P
pohdin vain
Vieras
Mitä oireita PCO:ssa voi olla? Ja mitä oireita toisaalta voi olla olematta (ja silti kyseessä PCO)? Ovuloimattomuus on ymmärtääkseni yksi yleinen tuohon oireyhtymään liittyvä piirre. Olen itse epäillyt etten aina ovuloi, tietyistä merkeistä päätellen. (Ei tule ovulaatiolle tyypillistä liukasta vuotoa eikä tunnu nipistystä kyljessä. Tuolloin ei ole myöskään piikkiä halukkuudessa kuten silloin, kun ovulaation selvästi tuntee.)
Rinnat alkavat usein aristaa jo kierron puolivälissä, kun se ennen tapahtui n. viikkoa ennen kuukautisia. Tämäkin lienee merkki jostain hormonaalisesta muutoksesta aikaisempaan verrattuna (tietäisi vaan mistä muutoksesta). Mieliala heittelee aikaisempaa enemmän, ja limakalvot tuppaavat välillä ärtymään ja kuivumaan, mistä taas seuraa pientä polttelua ja virtsahädän tunnetta. Nämä oireilut tuntuvat liittyvän hormonitoimintaan, sillä ne voivat yllättäen taas helpottaa. Usein oireilujen alkusoittoa on kuumat aallot, jonka jälkeen mieliala huononee ja limakalvo-ongelmat alkavat. Ikää on alle 30, joten tuskin sentään vaihdevuosista on kyse. Oireilu sopii vulvodyniaankin, mutta ei kuitenkaan ole kovin pahaa.
Keltarauhashormoni Terolutilla oli uskomaton vaikutus sekä ala- että yläpäähän, mutta sen teho jotenkin hävisi puolen vuoden käytön jälkeen (käyttö tietenkin kuuriluontoista, 10 päivää kierron puolivälistä eteenpäin.) Olen ymmärtänyt, että ovulaation jälkeen keltarauhashormonituotanto lisääntyy → olen siis itse päätellyt, että ongelmani kenties liittyi keltarauhashormonin vähyyteen koska tuo hormoni ainakin alkuun niin selvästi paransi vaivat. Keltarauhashormonin puutoksen taas yhdistän ovuloimattomuuteen (en tiedä onko tämä oikea päätelmä).
Stressikin kai voi aiheuttaa ovuloimattomuutta, ja hyvin stressiherkkänä ihmisenä voin uskoa senkin olevan syy tähän. Toisaalta tietyt jutut tuovat mieleen PCO:n, sikäli kun olen tuon oireyhtymän luonteen oikein ymmärtänyt. Minulla myös kasvaa leuan alle muutamia paksuja karvoja, joita aina kerran viikossa nypin pois. Nännien ympärille myös kasvaa muutama tumma karva, mutta näin on ollut nuoruudesta asti. Muuten en ole mielestäni erityisen karvainen, vaikka karvaiset alueet (kainalot, bikiniraja) kasvavatkin karvaa sen verran aktiivisesti, että joka päivä täytyy ajaa pieni sänki pois (tämä kuitenkin on varmaan yksilöllistä, eli minulla voi olla tuo taipumus ilman pco:takin). Kierto on kuitenkin varsin säännöllinen, muutamalla päivällä saattaa heittää mutta ei sen enempää.
Tulipas pitkä selitys. Mutta niin, te jotka PCO:sta enemmän tiedätte: kuulostaako tämä teistä PCO:lta vai joltain muulta (esim stressin aiheuttamalta hormoniheittelyltä)?