suhteessamme miehelläni on 3-vuotias lapsi, itselläni ei yhtäkään ja olen lisäksi aika monta vuotta nuorempi. kuitenkaan minulla ei ole missään vaiheessa "veri vetänyt raikuloimaan", eli perhe-elämä ei sinänsä ole minulle ollut mikään ongelma, vaikka muunlaisia ongelmia alussa olikin (niistä tuonnempana). nuoresta iästäni huolimatta olen ollut jo pitkään valmis vakauteen, perheeseen ja sitoutumiseen, eli ei parane yleistää että nuoremman/lapsettoman osapuolen olisi vaikeaa totutella uuteen asemaan.. ja sitäpaitsi tiedän pariskuntia joissa se vanhempi ja lapsekas lähtee hakemaan "kadotettua nuoruuttaan" baanalle -_- omassa tuttavapiirissäni tuo on paljon yleisempää.
evuli-f, miehesi reaktiot ovat minulle tuttuja. itselläni ollut nimittäin samanlaisia tuntemuksia suhteeni alussa!
en osaa miehesi tilanteesta varmuudella sanoa, mutta itselläni taustalla oli/on myös muita ongelmia (mm. masennus) jotka pahensivat tilannetta.
itselläni tuona aikana käyttäytymiseeni syynä olivat mustasukkaisuus (kyllä, aikuinen voi olla lapsen saamalle huomiolle, ajalle ja rakkaudelle mustasukkainen), katkeruus (kun haluaisi itse perustaa perheen rakkaan kanssa niin siihen ei kykenekään samalla tavalla kun tilanteessa on jo lapsi), masennus ja eräät muut seikat - syy tähän ei siis ollut se, että olisin halunnut lähteä rilluttelemaan tai että olisin halunnut olla vapaa (miehesikin todennäköisesti olisi jo lähtenyt eikä olisi jäänyt yrittämäänkään, jos hän ei olisi halukas jatkamaan kanssasi..). halusin itsekin muuttua ja yritin, mutta tuntui että mitä enemmän yritti, sitä enemmän nämä armottomat, suoraan sanottuna vitutuksenpurkaukset pahenivat. aina kun edes mainittiin lapsen nimi, alkoi vituttaa, masentaa ja surettamaan.. ja isona pahennuksena myös sitten se, kun itsekin vihasi ja inhosi itseään tunteidensa takia. itsekin ihmetteli että miksi tuntee niin, kun kyseessä kuitenkin on ihana, syytön lapsi?
miehesi ei ehkä osaa ottaa oikeaa "isänmallia". itselläni äitipuoleuden teki vaikeaksi se, että oma äitini oli suoraansanottuna huono. eli mistä sitä katsoo sitä "hyvän äidin mallia", jos itse ei ole vastaavaa kokenut? siinä tulee itselle todella suuret paineet onnistua, varsinkaan kun ei tiedä miten ns. normaalit vanhemmat toimii, tuntee jne... eli vaikka sinä et painostaisikaan mihinkään, miehesi saattaa tehdä sitä itse.
tiedän, että tilanteesi on vaikea, mutta koita olla suuttumatta miehellesi. hän todennäköisesti tietää tekevänsä väärin ja hän varmasti on vielä enemmän suuttunut itselleen kuin sinä. yritä kertoa ja näyttää hänelle, ettei hänen tarvitse olla mikään super-isä ollakseen hyvä. lisäksi muista näyttää hänelle että hän on sinulle tärkein mies, eikä vain lastenhoitaja (vaikket hänelle vastuuta antaisikaan, silti se tuntuu hänestä isolta taakalta) - tämän voit näyttää järkkäämällä paljon yhteistä aikaa, sekä läheisyydellä myös lapsen nähden.
onko lapsen isä kuvioissa? sekin voi miehelläsi olla osa ongelmaa. itsellänikin oli mieheni lapsen äiti riesana, ei siis fyysisesti vaan omissa ajatuksissani. lapsi nimittäin näyttää ihan äidiltään, joten minulle joka päivä siis muistutettiin mieheni eksästä.. ja se pisti ahdistamaan taas lisää. halusin OMAN elämän rakkaani kanssa, OMAN perheen, OMAN lapsen. en kenenkään jämiä tai epäonnistumisia, rumasti sanottuna.
asia on vaikea ja hyvin vaikeaa (ellei mahdotonta täysin) selittää, mutta toivottavasti tämä auttaa edes yrittämään ymmärtää miestäsi. tekstini on vähän epämääräistä, anteeksi
mutta silti, toivottavasti miehesi saa voimia jaksaa ja yrittää taistella demoneita vastaan.. itse sain viimein rohkeutta lähteä hakemaan mielenterveystoimistolta apua, ja nyt masennuslääkkeiden ja lanttumaakarin ansiosta asiat ovat pikkuhiljaa paranemaan päin <3 arki on parantunut lapsen ja ukon kanssa huomattavasti, välini lapseen ovat sata kertaa paremmat, ja lisäksi ukonkin kanssa on nyt paremmin asiat, kommunikointi luistaa ja ollaan läheisempiä. lapsen tänne tulo ei ahdista enää läheskään niin paljon, varsinkin kun on saanut selviteltyä enemmän syitä aikaisempaan käytökseeni.
huhhuh kun tuli pitkää tekstiä. tsemppiä