En.
Siis en tietenkään halua vielä kuolla, tämän ikäisenä ja kun on pienet lapset ja kaikkea, mutten todella vaivaa päätäni sellaisella. Ehkä olisi eri ajatukset jos vaikka sairastuisi vakavasti niin että siinä nousisi esiin mahdollisuus että se olisi menoa...
Yleisesti en myöskään kammoksu kuolemaa, kohtaan sitä jatkuvasti työssänikin. Toki läheisen, varsinkin nuoren ihmisen kuolema on todella hirveä kokemus, ahdistus ja ikävä seuraa mukana pitkään, jälkimmäinen varmaan lopun ikää.
Mutten silti osaa sanoa pelkääväni kuolemaa. Siis itse kuolemaa, tietty jos sitä nyt ajattelee niin samalla miettii sitä millä tapaa kuolisi ja se kuolintapa voi tuntua pelottavalta.
Siis en tietenkään halua vielä kuolla, tämän ikäisenä ja kun on pienet lapset ja kaikkea, mutten todella vaivaa päätäni sellaisella. Ehkä olisi eri ajatukset jos vaikka sairastuisi vakavasti niin että siinä nousisi esiin mahdollisuus että se olisi menoa...
Yleisesti en myöskään kammoksu kuolemaa, kohtaan sitä jatkuvasti työssänikin. Toki läheisen, varsinkin nuoren ihmisen kuolema on todella hirveä kokemus, ahdistus ja ikävä seuraa mukana pitkään, jälkimmäinen varmaan lopun ikää.
Mutten silti osaa sanoa pelkääväni kuolemaa. Siis itse kuolemaa, tietty jos sitä nyt ajattelee niin samalla miettii sitä millä tapaa kuolisi ja se kuolintapa voi tuntua pelottavalta.
Keittiönoita
No joo. Kammoksun ajatusta maata pitkään muiden armoilla hirveissä kivuissa kykenemättä ilmaisemaan niitä kipujaan ja saamatta niihin mitään helpotusta. Kammoksun ajatusta, että mua nostellaan ja käännellään aiheuttaen entistä enemmän kipuja ja jätetään tuntikausiksi asentoon, jossa ruumiini on kuin tulessa.Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
kyllä
Todellakin pelkään. Se kaikki lopullisuus ahdistaa ja pelottaa. Ikuisuus joka ei koskaan pääty on kammottava ajatus.
luterilainen
En omaani, mutta harras toive on, että lapseni elää pidempään kuin minä, samoin, että puolisoni elää vanhemmaksi kuin minä. Uskon Jumalaan, mutta en Helvettiin 
Tästähän se on kiinni. Itselläni kuolemanpelko heräsi kun kaverini teki itsemurhan. Niitä asioita oli ahdistavaa ajatella. Mutta ei se kuitenkaan mitään varsinaista pelkäämistä ollut. Mutta sitten kun tuli tyttö... :/Alkuperäinen kirjoittaja hippimamma:
Tuntuu ihan kamalalta ajatella, että kuolisin pois ja tyttöni menettäisi äitinsä. Tietysti vähintäänkin yhtä kamalaa olisi itse lapsen kuoleminen, mutta se on semmoinen juttu, jonka kiellän itseltäni täysin. Noille ajatusteille ei edes lähdetä, ahdistuu ihan liikaa. Pitkän aikaa esikoisen syntymän jälkeen elinkin neuroottisesti niin, että uskoin miehen kuolevan pian. Ihan vaan sen takia, että se ajatus tytön tai omasta kuolemasta oli niin kamala ja se miehen kuolema sitten vasta se kolmas, vaikka toki hirvittävä sekin. Jotenkin sen kaiken pelon sitten kanavoi siihen miehen kuolemaan.
Nyt olen onneksi päässyt eroon vahvemmista tunteista. Vieläkin hirvittää jos alkaa ajattelemaan, mutta pelko ei mitenkään vainoa minua.
Vasta luin lehdestä siitä miehestä (muistaakseni oli mies), joka makasi "koomassa" 23vuotta, ennen kuin yksi lääkäri tajusi toisen olevan "vain" täydellisesti halvaantunut, mutta omaavan täydellisen ajatustoiminnan. Toinen siis kokoajan ymmärtänyt kaiken kykenemättä ilmaisemaan sitä yhtään mitenkään. Tämä olisi aivan kauheaa.
En mä ajattele sitä yleensä. Voisihan sitä pelätäkin jos sitä vatvoisi koko ajan.
Joo. :/Alkuperäinen kirjoittaja Pomppiva Pallokala:
Mitähän kaikkia keskusteluja mies on saanut kuulla sivusta sillä ajalla, ym, kun kaikki on pitäneet sitä kukkaruukkuna...
En, mutta haluaisin kuolla ns. saappaat jalassa. En halua myöskään, että omaiseni joutuvat tekemään raskaita päätöksiä puolestani ja potemaan niistä syyllisyyttä (hoitotestamentti helpottaa tätä ) . Töissä olen ollut läsnä monenlaisissa viimeisissä hetkissä, todella rankoissakin.
En pelkää mutta tiedostan
Vähän pelkään, siinä mielessä että en halua kuolla!
Kuolema on kuitenkin toisaalta ajattelemisen arvoinen asia,
koska kaikki me kuollaan ja yhtään ei tiedä milloin.
En tarkoita sitä että kuolemaa pitäisi koko ajan pelätä,
mutta siinä mielessä "valmistautua" siihen ajatuksella että se voi tulla todella puun takaa.
Moni ei koskaan ole kuvitellut sitä mahdolliseksi, esim. jos puoliso kuolee nuorena tai mikä kauheinta lapsi kuolee. Kuitenkin koko ajan luemme lehdistä erilaisista onnettomuuksista ja äkillisistä sairauksista ja ihmisiä jopa tapetaan.
Ei elämää pidä elää kuoleman pelossa mutta tiedostaa se asia että se voi tulla koska vain ja vähän miettiä miten selviäisi eteenpäin.
Työssäni näkee kuolemaa jatkuvasti ja olen sen oppinut etten ikinä pidä itsestäänselvyytenä että itse/puolisoni/lapseni/siskoni/isäni/ystäväni herää seuraavaankin päivään.
Kuolema on kuitenkin toisaalta ajattelemisen arvoinen asia,
koska kaikki me kuollaan ja yhtään ei tiedä milloin.
En tarkoita sitä että kuolemaa pitäisi koko ajan pelätä,
mutta siinä mielessä "valmistautua" siihen ajatuksella että se voi tulla todella puun takaa.
Moni ei koskaan ole kuvitellut sitä mahdolliseksi, esim. jos puoliso kuolee nuorena tai mikä kauheinta lapsi kuolee. Kuitenkin koko ajan luemme lehdistä erilaisista onnettomuuksista ja äkillisistä sairauksista ja ihmisiä jopa tapetaan.
Ei elämää pidä elää kuoleman pelossa mutta tiedostaa se asia että se voi tulla koska vain ja vähän miettiä miten selviäisi eteenpäin.
Työssäni näkee kuolemaa jatkuvasti ja olen sen oppinut etten ikinä pidä itsestäänselvyytenä että itse/puolisoni/lapseni/siskoni/isäni/ystäväni herää seuraavaankin päivään.
kyllä kai tavallaan. pelkään kipuja ja sitä tunnetta, että nyt kuolen, siksi haluaisinkin kuolla joskus nukkuessa. ja toivottavasti siihen on vielä kauan
En pelkää omaa kuolemaa, tiedän että esim. lapsilla ei olisi isänsä kanssa mitään hätää jos kuolisin jne. Mutta pelkään rakkaiden kuolemaa! Varsinkin esikoisen synnytyksen jälkeen baby bluesin aikaan pelkäsin ihan hirveästi että mies ajaa kolarin työmatkalla tms. Ja nyt valitettavasti se huoli ja murhe on taas näissä raskaushormonimyllerryksissä nostanut päätään. Toivottavasti ei pahene tästä. Mä oon huolissani varmaan 20 ihmisestä, vaikka vain yhdellä todellinen huoli hengenlähdöstä olisi edes olemassa.