Pelko mummin selviytymisestä...

Hei! Tuli tarve saada kirjoittaa sillä suru on suunnaton. Nyt maanantaina äitini oli saanut aivoinfarktin, virunut kotona 2 tuntia yksin kunnes isäni löysi hänet töistä tultuaan. Nyt sitten kallo aukastu jotta aivot saavat tilaa ja lisähalvaantumista ei tapahtuisi. Pelkään niin kovasti että 1 v. 3kk tyttäreni ei enää koskaa nää mummiaan. Paraneminen on alkanut hyvin mutta lääkäri sanoi ettei vielä saa toivoa liikoja. Toivon todella että mitään komplikaatioita ei tulisi. Elämä on kyllä todella yllättävää... mitään oireita tapahtuvasta ei ole ollut, pari tuntia ennen tapausta juttelin äitini kanssa normaalisti. Voi luoja..., jos jollain yhtään vastaavaa tapahtunut niin kirjoitelkaa...

 

:hug: Itku pääsi kun niin tuli mieleen äitini aivoverenvuoto. Eilen tuli tasan 5v siitä tapahtumasta. En soisi sitä kelleen. Voi sitä tuskaa ja hätää mikä oli meillä lapsilla kun isäni soitti äidin tilanteen.

3vrk sanottiin olevan kriittisintä aikaa. 1/3 tervehtyy, 1/3 jää osittain "vammaiseksi" 1/3 menehtyy tai jää aivokuolleeksi. Äitini kuului jälkimmäiseen. 10kk:ta sitä "vuoristorataa" riitti. Väliin odotettiin jo toipumista(shunttileikkaus yms.) kun taas tuli tieto tilanteen romahtamisesta. Äitini kuihtui pois sitten :'(

 

Piti käydä kirjautumassa.

Toivon voimia perheellesi ja sekä toipumista äidillesi :hug:

Jos jaksat käy kertomassa kuulumisia

 

Mä olen monesti toivonut aivan viimeiseen asti epätoivoisimmissakin asioissa jotta hyvin kävisi, joskus on käynyt ja joskus ei. Toivon kuitenkin teidän tapauksessa todella käy hyvin. Apelleni tapahtui muutama vuosi sitten aivoverenvuoto ja hän toipui siitä ihan ennalleen. Voimia jaksaa odottaa parempaa :hug: