Seurattuani pitkään elävää elämää ympärilläni, myös omaani, sekä palstalaisten kirjoituksia, olen joutunut kohtaamaan kylmän totuuden; lapsiperheissä riidellään, väsytään, juopotellaan ja erotaan herkästi. Miesten kannalta asiat ovat pahasti pielessä, sillä havaintojeni perusteella he ovat yleensä syypäitä perheidensä ongelmiin.
Rankka yleistys. Miten ulkopuolinen voisi arvioida, että yksinomaan mies on syypää perheen ongelmiin?
Miehet ovat itsekkäitä eivätkä tunne vastuutaan. Heiltä puuttuu empatiakyky sekä valmius luopua sinkkuna saavutetuista "eduista". Ennen lasten syntymää kaikki oli "hyvin": kumpikin puoliso harrasti ja meni oman mielensä mukaan. Lasten syntymän jälkeen mies jatkaa tätä elämän tyyliä, aivan kuin tuo suuri tapahtuma ei vaikuttaisi heidän elämäänsä lainkaan. Mies menee ja tulee silloin kuin mieli tekee, eikä kysy naiseltaan, onko hänellä kaikki hyvin.
Yleistystä jälleen, yleistänpä minäkin. Tuttavapiirissäni 99% miehistä on vastuullisia isiä, joiden elämä on muuttunut lasten myötä. Myös äideillä on omaakin elämää.
Itse asiassa kukaan ei kysy sitä naiselta. Samasta hetkestä alkaen nainen saa harteilleen kaiken; lapset, kodin ja miehen. Hänen ajastaan meneekin 24h/7pvästä lasten- ja kodinhoitoon sekä miehen tarpeista huolehtimiseen. Hänellä ei ole enää oikeutta, aikaa eikä voimia, huolehtia itsestään.
Kärjistät, mutta osin voin yhtyä tähän. Naiset tekevät suuremman osan kotitöistä. Tasa-arvoisemmin kotityöt jaetaan niissä perheissä, joissa molemmat ovat töissä. Monet kotonaolevat naiset määrittelevät omaksi työkseen lapsenhoidon ohella myös kotityöt. Tasa-arvoista olisi jakaa töitä enemmän.
Miehen mielestä kaikki on kuitenkin oikein hyvin; hän on täysin tietämätön ongelmista joita nainen kohtaa päivittäin ja jatkaa omaa elämäänsä ilman rasitteita. Mutta hänen idyllinsä rikkoontuu, kun nainen rohkaistuu väsymyksensä keskellä pyytämään apua mieheltään ja kantamaan tätä oman osansa vastuusta ja velvoitteista. Äkkiä mies tajuaakin elävänsä nalkuttavan ja liikoja vaativan akan kanssa, joka ei ymmärrä miestään ja tämän raskasta ja vaativaa elämäänsä. Nainenhan valittaa aivan turhasta, mieshän "tekee kaikkensa että perheellä olisi ruokaa ja katto päänsä päällä". Tämä tosiasia antaa miehelle "luvan" paeta ylitöihin, harrastuksiin, ryyppäämään kavereitten kanssa ja jopa mennä vieraisiin.
Miestä yksin on tietysti huono mennä tästä kaikesta syyttämään. Hänethän on kasvatettu siihen, että nainen tekee hänen puolestaan kaiken ja hän itse voi keskittyä "olennaiseen". Kasvattajana toimi miehen alistuva ja uhrautuva äiti. Äiti passasi ja paapoi pikku poikaansa aina siihen asti kun tämä sitten löysi elämäänsä toisen naisen ja vei tämän vihille. Aina siihen 27v kunnioitettavaan ikään asti! Siihen mennessä poika olikin jo ehtinyt "hyville tavoille". Mies ei voi ymärtää, että hänen vaimonsa ja lastensa äiti voisi tarvita rakkautta, huolenpitoa, läheisyyttä ja tukea jaksaakseen arjessa. Mies ei voi ymmärtää, että vaimo on yksilö ja tarvitsee elämäänsä muutakin kuin kodin- ja lastenhoitamista tai miehen palvelemista. Ei hän tietenkään voi niistä asioista ymmärtää, eihän niistä ole kukaan koskaan maininnut. Tässä vaiheessa voisi ihmetellä, miksi nainen ei ota näitä asioita ajoissa puheeksi, silloin, kun he suunnittelevat yhteisen elämän aloittamista? Hän voisi opettaa miehelle, että tällä on yhteiselämän etujen lisäksi myös velvollisuuksia ja vastuunsa. Eikä nainen tarkoita kavereita ja harrastuksia. Miehelle täytyisi opettaa, että kotityöt jaetaan myös sen lapsen syntymän jälkeen, aivan kuten sen lapsen hoitokin! Näin nainen voisi sitten miehen "unohtaessa" velvollisuutensa vedota ko keskusteluun ja virkistää miehen kuormitettua muistia.
Kuinka moni nainen puhuu näistä asioista etukäteen? Ei kovin moni, koska rakastunut ajattelee sen hetkisillä sumentuneilla aivoillaan että juuri tämä mies on erilainen tai ainakin muuttuu heti kun lapsi vain syntyy.
Olisi kai enemmän kuin toivottavaa, että jokin valtakunnallinen instanssi kehittäisi naimisiin aikoville ja lasta suunnitteleville/odottaville pariskunnille kursseja, joilla opetettaisiin molemmat osapuolet ymmärtämään ja hyväksymään se, miten paljon yhteiselämä vaatii molemmilta ponnisteluita ja sitoutumista toiseen ihmiseen ja yhdessä olemiseen.
Ympärilläni on liian paljon väsyneitä ja masentuneita vaimoja ja äitejä. He eivät ole oppineet arvostamaan itseään eivätkä siten uskalla vaatia muutosta miehen asenteisiin. Mies tekee kaikkensa että nainen uskoo ettei hän olisi mitään, eikä hänellä olisi mitään, ilman miestä ja hänen mahtavia rankalla työnteolla ansaittuja tulojaan.
Onneksi aina joku nainen rohkaistuu viimeistään hyvän ystävän avatessa hänen silmänsä näkemään totuuden. Tiesitkö, että tuleviin pieniin eläkerahoihisi tulee iso aukko niiltä vuosilta kun olet kotona hoitamassa lapsianne? Montako lasta olet tehnyt, montako vuotta ilman eläkekertymää? Lasketa summa eläkeyhtiöllä, saatat yllättyä. Vaadi miestäsi korvaamaan tuo vaje eläkkeessäsi, olet sen ansainnut!
Voimia kaikille äideille ja vaimoille, kunnioittakaa, arvostakaa ja rakastakaa itseänne, se on paras lahja myös lapsillenne! Jos tunnet olevasi uupunut etkä jaksa enää, tee asialle jotain heti, vaadi läheisiltäsi apua ja pyydä sitä myös ulkopuolisilta jos tarvitset. Aloita uusi elämä jo tänään!
Ja vielä vinkiksi täällä palstalla toisia arvosteleville ja haukkuville äideille: olisiko jo aika alkaa kunnioittamaan muita naisia äiteinä, antaa heille se tuki mitä he täältä toisilta äideiltä tulevat hakemaan? On yllättävää, kuinka paljon negatiivista palautetta täällä annetaan äideille, jotka ovat epävarmoja äitiydestään ja kasvatustaidoistaan. Antakaa rakentavaa palautetta heille, opastakaa ja neuvokaa, siten saatte itsellenne myös hyvän mielen. Joskus olisi hyvä laskea sinne 20:neen ja miettiä se vastaus uudelleen... Negatiivisuus lisääntyy hyvin helposti kun sitä viljellään ;o)
Nauttikaa toisistanne ja tästä upeasta syksystä!!!
Rakkaudella,
Bonita
No eiköhän ne käytännön ohjeet riipu paljolti minkä tason kunnioitusongelma on. En mä toistaiseksi mikään palstaterapeutti ole
