.10.2007
5
0
1
Nyt menossa rv 31+6 ja vauva perätilassa. Kovasti odottelen, että asettuisi oikein, johon kysymykseni liittyykin: Tuntuuko jotenkin erilaiselta, kun vauva kääntyy pää alaspäin?

Liikkeitä olen kovasti havainnoinut missä tuntuu ja mitenkä, mutta en ole mitään käsitystä saanut miten päin vauva voisi olla.
Miten liikkeitä voi tuntua kahdessa paikassa yhtä aikaan esim. aivan navan vasemmalla puolella sekä aivan vatsan oikealla puolella ja siis samalla hetkellä tuntuu molemmissa kohdisssa.
 
Mulla ei itselläni kokemusta, mutta ystäväni tunnisti yöllisen vauvan kääntymisen perätilaan ihan loppumetreillä raskautta. Liikkeet tuntui kuulemma paljolti sivuilla, mutta tunnisti perätilan vauvan puskiessa päätään kohti kylkiluita. Perätila voi olla joskus vaikea tunnistaa, ystävänikin vaati ultralla tarkistamista, kun nlan täti oli ollut sitä mieltä, että pää alaspäin masussa ollaan...
 
Liikkeet tuntuu kahdessa erikohtaa samaan aikaan koska vauvoilla on kädet ja jalat. :D

Mutta itellä vielä poikkitilassa ( 30+6) ja tunnen kyllä mitenpäin vauva on. Kovemmat potkut on jalat ja hennommat kädet ja useasti punkee myös pyllyä nahan läpi, mut vaihtaa kyllä useasti kylkeä vielä jolloin muljahtaa ilkeästi.
Uskoisin kun on kääntynyt raivotarjontaan niin rupeaisi jyskäämään tonne kylkiluihin.
Sitä odotellessa....
 
Mulla on vauva perätilassa ja tunnen potkut tuolla alhaalla ja pään puskemisen tossa tissien alapuolella ja välillä on myös peppu pystyssä tossa navan tietämillä.. Potkut tuntuu kovemmilta, kädet hennommilta.. Siitä esim. erotan miten päin vauva on.. Onpas vaikeeta selittää..

Sanna ja Nipsu 32+5
 
Mulla tuntuu potkut navan molemmin puolin (joskus ylempänäkin pienen venytellessä). Olen tullut siihen tulokseen, että siinä ovat oikea ja vasen jalka, lisäksi hennommat käsien liikkeet tuntuu alavatsalla häpyluun yläpuolella. =) Ja kuulemma raivotarjonnassa vaavi on.

Pannu 31+5.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pannu:
Mulla tuntuu potkut navan molemmin puolin (joskus ylempänäkin pienen venytellessä). Olen tullut siihen tulokseen, että siinä ovat oikea ja vasen jalka, lisäksi hennommat käsien liikkeet tuntuu alavatsalla häpyluun yläpuolella. =) Ja kuulemma raivotarjonnassa vaavi on.

Pannu 31+5.

Mulla juuri samanlaiset tuntemukset ja tämä vaavi on raivotarjonnassa =) Esikoinen olikin koko raskauden perätilassa, eivätkä liikeet tuntuneet näin hyvin; lähinnä vain tuolla alhaalla.
 

Yhteistyössä