Pelko sairastumisesta ja psykosomaattiset oireet!

Mulla on pelko-oireinen ahdistuneisuushäiriö ja syöpäfobia. Pelkään jatkuvasti sairastuvani johonkin syöpään ja tarkkailen kehoani alinomaa. Kärsin useasti psykosomaattisista oireista, jotka sillä hetkellä tuntuvat ihan todelta! Tässä aiemmin pelkäsin että minulla on syöpä kurkussa ja heti kun aloin asiasta ahdistumaan niin alkoi kurkussa ja kaulalla tuntua tuntemuksia; vihlontaa, pistelyä, palan tunnetta kurkussa, turvotusta yms yms. Ahdistus kesti melkein 2kk ja kokoajan oli oireita. Kun vihdoin pääsin jotenkin kiinni normaaliin elämään ja syöpäpelko jäi taakse niin jäivät myös oireet. Sama rintasyöpäpelon kanssa. Pelko alkoi niin alkoi myös vihlonnat ja muut tuntemukset rinnoissa, varsinkin oikeassa.

Kuitenkin joka kerta, kun alkaa syöpäpelko ja tuntemukset/kivut niin pelkään, että nyt se on oikeaa sairautta eikä psykosomaattista...

Onko muita joilla myös taipumusta psykosomaattisiin tuntemuksiin?

Lisänä vielä, että itselläni on sekä lääkitys että terapia tukena. Silti pelkoja tulee.

 

Mulla on kuoleman- ja sairaudenpelko, liittyen aivoverenkierron häiriöihin ja sydänsairauksiin Olen kärsinyt näistä 5 vuotta, lääkitys ja terapia tukena. Auttaa aika-ajoin..

 

:wave: Jep, koko ikäni taannehtivasti olen kärsinyt näistä hommista. Kun on jotain muuta ajateltavaa, niin asia eivätkä oireet vaivaa. Ja mä pistän pienetkin oireet heti jonkun vakavan sairauden piikkiin ja sitten rynnin lekurille, jossa ehkä tehdään testejä mutta aivan varmasti ne on yleensä ihan normaaleita. Ja aina mä saan jonkun särkylääkereseptin mukaan. Niitä lääkkeitä mä en yleensä koskaan syö, oireet kun alkavat taas helpottua tai siirtyvät johonkin muualle. teininä pelkäsin aivoinfarktia, nyt isän kuoleman jälkeen aktivoitui taas nää yht'äkkisen kuoleman pelot, mutta kyllä se rintasyöpä, suolistosyöpä yms. kulkevat aina mukana. Nyt kun mä tätä asiaa näin mietin, niin huvittavaltahan tää tuntuu. Ja sit mä pelkään myös sitä, että jos mä lopetan pelkäämisen ja ryhdyn huolettomaksi niin sitten ainakin sairastun............voi tätä pienen ihmisen eloa!!!!!!!!:headwall::xmas:

 

Ajatelkaa ´miten paljon heitätte hukkaan hyvää elämäänne pelkäämällä joutavia?
Syöpää estää ainakin runsas D vitamiinin syönti.

 

Ajatelkaa ´miten paljon heitätte hukkaan hyvää elämäänne pelkäämällä joutavia?
Syöpää estää ainakin runsas D vitamiinin syönti.

Niin, mutta kun niille peloille ei mahda mitään, jos kyseessä on esim. ahdistuneisuushäiriö.

 

Mukavaa kuulla että on muitakin. Tai eihän tätä kellekkään toivo, mutta you know. Minä ainakin tiedostan sen varsin hyvin, miten heitän elämääni hukkaan murehtimalla semmoista mitä ei tule välttämättä koskaan edes tapahtumaan omalle kohdalleni. En vaan mahda tälle mitään, vaikka kuinka ponnistelen!

Lähinnä noista psykosomaattisista oireista halusin tietää, että mistä tiedätte että ne todella on vain psykosomaattisia? Käyttekö lääkärissä sen takia? Mulla kun on tämän kaiken lisäksi vielä valkotakkistenkammo, joten minähän en lääkäriin mene kuin äärimmäisissä tapauksissa. Ja muutenkin minulle joku tavallinen terveystarkastus on ihan hirveän pelottava. Pelkään, että siellä minusta löytyy heti syöpä.

Tiedän että monen "normaalin" ihmisen mielestä tämä on naurettavaa, mutta toivoisinkin että sellaiset eivät tähän mitään vastaisikaan. Kaipailen vain kommentteja samalla tavalla ajattelevilta.

 

Mulla kanssa sairauksien ja kuoleman pelko. Välillä on aikoja ettei se vaivaa ja joskus vaivaa hirveästikin. Mulla jännitysniska joka aiheuttaa kaikkea kivaa oiretta joka tietty sitten ruokkii näitä mun sairaus pelkoja. Mä pelkään eniten kohdunkaulan syöpää, sepelvaltimotautia, sydän infarktia, aivoinfarktia, keuhkoveritulppaa, erilaisia aivoverenvuotoja(sav, aneurysmat sun muut)...
en oo koskaa tästä ongelmasta puhunu kellekkään.. Koska sairauden pelosta huolimatta pelkään myös lääkäriä.. eli mua ei helpolla lekuriin saa... papa-koettakaan multa ei oo koskaan otettu vaikka ikää jo lähemmäs 30v.

 

:wave: Jep, koko ikäni taannehtivasti olen kärsinyt näistä hommista. Kun on jotain muuta ajateltavaa, niin asia eivätkä oireet vaivaa. Ja mä pistän pienetkin oireet heti jonkun vakavan sairauden piikkiin ja sitten rynnin lekurille, jossa ehkä tehdään testejä mutta aivan varmasti ne on yleensä ihan normaaleita. Ja aina mä saan jonkun särkylääkereseptin mukaan. Niitä lääkkeitä mä en yleensä koskaan syö, oireet kun alkavat taas helpottua tai siirtyvät johonkin muualle. teininä pelkäsin aivoinfarktia, nyt isän kuoleman jälkeen aktivoitui taas nää yht'äkkisen kuoleman pelot, mutta kyllä se rintasyöpä, suolistosyöpä yms. kulkevat aina mukana. Nyt kun mä tätä asiaa näin mietin, niin huvittavaltahan tää tuntuu. Ja sit mä pelkään myös sitä, että jos mä lopetan pelkäämisen ja ryhdyn huolettomaksi niin sitten ainakin sairastun............voi tätä pienen ihmisen eloa!!!!!!!!:headwall::xmas:

Mulla on just sama, että pelkään sairastuvani oikeasti jos lopetankin murehtimisen. Ja että pakko ajatella kaikista oireista heti pahinta, koska jos sivuutan oireet ja ajattelen niitä esim. normi flunssan oireiksi niin sitten ne onkin syöpää. Ihan selkeesti pakko-ajatuksia.

 

Mua on tutkittu melko paljon. Tosin, nyt mulla on ollut vatsaoireita koko kesän ja tutkimatta lekurit päättivät ettei se oo vakavaa. Siis tähystämättä tms. Mulla on yleensä tutkimusten jälkeen, kun mitään ei ole missään ja kokeiden tulokset normit, oireet kokolailla hävinneet..tai siirtyneet muuhun paikkaan.

 

Itselläni alkoi vuosi sitten panikointi sairauksista. Aina oli joku sairaus parista viikosta pariin kuukauteen, sitten tuli uusi sairaus ja uudet oireet. Yleensä juurikin ihmisillä jotka pelkäävät sairastumista, niin pelkäävät aivokasvainta koska sen oireet on niin helppo kuvitella. Itse olen nyt alkanut päästä yli panikoinnista, mutta edelleen kuitenkin takaraivossa on pelko että sairastun.. ja itseäni pelottaa myös juurikin syöpä, koska siihen on niin moni sukulainenkin kuollut. Kun mietin nyt elämääni vuosi sitten, niin minulla oli päänsärky melkeinpä päivittäin, yöllä heräsin siihen kun jalat olivat puutuneet, iltaisin oksetti, kaikkia mahdollisia oireita oli ja ne tulivat vain ahdistuksestani.

 

Ja minulla oli nuorempana pelko, että olen saanut suudellessa hiv-viruksen. Selkeä oire siitä mielestäni oli jatkuva flunssakierre ja laihtuminen. Pelko meni kokonaan ohi, kun raskausaikana otettiin verikokeet, joissa selvisi, että ei sitä virusta todellakaan minulla ole.

 

Mulla kanssa sairauksien ja kuoleman pelko. Välillä on aikoja ettei se vaivaa ja joskus vaivaa hirveästikin. Mulla jännitysniska joka aiheuttaa kaikkea kivaa oiretta joka tietty sitten ruokkii näitä mun sairaus pelkoja. Mä pelkään eniten kohdunkaulan syöpää, sepelvaltimotautia, sydän infarktia, aivoinfarktia, keuhkoveritulppaa, erilaisia aivoverenvuotoja(sav, aneurysmat sun muut)...
en oo koskaa tästä ongelmasta puhunu kellekkään.. Koska sairauden pelosta huolimatta pelkään myös lääkäriä.. eli mua ei helpolla lekuriin saa... papa-koettakaan multa ei oo koskaan otettu vaikka ikää jo lähemmäs 30v.

Minä myös kärsin jännitysniskan oireista. Ja puren myös hampaitani yhteen, varsinkin unissani ja stressaantuneena ja siitäpä mulla onkin kivat jumitukset kokoajan niskassa, kaulassa, päässä... :/ Minulta on otettu papa 4krt (ikää 24v) ja viimeksi synnytyksen jälkeen kun papa otettiin niin vedin tuloksia odotellessani kamalat stressit ja paniikit. Mulla alkoi just papan jälkeen verenvuoto, joka olikin sitten kuukautiset ja minä ihan paniikissa että varmaan on nyt kohdunkaulansyöpä kun vertakin tulee ja valmistelin jo itseäni ajatukseen että se syöpä todella on. Papa otettiin just ennen joulua ja siinä meni joulut ja uudetvuodet ihan vain murehtiessa. No, tulos tuli ja oli normaali.

 

MISTÄ TEILLÄ MUILLA YLEENSÄ PELKO JOSTAIN SAIRAUDESTA ALKAA?

Jostain oireesta? Siitä, että kuulette jonkun muun ihmisen sairastuneen kyseiseen sairauteen? yms..

Mulla alkaa yleensä oireesta. Jostain vihlaisusta tai muusta. Viimeksi alkoi siitä, kun katsoin telkkarista elokuvan joka kertoi syöpää sairastavasta pojasta. Elokuvan jälkeen menin nettiin lukemaan syöpäsairaitten ihmisten kirjoittamia blogeja (erittäin tyhmä teko) ja PAM, rintasyöpäpelko alkoi, heti seuraavana päivänä myös tuntemukset oikeassa rinnassa.

 

Itseäni on auttanut ajattelu että maailmassa ja suomessakin on niin paljon nuoria ihmisiä kuten itsekkin, että olisi epätodennäköistä että juuri minä sairastusin. Hassua että monilla on kuitenkin niin etteivät halua lääkäriin, itse kun saatoin vuosi sitten käydä muutaman kerran viikossakin

 

MISTÄ TEILLÄ MUILLA YLEENSÄ PELKO JOSTAIN SAIRAUDESTA ALKAA?

Jostain oireesta? Siitä, että kuulette jonkun muun ihmisen sairastuneen kyseiseen sairauteen? yms...

Minulla koko homma alkoi siitä kun ukkini sairastui keuhkosyöpään, en tosin kuvitellut itselleni keuhkosyöpää mutta kaikkia muita syöpiä. Sitten tuttavani sairastui aivokasvaimeen, alkoi aivokasvaimen pelko, joka loppui kun tuttavalta tämä leikattiin ja todettiin terveeksi. Tämä tuttava on vasta 24 vuotias, joten sillon tajusin todella että minäkin voin hyvin sairastua kun hänkin on vasta nuori! Sitten tätini sairastui mahasyöpään, jolloin myös minulla alkoi mahaoireet.. Myös kun seiskassa on usein juttuja sairastuneista, niin tulee oireita..

 

Mulla taas on home-pelko. Asuin aiemmin oikeasti homeisessa talossa ja oireita oli vaikka mitä, mutta nykyisessä asunnossa ei pitäisi hometta olla ja pelkään silti että on. Saan entisessä talossa olleista vaatteista oireita, vaikka ne on pesty moneen kertaan, mutta ei tosiaan tiedä onko se vaan psykosomaattista. Jos vaikka silmiä kirvelee, aamulla on kurkku kipeä tai päätä särkee niin ajattelen heti että asunnossa on varmaan hometta... on myös muita omituisia oireita, koska pelkään asuntoani...

 

Itselläni alkoi vuosi sitten panikointi sairauksista. Aina oli joku sairaus parista viikosta pariin kuukauteen, sitten tuli uusi sairaus ja uudet oireet. Yleensä juurikin ihmisillä jotka pelkäävät sairastumista, niin pelkäävät aivokasvainta koska sen oireet on niin helppo kuvitella. Itse olen nyt alkanut päästä yli panikoinnista, mutta edelleen kuitenkin takaraivossa on pelko että sairastun.. ja itseäni pelottaa myös juurikin syöpä, koska siihen on niin moni sukulainenkin kuollut. Kun mietin nyt elämääni vuosi sitten, niin minulla oli päänsärky melkeinpä päivittäin, yöllä heräsin siihen kun jalat olivat puutuneet, iltaisin oksetti, kaikkia mahdollisia oireita oli ja ne tulivat vain ahdistuksestani.

Mä olen pelännyt myös aivokasvainta, vuosia...vaikka mulla ei ole ollut juuri mitään niistä tyypillisimmistä oireista. Ei edes päänsärkyjä. Nyt mä olen hellittänyt sen kanssa kun olen huomannut, että liikunta auttaa noihin niskoihin, jotka mulla luultavasti aiheutti ne pääoireet. Jotka siis oli puutumisia ja vihlomisia.

 

Ai niin ja yhdessä vaiheessa mä pelkäsin allergista reaktioita joten en uskaltanut syödä uusia ruoka-aineita...:headwall:
Sekin on hellittänyt kun muutenkin olo on parempi. ja oon aatellut, että apu on kuitenkin lähellä. Yritän myös aatella, että vaikka surullista ja kamalaahan se kuoleminen on, niin kyllä se joskus omalle kohdalle sattuu. ja sitten mä aattelin, että yritän olla täällä niin pitkään kuin mahdolllista...suvussa ei myöskään ole ihan nuorena kuoltu sairauksiin, tosin äidin äiti kuolu 48vuotiaana sydämenpysähdykseen. Se pikkasen kummittelee...

 

Pelkäättekö te muut sairauksia jotka mahdollisesti johtavat kuolemaan vai sitä sairauksien tuskaa? Itselläni on juuri tuo kuolema jota pelkään ja siksi sairauksia jotka voivat johtaa kuolemaan.. Joskus myös saan paniikkikohtauksia kun mietin kuolemaa, sitten vaan ollaan ja ollaan, ei enää ikinä takas, loputtomiin vaan ollaan..

 

Pelkäättekö te muut sairauksia jotka mahdollisesti johtavat kuolemaan vai sitä sairauksien tuskaa? Itselläni on juuri tuo kuolema jota pelkään ja siksi sairauksia jotka voivat johtaa kuolemaan.. Joskus myös saan paniikkikohtauksia kun mietin kuolemaa, sitten vaan ollaan ja ollaan, ei enää ikinä takas, loputtomiin vaan ollaan..

Jep, kuoleman pelko on se kaikkein suurin. Ja onhan se ajatuksena tosi lohduton. Miten sitä osaiskin aatella jotenkin toisin?

 

Kärsin ennen ihan hirvittävästä pelosta, joka liittyi erääseen tiettyyn sairauteen. Ainoa ongelma asiassa oli, että mulla ihan oikeasti oli tuo sairaus. Pelkäsin jatkuvasti, että tartutan sairauteni eteenpäin ja elin ihan lähes eristäytynyttä elämää tuon takia. Käytännöllisesti katsoen, en olisi sairautta voinut oikeasti tartuttaa.

Kun sitten selvisi, että sairauteni oli parantunut en suinkaan parantunut peloistani. Aloin pelätä luonnonmullistuksia, syöpää, maailmanloppua... ihan kaikkea mahdollista. Jatkuva ahdistava pelko oli, kuin vankila, josta ei koskaan päässyt ulos. Elin näennäisesti normaalia elämää, mieleni oli kuitenkin jatkuvasti keskellä helvetin kauhuja.

Järjissäni kauhujen keskellä pysyin sillä, että edes toisinaan pystyin taltuttamaan pelkoa rationaalisella ajattelulla. Myös itsensä kiireisenä pitäminen auttoi asiaa, tosin kaikkein akuutimpina hetkinä ei auttanut mikään muu, kuin ajatus siitä, että on aina tappaa itseni (välillä se tuntuikin ainoalta järkevältä vaihtiehdolta).

Keskellä kauhuja unelmoin, elämästä, jossa voisi murehtia vain aivan tavallisista arkisista asioista.

Nyt tuo aika on tullut.Lääkityksen ja terapian avulla vapauduin pikkuhiljaa vankilastani. Tänä keväänä uskalsin lopettaa mielialalääkityksenkin (joka oli viimeinen kainalosauva) ja mikä ihana tunne, pelot ovat väistyneet! Pystyn ajattelemaan ennen hysteerisesti pelkäämiäni asioita täysin ilman ahdistusta. Arjen pienet ja tavalliset murheet tekevät minut päivittäin onnelliseksi. Vankila on kadonnut!

Tahdon sanoa tällä tekstillä, että pelkojen, kauhujen ja pakkomielteiden vankilasta on mahdollista vapautua. Itselläni se oli vuosien prosessi, mutta tänäpäivänä voin sanoa olevani terve.

 

Alunperin tää hysteerinen sairauden pelko alkoi siitä kun toinen lapsi oli syntynyt. Jostain satuin kuulemaan että synnytyksen jälkeen voi saada veritulpan. Kas kumma sen jälkeen alkoi vaivaamaan jalkakivut ja olin varma että on veritulppa, iskias se kuitenkin oli... sen jälkeen se pelko vaan kuitenkin jotenkin paisui ja aloin pelkäämään keuhkoveritulppaa.. oli hengenahdistusta ja yksää ym ym. myöhemmin sain sitten kroonisen jännityspäänsäryn ja siitä alkoi sitten nuo aivovetenvuoto pelot. e-pillereiden pakkausselosteellakin on oma osuutensa näissä peloissa ja myös netti... ei sais googlettaa oireitaan koskaan

 

Tuttu tunne Itse pelkäsin viime keväänä/kesänä mm. rintasyöpää ja ms-tautia. Olin ihan satavarma että minulla on ms-tauti. Mietin vain pientä lastani ja ajattelin että joutuu kohta äidittömäksi ... Huomasin että ihan itse ruokin oireitani. Ensin oli outoa pistelyä selässä ja mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän se tuntui. Jossain vaiheessa toisessa rinnassa oli kipua ja se oli heti rintasyöpää ... huomasin että ihan ajattelun voimalla sain kehiteltyä itselleni vaikka mitä ja se oli todella rankkaa. Toisaalta järki sanoi että ei minulla ole mitään, toisaalta olin satavarma että nämä oireet ovat merkki vakavasta sairaudesta. ja googlehan on tunnetusti ystävämme kun rupeaa kirjoittamaan oireita, niin hetihän sitä päätyy jonnekin syöpä tai ms-sivustoille . Menin syksyllä takaisin töihiin ja kun sain muuta ajateltavaa niin oireetkin katosivat. :O

 

Jaahas, ihan kuin minä olisin kirjoittanut tuon aloituksen......Jatkuvasti ahdistun ja pelkään juurikin syöpää, aivoverenvuotoa....kaikkea vakavaa ja kuolemaan johtavaa...huoh! Olen käynyt lääkärissä , jopa niin, että lopulta lääkäri sitten sanoi, että tämä taitaa olla ahdistushäiriötä.....no sain sitten lääkkeet, joita nyt en ole vielä aloittanut, kun järkeilen asiaa, että en haluaisi alkaa syömään lääkkeitä sen takia, että pelkään sairauksia, kun lääkkeilläkin on sivuvaikutuksensa...sitten taas en taida voida peloilleni kuitenkaan oikein mitään, ne ovat niin voimakkaita siis juuri nuo (psykosomaattiset oireet?) , että mietin, ospa tämän keran käyn tarkistamasa tämän oireen vielä, ja sitten en enää turhia pelkää. Niin aina päätän, mutta sitten luen esim . jonkun uutisen jostakin sairastumisesta ja here we go again...äärimmäisen kuluttavaa

 

Kamalinta on aina kun on käynyt vaikka verikokeissa tai luomi on poistettu, niin tulosten odottaminen! Sekoaisin varmaan jos kuulisin että minulla on joku vakava sairaus.. Oletteko ajatelleet miten kävisi jos teillä oikeasti olisikin joku sairaus?