Pelkääkö täällä kukaan hulluksi tulemista?

[Tulevaisuuden ammatti: hullu]

Katsoimme miehen kanssa elokuvaa, jossa kauhu kietoutuu todellisuuden hämärtymiseen. Päähenkilö alkaa nähdä ja kokea asioita, joita ei todellisuudessa tapahdu. Miehestäni huvitti pelkoni elokuvaa katsoessa, kyse ei ollut kauhuelokuvasta, eikä puhtaasta thrilleristä. Mutta sitten jotain kai valaistui hänelläkin, kun huvitus muuttui vakavaksi ilmeeksi.

Palasin muutaman päivän taakse muistoissa taaksepäin miettimään yhden unettoman illan mietteitä, kuinka tajusin, että jos nyt jotain tulee sängyn alta ja kaapista, tajuanko sen olevan vain hallusinaatioita? Entä jos en kykenekään erottamaan sitä? Mitä sitten tapahtuu?

Olen miettinyt miten paljon tämä on vaikuttanut elämääni ja hallinnut minua. Pelko hulluksi tulemisesta ja todellisuuden tajun menettämisestä seuraa minua koko ajan. Pelko siitä, että keho jäykistyy koteloksi, jonka sisällä olen itseni kanssa jumissa kykenemättä ottamaan muihin kontaktia. Tai siitä, että äänet jää päälle, näyt käyvät hallitsemattomaksi. Tai, että alan kuvitella asioita, nähdä joka paikassa salaliittoja. Nyt nämä ajatukset taas seuraa minua niin voimakkaasti, ettei päivän rytmittämisestä tule mitään, eikä toiminnasta sen puoleen.

Mitä kokemuksia teillä on? Hyviä tai vähemmän hyviä neuvoja yhden sortin hullulle?

 

["vieras"]

En tiedä lohduttaako mutta et varmasti ole ainoa.
Minä ainakin pelkään tulevani hulluksi ja mietin juuri tuollaisia asioita, mitä jos en enää erotakaan todellisuutta kuvitelmasta?
Luulen että suuri osa ihmisistä ei uskalla ääneen myöntää miettivänsä tuollaisia,tai sitten ei itsekään tiedosta pelkäävänsä.

 

[Poem]

Pois turha pelko. Hullun elämä on kelpo.
Saa takin tyylikkään, vöineen solkineen,
ei kaipaa minnekkään. Pehmohuoneen olkineen.

 

[hullu ap.]

[QUOTE="vieras";23244245]En tiedä lohduttaako mutta et varmasti ole ainoa.
Minä ainakin pelkään tulevani hulluksi ja mietin juuri tuollaisia asioita, mitä jos en enää erotakaan todellisuutta kuvitelmasta?
Luulen että suuri osa ihmisistä ei uskalla ääneen myöntää miettivänsä tuollaisia,tai sitten ei itsekään tiedosta pelkäävänsä.[/QUOTE]

Lohduttaahan se omalla tavallaan

Mietin kyllä sitä, ettei tämäkään pelko ole sieltä normaaleimmasta päästä saadessaan näin paljon valtaa. Ohimenevinä ajatuksina se on varmasti normaalia, eikä sitä ole tarve sen kummemmin joutua käsittelemään, eikä se jää kuin pohdinnan tasolle. Sitten on on tämä, jossa se on ajatuksissa joka toinen mateleva hetki.

 

["vieras"]

tuota en pelkää, siis hulluksi tulemista, koska kuvittelen etten sitä enään silloin tajua, olevani hullu. Mutta pelottaa, kun nyt vielä suht selväjärkisenä näen asioita, jotka tosin on selitetty unihallusinaatioiksi, mutta kuitenkin. Ne on aika pelottavia.. Oma mielikuvitus pelottaa, kun se pystyy kuvittelemaan ihan mitä vain.. ja välillä huomaan todellisuudessa tapahtuvan samoja asioita, eli oliko se sitten mielikuvitusta vai mitä.. välillä uskallan asiaa penkoa ja saan järki syyn tapahtumalle, välistä annan olla ja pakenen suunapäänä.

 

["pii"]

kannattaisi varmaan jutella vaikka jonkin psykologin kanssa, ettei pelko kuitenkaan vaikuttaisi arki elämään. Ettei se alkaisi hallita sinua, vaan sinä hallitsisit sitä.
Voimia sinulle!

 

["mie vaan"]

Mie pelkään koska mun mummolla on skitsofrenia eli siis itselläni on perinnöllinen riski siihen. Ja sitten kun välilä mielikuvitus käy liian ylikierroksilla...

 

["Lunatic"]

Mä pelkään myös. Kahdesti olen mennyt psykoosiin, joka onneksi on mennyt ohi parissa kolmessa päivässä. Ensimmäisen kerran kun todellisuus vääristy, oli aivan kamalaa. Toisella kerralla kun tajusin mitä tapahtuu, ei pelottanut niin paljon. Oon saanut itseni rentoutumalla tokenemaan, mutta pelottaa että jos joskus jäänkin siihen tilaan =( Kumpa mielenongelmat ei olis niin paheksuttuja, että niistä voisi puhua samoin kun vaikka sydämen toiminnasta... Vapaasti

 

[-----]

Katsoitko Black Swanin? Se oli kyllä mielenkiintoinen kuvaus todellisuudentajun hämärtymisestä.

Itse pelkään vähän sekoamista. Mutta en oikeastaan psykoosia tms. Pelkään paniikkihäiriötä, muistin menetystä, pakko-oireita. Puhun itselleni, mikä lienee vielä ihan normaalin rajoissa, mutta joskus tulee pakkoajatuksia ja toistan jotain sanaa jatkuvasti. Pelkään että alan tekemään niin julkisilla paikoillakin.