Pelottaa että teen itelleni jtn...

[ahistus]

Mitä voi tehdä ku on sellanen olo, että vois lähtee jonnekii ja lopettaa kaiken..? Väsyttää h*lvetisti, mut ei voi nukkua. Koko viikon ajan öisin heränny 2-5tunnin päästä nukahtamisesta, aiemmin oli sillein ettei voinu kipujen vuoksi nukkua. Nyt ku herää yöllä ni ei vaan nukahda uudelleen. Koko tää viikko ollu äärimmäisen stressaavaa, läheinen ollu sairaalassa henkihieverissä, sillä oli hengenlähtö todella lähellä ja yks idiootti puhu kokoajan syyllistävästi, niinku sillein että syyttäis mua sen läheisen sairaalaan joutumisesta. Ei se sitä suoraan sanonut, mut tuli kyllä harvinaisen selväks.. Joka ikisestä asiasta ks. tyyppi syyttää mua ja vertaa mua muihin, jos ite sanon jotain toisesta, ni se alkaa huutaa että älä aina vedä toisia tähän.
Viiltelin, jota en oo tehny ku äärimmäisen pskan olon tullen. Kenellekään en voi puhua pskasta olosta. En vanhemmille, en sisaruksille. Äiti kuuli pikkusiskon kautta siitä että oon käyny juttelupaikassa. Sano vaan että mene sinne psykiatrille, hoitoo tunnut tarviivan. Että kyllä ne sut suljetulle loppuelämäks saa, lääkkeitä pää täyteen. Jos puhuu ees sille siitä paikasta, ni se haukkuu mielisairaaks hulluks.. Nyt vaikka en oo käyny siel paikas yli kuukauteen, enkä todellakaan puhunu senkaa siitä, ni siltikii jos äitinkaa tulee jtn sanaharkkaa, ni se viestittelee että hoijata sinä itteäs siellä psykalla on tarpeen, on huomanneet muutkin. La näin ihanimpia ihmisiä ja olin niidenkaa, olin iloinen mut silti olo oli p*ska. Vaikka tekis mitä, ni silti on p*skaolo tai tulee heti jonku kivan tekemisen jälkeen hirvee olo.

Mä en jaksa elää, pelkään tappavani itteni... Mua pelottaa että oikeesti meen partsin kaiteelle ja hyppään alas.

 

[rakkaudella]

puhu neuvolassa noista asioista, oikeesti.
Ei se lastensuojelukaan aina automaattisesti tarkoita huostaanottoa tai muuta pahaa, kyllä sieltä apua saa. Nim. alalla töissä
Sä selviät kyllä vahvempana kun nyt olet, mä lupaan <3

 

[ahistus]

puhu neuvolassa noista asioista, oikeesti.
Ei se lastensuojelukaan aina automaattisesti tarkoita huostaanottoa tai muuta pahaa, kyllä sieltä apua saa. Nim. alalla töissä
Sä selviät kyllä vahvempana kun nyt olet, mä lupaan <3

EI ole lapsia... Mä en oikeesti tiiä mitä enää teen. Kokoajan kuolema mieles.

 

[kokenunna]

Olisi hyvä jos oppisit arvostamaan itseäsi. Sinä olet tärkeä. Se ei ole niin tärkeätä mitä muut sinusta ajattelevat. Jos se nyt mitään lohduttaa, niin usein tuollainen valtava ahdistus, jota varsinkin nuorilla naisilla on, vaimenee vuosien myötä ja sitten elämä alkaakin olla aika hienoa. Itse sen rakentaa, pikkuhiljaa - kiirettä ei ole.

 

[vierasd]

Mene lääkäriin ja kerro pahasta olostasi niin saat lähetteen psykan polille. Nuo tuollaset inhottavat kommentit mitä joudut kuulemaan voit sivuuttaa kokonaan, ei kukaan vähänkään fiksu ihminen sano noin toiselle. Eli se ilkeästi sanoja on itsekin hoidon tarpeessa.

Älä luovuta, elämällä on ihan varmasti vielä vaikka mitä kivaa sun varallesi. Vaikka nyt tuntuukin siltä että ei ole. Olet arvokas ihminen, ala opettelemaan pitämään itseäsi arvossa. Helppoa se ei ole ja aikaakin vie, mutta kannattaa. Voit vaikka aloittaa ajattelemalla, että minä olen ihan hyvä tällaisena kuin olen. Voimia ja halauksia :hug: :heart:

 

[pskaolo]

Mene lääkäriin ja kerro pahasta olostasi niin saat lähetteen psykan polille. Nuo tuollaset inhottavat kommentit mitä joudut kuulemaan voit sivuuttaa kokonaan, ei kukaan vähänkään fiksu ihminen sano noin toiselle. Eli se ilkeästi sanoja on itsekin hoidon tarpeessa.

Älä luovuta, elämällä on ihan varmasti vielä vaikka mitä kivaa sun varallesi. Vaikka nyt tuntuukin siltä että ei ole. Olet arvokas ihminen, ala opettelemaan pitämään itseäsi arvossa. Helppoa se ei ole ja aikaakin vie, mutta kannattaa. Voit vaikka aloittaa ajattelemalla, että minä olen ihan hyvä tällaisena kuin olen. Voimia ja halauksia :hug: :heart:

Mä oon käyny sellases juttelupaikassa juttelemassa. Mut sille terapeutille en pysty puhumaan, mut sitä ei pysty vaihtaa toiseen. Ne eka sieltä lupailivat, että sieltä voi tulla työntekijä käymään sen paikan ulkopuolella. Eka kerran ku näin sitä terapeuttia, ni sano tukihenkilön kuullen että voin käydä täällä. (oltiin sillon eri paikassa kuin se niiden paikka, josta tulee hirvee ahdistus joka kerta.) Sit ku tukihenkilö lähti huoneesta, ni sano että voin käydä täällä vain nämä sovitut kolme kertaa, sen jälkeen sinä tulet käymään siellä juttelupaikassa. En mä voi siellä paikassa puhua, ku se paikka ahistaa. Viimeksikii tukihenkilö hoiti puhumisen, kun en voinu puhua siellä. Mut sit ku pari viikkoo sit laitoin sille terapeutille viestin että voidaan varata uus aika ja voin yrittää alkaa käymään siellä mut en tiiä pystynkö ym. Mut ei oo vastannu viestiin.

En vaan jaksa, mut ei se sitäkään tarkoita että haluan kuolla. En vaan jaksa tätä paskaa

 

["Mymy"]

Apua ittelles hankit HETI. Jos et terapetuin kanssa pysty jutteleen, niin todellakin on oikeus vaihtaa ja pitäs olla toinen sulle tarjolla! Mitä hyötyä siitä terapiasta muuten on? Soitat päivystykseen nyt heti ja sanot, ettet jaksa elää, tarvii apua HETI. Siis HETI. Sun tarttis päästä suoraan lääkärille, joka voi myös ohjata suljetulle osastolle tarpeen vaatiessa.

Suljettua osastoo on aivan turha pelätä. Se on hoitomuoto siinä missä muutkin, ei sillä olla pakkopaidassa. Eikä edes hulluja. Hulluille on eri osastonsa, itsetuhoisille omansa. Sinä olet nyt itsetuhoisessa mielentilassa. Jos pääset sinne suljetulle osastolle nyt alkuun, niin se on hyvä - silloin jatkohoitoon suhtaudutaan vakavasti, eikä sun tartte enää taistella saadakses kunnollisen terapeutin, jotta LOPULTAKIN pääsisit paranemaan.

Äitiäs et kuuntele. Hän ei taida tietää, mikä ero on masentuneella ja hullulla. Eikä muutenkaan osaa auttaa, huomaan.

 

[ahistus]

[QUOTE="Mymy";30395474]Apua ittelles hankit HETI. Jos et terapetuin kanssa pysty jutteleen, niin todellakin on oikeus vaihtaa ja pitäs olla toinen sulle tarjolla! Mitä hyötyä siitä terapiasta muuten on? Soitat päivystykseen nyt heti ja sanot, ettet jaksa elää, tarvii apua HETI. Siis HETI. Sun tarttis päästä suoraan lääkärille, joka voi myös ohjata suljetulle osastolle tarpeen vaatiessa.

Suljettua osastoo on aivan turha pelätä. Se on hoitomuoto siinä missä muutkin, ei sillä olla pakkopaidassa. Eikä edes hulluja. Hulluille on eri osastonsa, itsetuhoisille omansa. Sinä olet nyt itsetuhoisessa mielentilassa. Jos pääset sinne suljetulle osastolle nyt alkuun, niin se on hyvä - silloin jatkohoitoon suhtaudutaan vakavasti, eikä sun tartte enää taistella saadakses kunnollisen terapeutin, jotta LOPULTAKIN pääsisit paranemaan.

Äitiäs et kuuntele. Hän ei taida tietää, mikä ero on masentuneella ja hullulla. Eikä muutenkaan osaa auttaa, huomaan.[/QUOTE]

Mä soitin tänä aamuna häkeen ja sanoin pahasta olosta ja itsetuhoisista ajatuksista, lähetti ambulanssin. Eka ne juttelivat mukavia ja sano että lähe meiänkaa päivystykseen. Sanoin että ei se oo niin yksinkertaista lähteä sinne. Sit se sano, että se on tasan niin yksinkertaista että laitat kengät jalkaan ja takin päälle ja lähdet. Muuta apua emme voi tarjota. No sit olin vähän aikaa hiljaa. "Niin tossa meiän viestissä oli jtn itsetuhoisuudesta, sehän kääntää kärryn eri suuntaan. Jos sinä et lähe meiän kanssa, niin..." Sanoin ite lopun mitä tapahtuu ja sanoin että sitä lopputulosta en halua. (Kytät tulee repii väkisin ym.) Lähin sit niidenkaa päivystykseen. Siel istuin tunnin kunnes tuli lääkäri juttelee. No lääkäri halus että juttelisin psykiatristen sairaanhoitajienkaa. Ku kivempi eka tarkkailla, ku heti ku päiv. tulee, ni voi olla kiihtyneessä tilassa ym. No sit 3tuntia ootin niitä psyk.hoitajia ja niidenkaa juttelin tunnin, sen jälkeen ootin vähän aikaa lääkäriä.

Toisaalta siitä käynnistä ei ollu mitään apua. Koska sillon ku soittaa häkeen, voi sinne sanoo todellisesta p*skasta olosta, mut jotenkii tulee joku näkymätön muuri eteen ettei sitä voi sit lääkärille tmv kertoa. Mä en pysty luottamaan lääkäriin niin paljoo, että voisin sille kertoa... Sanoin ton ambulanssityypeille, ne sano, että kyllä Suomessa pystyy lääkäriin luottamaan, siellä sairaalassakii on kymmeniä jos ei satoja lääkäreitä ihan siinä päivystyksen kerroksessa. (Joo, mitä sit ku päivystykses oli tasan 2!) Lääkäri kysy että ootko tehnyt koskaan mitään itelles. Sanoin että en. (Ööh viiltelin pari naarmua yön tunteina, mut en mä us-kal-ta-nut tollasta sanoa..) Mua pelotti kokoajan että joudun suljetulle..

Psyk.sh:t sano, että soittavat huomenna juttelupaikkan lääkärille, että jatkan sitä hoitokontaktia siellä. Ja muutenkii siitä päivystyksessä käynnistä. 2 ehtoa vaan on. Henkilön on vaihduttava ja sen on tultava sen paikan ulkopuolelle. Ks. juttelupaikassa on erikseen sellanen työryhmä, joka liikkuu paikan ulkopuolella ja tapaa asiakkaita mm. kahviloissa, kaupungissa ym. Sitähän ne eka kerralla mainostikkii, mut ääni muuttu kellossa ku se mulle määrätty terapeutti tuli töihinsä... Sille mä en enää sano sanaakaan. Vai onko terapian tarkoitus se, että mä istun sohvalla ja näplään puhelinta ja jokaiseen sen kysymykseen vastaan en tiiä tai ehkä. Kun ei voi puhua sille, ni vähän vaikee kertoo mitään.

Miten pääsee muuten yksityiselle terapeutille? Pitää vissiin olla eka julkisen puolen terapeutin asiakas jonkin aikaa vai? Sitäkii on täs tukihenkilönkaa mietitty..

 

[jkknp]

Valitettavasti vasttuu avun vastaanottamisesta ja hakeutumisesta hoitoon on sinulla. Terveydenhuollolla on vastuu kertoa hoitovaihtoehdoista joita heillä on tarjolla. Valitettavasti niihin ei julkisella puollella taida kuulua yksityinen terapeutti ennenkuin muut vaihtoehdot on kokeiltu. Tukihenkilön tai läheisen mukaan ottaminen vastaanotolle on hyvä vaihtoehto.

 

[jkknp]

Ks. juttelupaikassa on erikseen sellanen työryhmä, joka liikkuu paikan ulkopuolella ja tapaa asiakkaita mm. kahviloissa, kaupungissa ym. Sitähän ne eka kerralla mainostikkii, mut ääni muuttu kellossa ku se mulle määrätty terapeutti tuli töihinsä... Sille mä en enää sano sanaakaan. Vai onko terapian tarkoitus se, että mä istun sohvalla ja näplään puhelinta ja jokaiseen sen kysymykseen vastaan en tiiä tai ehkä. Kun ei voi puhua sille, ni vähän vaikee kertoo mitään.

Oletko kysynyt/tukihekilö kysynyt puolestasi miksi ko. työryhmää ei ole mahdollista käyttää. Vaikka asiasta olisi ohimennen ollut puhettakin ottaisin asian uudelleen esille.

 

[ahistus]

Oletko kysynyt/tukihekilö kysynyt puolestasi miksi ko. työryhmää ei ole mahdollista käyttää. Vaikka asiasta olisi ohimennen ollut puhettakin ottaisin asian uudelleen esille.

Ei oo kysytty. Viime käynnillä siellä juttelupaikassa lääkäri vaan sano, että terapeuttia ei voi vaihtaa ja pitää käydä siellä.

 

[endis]

[QUOTE="Mymy";30395474]Suljettua osastoo on aivan turha pelätä. Se on hoitomuoto siinä missä muutkin, ei sillä olla pakkopaidassa. Eikä edes hulluja. Hulluille on eri osastonsa, itsetuhoisille omansa. Sinä olet nyt itsetuhoisessa mielentilassa. Jos pääset sinne suljetulle osastolle nyt alkuun, niin se on hyvä - silloin jatkohoitoon suhtaudutaan vakavasti, eikä sun tartte enää taistella saadakses kunnollisen terapeutin, jotta LOPULTAKIN pääsisit paranemaan.[/QUOTE]

Tarkkailulähetteen voi pyytää itse lääkäriltä. Silloin voit kulkea suljetulla valvomatta ja sinulle avataan ovet kun haluat. Mikäli vähintään kaksi muuta lääkäriä toteaa, että sinuun pitää soveltaa tahdosta riippumatonta hoitoa, tehdään silloin hoitopäätös.

Osastolla on monenlaista ainesta. Akuutit itsetuhoiset voidaan eristää. Yleisimmät syyt eristykseen ovat lueteltu tässä Eristäminen muista potilaista (psykiatria) – Wikipedia

On totta, että apua kannattaa hakea, jotta voi odottaa saavansa jotain tukea toipumiseen. Tärkeää olisi saada tukiverkostoa, kavereita ja löytää se punainen lanka sille, ettei oikeasti tapa itseään. Yksi tapa voi olla asian opiskelu (lue kirjoja, jotka käsittelevät masennusta) .. etenkin jos on ns. "kognitiivinen surija", toinen voi olla tunteiden käsittely puhumalla jne. Päiväkirjakin saattaa auttaa, tai vaikkapa tunteiden ilmaisu maalaamalla jotain.

 

[ahistus]

Valitettavasti vasttuu avun vastaanottamisesta ja hakeutumisesta hoitoon on sinulla. Terveydenhuollolla on vastuu kertoa hoitovaihtoehdoista joita heillä on tarjolla. Valitettavasti niihin ei julkisella puollella taida kuulua yksityinen terapeutti ennenkuin muut vaihtoehdot on kokeiltu. Tukihenkilön tai läheisen mukaan ottaminen vastaanotolle on hyvä vaihtoehto.

Kyllä mä tiiän että vastuu on mulla. Senhän takia mä aamulla häkeen soitin, että saisin apua.. Mut ei oo todellakaan helppoo lääkärille alkaa kertomaan. Se kun voi halutessaan laittaa suljetulle. Ylipäätään traumoja lääkäreistä, toinen uhkaili aiheetta, ja toinen keksi sit yhteen juttuun diagnoosin sen perusteella, mitä laitoksen ohj sille selitti. Laitoksen ohj sanoi että jalassa on reuma, suvussa on reumaa. (Ohj puhui vrm omasta suvustaan, meiän suvussa ei ole kenelläkään reumaa...) Lääkäri sano että kyllä siinä varmaan sitten reuma täytyy olla ja määräs verikokeisiin. En tiiä mitä on sit tietoihin kirjoittanut reumasta.

Yhdelle lääkärille pystyin kertomaan olosta.. Sekin laitto siitä vaan tietoo juttelupaikan lääkärille.

 

[jkknp]

Kyllä mä tiiän että vastuu on mulla. Senhän takia mä aamulla häkeen soitin, että saisin apua.. Mut ei oo todellakaan helppoo lääkärille alkaa kertomaan. Se kun voi halutessaan laittaa suljetulle. Ylipäätään traumoja lääkäreistä, toinen uhkaili aiheetta, ja toinen keksi sit yhteen juttuun diagnoosin sen perusteella, mitä laitoksen ohj sille selitti. Laitoksen ohj sanoi että jalassa on reuma, suvussa on reumaa. (Ohj puhui vrm omasta suvustaan, meiän suvussa ei ole kenelläkään reumaa...) Lääkäri sano että kyllä siinä varmaan sitten reuma täytyy olla ja määräs verikokeisiin. En tiiä mitä on sit tietoihin kirjoittanut reumasta.

Yhdelle lääkärille pystyin kertomaan olosta.. Sekin laitto siitä vaan tietoo juttelupaikan lääkärille.

Eli et luota hoitoon? Onko sinulla joku johon voisit luottaa ja jonka voisit ottaa mukaan vastaanotolle. Luottamuspulasta kannattaa varmasti myös puhua vastaanotolla.

Ilman luottamusta vastapuolenkaan on kovin vaikea sitä omaa vastuuta hoidon tarjoamisesta ottaa.

 

[endis]

Mut ei oo todellakaan helppoo lääkärille alkaa kertomaan. Se kun voi halutessaan laittaa suljetulle. Ylipäätään traumoja lääkäreistä, toinen uhkaili aiheetta, ja toinen keksi sit yhteen juttuun diagnoosin sen perusteella, mitä laitoksen ohj sille selitti.

Yksi lääkäri EI voi sinua suljetulle pistää. Yksi lääkäri voi tehdä tarkkailulähetteen. Katso tarkemmin tästä Hoitoon määräämisen vaiheet - Valvira.fi

Mikäli koet, että olet saanut epäasiallista kohtelua, sinun tulee tehdä siitä kantelu osaston johtajalle (ylilääkärille). Saat siihen apua potilasasiamieheltä. Tässä lisää ohjeita Muistutus tai kantelu - Valvira.fi

 

[Psy]

Yksi lääkäri EI voi sinua suljetulle pistää. Yksi lääkäri voi tehdä tarkkailulähetteen. Katso tarkemmin tästä Hoitoon määräämisen vaiheet - Valvira.fi

Mikäli koet, että olet saanut epäasiallista kohtelua, sinun tulee tehdä siitä kantelu osaston johtajalle (ylilääkärille). Saat siihen apua potilasasiamieheltä. Tässä lisää ohjeita Muistutus tai kantelu - Valvira.fi

Tarkkailu tapahtuu lähes poikkeuksetta suljetulla osastolla, yksi lääkäri voi siis tehdä päätöksen korkeintaan 3 vrk kestävästä seurannasta suljetulla osastolla.

 

[ahistus]

Yksi lääkäri EI voi sinua suljetulle pistää. Yksi lääkäri voi tehdä tarkkailulähetteen. Katso tarkemmin tästä Hoitoon määräämisen vaiheet - Valvira.fi

Mikäli koet, että olet saanut epäasiallista kohtelua, sinun tulee tehdä siitä kantelu osaston johtajalle (ylilääkärille). Saat siihen apua potilasasiamieheltä. Tässä lisää ohjeita Muistutus tai kantelu - Valvira.fi

Eikös sillä tarkkailulähetteellä ne sinne ihmisiä pistäkin??
Mä tein tänä vuonna erään lääkärin toiminnasta valituksen potilasasiamiehen kautta. Tuli ohjeet vaihtaa omalääkäriä, koska kyseinen lääkäri sattui olemaan mun omalääkäri terveyskeskuksessa. MUTTA ku olin reissussa ja paperit kulkeutui vahingossa mukana sinne, ni sille tielle ne jäivät... Eikä sieltä ole enää niitä löytynyt. Ja en kerinny vaihtaa omalääkäriä ennen papereiden katoamista. Nyt jos varaa tk:seen ajan, ni hyvin nihkeesti antavat aikaa kellekään muulle kuin omalääkärille, vaikka on tasan tarkkaan oikeus päästä toisellekii.

 

[Apu ei auta]

Itse "hakenut apua" kuten ihmiset täälläkin käskevät ja tälläkin hetkellä suljetulla lääkkeissä virun, mutta paskat tää mitään auta.
Koskaan ole ollut näin voimakas halu kuolla ja nyt onkin päämääränä päästä himaan täältä, jotta voin toteuttaa suunnitelmani itseni eliminoimisesta niin, että varmasti kuolen.

Valehtelen siis täällä näille, että paremmin menee ja esitän iloista.
Sen olen jo tajunnut, ettei ole olemassa mitään joka auttaisi. Jokainen päivä on uusi päivä elävänä kuolleena, uusi päivä lisää tuskaa.

 

[sinai]

Kuule vika ei ole niissä lekureissa tai kaikissa muissa. Se vika on sussa. Nimittäin se että sä luulet voivas sanella miten asiat menee. Ei kelpaa tää hoito, ei kelpaa tää lekuri, ei kelpaa tää paikka... MIKÄ VITTU SULLE KELPAA?!!? Se että saat tukkia hätäkeskuksen ja sieltä vartavasten tultais sua joka kerta pitää kädestä kun vähän ahistaa?
Mene sinne helvetin 'juttelupaikkaan' äläkä ajattele kaikesta niin negatiivisesti vaan ajattelet että tästä on sulle apua.

 

["harmaus"]

Tiedän miltä susta tuntuu.
Itse koin nuorena pahan masennuksen, joka vei suljetulle osastolle. En kuitenkaan koe, että osastolla olo olisi ollut huono asia.
Ennen osastolle menoa olin tosi huonossa kunnossa. En halunnut myöntää edes itselleni sitä, miten huonoon jamaan olin luisunut. Mielessä pyöri alati kuinka arvoton ihminen olin, kuinka minusta ei ollut kenellekään mitään iloa tai hyötyä ja kuinka minulle ja kaikille muille olisi vaan parasta jos kuolisin pois. Viiltelin itseäni pahasti ja yritin pitää pään mahdollisimman sekasiin kun en enää kestänyt. Koitin kaikin tavoin vahingoittaa itseäni. Lopulta pelkäsin kaikkea ja kaikkia. Nukuin teräase tyynyn alla ettei kukaan voisi tappaa mua yöllä vaikka samalla halusin vaan päättää päiväni. Ja kaikki alkoi ahdistuksesta ja masennuksesta, kunnes olin luisunut jonnekin paljon pahempaan tilaan.
Sitten joku napsahti. Kävelin psykiatrian polille ohi kaikkien lääkäreiden ja lähetteiden ja totesin, että tarvitsen apua NYT. Pääsinkin lääkärin juttusille ja suostuin siihen, että haen kotoa tavaroita ja menen vapaaehtoisesti osastolle. Olin suljetulla useamman kuukauden, kunnes olin parantunut niin paljon, että pystyin hallitsemaan ajatukseni ja oloni siinä määrin, etten ollut enää vaaraksi itselleni. Diagnoosina oli akuutti prykoottinen masennus.

Päivääkään en ole katunut sitä, että hain apua ja suostuin siihen apuun, jota tarjottiin. Ainoastaan harmittaa, etten tajunnut hakea apua aikaisemmin, vaan päästin tilanteen noin pahaksi.

 

[hijk]

Taidat olla vähän kuin tervassa tuon oman tilanteesi kanssa. Haet apua koko ajan, mutta kun joku kysyy, että mikä on ja missä mennään, menet ihan jumiin. Ja onhan se avautuminen vaikeaa, ymmärrän. Psykiatrian ja terveydenhuollon puolella on sekä työssään hyviä ja sitten huonoja ihmisiä. Olet kai joutunut tekemisiin joskus niiden huonompien kanssa, ja olet traumatisoitunut siitä. Mutta tiedätkö mitä? Siihen tarjolla olevaan apuun kannattaa tarttua vaikka pelottaisi. Sammuttaa se puhelin ja alkaa edes yrittää vastailla terapeutin kysymyksiin. Yksikään auttavista tahoista ei voi tehdä mitään, jos et anna heidän auttaa sinua. Totta kai se olisi ihanteellista, että hoito toteutuisi täydellisesti sinun ehdoillasi. Mutta käytännössä se ei tule toteutumaan koskaan juuri täydellisesti niin kuin toivoisit. Ihmiset ovat epätäydellisiä.

Sinä et halua kuolla. Sinä et edes halua todellisuudessa satuttaa itseäsi, vaan haluat että kipu ja paha olo helpottavat. Se on ilmiselvää, koska haet apua niin paljon ja niin monelta taholta. Kukaan ei voi kuitenkaan kurottaa sinun sisällesi ja ottaa kipuasi ja pahaa oloasi pois, jos et itse auta muita auttamaan itseäsi. Ambulanssit voivat hakea sinua päivystykseen, lääkärit ja hoitajat voivat jutella kanssasi, tukihenkilö voi käydä luonasi ja jopa yrittää puhua puolestasi, terapeutti voi tulla luoksesi tai sinä mennä hänen luokseen, voit vaihtaa terapeuttia. Mutta todennäköisesti seuraavakaan terapeutti ei voi mitään jos sinä et anna hänenkään auttaa itseäsi. Hänelläkään ei ole taikavoimia, hänkin tulee olemaan epätäydellinen. Samoin yksityiset terapeutit ovat rajallisia ihmisiä jotka vain tekevät parhaansa.

Ymmärrän, että sinua pelottaa. Mutta ainut reitti siihen, että kipu ja paha olo hellittävät, on se että otat riskin ja avaudut sille joka on paikalla ja tarjoaa hoitoa. Jos vain käperryt oman kipusi ympärille, se pysyy sinussa eikä paraskaan terapeutti voi sille kivulle mitään.

 

[???]

Kyllähän omalääkäriä saa vaihtaa, ei siihen mitään syytä tai papereita tarvita, ilmoitat vaan.

 

[ahistus]

Taidat olla vähän kuin tervassa tuon oman tilanteesi kanssa. Haet apua koko ajan, mutta kun joku kysyy, että mikä on ja missä mennään, menet ihan jumiin. Ja onhan se avautuminen vaikeaa, ymmärrän. Psykiatrian ja terveydenhuollon puolella on sekä työssään hyviä ja sitten huonoja ihmisiä. Olet kai joutunut tekemisiin joskus niiden huonompien kanssa, ja olet traumatisoitunut siitä. Mutta tiedätkö mitä? Siihen tarjolla olevaan apuun kannattaa tarttua vaikka pelottaisi. Sammuttaa se puhelin ja alkaa edes yrittää vastailla terapeutin kysymyksiin. Yksikään auttavista tahoista ei voi tehdä mitään, jos et anna heidän auttaa sinua. Totta kai se olisi ihanteellista, että hoito toteutuisi täydellisesti sinun ehdoillasi. Mutta käytännössä se ei tule toteutumaan koskaan juuri täydellisesti niin kuin toivoisit. Ihmiset ovat epätäydellisiä.

Sinä et halua kuolla. Sinä et edes halua todellisuudessa satuttaa itseäsi, vaan haluat että kipu ja paha olo helpottavat. Se on ilmiselvää, koska haet apua niin paljon ja niin monelta taholta. Kukaan ei voi kuitenkaan kurottaa sinun sisällesi ja ottaa kipuasi ja pahaa oloasi pois, jos et itse auta muita auttamaan itseäsi. Ambulanssit voivat hakea sinua päivystykseen, lääkärit ja hoitajat voivat jutella kanssasi, tukihenkilö voi käydä luonasi ja jopa yrittää puhua puolestasi, terapeutti voi tulla luoksesi tai sinä mennä hänen luokseen, voit vaihtaa terapeuttia. Mutta todennäköisesti seuraavakaan terapeutti ei voi mitään jos sinä et anna hänenkään auttaa itseäsi. Hänelläkään ei ole taikavoimia, hänkin tulee olemaan epätäydellinen. Samoin yksityiset terapeutit ovat rajallisia ihmisiä jotka vain tekevät parhaansa.

Ymmärrän, että sinua pelottaa. Mutta ainut reitti siihen, että kipu ja paha olo hellittävät, on se että otat riskin ja avaudut sille joka on paikalla ja tarjoaa hoitoa. Jos vain käperryt oman kipusi ympärille, se pysyy sinussa eikä paraskaan terapeutti voi sille kivulle mitään.

Ei kyllä viiltelyllä kipu eikä ees pahaolo helpota, päinvastoin... Se edellisessä paikassa työskennellyt terapeutti auttoi, koska sille pystyin puhumaan.

Tukihenkilö soitti eilen illalla(yleensä ei soittele vkl.) Ni se kysy, että ehdottiko ne osastoa. Sanoin että ei ehdottaneet. Eka lääkäri sano että ei tartte mennä osastolle ku omasta mielestä "joudut" sinne, eihän siitä oo apua jos sinne "joutuu". Vaikka olisinkii esim kotona ollessa sitä mieltä että voisin mennäkii, sit ku se asia olis konkreettinen, esim päivystyksessä pitäs lääkärille sanoo osastohalusta, ni pikkasen vaikeempaa. Sitäpaitsi ku omistan myös eläimiä, jotka tarvihtis sen luo-tet-ta-van hoitopaikan siellä oloajaks.