parisuhde

[nyyti]

Miten teidän muiden kanssasisarien parisuhde on kestänyt tuplien pikkulapsiajan?

Meidän lapsukaiset nyt 2.5 vuotiaita ja jotenkin tuntuu että miehen kanssa on vieraannuttu tosi pahasti toisistamme :'( Se entinen parisuhde on jotenkin muuttunut sellaseksi "hoitotiimi" suhteeksi...

Kyllä tuo kullanmurut ovat sellaisia täystyöllistäjiä (käydään molemmat vielä töissä!) että kun ipanat on saatu punkkaan niin molemmilla on takki niin tyhjä ettei jaksa ajatella parisuhteen hoitamista pätkän vertaa... hyvä jos jaksaa toisen kanssa edes puhua \|O

pelottaa vaan ajatella että miten tässä käy

 

[riepuriia]

meillä kans tuon ikäiset kaksoset ja aika samanlaista meillä on.
kyllä on iltaisin aika puhki, ja hellyys miehen kanssa jää siihen ilta pusuun. mutta me "päätettiin" että tämä on ohi menevä vaihe ja ei nyt aleta asiasta enempää murhetta kantamaan eikä itseämme syyllistämään.
kun on väsy, niin silloin on väsy ja halaukset, pusut ja toisen kuunteleminen, että miten on päivä mennyt saa tällä hetkellä riittää.
:hug: teillekkin, kyllä se siitä...... sitten joskus......

 

[Aurinkotuuli]

Meillä on reilun puolen vuoden ikäiset kaksoset ja välillä tuntuu, että miehen kanssa ollaan tosiaan vaan hoitotiimi... Lapset eivät vielä nuku öitään läpi, joten yöheräämiset verottavat voimia. Kun tähän vielä lisätään se, että molemmat ovat seuranhaluisia ja aika maruisia lapsia, yhtälö on valmis: iltaisin ei tosiaan tee mieli kuin kaatua sänkyyn ja nukkua seuraavaan hyssyttelyhetkeen saakka.

Itse olen yrittänyt ajatella, että tämä on väliaikaista, vielä sille parisuhteellekin tulee aikansa. Mies ei osaa ajatella asiaa näin, vaikka tokihan hän itsekin näkee kuinka väsynyt olen. Mies osallistuu todella paljon lasten hoitamiseen, herää yölläkin hyssyttelemään vaikka käy päivällä töissä. Eli kyllä hänkin on väsynyt, mutta tykkää kuitenkin valvoa iltaisin vähän myöhempään! Itse en jaksa vaan olen peitto korvilla ysiltä, kun lapset on nukkumassa.

Olin raskausaikana mielestäni varautunut tulevaan eli ajatellut läpi kaiken mahdollisen ja mahdottoman mitä kaksosten hoito tuo tullessaan. Silti tämä arki yllätti, eniten ehkä se kuinka kaipaan aikuista seuraa päivisin. Ootan kuin kuuta nousevaa että mies neljän jälkeen tulee töistä kotiin! Mutta yhtä mieltä olen mieheni kanssa siitä, että parisuhteen hoitamiseksi ei riitä se, että vaihdetaan päivän kuulumiset ja hoidetaan lapsia. Jotain tarttis tehdä. No, ehkä sitten kun lapset on vähän isompia ne voi jättää vähäksi aikaa mummolle hoitoon, että päästään miehen kanssa vaikka elokuviin tai syömään. Nyt meidän tuulettumishetket tapahtuu aina erillään, mies käy hiihtämässä ja minä hierojalla.

Haleja kaikille kaksosten mammoille
:hug:

 

[kielo]

Kukkuu! Tutulta kuulostaa. Sama homma oli meillä. Meillä on kolmoset. Ensimmäinen vuosi meni valvoessa ja seuraava univelkoja nukkuessa ja talonrakennuksessa. Parisuhdetta ei keritty hoidella, onneksi oli vahvat pohjat. Mutta pikkuhiljaa homma alkoi maistua puulle. Olin kotitalouskoné ja toisten tarpeiden täyttäjä. Naiseus ja romantiikka hukassa. Mies kysyi korkeintaan laskuista ja tai hankinnoista. Vaikka kaikki oli periaatteessa hyvin, perheen ilmapiiri muuttui. Vieraannuimme ja aloimme syyttelemään. Emme tehneet juuri mitään yhdessä. Minusta tuntui, että muutuin kauniista prinsessasta nalkuttavaksi ja v:mäiseksi noita-akaksi. Hyvä että puhuimme toisillemme. Ja tapeltiin aika paljon. Muksut täytti neljä ja lähdin kodin ulkopuolelle ja lapset hoitoon. Oli inhottava tulla kotiin, kun mies mökötti milloin mistäkin. Ajattelin, ettei näin voi jatkua ja haikailin onnellisten entisten aikojen pariin. Puhumalla ja omien virheiden myöntämisellä lähdettiin liikkeelle. Ja yritettiin muuttaa totuttuja kaavoja. Lähdettiin kahdestaan päivän reissuun. Aluksi sielläkin tapeltiin. Siinä se on fiilis pikkuhiljaa noussut ja nyt on parisuhde ihan ok. Sain jopa kukkia naistenpäivän kunniaksi .yes! ELi töitä tarttee tehsä, eikä yrittää vain syyttää ja muuttaa toista. Ei helppoa, mutta palkitsevaa. Mieheni kyllä raivoaa minulle silloin tällöin, mutta en pienistä enää hermostu ja ala pillittää. Nalkuttamistaolen vähentänyt ja enemmänkin kiitellyt. Mieheni on melkoinen työnarkomaani, jolle rentoutuminen on vaikeaa. Ei tahdo saada häntä mihinkään, kun aina on jotain töitä. Mutta jospa se ikä vähän rauhoittaa. En kyllä jaksaisi laiskaa möllisköä katsella, kun itsekin olen aika rivakka. Unelmoin , että saisimme viettää aikaa enemmän kahdestaan, pari reissua vuodessa on kyllä aika vähän. Mutta jospa sitä ehtii, kun muksut ovat isompia. Jaksamista ja :wave:

 

[riepuriia]

\

meillä kans tuon ikäiset kaksoset ja aika samanlaista meillä on.
kyllä on iltaisin aika puhki, ja hellyys miehen kanssa jää siihen ilta pusuun. mutta me "päätettiin" että tämä on ohi menevä vaihe ja ei nyt aleta asiasta enempää murhetta kantamaan eikä itseämme syyllistämään.
kun on väsy, niin silloin on väsy ja halaukset, pusut ja toisen kuunteleminen, että miten on päivä mennyt saa tällä hetkellä riittää.
:hug: teillekkin, kyllä se siitä...... sitten joskus......

joo tähän lisään, että kyllä me tosiaan käydään kahdestaan syömässä ja viime kesänä esim terasseilla istumassa muutaman kerran. hääpäivää vietetään aina kahdestaan, ollaan hotellissa yötä tai sit joskus vaan kotona kahdestaan sillai et lapset on yökylässä.
nyt tammikuussa mun synttäriksi oli mies varannut ylläriksi laivamatkan ja oltiin koko viikonloppu kahdestaan. että onhan näitä.
mutta mä puhuin lähinnä tästä viikottaisesta arjesta, että miten on iltaisin ihan tsippi ja sellainen tietynlainen romantiikka on jäänyt pois.
ohi mennen hipaistaan takapuolta, pusutellaan, halitaan, ja vihjaillaan mut itse "toimintaa" ei juuri jaksa ja siitä emme ala murhetta kantamaan.