Tää lipsuu taas kätösistä :/
Eli mun tarkoitus tosiaan on vähän pihistellä turhista menoista, mutta EI kuitenkaan elää siten, etten MITÄÄN saa ostaa sillä periaatteella että haluan, koen sen käteväksi tai siitä pidän.
Mä olen ihan helkutisti pihistellyt jo...siis kuten joku kertokin niin listalta puuttui mm. KAIKKI herkut. Mä en ole nyt kahteen viikkoon syönyt MITÄÄN herkkua, enkä muistaakseni yhtäkään valmisruoka-ateriaa. Ennen söin molempia
joka päivä. Mä en ole myöskään ostanut yhtäkään pulloa limsaa (mies osti kaksi) vaikka ennen join 1,5l limua/päivä. Mä kyllä siis totisesti olen jo pihistellyt vaikka te ette sitä näköjään näekään
Käsi ja suihkusaippuan ostin hajun perusteella, en hinnan. Mä olen nenäihminen, eli nautin suunnattomasti tuoksuista, kunhan ne ovat hyviä. Niissä olisi siis ollut tinkivaraa ja ehkä ensi kerralla sitten niiden kohdalla pohdin kahdesti. Jos löydän hyväntuokauiset mömmöt helvammallakin, niin voin ne toki ostaa. Mutta jos en löydä, niin sitten ostan noita jatkossakin.
Kuten jo kerroin, niin ihan oikeasti meillä on sellainen täyttökanisteri saippuaa jolla ollaan käsisaippuapulloa täytetty. Mutta kädet ihan oikeasti haisivat taaperon pyllypesun jälkeen paskalle, joten ostin sitten tuota tuttua ja turvallista, mitä ennenkin ollaan käytetty.
Hammastahnan otin myös merkin mukaan, mutta wc-paperin ja talouspaperin kohdalla tein hintavertailuja. Wc-paperista valitsin mahdollisimman ison säkin, jolloin sen rullahinta oli pienin mitä tarjolla oli. Sama homma talouspaperissa.
Kyllä, tämä on mulle tietyllä tapaa huvia, mutta kyllä mä tämän ihan vakavasti otan. Taloudellisesti meidän ei ole pakko kauppaostoksissa sen kummemmin pihistellä (joskaan en mä joka päivä voi sisäfilepihvejäkään ostella) mutta haluan silti niin koittaa tehdä.
Kissa ei voi syödä halvempaa kuivaruokaa (kaupasta ostin tosin purkkiruokaa, kuivaruoat ostan eläinkaupasta) koska olen todennut tuon ruoan hyväksi. Siinä on riittävästi lihaa jotta säästymme todennäköisemmin myöhemmällä iällä terveysongelmista jotka johtuvat kissan väärästä (liikaa viljaa) ruokinnasta. Ostan kuitenkin AINA isoimman mahdollisen säkin, jolloin ruoan kilohinta on edullisempaa kuin jos ostaisin samaa tavaraa pienemmässä säkissä. Eli kyllä mä tässäkin yritän säästää, vaikken sentään kissan terveyden kustannuksella.
Ruokalista on vähän auki. En siis ole tehnyt mitään tarkkaa listaa, vaan mennään sen mukaan mitä tekee mieli syödä. Vähän pohjaa olen suunnitellut, eli luvassa on kaalipata, kasvissosekeitto, valkosipuliperunat ja jotain (en vielä tiedä mitä väsään niiden kanssa) muut ruoat sitten fiiliksen mukaan. Niitä karjalanpiirakoita meinaan alkuviiikosta kokeilla ja omenasosetta varmaan nyt viikonlopun aikana.
Ostin kaupasta lähinnä sellaisia tuotteita jotka rupeavat loppumaan, kuten esim pasta. Sitä ei ollut enää lainkaan. En tiedä tarvitsemmeko sitä seuraavan viikon aikana, mutta kyllä se joku päivä syötyä tulee, eli ei se hukkaan mene. Myöskin tomaattisose oli sellainen, jota olisin viime viikolla kahdesti tarvinnut joten ostin sitä nyt varastoon varmuudeksi jne.
Jääkaappi oli kutakuinkin tyhjä kun lähdin kauppaan, eli viimeviikkoisista ei päätähuimaavaa määrää enää jälellä ollut. Lihoja ja leipää on toki pakkasessa, mutta hedelmät ja kasvikset vedettiin aika finaaliin.
Maitoa ostin 10 litraa, joka riittänee noin viideksi päiväksi. Tai sitten se loppuu jo aiemmin. Eilenkin meni pelkästään ruoanlaittoon 3,5 litraa maitoa + siihen normi juomiset päälle, eli yli 4 litraa yhtenä päivänä. Eli ei sitä maitoa ole jouduttu viemäriin kaatamaan.
Eilen ostamani lihat riittänevät viikoksi...ehkä nyt ylikin, kun on kasvisruokaakin listalla. Lihat on laitettu pakkaseen, eli jos ne eivät mene tällä viikolla, niin sitten ne siirtyvät ensi viikon käyttöön.
Mä ostan lihaa aina, kun halvalla saa, enkä sitäkään ole koskaan joutunut roskiin viskomaan.
Tuo vierailijan tekemä säästölistaus ei ole ihan aukoton.
Ostin halvinta wc-, ja talouspaperia. Toki olisin voinut ostaa niitä pienempinä määrinä, mutta siten olisin joutunut ostamaan niitä lisää taas ensi viikolla jolloin kuukaudessa kertyvä loppusumma kauppaan tulisi olemaan ihan sama luku.
Olisin voinut myös jättää sen tytön tahnan kauppaan, mutta silloin tuo meidän tahna olisi loppunut nopeammin ja olisimme joutuneet nopeammin ostamaan lsiää tahnaa.
Eli pitkällä aikavälillä on se ja sama ostanko tänään 10 pakettia pyykkipulveria vai vain yhden...ei sitä kuitenkaan sen enempää kulu vaikka sitä useamman apketin kotiin ostaa. Vaan jopa päinvastoin...kun ostaa iot satsit, saa halvemmalla.
Voin ehdottaa miehelle, joska hän haluaa syödä 360 kananmunaa. Hän varmaan siinä kohtaa ehdottaa puolestaan mulle, että haluanko mä harrastaa jatkossa ilman koiraa, kun se tulee halvemmaksi.
Ap osti tarjouslihaa....eli kyllä se ap säästi. Ja kuten kerroin, olen luopunut jo ihan helkutin monesta asiasta vaikkei se tässä nyt tulekaan kovinkaan hyvin esiin.
Paljonko sitä pyykkipulveria sitten voi pihistää? Nyt laitetaan ohjeen mukaan.
Nuo meidän keittiösienet olivat juurikin niitä pikkusieniä joita oli paketissa sen 10 kpl. Ja ne maksoivat sen 1,20?.
Mä käytän suihkusaippuana Palmoliveä, mutta en halua että mieskin tuoksuu naiselta

Hälle ostin Axea. Mä en normaalisti käytä lainkaan terveyssiteitä mutta kun nyt niitä jälkivuodon takia käytän niin haluan varmasti kunnon tavaraa.
Hammastahnaksi ostin Pesodenttiä ja raejuustoksi valitsin halvimman putelin. Jos joku saa sen eurolla niin kiva, meillä se maksoi kaksi euroa. Voileipäkinkun kohdalla tein myös hintavertailun...otin entisen atrian tilalle snellmannia kun oli halvempaa. Munat otin halvimpana mahdollisena, eli rainbowna ja se hinta ei tuosta siis enempää enää halpene vaikka päälläni seisoisin.
Kermaksi valitsin kaikkein halvinta, eli siitäkään ei enää voi tinkiä.
Siis eikö ihan totta kukaan näe että tässä on kyllä tingitty?

Kaikesta mahdollisesta, mitä maa päällään kantaa, en ole tinkinyt, mutta todella paljosta mielestäni olen.
Ostin taas appelsiinejäkin koska olivat edullisia (muutoin olisin ostanut kalliimpia mandriinejä). Ostin myös liki 3 kilon kerän kaalia koska se oli niin halpaa ja saan siitä halpaa ruokaa tehty. Ikinä ennen en ole kaalia ostanut mutta nyt ostin, kun yritän pihistellä. Lihat tosiaan tarjouksesta ja omenoistakin valitsin edullisimman vaihtoehdon.