Parisuhdeasiaa

[Mietin vain]

Tuli tuosta toisesta aloituksesta mieleen, että oletteko alkaneet seurustella miehen kanssa vaikka ette vielä ole rakastuneet? (itse kyllä, rakastumisen tunne on saattanu tulla vasta muutama kuukausi tapaamisesta, mutta tunne sitä ennen ollut myös vahvaa ihastumista, joten seurusteluun on päädytty) Tai toisaalta oletteko myös seurustelleet/aloittaneet seurustelun ilman mitään niin kovin vahvaa ihastumisen/rakastumisen tunnetta?

 

[Karju]

Minä en voisi kuvitella rakastuvani johonkin ihmiseen, etten ensin seurustelisi hänen kanssaan. Kyllä rakastumiseen vaaiditaan syvempää tuntemusta ja kiintymistä toiseen.

 

[vartooja]

Mie tykkäsin tyypistä kovasti kun alettiin seurustelee, rakkaus ei ehtinyt tulla kuvioihin kun miekkonen päättikin ettei hänestä ole seurustelee, ehittiin olee reilu 2kk yhdessä...

 

["omena"]

Huikeat kaksi seurustelukumppania on ollut, joista toisen kanssa naimisissa. Ekan kanssa seurustelin pari kuukautta vain enkä ehtinyt vielä siinä ajassa rakastua. Mieheni kanssa olin seurustellut muutaman kuukauden, kun huomasin rakastuneeni. Olin 18 v. molempien suhteiden alkaessa. Vahva ihastumisen tunne on ollut kyllä alusta alkaen. Oon aina ajatellut, että eka aletaan seurustella ja sit rakastutaan jos rakastutaan, jos ei niin suhde ei jatku. Mut voihan sitä kai eka rakastuakin.

 

["amama"]

me oltiin tosi paljon toistemme kanssa tekemisissä ennen kuin edes seurusteltiin joten minulla ehti kyllä kehittyä suurempia tunteita/rakkautta siinä ajassa(useita kuukausia)....

 

["vieras"]

Mentiin naimisiin kolme viikkoa ensitreffien jälkeen, ihastuneita oltiin (rakastuminen tuli sitten myöhmmin) ja tiedettiin molemmat heti että halutaan olla yhdessä. Nyt ollaan oltu 6 vuotta yhdessä ja kolmas lapsi on tulossa joten ihan oikee päätös tehtiin.

 

["hmm"]

No mitäs kun ei tykkää kenestäkään muuten kuin kaverimielessä koskaan?

 

[Karju]

[QUOTE="vieras";23787796]Mentiin naimisiin kolme viikkoa ensitreffien jälkeen, ihastuneita oltiin (rakastuminen tuli sitten myöhmmin) ja tiedettiin molemmat heti että halutaan olla yhdessä. Nyt ollaan oltu 6 vuotta yhdessä ja kolmas lapsi on tulossa joten ihan oikee päätös tehtiin.[/QUOTE]

Aika kova suoritus

Tämän jälkeen en tunne enää itseäni yhtään kiireelliseksi parisuhteen etenemisessä

 

[Mietin vain]

[QUOTE="hmm";23787806]No mitäs kun ei tykkää kenestäkään muuten kuin kaverimielessä koskaan? [/QUOTE]

jaa-a en tiedä...kannattaahan se kuitenkin selvittää aina et voisiko olla jotain? mä meitin vaan kun tiedän joitakin ihmisiä jotka jatkaa seurustelua vaikka eivät ole rakastuneet ikinä kumppaniinsa. Itsekin tein näin joskus nuorempana

 

[Karju]

[QUOTE="hmm";23787806]No mitäs kun ei tykkää kenestäkään muuten kuin kaverimielessä koskaan? [/QUOTE]

Olisiko aika kuoriútua panssarista?

 

[Rippa]

En usko mihinkään rakkauteen ensisilmäyksellä. Ihastua voi nopeasti, mutta vasta sitten kun toisen oppii tuntemaan kunnolla voi tunne kasvaa rakkaudeksi. Eli melkein pakostikin on seurusteltava ennen rakastumista.

 

["Vieras"]

Mitähän se rakkaus oikeastaan onkaan? En tiedä olenko ollut muuta kuin pohjattoman ihastunut ihmisten pintakerroksiin. Joskus olisi kivaa nähdä syvemmällekin ja rakastua, mutta se edellyttänee ainakin kuukausien, luultavasti vuosienkin työtä.

Olen siis ollut seurustelusuhteessa ja asunutkin miehen kanssa yhdessä lopulta aika köykäisin tunneperäisin perustein. Olin tosin varsin nuori, eli ihastumisen ja rakastumisen erottamisen vaikeus johtunee siitä. Nyt en tiedä mitä pitäisi tapahtua, että olisin valmis muuttamaan ihmisen kanssa yhteen.

Luultavasti seuraavaankin seurustelusuhteeseen täytynee uskaltaa ilman sitä syvintä rakkautta. Ai niin, missäs menee se tapailemisen ja seurustelun ero? Kai se on sopimusasia sekin. Sen kuitenkin tiedän, että ihminen on tunnettava pitkään, että ihan kaikki piirteet alkavat käydä tutuiksi. Siksi lienee välttämätöntä viettää yhdessä vuosia, ennen kuin voi sanoa rakastavansa sitä ihmistä ihan kokonaisuutena.

Toisaalta avoin puhuminen nopeuttanee prosessia jonkin verran, mutta siinäkin on kuitenkin aina kysymys vain omasta näkemyksestä.

 

["vieras"]

En nykyiseen poikaystävääni ollut kuin lievästi ihastunut. Suhteen aikana olen ihastunut enemmän, mutten voi sanoa, että rakastunut olisin missään vaiheessa. Ei hänessä kyllä mitään vikaakaan ole ja meillä on hyvä suhde, tykätään toisistamme kuitenkin ja tullaan hyvin toimeen, joten tuntuisi tosi typerältä erota vain siksi ettei voi sanoa toiselle häntä rakastavansa. Jos vielä joskus vuodenkin kuluttua tuntuu ihan hyvältä olla tässä suhteessa, kai sitä voisi laittaa hynttyyt yhteen ja jos edelleen sujuu, ryhtyä vauvantekohommiin.

 

[Mietin vain]

[QUOTE="vieras";23788237]En nykyiseen poikaystävääni ollut kuin lievästi ihastunut. Suhteen aikana olen ihastunut enemmän, mutten voi sanoa, että rakastunut olisin missään vaiheessa. Ei hänessä kyllä mitään vikaakaan ole ja meillä on hyvä suhde, tykätään toisistamme kuitenkin ja tullaan hyvin toimeen, joten tuntuisi tosi typerältä erota vain siksi ettei voi sanoa toiselle häntä rakastavansa. Jos vielä joskus vuodenkin kuluttua tuntuu ihan hyvältä olla tässä suhteessa, kai sitä voisi laittaa hynttyyt yhteen ja jos edelleen sujuu, ryhtyä vauvantekohommiin.[/QUOTE]

vauvantekohommiin vaikkei ole kokenut sitä huumaavaa rakastumisen tunnetta?

Joo ja vieraalle kommentoijalle, tosiaan rakastuminen ja rakastaminenkin on kaksi eri asiaa.

 

[Hassuja ootte]

Minä en ala seurustella, ellen ole rakastunut. Se vaatii siis tutustumista, mutta en luokittele sitä seurustelemiseksi ennen kuin kuvioissa on rakkaus. Ensin pitää tulla siis sen palavan rakastumisen tunteen ja sitten katsotaan käytännössä, toimiiko se. Sen jälkeen vasta suostun seurustelemaan, sillä haluan seurustella vain mikäli voin kuvitella toisen aviopuolisokseni.

 

[Mietin vain]

Minä en ala seurustella, ellen ole rakastunut. Se vaatii siis tutustumista, mutta en luokittele sitä seurustelemiseksi ennen kuin kuvioissa on rakkaus. Ensin pitää tulla siis sen palavan rakastumisen tunteen ja sitten katsotaan käytännössä, toimiiko se. Sen jälkeen vasta suostun seurustelemaan, sillä haluan seurustella vain mikäli voin kuvitella toisen aviopuolisokseni.

Näinpä. Tätä ehkä ajoin myös takaa, että kun ikää on mittarissa jo päälle 30 niin en halua vaan seurustelun vuoksi seurustella vaan haluan että mies on sitten todella potentiaalinen. Mutta vaatiiko se sitten sen että tietää voisiko ko mieheen rakastua tai vaatisiko sen palavan ihastumisen edes ennen kuin "tehdään päätös" seurustelusta.

 

["vieras"]

vauvantekohommiin vaikkei ole kokenut sitä huumaavaa rakastumisen tunnetta?

Joo ja vieraalle kommentoijalle, tosiaan rakastuminen ja rakastaminenkin on kaksi eri asiaa.

Miksei? Haluan kuitenkin saada lapsia, olen aina halunnut eikä iän puolesta ole aikaa odottaa kymmentä vuotta, tuskin viittäkään. Sen verran miestä jo tunnen (reilu vuosi oltu yhdessä) että tiedän, että hänestä tulisi ihan mahtava isä. En nyt kuitenkaan sitä tyyppiä ole, joka lasta rupeaisi tekemään kenen tahansa yhdenyönhoidon kanssa vaan koska vauva on pakko saada.

Musta olis silti aika paska nakki jos se huumaava rakkauden tunne sattuisikin kohdalle vasta vanhainkodissa ja sitä ennen olisin venaillut koko ikäni kun sensijaan olisin voinut elää ihan hyvässä parisuhteessa ihan hyvää perhe-elämää.

Osittain ajatteluuni vaikuttaa varmaan se, että mulla on ollut muutama todella kamala suhde (persoonallisuushäiriöisen ja alkkiksen kanssa) joten tämä nykyinen elo tavallisen, tasapainoisen, kivan ja sopuisan miehen kanssa tuntuu niihin verrattuna aivan ihanalta vaikkei mitään suurta rakkauden huumaa olekaan. Enempi sellaista pientä hykerrystä ajoittain että oijoi kun tuo on kiva tai söpö. Suurta rakkautta en ole tuntenut koskaan kehenkään sellaiseen mieheen, jonka kanssa olisin onnistunut pääsemään suhteeseen. Sikälikin tuntuu vähän typerältä jäädä sitä odottamaan, kun mulla nyt on kuitenkin mies, jonka kanssa on hyvä elää ja jonka kanssa olen paljon onnellisempi kuin yksin tai muiden "kokeilemieni" miesten kanssa.

 

[Mietin vain]

[QUOTE="vieras";23788485]Miksei? Haluan kuitenkin saada lapsia, olen aina halunnut eikä iän puolesta ole aikaa odottaa kymmentä vuotta, tuskin viittäkään. Sen verran miestä jo tunnen (reilu vuosi oltu yhdessä) että tiedän, että hänestä tulisi ihan mahtava isä. En nyt kuitenkaan sitä tyyppiä ole, joka lasta rupeaisi tekemään kenen tahansa yhdenyönhoidon kanssa vaan koska vauva on pakko saada.

Musta olis silti aika paska nakki jos se huumaava rakkauden tunne sattuisikin kohdalle vasta vanhainkodissa ja sitä ennen olisin venaillut koko ikäni kun sensijaan olisin voinut elää ihan hyvässä parisuhteessa ihan hyvää perhe-elämää.

Osittain ajatteluuni vaikuttaa varmaan se, että mulla on ollut muutama todella kamala suhde (persoonallisuushäiriöisen ja alkkiksen kanssa) joten tämä nykyinen elo tavallisen, tasapainoisen, kivan ja sopuisan miehen kanssa tuntuu niihin verrattuna aivan ihanalta vaikkei mitään suurta rakkauden huumaa olekaan. Enempi sellaista pientä hykerrystä ajoittain että oijoi kun tuo on kiva tai söpö. Suurta rakkautta en ole tuntenut koskaan kehenkään sellaiseen mieheen, jonka kanssa olisin onnistunut pääsemään suhteeseen. Sikälikin tuntuu vähän typerältä jäädä sitä odottamaan, kun mulla nyt on kuitenkin mies, jonka kanssa on hyvä elää ja jonka kanssa olen paljon onnellisempi kuin yksin tai muiden "kokeilemieni" miesten kanssa.[/QUOTE]

Tilanteesi kuulostaa aika samalta kuin omani. Exäni oli myöskin kaikkea muuta kuin turvallinen ja ikääkin tosiaan jo on. Siksi poHdin juurikin tätä, että jos löytää kivan miehen jonka seurassa viihtyy ilman että (vielä ainakaan) mitään rakastumista on ehtinyt tapahtua niin onko kuitenkin ok alkaa seurustella ja o haaveilla tulevasta kivan miehen kanssa jonka kanssa viihtyy...

 

["vieras"]

Musta ainakin olisi aivan kamalaa tuhlausta JÄTTÄÄ SEURUSTELEMATTA miehen kanssa joka tuo elämääni paljon enemmän onnellisuutta kuin onnettomuutta. Ellei tässä nyt ilmene jotain valtaisaa sisäistä ristiriitaa jossain vaiheessa, niin miksenpä perustaisi perhettäkin hänen kanssaan.

Mikään ei ole varmaa eikä kukaan voi ennustaa tulevaisuutta kuitenkaan. Toisiinsa ihan hulluina olleet ihmisetkin saattavat lakata rakastamasta toisiaan, jopa alkaa vihata toisiaan ja joutua eroamaan näin rikkoen lastensa perheen. Saatan rakastua mieheeni joskus tai sitten en, jompikumpi meistä saattaa rakastua toiseen mutta niin voi käydä myös joskus toisiinsa rakastuneelle parille.

 

[selvä asia]

kyllä miehellä pitää olla kunnon vehje joku 22 senttinen ennen kukn voi oikeasti rakastua. kylkä näin se vaan menee!!!

 

["vieras"]

kyllä miehellä pitää olla kunnon vehje joku 22 senttinen ennen kukn voi oikeasti rakastua. kylkä näin se vaan menee!!!

Miten tämä liittyy ketjun aiheeseen?

 

[Mietin vain]

[QUOTE="vieras";23789130]Musta ainakin olisi aivan kamalaa tuhlausta JÄTTÄÄ SEURUSTELEMATTA miehen kanssa joka tuo elämääni paljon enemmän onnellisuutta kuin onnettomuutta. Ellei tässä nyt ilmene jotain valtaisaa sisäistä ristiriitaa jossain vaiheessa, niin miksenpä perustaisi perhettäkin hänen kanssaan.

Mikään ei ole varmaa eikä kukaan voi ennustaa tulevaisuutta kuitenkaan. Toisiinsa ihan hulluina olleet ihmisetkin saattavat lakata rakastamasta toisiaan, jopa alkaa vihata toisiaan ja joutua eroamaan näin rikkoen lastensa perheen. Saatan rakastua mieheeni joskus tai sitten en, jompikumpi meistä saattaa rakastua toiseen mutta niin voi käydä myös joskus toisiinsa rakastuneelle parille.[/QUOTE]

Hyvä pointti. Kiinnostaa, että tunnetko kuitenkin vahvaa fyysistä vetoa mieheesi vaikka et ole rakastunut?

 

[Uskon rakkauteen]

Mä en ainakaan vois seurustella, jollen tuntisi mitään miestä kohtaan. Vähintään ihastumista pitää olla, muuten ei tule mitään. Mä oon mieluummin yksin, kuin ihmisen kanssa, joka on mulle pelkkä kaveri tai vähemmän.