Parisuhteesta lähteneen mietteitä

[mirelle]

Siitä on 4 kk kun muutin yhteisestä kodistamme omaan asuntoon. Halusin pois paikasta, jossa asuimme enkä viihtynyt asunnossakaan. Mieheni ei halunnut muutosta. Hän oli jämähtänyt eikä hän lähtenyt kanssani "rientoihin". Halusin pois, koska minua AHDISTI. Meiläl oli paljon asioita, joista ei keskusteltu. Mieheni ei halunnut puhua vaikeista asioista (niitä ikään kuin ei ollut, kun niistä ei puhuttu.) Lähdin 20 vuoden avioliiton jälkeen. Lähtö tuli miehelleni sittenkin yllätyksenä. Hän puki pettymyksensä vihan kaapuun eikä hänellä ollut halua taistella liittomme puolesta. Meillä ei ole avioeroprosessi meneillään. Emme myöskään ole paljon tekemisessä toistemme kanssa.

Minulla oli rinnakkaissuhde mukavan mieheen, jonka kanssa meillä on hyvin paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Suhteemme jatkuu edelleen, mutta minä olen kiinni myös entisessä. Hän tietää sen. Suhde vauhditti lähtöäni, muttei ollut syy. Nyt asun yksin melko hulppeassa asunnossa, johon olen todella TYYTYVÄINEN.

Viime aikoina olen tuntenut kovasti ikävää miestäni kohtaan. Rakkauteni ei ole koskaan loppunut, vaikka lähdinkin hänen luotaan. Olen ajatellut, että mietitään kumpikin koloissamme, miten tästä eteenpäin. Voisin jatkaa avioliittoa, mutta en samasta tilanteesta.

Nyt haluaisin asiallisia neuvoja, miten minun kannattaisi edetä. Oikeesti. Jossain takaraivossani elää kipinä siitä, ettei kaikkia kortteja ole vielä näytetty. Totta vai toivetta?

 

[neuvoja]

....Minulla oli rinnakkaissuhde mukavan mieheen, jonka kanssa meillä on hyvin paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Suhteemme jatkuu edelleen...Totta vai toivetta?

Tuossahan se olikin se villakoiran ydin. Huoraa nyt sitten sydämesi kyllyydestä, tai pillusi. Älä itke kaatuneen maidon perään. Parempi että jatkat suhdettasi mukavan miehen kanssa ja annat entiselle miehellesikin mahdollisuuden elämään.

 

[curalle]

Yleensä itsekin tuomitsen sivusäädöt ja rinnakkaissuhteet, siis periaatteessa. Mutta tämä maailma ja elämä ei ole mustavalkoinen ja myös parisuhteessa on harmaan sävyjä kaikkine iloineen ja suruineen. Joskus rakkaus kestää, joskus se sammuu. Kumpaankin tarvitaan tekoja ja tekemättä jättämisiä, niin hyvässä kuin pahassa.

Sinun kohdallasi ehkä tarvitsit tuota rinnakkaissuhdetta johonkin. Ehkä itseäsi varten, tarvitsit tuntea tukea ja kepeää, helppoa yhdessäoloa hyvän ihmisen kanssa. Ehkä tarvitsit sitä osittain myös uskaltaaksesi ottaa etäisyyttä mieheesi. Tavallaan kylmää, mutta niin yleistä ja täten kai inhimillistäkin.

Nyt kun olet saanut tilaa, puhdasta, uutta, ilmavaa... Olet saanut etäisyyden, jota kaipasit. Ehkä tarvitsit sitä, tunteaksesi ikävää miestäsi kohtaan, ymmärtääksesi mitä hän sinulle todella merkitsee. Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika ja harva pystyy sellaisen menneisyyden ajan työntämään noin vain syrjään. Ehkä prosessi on sinulla/teillä vielä vain kesken, mutta olette matkalla päätökseen, loppuun. Toisaalta on myös mahdollisuus, että olette vasta taipaleen alussa. Kaikki riippuu varmasti teistä itsestänne ja siitä ovatko tunteenne saman suuntaisia ja onnistutteko vielä löytämään edes jonkinlaista yhteyttä.

Vaihtoehtoja on. Yrität sovitella miehesi kanssa ja avoimen keskustelun tai vaikka kirjeen kautta kerrot hänelle tunteistasi tai sitten annat hänen elää omaa elämäänsä jatkaen sinäkin omaasi, erillänne. Ratkaisun avaimet tuskin löytyvät täältä, mutta ehkä saman kokeneilta voisi vinkkejä tilanteeseen löytyäkin. Itse en osaa neuvoa muuta kuin, että kuuntele omaa sydäntäsi ja valmistaudu tarvittaessa ottamaan vastaan myös toisen rehelliset tunteet... Rakkaudesta on nimittäin hirvittävän lyhyt matka vihaan, mutta toisin päin se matka pitenee...

 

[mies1]

Sivusuhteen pitäminen ja ongelmien väistäminen avioliitossa vie eroon. En paljon antaisi toivoa pettäjälle, että hänet otetaan takaisin kaiken aiheuttamansa tuskan jälkeen. Siperia opettaa.

 

[tuli.]

Tuo kirjeen kirjoittaminen on mielestäni hyvä tapa tuoda tunteensa esiin silloin, kun välit ovat tulehtuneet, eikä puheyhteyttä löydy. Näin toinenkin saa rauhassa pohtia viestiäsi ja omia vastauksiaan.

Tuo aikalisän otto selkeyttää monesti pitkän liiton tilannetta ja saattaa saada puhehanat aukeamaan. Isona ongelmana näen sen, että olet ollut sivusuhteessa jo asuessasi saman katon alla, se saattaa olla miehellesi kova paikka ja sovinnon este, etenkin, kun suhde jatkuu edelleen.

Jos minä olisin miehesi asemassa, en ottaisi sinun rakkauttasi ja toivetta yhteenpaluusta kovinkaan vakavasti, sillä vaikka kuinka itse tiedät, että sivusuhde ei ole niin tärkeä kuin avioliittosi, niin miehesi ei sitä tiedä. Teot puhuvat sanoja enemmän.

Tunnet miehesi hyvin 20 vuoden liiton jälkeen. Yritä astua hänen saappaisiinsa ja mieti, miltä hänestä on tuntunut liiton loppuvaiheessa ja etenkin nyt. Ihminen toimii ihastuneena itsekkäästi, eikä välttämättä ymmärrä sitä loukkauksen suuruutta, jonka puolisolleen tuottaa oman onnensa kustannuksella.

 

[mirelle]

Kiitos palautteista. Etenkin Tuli ja Curalle. Teidän viestinne sisälsivät paljon totuutta ja viisautta. Elämä ei ole musta-valkoinen eikä yksiviivainen. Olen itsekin sitä mieltä, että sivusuhteet eivät kuulu hyvään liittoon enkä suosittele sitä kellekään. Sivusuhde ei kuitenkaan ollut syy lähtööni, vaikka se auttoi minut näkemään että maailma on ihmeitä ja ihanuutta täynnä. Tuomitsevan viestin lähettäjille tiedoksi, ettei miehenikään mikään viattomuus ollut. Istuin monena perjantai-iltana yksikseni kotona, kun hän oli jäänyt suoraan töistä jonnekin.

Teot puhuvat. Entä jos tekoja ei ole?

Nyt tajuan, että yksi suurin ongelmamme oli että meillä alkoi olla liian paljon omia menoja. En halunnut sellaista elämää, mutta me emme kyenneet puhumaan, koska meille oli pitkin matkaa kertynyt asioita joista emme olleet keskustelleet. Olisin voinut jatkaa sellaista elämää, mutta se ei ole sitä mitä minä haluan.

Joka tapauksessa kaipaan häntä ja ikävöin häntä. Toisaalta en halua myöskään ruveta "pommittamaan" häntä, vaan pikemminkin antaa hänelle rauhaa. Haluaisin kuitenkin lähestyä ja antaa hänelle valinnan varaa. Jos hän on sitä mieltä, että näin on parempi ja on tyytyväinen ratkaisuumme niin hyväksyn sen. Haluaisin vaan päästä juttusille ja kuulostella, missä mennään.

Miesystävälleni olen ollut rehellinen alusta alkaen ja hänellä on mahdollisuus tehdä omia ratkaisuja. Hän on ihana ja voisin rakastua häneen, jos tilanne olisi toinen. Vielä kuitenkin voimakkaammin sydän sykkii miehelleni

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että tullakseni ehjäksi ihmiseksi, tarvitsin tämän koettelemuksen. Nyt olen oppinut katsomaan elämää rehellisesti ja rohkeasti. Elämä ei ole peliä.

 

[anonyymisti kaisa]

Joka tapauksessa kaipaan häntä ja ikävöin häntä. Toisaalta en halua myöskään ruveta "pommittamaan" häntä, vaan pikemminkin antaa hänelle rauhaa. Haluaisin kuitenkin lähestyä ja antaa hänelle valinnan varaa. Jos hän on sitä mieltä, että näin on parempi ja on tyytyväinen ratkaisuumme niin hyväksyn sen. Haluaisin vaan päästä juttusille ja kuulostella, missä mennään.

Miesystävälleni olen ollut rehellinen alusta alkaen ja hänellä on mahdollisuus tehdä omia ratkaisuja. Hän on ihana ja voisin rakastua häneen, jos tilanne olisi toinen. Vielä kuitenkin voimakkaammin sydän sykkii miehelleni

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että tullakseni ehjäksi ihmiseksi, tarvitsin tämän koettelemuksen. Nyt olen oppinut katsomaan elämää rehellisesti ja rohkeasti. Elämä ei ole peliä.

Olet ollut miesystävälle rehellinen, mutta et miehellesi. Rehellisyysisteet siinä mielessä tasan +-0.
En lue sinun ratkasiujasi kuitenkaan miksikään täysin arvottoman ihmisen päätökseksi, koska uskon että olet varmasti tehnyt tekosi jostain syystä.
Jotenkin kuulostaa, että alkuperäinen aviomies ei kestäisi rehellisyyttä yhtä paljon kuin rakastajasi, eikä ihme.
Sen ymmärtää, miksi et ole miehellesi sivusuhteesta kertonut.

Mutta periaatteessa jokaisen suhteen pitäisi toimiakseeen olla "puhtaalla pöydällä"

Vaikka sydämesi sykkiikin miehellesi, niin luulen että se on vain sitä normaalia kaipausta mitä jokainen eronnut tuntee. Ei miehesi tai suhteenne loppujen lopuksi välttämättä muutu mihinkään, jos palaatte yhteen. suhdettanne siivittäisi lähinnä sinun oma syyllisyytesi sivusuhteesta, riitely vähenisi kun et haluaisi alkaa penkomaan asioita - jotta hänkään ei alkaisi.
Niin minäkin olin petettyäni miestäni: kuin herranterttu, maailman ymmärtäväisin vaimo. Suhde "kukoisti" mutta vääristä lähtökohdista.

Ei suhteenne varmaan todella miksikään muuttuisi, vaikka palaisit. Kannat aina sivusuhdetta mielessäsi, sitten kun se lakkaa olemasta onnen hekuman lähde, niin siiitä tulee vain yksi iso asia elämässäsi, josta et ole voinut kertoa oikealle miehellesi.

Minusta olette tyrineet juttunne miehesi kanssa. Minkä tahansa päätöksen oma miehesi teksiikin, hän tekee sen perustuen siihen, ettei tiedä että sinulla on jo ollut toinen jossain välissä.

 

[mirelle]

Olet oikeassa. Jos ja kun avioliittoni jatkuu, luurangot on nostettava ulos kaapista. Tiedän että tulee olemaan vaikeeta kertoa miehelleni toisesta miehestä. Voi jopa olla että hän ei haluaisi kuulla. Hän ei ole tähän saakka ollut halukas keskustelemaan ns. vaikeista asioista. Oisko syynä se, ettei hän halua paljastaa omia. Hänellä kin on ollut epämääräisiä menoja. Olen lähtenyt siitä, että hän kertoo, jos on kerrottavaa. Tai jos hänellä ei ole mitään "kupruja" ja kuultuaan minun juttuni ei halua jatkaa kanssani, se on minusta hyväksyttävä. Enhän minä muuta voisikaan!

"Minusta olette tyrineet juttunne miehesi kanssa." Aika osuvasti sanottu. Niin taisimme tehdä.

 

[anonyymisti kaisa]

Olet oikeassa. Jos ja kun avioliittoni jatkuu, luurangot on nostettava ulos kaapista. Tiedän että tulee olemaan vaikeeta kertoa miehelleni toisesta miehestä. Voi jopa olla että hän ei haluaisi kuulla. Hän ei ole tähän saakka ollut halukas keskustelemaan ns. vaikeista asioista. Oisko syynä se, ettei hän halua paljastaa omia. Hänellä kin on ollut epämääräisiä menoja. Olen lähtenyt siitä, että hän kertoo, jos on kerrottavaa. Tai jos hänellä ei ole mitään "kupruja" ja kuultuaan minun juttuni ei halua jatkaa kanssani, se on minusta hyväksyttävä. Enhän minä muuta voisikaan!

"Minusta olette tyrineet juttunne miehesi kanssa." Aika osuvasti sanottu. Niin taisimme tehdä.

Oikeastaan, jos on sellainen tunne että miehesi ei halua kuulla.. kannattaa miettiä että kertoako. Suhde on varmasti ohi, koska ei voi aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta kannattaa miettiä millaisena haluat näyttäytyä miehellesi.. pettäminen tekee naisesta hirveän huoran miehen silmissä, riippumatta niistä hienoista perusteluista joilla nainen on asian itselleen selittänyt.Kokemusta on.
Tekstistäsi saa sen vaikutelman, että miehesi rakastaa sinua "vanhaan malliin", eli tavallaan myös kaksinaismoralistisesti: ei puhu ei pussaa, elää suhdetta päässään ja yllättyy sitten kun toinen lähtee. Se on että ei puhuta suhteesta, ja jos pettämistä tapahtuu se on miehen oma asia, ja jos NAINEN pettää se on katastrofi jne.

Mies voi reagoida tosi pahasti tuollaiseen..vaikka olisi itse tehnyt saman.

Ja toisaalta, vaikka mieskin olisi pettänyt, hän elää varmaan siinä luulossa että sinä et tiedä siitä..
eli hän voi laittaa sinun niskaasi kaiken painon vaikka olisi itsekin vehdannut vieraissa samaan aikaan.

Kannattaa miettiä kertoako miehelle. Suhteessanne on ollut ongelmia, ja myöntämällä pettämisen otat kaiken omalle kontollesi, Ja jos miehesi vähänkään tuntee piston sydämessään pettämisen syistä sitä varmemmin., mies ei todennäköisesti enää ota vastuuta yhdestäkään suhteessanne aiemin olleesta ongelmasta sen jälkeen.

Tämä ei perustu siihen että luulisin tuntevani teitä kumpaakaan, kaikilla on omat tapansa reagoida ja miehiäkin on erilaisia, mutta omaan kokemuspiiriin verraten täytyy sanoa että hiljaisiss amiehissä piilee syvät tunteet, ei niille kannata tunnustaa kovin pahoja juttuja koskaan.

 

[mirelle]

On sunnuntai-aamu ja ajatukset pyörivät yhä parisuhteessa, josta lähdin. Lähtemistä en kadu, sillä olin halunnut lähteä asuinpaikastamme jo viimeiset kymmenen vuotta. Mies ei tehnyt elettäkään siihen suuntaan, että olisi tarttunut muuttoprojektiin. Tajusin muutama vuosi sitten, että kyseessä on minun projektini. Se oli pettymys.

Tunteet miestäni kohtaan ovat olemassa ja nyt yksin asuessani minulla on ollut tilaa tutustua itseeni tai antaa tilaa perimmäisille ajatuksille. Tajuan myös sen, että nuorena solmitussa liitossa arvokeskustelut jäävät usein toiselle sijalle. Tajuan myös että ole itsekin jättänyt sovun nimissä asioita väliin, ts. vaiennut niistä joista ehdottomasti olisi pitänyt keskustella. Miehelläni on minua enemmän asioita joista ei puhuta. Seurassa hänellä on taipumusta nauraa ikäville asioille tai vääntää vitsiksi (joka kavereiden mielestä tekee hänestä hyvän seuramiehen).

Kaikesta huolimatta meillä on ollut paljon hyviä hetkiä, enemmän kuin huonoja. Meillä olisi ollut mahdollisuus hyvään suhteeseen, jos olisimme ponnistelleet yhteisten juttujen eteen. Valitettavasti mieheni ei lähtenyt siihen mukaan. Hänelle mm. riitti epäkäytännöllinen asunto, jossa ei ollut tilaa hengittää. Hän ei ehdottanut yhteisiä juttuja eikä myöskään viime vuosina aina edes innostunut minun tekemistäni ehdotuksista sillä seurauksella, että menin yksin. Hän ei myöskään pannut hanttiin yksin kulkemistani. Mutta sellainen liitto ei ole se, joka minusta on hyvä liitto.

Kaipaan häntä ja haluaisin keskustella yhteisestä tulevaisuudesta tai siitä, onko sitä. En kuitenkaan halua palata entiseen elämään, ts. jatkamaan sitä josta lähdin pois. Haluaisin kuulla mitä hän ajattelee. Hän on sen verran "perinteinen" että pettämiseni voi olla hänelle liikaa. Tosin hän on sanonut mulle, että hän tietää enemmän kuin minä luulen. Kysyessäni miksi hän ei ole sanonut minulle hän sanoi jotakin ettei ole viitsinyt eikä välittänyt. Hän voi olla just niitä miehiä, joka "ei puhu ei pussaa, elää suhdetta päässään ja yllättyy sitten kun toinen lähtee" (Kaisaa lainatakseni). Voi käydä myös niin, että minä pettäjänä saan kaiken syyllisyyden itselleni. Se riski kai pitää ottaa. VAstuu pettämisestäni on minulla, mutta se mitä on tapahtunut ennen pettämistä, kuuluu molemmille, ts. parisuhteesta vastaavat molemmat osapuolet.

 

[mies1]

Mirelle, avioliitossani kaikki ei ollut kunnossa ja sain syyn pettää. Kyllä se pettäminen on lähtenyt sinusta itsestäsi, eikä liitostasi.

Minulle tulee olo, että sinä teet luetteloa, jonka toteutuessa voit taas rakastaa ja huolit miehesi takaisin. Oletkohan mirelle sinä vähän itsekäs?

 

[tuli.]

Mulle tuli mieleen, että tiedostitko rakkautesi omaan mieheen vasta siinä vaiheessa, kun olit ollut jonkin aikaa omillasi? Jospa se "rakkaus" onkin vaan pelkoa tulevaisuudesta ja siitä, mitä elämä tuo tullessaan tutun, turvallisen ja tylsän liiton vastapainoksi. Jospa pelkäät, että elämäsi kääntyy vielä huonommaksi, kuin mitä se aiemmin oli? Aika -jopa tuo neljä kuukautta kultaa muistot.

Myös miehesi on voinut olla ja melko varmasti onkin ollut, onneton ja tylsistynyt suhteessanne. Myös hänellä saattaa olla epävarmuuden tunteita tulevaisuudesta ja on paljon helpompi tyytyä tylsyyteen, kuin hypätä vanhasta rohkeasti pois. Ehkä hänen "pettymyksensä" ja vihansa olivatkin sinun lähtötilanteessasi enemmänkin huolta siitä, että osa elämästä täytyy rakentaa alusta alkaen uudelleen. Voin sanoa, että kun vauhtiin tässä projektissa pääsee, niin monet ovat saaneet uutta potkua koko elämäänsä, ehkäpä tekin saatte?

 

[mirelle]

Kiitos "Tuli" valaisevista kommenteista. En minä tulevaisuutta pelkää, joten en usko kaipuuni mieheeni siitä johtuvan. Pärjään taloudellisesti hyvin enkä ole potenut yksinäisyyttä siinä mielessä, että ikävöisin miestä sen vuoksi. Uskoisin kyseessä olevan aitojen lämpimien tunteiden, jotka minä tunnen häntä kohtaan. Toki en ilman muuta uskoa (vaikka ajoittain toivonkin), että meidän suhteemme alkaisi uudelleen. Yksin asuessani on ollut tilaisuus pysähtyä elämän edessä ja tarkastella myös aikaperspektiiviä taaksepäin, josta löytyy paljon hyviä asioita ja asioita, joita voisi korjata, jos yhteistä tahtoa löytyy.

"Myös miehesi on voinut olla ja melko varmasti onkin ollut, onneton ja tylsistynyt suhteessanne. Myös hänellä saattaa olla epävarmuuden tunteita tulevaisuudesta ja on paljon helpompi tyytyä tylsyyteen, kuin hypätä vanhasta rohkeasti pois. Ehkä hänen "pettymyksensä" ja vihansa olivatkin sinun lähtötilanteessasi enemmänkin huolta siitä, että osa elämästä täytyy rakentaa alusta alkaen uudelleen."
-Tämä voi hyvin pitää paikkansa. Kiitos hyvästä näkökulmasta, joka laajentaa minu tarkastelukulmaani.

Mies1. Voit olla oikeassa, kun arvelet minun olevan itsekäs. Meidän ongelmana oli se, että me emme saavuttaneet keskustelussamme analyyttistä tasoa, jossa asioista olisi keskusteltu rakentavasti. En kuitenkaan usko, että rakastamiseni perustuisi itsekeskeisiin vaatimuksiin. Pikemminkin suhteen toimimisen kulmakiviin.

Kiitos kaikille muillekin mielipiteistä. Ne ovat todella antaneet minulle ajattelemisen aihetta. Ja voimia.

 

[?.?]

Tuohan on ihan tavallinen kolmiodraamatarina, jossa se toinen mies on ihana ja hänelle ollaan rehellinen.

Tässä vaiheessa on ihan turha yrittää sivullisen antaa ohjeita, miten menetellä. Itse kävin saman läpi, mutta en ehtinyt lähteä kotoa - onneksi. Sinun se on soppasi lusikoitava, miten sen teetkin.

Nyt kun sivusuhteen lopettamisesta on kulunut kuusi vuotta, olen hyvin onnellinen, etten lähtenyt ja onnistuin salaamaan onnettoman ihastumiseni vai mikä hulluuskohtaus lie ollut. Ihmeesti oma mies rupesi tuntumaan taas ihan mukavalta, kun hormonit olivat tasaantuneet.

Elämä ei todellakaan ole yksinkertainen juttu, mutta hämmästyttävän lyhyt kuitenkin.

 

[takavasemmalla]

Minusta kuulostaa siltä, että haluat rakkautta ja helpoin tie siihen olisi alitajunnassasi se, että otat tutun ja turvallisen miehen eli miehesi. Kuitenkin haluat, että hän muuttuisi (= oppisi keskustelemaan vaikeista asioista, kunnioittaisi ja arvostaisi sinua), jotta yhteiseläminen sujuisi.

Ero on ollut teille hyvä asia, mutta älä ihmeessä ajattele, että ainoa vaihtoehto on miehesi. Jos hän itse ei halua muuttua, et sinäkään saa vaatia häntä muuttumaan. Jos hän ei kerta kaikkiaan osaa pukea tunteitaan sanoiksi ja ennen kaikkia jos hän ei edes halua puhua asioista, niin suhde jämähtää ihan siihen samaan kuin ennenkin.

Jos sinä ja myös miehesi haluatte yrittää uudestaan, niin aloittakaa deittailemalla. Tutustukaa toisiinne uudestaan. Keskustelkaa. Älkää ottako seksiä ja yhteenmuuttamista heti kuvioihin mukaan, vaan tarttukaa niihin asioihin, jotka teillä on aiemmin olleet vaikeita.

Kun seurustelisitte, niin näkisit sen, että osaako miehesi rakastaa sinua. OSaako hän näyttää tunteitaan ja onko hän luottamuksen arvoinen. Jos luottamusta ei ole kummankin taholta, niin suhteesta ei ikinä tule sellainen kunnioittava ja levollinen, jota kuitenkin vaaditaan, jotta suhteessa on hyvä olla. Jos miehesi ei arvosta sinua, hän ei myöskään ota sinun tunteita ja haluamisia huomioon, joka näkyy juuri esim. muuttohaluttomuutena, koska mies ei halua muuttaa, niin hän pitää sinun muuttohalukkuutena vain naisten aiheettomana kanamaisena kiukutteluna, jota ei tarvitse huomioida.

Kannattaa tajuta myös se, että joskus pelkkä rakkaus ei riitä siihen, että suhde toimisi. Sen näkee monessa suhteessa: joskus suhde kuolee alkoholismiin, joskus väkivaltaan, joskus rahaongelmiin, joskus jatkuvaan tappeluun siivoamisesta ja kotitöistä, joskus seksiongelmiin, joskus siihen, että toinen on henkisesti ahdistava, joskus johonkin muuhun syyhyn, joka tekee yhteiselämästä pitkässä juoksussa vaikeaa. Ehkä siis kannattaa vakavasti miettiä, että riittääkö suhteen jatkamiseksi se, että rakastaa. Jos suhteessa on kovasti ongelmia, niin minun mielestäni pelkkä rakkaus ei riitä.

Jos siis miehesi ei halua muuttua, mutta että hän haluaisi myös yrittää jatkaa suhdettanne uudestaan, niin oletko valmis hyväksymään sen vaihtoehdon, että yrität vain sopeutua tilanteeseen ja katsoa miehen käytöstä läpi sormiesi?

 

[panacea]

"Meillä olisi ollut mahdollisuus hyvään suhteeseen, jos olisimme ponnistelleet yhteisten juttujen eteen. Valitettavasti mieheni ei lähtenyt siihen mukaan. "

Tämä asenne - itsensä selittely syyttömäksi tilanteeseen, nousee minulle voimakkaasti esiin ap:n kirjoituksissa.

Oikeampi ajattelutapa olisi: "Meillä olisi ollut mahdollisuus hyvään suhteeseen, jos olisimme ponnistelleet yhteisten juttujen eteen. Valitettavasti me emme siihen kyenneet."

Kommunikaatiossa on aina kaksi osapuolta, lähettäjä ja vastaanottaja. Jos viesti ei mene perille, lähettäjän kuuluisi muuttaa viestintapaansa eikä syytellä vastaanottajaa.

 

[tuulipuku nainen]

Kun nyt olet lähtenyt yhteisestä kodista pois, se on selvä merkki miehellesi. Että se on loppu nyt. Mitenkäs muuten mies voisi ajatella ja tietenkin hän pukeutui vihan kaapuun. Olisiko hänen pitänyt iloinen ja puhelias.
Miehesi kannalta tässä ei ole mitään positiivista, se mitä on tapahtunut. Muija lähti, toinen mies jne.

Näitä sielun veljiä, sisaria on maailma pullollaan, työpaikoilla on paljonkin ja vaikka missä, mutta ei heidän kanssaan tarvitse mennä vehkoilemaan.

Mitäs jos entinen miehesi on löytänyt itselleen uuden puolison, tällä "vapaalla ajalla".

Vaikka olen nainen en ymmärrä käytöstäsi..

 

[?.?]

Ajattelin ihan samaa kuin tuulipukunainen. Ota tosiaan huomioon se, että miehesi ei ehkä vähän toivuttuaan haikailekaan perääsi. Lohduttajia ja ottajia löytyy nykyään miehille aika luonnikkaasti. Nykynaiset eivät kursaile vaan siinä voidaan viedä aika nopeasti.

Olisi varmaan viisasta selvittää itselle, mitä oikeasti haluaa, jos vain niiltä ihanilta tunteilta toista miestä kohtaan pystyy.

 

[ristopoika]

Eiköhän joku uusi nainen ansaitsekin tuollaisen miehen, joka ei suostu puhumaan vaikeista asioista. Mistä muka voi syntyä parisuhteeseen luottamus, jos ei puhuta? Toivon että ap löytää elämäänsä miehen joka uskaltaa puhua. Jokainen nainen on sellaisen ansainnut eikä vähempään pitäisi tyytyä.