Pärjääkö ihminen ilman ystäviä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieraana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieraana

Vieras
Koin pari vuotta sitten suuren ystäväkadon. Osa sen vuoksi, että muutin satojen kilometrien päähän ystäväpiiristäni. Kun tapaamiset jäi niin muutenkin yhteydenotto kuoli. Joulukortit lähetetään, ei muuta kun nähdä ei voi välimatkan vuoksi. Puhelimitsekaan ei yhteyttä olla enää pidetty. Ne ainoat ystävät jotka oli tällä paikkakunnalla lopetti ystävyyden siihen kun sain lapsen. Siis lopettamalla lopetti niin ettei vastattu enää edes puhelimeen tms. Nyt me ollaan sitten miehen kanssa vain kaksin ja olen miettinyt mistä niitä ystäviä etsitään ja haluanko edes etsiä. Koen liian hankalaksi itselleni henkisesti lähteä etsimään ystäviä jostain tapaamisista. Siis etsimällä etsimään. Välillä vaan kaipaa sitä kun ystävien kanssa lähdettiin kahvilaan istumaan tai kiertämään alennusmyyntejä. Mitään baarielämää sitä ei kaipaa enää, vaikka sekin oli silloin joskus in.
Mihin niitä ystäviä tarvitsee? Vai pystyykö olemaan ilman?
 
Itsellänikään ei juuri ole oikeita ystäviä. Muutkin ystävät ovat perheellisiä, ja heidän kanssaan kyläillään muutaman kerran vuodessa. Se on sellaista pintapuolista jutustelua. Tuntuu, että sellaisia oikeita tyttökavereita ei ole enää, kenelle kertoisi huolistaan. Se ahdistaa itseäni eniten, että elää asioineen yksin, eikä voi kenellekään kaverille vuodattaa.

En oikein osaa uusiakaan ystäviä hankkia varta vasten, pitäisi jotenkin luonnostaan synkata jonkun kanssa, että osais alkaa esim harrastamaan yhdessä jotain tms.

Joten en osaa auttaa sinua, mutta sympatiani saat, koska tiedän miltä tuntuu!
 
Mä en vois :ashamed:
ei mullakaan ystäviä oo liiemmin, mutta niistä vähistä pidän kiinni kynsin hampain. Kahdella on itsellään ipana, muilla ei ja toinen lapsellinen asuu toisella puolen Suomea. Onneks ollaan tunnettu hänen kanssaan jo kauan, niin ystävyys ei lopu jos ei pariin kuukauteen soitella, juttua löytyy silti.
 
Pystyy olemaan. Väillä tulee ahdistuskausia, jolloin tuntuu, että ystävät olisivat tarpeen, mutta ne menevät ohi ja taas huomaa itse olevansa itsensä paras ystävä ( ja vihollinen ).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiskä:
Itsellänikään ei juuri ole oikeita ystäviä. Muutkin ystävät ovat perheellisiä, ja heidän kanssaan kyläillään muutaman kerran vuodessa. Se on sellaista pintapuolista jutustelua. Tuntuu, että sellaisia oikeita tyttökavereita ei ole enää, kenelle kertoisi huolistaan. Se ahdistaa itseäni eniten, että elää asioineen yksin, eikä voi kenellekään kaverille vuodattaa.

En oikein osaa uusiakaan ystäviä hankkia varta vasten, pitäisi jotenkin luonnostaan synkata jonkun kanssa, että osais alkaa esim harrastamaan yhdessä jotain tms.

Joten en osaa auttaa sinua, mutta sympatiani saat, koska tiedän miltä tuntuu!

Tuo synkkaaminen juuri on se ongelma ettei niitä tule etsittyä. Semmosia pintapuolisia ystävyyksiä kun ei kaipaa. Näiden olen huomannut olevan semmoisia että jos kerrot huolesi niin ne loput "ystävän" ystävät kuulee siitä ja arvostelee sitten selän takana.
Onneksi meitä on enemmänkin ja muut näyttäisi hyvin pärjäävän niin enköhän minäkin:)
 
Mina en parjaisi ilman ystavia enka kavereita. Nykyaan olen kylla kaynyt miettimaan, voiko ystavyys olla maara-aikaista. Jossain vaiheessa ,yleensa lahella ennen paluumuuttoa tulee sellainen vaihe, etten halua tutustua enaa yhteenkaan uuteen ihmiseen kun kohta joudun jattamaan heidat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Pystyy olemaan. Väillä tulee ahdistuskausia, jolloin tuntuu, että ystävät olisivat tarpeen, mutta ne menevät ohi ja taas huomaa itse olevansa itsensä paras ystävä ( ja vihollinen ).

Olen kyllä huomannut olevani itseni pahin vihollinen:) Tosin noihin hetkellisiin ahdistuksiin ja muihin suruihin voisi tarvita kuuntelijan muusta kuin miehestään, mutta välttämättä en puhuisi niistä asioista kuin tosi ystävän kanssa.
 
Esim. täältä niitä löytyy :) Meillä on ainakin tosi tiivis porukka tuolla lapset kasvaa-puolella omassa pinossamme. Paikkakunnittain ollaan tapailtu paljonkin. Ilot ja surut jaetaan kaikkien kesken, joko palstan, tai kerhon puolella. Ja kesällä tavataan puolivälissä Suomea isolla porukalla! Ja kyllä minä väitän, että palstakavereista on ihan oikeiksi ystäviksi vaikka edes naama ei välttämättä ole tiedossa :D Minä ainakin "tyhjennän" ajatukset palstalaisille ja aina löytyy joku joka jaksaa lukea! Palstalaiset tietääkin tarkemmin mun asiat tällä hetkellä kun mun "oikeat" ystävät :D

Ja kysymykseen selviääkö ilman ystäviä, mun on pakko sanoa etten minä ainakaan...
 
mä en vois.. nytkin tuntuu et on liian vähän ystäviä. parilla hyvällä ystävälläni kun on omatkin perheet niin usein ei aikataulut mene yksiin ja olis kiva jos olis enemmän "valinnan varaa". erotessa suurin osa ystävyyksistä vain väljähtyi ja sellaisista ihmisistä tuli tärkeämpiä jotka ei ollut ensin niin lähellä sydäntä.
 
Meitähän on monta!
Kai tämä kuuluu näihin iän mukanaan tuomiin asioihin. Kun paikkakunta vaihtuu, ihmisten elämäntilanteet vaihtuu, ihmiset muuttuu,... muuttuu monikin asia.
 

Yhteistyössä