parisuhteessa appivanhempien kanssa?

[may]

Mieheni on todella läheisissä väleissä perheensä kanssa. Isän ja äidin kanssa soitellaan lähes päivittäin, joskus useamminkin ja kylässä käydään puolin ja toisin lähes viikottain.

Minua on kuitenkin nyt alkanut hiukkasen ahdistaa, vaikka appivanhemmat ihan mukavia ihmisiä ovatkin. Tuntuu, että mitään isompaa asiaa ei voida päättää ilman että kysytään neuvoa miehen isältä tai äidiltä. Isä ja äiti otetaan myös aina mukaan kun ollaan tekemässä jotain isompaa hankintaa, minua tämä suorastaan nolottaa kun olen tottunut niin pitkään jo tekemään omat ratkaisuni itse. Olemme jo kuitenkin molemmat kolmekymppisiä, joten eikö tässä iässä pitäisi jo osata ottaa vastuu omista tekosistaan? Välillä tuntuu kuin meitä olisi tässä suhteessa neljä kahden sijaan.

Miten voisin hellävaraisesti edes hiukan ""vieroittaa"" miestäni isästä ja äidistä? En haluaisi loukata ketään enkä sotkea välejäni mieheni perheeseen, kaipaisin vain hiukan lisää itsenäisyyttä.

 

[Joo]

Joo! Ihan totta! Mies pitää vierottaa heti suhteen alussa sukulaisistaan, kavereistaan ja varsinkin existään. Muuten joutuu valittamaan tälle palstalle lähes viikoittain.

Sitten vierottamista kannattaa jatkaa ensin ylitöistä, ja myöhemmin myös varsinaisista töistä, sitten kaljasta, netistä ja lihottavista ruuista.

Loppuunvierotettu mies onkin sitten suhteen lopussa niin tylsä, että se kannattaa vaihtaa uuteen Dynaamiseen ja Värikkääseen mieheen. Koska Elämme Vain Kerran! ja Aikuisen Naisen Kypsä Ratkaisu tulee ajankohtaiseksi.

 

[Mies]

Joo, työkaverillani oli aiemmin samanlaista ""ongelmaa"".
Näin käy kun kumppani haetaan kotoa, ei olla yksin asuttu.
Järkipuhe vois auttaa, hienovaraisesti.
Tapauksella on yks todella pahakin puoli, nimittäin jos sattuu niin ikävästi että miehesi vanhemmista toinen sattuu esim. kuolemaan, silloin yleensä menee koko pakka sekaisin.
Silloin yleensä purkautuu kaikki ""paineet"", erotaan, jaetaan perintöjä ja muuta kivaa.
Tätä tekstiä, raadollista sitä, moni lakimies pystyy kyllä jatkamaan, käsittelevät noita jatkuvasti.
Yritä nyt vaikkapa ystäväpiiriisi saada ""raahattua"" sitä miestäsi, luokaa omat ystäväpiirit.

 

[anna]

Etkö voisi pikkuhiljaa, yksi asia kerrallaan, päätöksenteon yhteydessä todeta ystävällisesti miehellesi, että eiköhän me osata tehdä tämä päätös itsekin? Vastalauseisiin voi todeta, että eihän hänen vanhempiaankaan enää tässä iässä ollut kukaan ohjeistamassa, niin että miksei mekin osattais omassa elämässämme riittävän oikeita johtopäätöksiä tehdä.

Joissain asioissa vanhempiemme sukupolvi on sitä paitsi niin ""jälkeenjäänyttä"" - ei millään pahalla, ovat vaan oman aikakautensa ""tuotteita"" - ettei ole mitään järkeäkään kuunnella heitä vaan jos mielipiteitä kaipaa niin kannattais kysyä valistuneilta ikätovereiltaan.

 

[kaikenlaista]

Minun mieheni asui kyllä jo omassa asunnossaa ennen avioliittoa.
Hänen vanhempansa ovat eronneet ja poika on kasvanut vahvatahtoisen äitinsä kanssa. Vanhempien ero on ollut riitainen ja eikä äiti suvaitse isän yhteydenpitoa.

Äiti on tottunut järjestämään kaiken, jopa minun tavaroitani pyrki järjestelemään muuttaessani.

Mieheni yrittää ttodella perheensä eteen, mutta äiti yrittää edelleen tavallaan hallita häntä. Kaikkeen on neuvoja /arvosteluja.
Voisi sanoa, että hallitsee kiintymyksen köydellä....

Miehelle on jäänyt trauma vanhempien erosta. Äiti on ilmeisesti ""heittänyt"" ulos miehensä vastoin tämän halua. Isä on sitten pojalle antanut ""tehtäväksi katsoa äidin perään"".
Taakka seuraa miestä raskaampana nyt, kun äiti vanhenee yksin ja katkerana.

Jotenkin tuntuu, että äidin on vaikea sietää, että poika voi olla onnellinen aviossa, kun hänkään ei ollut.
Lisästressiä hänelle tuo, että isä on yritää pitää suhteita lapseensa.
Ilmeisesti hän tietämättään kostaa ent. avimiehelleen, mutta samalla pilaa pojan elämää.

 

[may]

Kiitos Anna asiallisista vinkeistä!

Vielä tarkennuksena, että mieheni on asunnut omassa asunnossa ennen meidän yhteenmuuttoa ja hänellä on tiivis ja hyvä kaveripiiri, kyseessä ei siis ole mikään tahdoton peräkammarin poika ja surkea reppana niinkuin tosta ekasta tekstistäni saattoi ehkä ymmärtää

Eikä ongelma todellakaan ole se, että hänellä on hyvät välit vanhempiinsa, päinvastoin. Pointti oli se, että olettaisin meidän olevan jo tässä iässä kykeneviä päättämään asunnon, auton, kodinkoneiden, huonekalujen yms. hankinnasta ilman appivanhempien apua ja neuvoja.

 

[Meikämaija]

Oletko kertonut tunnoistasi miehellesi noilla sanoilla, millä tänne kirjoitit? Luulen, että jos saisit kerrottua asian juuri noin, jättäen mahdollisesti pois tuon ""neljän suhteessa""-kohdan, hän hoksaisi itsekin.

Vanhemmista nauttivat edelleen vanhemman roolista ja toteuttavat sitä hyvin mielellään. Se jää päälle eikä muutu, jollette itse muuta sitä. Omat poikani antavat minun sanoa mielipiteeni asioistaan, jos ovat tulleet niistä kertoneeksi (eivät mokomat tahallaan kaikkea kerro), mutta tekevät tasan siten, kuin itse päättävät. Eikä puhettakaan, että saisin olla mukana valitsemassa heille tavaroita. Sanoivat suoraan aikanaan, että sinulla on oma maku ja meillä oma. Hekin ovat asuneet poissa kotoaan 19 vuotiaasta saakka, mutta ei se minua vieroita!

Äidit ja isät eivät lakkaa ajattelemasta lapsiaan lapsina ja itseään viisaampina vanhempina koskaan. Yli kahdeksankymppinen vireä ja terävä isäni vetoaa vieläkin siihen, että hän vanhempana tietää ja tuntee nämä asiat paremmin, vaikka me lapset olemme kuuskymppisiä isovanhempia itsekin ja pidämme huolta tästä omassa kodissaan asuvasta isukistamme. Saman piirteen tunnistan itsessäni, joten viisaita ovat poikani.

 

[anna]

Semmoinen tuli vielä mieleen, että kun oletettavaa on ettei miehesi varmaan olisi kysyttäessä itsekään sitä mieltä, ettette olisi kykeneviä omiin päätöksiinne, niin minä ainakin käyttäisin argumenttina myös sellaista asiaa kuin että haluaisin, että meidän elämää koskevat päätökset tuntuisivat enemmän meidän omilta jutuiltamme.

Siis kaikki kunnia sille hänen vanhempiensa halulle tukea teitä, mutta teidän kahden tiimistähän tässä on kysymys. Ette tekään puutu vanhempienne valintoihin - ne on niiden juttuja.

 

[nainen 30+]

Jaa a. Me olemme molemmat suht ""harkitsevia"" ja mietimme isompia hankintoja yleensä ainakin muutaman päivän.

Yleensä ""hankinta-aikeemme"" tulevat esiin ihan kuulumisten vaihdon yhteydessä. Arvostan ystäviemme ja vanhempiemme mielipiteitä. Erityisesti jos itsellä ei ole vahvaa tietotaitoa, mihin asioihin kannattaa erityisesti kiinnitää huomiota.

En kyllä varsinaisesti kysy neuvoa vaan ihan normaalissa keskustelun yhteydessä asioista jutellaan. Toki teemme omat päätöksemme itse, riipumatta toiseten mielipiteistä mutta kuulen mielelläni asiasta enemmän tietävien huomioita.

Toki on eri asia keskutella asunnon ostosta kuin jos mies kaupassa soittaa äidileen millaiset verhot kannattaisi ostaa!

Voisitko jutella rakentavasti miehesi kanssa. Ehdota vaikka, että pohtisitte ja katselisitte asioita/hankintoja ihan rauhassa ensin kahdestaan. Ennen kuin kerrotte asioista kenellekkään.

Aloita vaikka ensin pienemmistä hankinnoista. Totuta miehesi vähitellen päättämään asioista kahden kesken. Toisaalta voithan hartitusti vihjasta, että et haluaisi ""vaivata"" ja kysyä ""neuvoa"" niin usein. ja vohjata, että kyllä te aikuisina ihmisinä osaaatte tämän asian päättää.