Parisuhde vaakalaudalla. Mies ei tiedä voiko luottaa.

[sivustahuutelija]

Mies sanoo, että hän ei ole tehnyt mitään ja sinä väität että on käynyt vieraissa.
Jos mies ei halunnut tunnustaa, niin ei halunnut tai voihan olla että se nainti oli miehen mielestä tosiaan yhdentekevää niin kuin teidän suhteennekin.
That's it, mitä keskustelemista siinä enää on. Turha kaatunutta maitoa on itkeä, ei sitä tölkkiin takaisin enää saa.

Joten sinun puoleltasi nuo selvittelyt ovat olleet jankkaamista ja huutamista turhan takia. Itse olisin pistänyt lusikat jakoon rauhallisesti tuossa vaiheessa ja jättänyt asian siihen. Mitä sitä enää jälkikäteen jauhamaan ja selittelemään. Ero tuli, harmin paikka, mutta eikö se ole ihan se ja sama mistä syystä. Jos kerran sinulla ei ollut luottoa niin ei ollut. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun kummallekin.

 

[rouva suorasuu]

v

Mies sanoo, että hän ei ole tehnyt mitään ja sinä väität että on käynyt vieraissa.
Jos mies ei halunnut tunnustaa, niin ei halunnut tai voihan olla että se nainti oli miehen mielestä tosiaan yhdentekevää niin kuin teidän suhteennekin.
That's it, mitä keskustelemista siinä enää on. Turha kaatunutta maitoa on itkeä, ei sitä tölkkiin takaisin enää saa.

Joten sinun puoleltasi nuo selvittelyt ovat olleet jankkaamista ja huutamista turhan takia. Itse olisin pistänyt lusikat jakoon rauhallisesti tuossa vaiheessa ja jättänyt asian siihen. Mitä sitä enää jälkikäteen jauhamaan ja selittelemään. Ero tuli, harmin paikka, mutta eikö se ole ihan se ja sama mistä syystä. Jos kerran sinulla ei ollut luottoa niin ei ollut. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun kummallekin.

Voi voi kyllä näillä keskustelupalstoilla sitten syntyy väärinkäsityksiä jos jonkinlaisia. Ei se ollut mikään yhden illan juttu miehelle, se on tullut selville, vaan pitkäaikainen suhde, ollut jo ennen minua, vakipano. Kyllä se on ollut mies, joka on jatkanut jankkaamista, etenkin tekstiviesteillä. Olen vastannut asiallisesti, että en enää luota häneen enkä halua olla tekemisissä. En harrasta huutamista jatkuvalla syötöllä, mutta olen tulinen ja äkkipikainen luonne. Jos huomaan epärehellisyyttä ja petosta, voin suuttua niin että se näkyy ja kuuluu. Nyt nautin rauhasta.

 

[sivustahuutelija]

v

Voi voi kyllä näillä keskustelupalstoilla sitten syntyy väärinkäsityksiä jos jonkinlaisia. Ei se ollut mikään yhden illan juttu miehelle, se on tullut selville, vaan pitkäaikainen suhde, ollut jo ennen minua, vakipano. Kyllä se on ollut mies, joka on jatkanut jankkaamista, etenkin tekstiviesteillä. Olen vastannut asiallisesti, että en enää luota häneen enkä halua olla tekemisissä. En harrasta huutamista jatkuvalla syötöllä, mutta olen tulinen ja äkkipikainen luonne. Jos huomaan epärehellisyyttä ja petosta, voin suuttua niin että se näkyy ja kuuluu. Nyt nautin rauhasta.

et näköjään ymmärtänyt kirjoitukseni pointtia.
Eikö se ole ihan se ja sama oliko miehelläsi joku vakihoito tai satunnainen nainti?
Lopputulemahan on sama kummassakin tapauksessa, vai olisiko sinulla mennyt läpi katsomisella tuo satunnainen naintikerta?

Mies jankkaa, no hyvänen aika, anna jankata, riittää kun kerran sanoo, että tämä meidän suhde on loppu, en keskustele asiasta enää enempää, älä soittele, älä lähetä tekstareita.
Jos lähettää viestejä siitä huolimatta, älä vastaa, hae vaikka lähestymiskielto, jos viestiä pukkaa satamäärin!

Ihan sama kuinka tulinen tai rauhallinen olet, asiasta voi sanoa kerran, maksimissaan kaksi kertaa aikuiselle ihmiselle, mutta turha sitä on toistamaan lähteä viikko- tai kuukausikaupalla.
Tätä logiikkaa noudattaen omalta osaltani lopetan sinun ja ex-ukkosi asioiden säätämisen tähän .

 

[palataan asiaan]

Pointtihan on se, ettei raivokohtaus ole riitelyä jota ap tässä peräänajaa. Laissa se on muuten sanktioitu peräti pahoinpitelyksi, eli kannattaisi hieman ruveta miettimään mitä nämä "temperamentikot" sieltä suustaan päästelee.

 

[aloittajan tilanne]

palatakseni aloittajan tilanteeseen, olen sitä mieltä, että aloittajan kannattaisi miettiä asiaa siltä kantilta, että mies on joutunut koko lapsuutensa olemaan varpaillaan väkivaltaisen alkoholisti-isän takia. Mies on saanut tarpeekseen sellasesta elämästä eikä halua elää riitaisassa kodissa. Sitä toivetta pitäisi sinunkin kunnioittaa.

Miehen ei ole enää mikään pakko sietää metelöintiä ja mekastusta omassa elämässään, joten hän on pyytänyt, että etsi uusi asunto itsellesi ja lapsellesi. Onneksi on pyörtänyt päätöksensä erosta, mutta silti, ei tilanne ole täysin korjaantunut.
Mies on oikeasti halunnut sinut, rakastunut sinuun ehkä, mutta nyt yhdessä asuessa sinusta onkin tullut esiin sellaisia seikkoja joista mies ei pidä. Olet toisenlainen kuin mitä mies kuvitteli sinun olevan ja nämä haitat persoonallisuudessasi ovat sen verran ikäviä, että mies ei halua elää niiden kanssa. Tästä on kyse.

Viimeistään tässä vaiheessa sinun pitäisi jo tajuta millaista perhe-elämää mies odottaa teillä olevan. Jos käytöksesi ei muutu takaisin miehen haluamaan suuntaan, tai jos et pysty olemaan sellainen kuin mies haluaa, suhteenne on tuhoontuomittu. Toki mieskin voi muuttua, mutta enpä usko, että hän

Apn kannattaa huomioida se, että mitä enemmän tiuskit ja haastat riitaa, sitä kauemmas mies sinusta erkaantuu.

Jos/kun on väsynyt tai veetuttaa, voi siitä huolimatta käsitellä ongelmakohtia toisinkin kuin riitelemällä, huutamalla tai nalkuttamalla. Voi esim. sanoa, että sori, nyt olen niin väsynyt, autatko minua tässä tai tuoss, ...ei ole pakko mesoa: on se nyt kele aina pitää kaikki itse tehdä, kun joku muu vaan...

 

[Onhan]

Onhan se noinkin ^, mutta sillon kun seurustelee ei tule kaikki ne stressitilanteet esiin niin kuin silloin kun ollaan eletty yhdessä jonkun aikaa. En ihan ole samaa mieltä edellisen kanssa... jos mies ei siedä sanomista ja toraa kotonaan johtuen lapsuudestaan, niin miten puoliso voi elää sellaista elämää missä pitää aina kaikki asiat kertoa järkevästi, väsyneenäkin osata kertoa että nyt väsyttää, voisitko vähän auttaa, tai kun kiukuttaa niin sanoa että ei tämä johdu sinusta?
Enkä puhu nyt sellaisesta riitelystä missä huudetaan kurkku suorana ja rähjätään, se ei ole hyvä, mutta miten voi olla aina väsyneenäkin niin järkevä ja maltillinen? Pystyykö siihen ihan oikeasti joku?

Eikä se ole tavallaan sen miehen oma ongelma, jos johtuen alkoholisti-isästään tai muusta syystä ei pysty elämään perheessä jossa on sanomista ja riitaa? Eikö hänen pitäisi käsitellä omia traumojaan niin että ymmärtää, että riidat ja sanomiset kuuluu elämään eikä ne kaada maailmaa? Jos löytää puolison jonka kanssa ei tule sanomista eikä riitaa, niin silloin se puoliso todennäköisesti alistuu ja kerää sisäänsä vihaa ja patoutumia. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset ovat murkkuja alkaa huuto ja ovien paiskominen ja isän pitää se kestää.

 

[Onhan korjaa]

"Eikä se ole tavallaan sen miehen oma ongelma, jos johtuen alkoholisti-isästään tai muusta syystä ei pysty elämään perheessä jossa on sanomista ja riitaa?"

Pitää alkaa EikÖ se ole tavallaan...

Pahoitteluni että öön tilalle tuli ää.

 

[Varsankielo]

Olen meistä se temperamenttisempi ja räiskähtelevämpi puoliso, suutun, huudan ja hetikohta lepyn enkä sitä enää muistele. Mieheni taas on rauhallinen eikä hän, johtuen ankarasta kodistaan missä aikuiset riitelivät ja lapsikatras huusi, kestä riitoja, eripuraa ja huutoa. Riitatilanteissa hän alkaa mököttää ja pitää mykkäkoulua. Silloin kun meidän lapset olivat pieniä ja metelöivät ja mekastivat, oli joskus hankalaa kun minun piti heitä hiljentää ennenkuin isä kiusaantuu lasten tavanomaisista äänistä ja ärähtää kunnolla. Lasten kun pitää antaa osoittaa tunteensa ja huutaa kotona, koska siten uhmaikäiset koettelevat rajojaan ja murkut itsenäistyvät eikä niitä konflikteja pidä vanhemman ottaa henkilökohtaisuuksina.

 

[eipäei]

Onhan se noinkin ^, mutta sillon kun seurustelee ei tule kaikki ne stressitilanteet esiin niin kuin silloin kun ollaan eletty yhdessä jonkun aikaa. En ihan ole samaa mieltä edellisen kanssa... jos mies ei siedä sanomista ja toraa kotonaan johtuen lapsuudestaan, niin miten puoliso voi elää sellaista elämää missä pitää aina kaikki asiat kertoa järkevästi, väsyneenäkin osata kertoa että nyt väsyttää, voisitko vähän auttaa, tai kun kiukuttaa niin sanoa että ei tämä johdu sinusta?
Enkä puhu nyt sellaisesta riitelystä missä huudetaan kurkku suorana ja rähjätään, se ei ole hyvä, mutta miten voi olla aina väsyneenäkin niin järkevä ja maltillinen? Pystyykö siihen ihan oikeasti joku?.

Eiköhän tuo neuvo ollut ap:lle jonka reaktio stressiin on toisen haukkuminen pataluhaksi. Ei kenenkään tarvitse sellaista himassaan kuunnella. Olen itsekin laittanut läheisen kämpästä kävelemään kun tuli huutamaan kurkku suorana. Eipä ole sen jälkeen yhteyksiä pidetty, kymmenisen vuotta tästä jo aikaa.

 

[nuokkuva kielo]

Olen meistä se temperamenttisempi ja räiskähtelevämpi puoliso, suutun, huudan ja hetikohta lepyn enkä sitä enää muistele. Mieheni taas on rauhallinen eikä hän, johtuen ankarasta kodistaan missä aikuiset riitelivät ja lapsikatras huusi, kestä riitoja, eripuraa ja huutoa. Riitatilanteissa hän alkaa mököttää ja pitää mykkäkoulua. Silloin kun meidän lapset olivat pieniä ja metelöivät ja mekastivat, oli joskus hankalaa kun minun piti heitä hiljentää ennenkuin isä kiusaantuu lasten tavanomaisista äänistä ja ärähtää kunnolla. Lasten kun pitää antaa osoittaa tunteensa ja huutaa kotona, koska siten uhmaikäiset koettelevat rajojaan ja murkut itsenäistyvät eikä niitä konflikteja pidä vanhemman ottaa henkilökohtaisuuksina.

"Minä olen niin temperamenttinen" on niin kulunut klisee, jolla yritetään selittää ihmisen riitelynhalu. Aikuinen ihminen oppii olemaan ihmisiksi, jos vain haluaa. Sinä et ole enää iältäsi uhmaikäinen, vaikka ehkä olet jäänyt henkisesti sille tasolle.

Sinä siis suutut, huudat mitä sylki suuhun tuo ja haluat, että kaikki unohtuu sinä hetkenä, jolloin sinä suvaitset sulkea suusi. Se on liikaa vaadittu aviopuolisolta.

Vakuutan sinulle, että toisentyyppinen ihminen, kuten rauhallinen miehesi, muistaa joka ainoan syytöksen hyvin pitkään. Odota vain, milloin hänellä muistilasti on tarpeeksi suuri, ja silloin ette ole enää pari.

,

 

[kysehän on pelkästään]

siitä mitä, ja miten, sanotaan.
Ap myönsi täällä, että hän sanoi ilkeästi, rumasti, asiattomasti "temperamenttisesti" miehelleen, Tämä on se pointti.

Riitelyssäkin on rajat joita ei saisi ylittää. Sanoilla voi loukata toista ihmistä niin pahasti, ettei parisuhde palaa ikinä enää entiselleen. Vaikka parisuhde jatkuu, niin osa luottamuksesta ja rakkaudesta on kadonnut lopullisesti ja tilalle on tullut pettymys, pieni inho toista kohtaan.

 

[Minä tiedän]

Tiedän, että jos huutaisin ja laususkelisin rumasti miehelleni suutuspäissäni, "tempperamenttisesti", takuulla hän loukkaantuisi sydänjuuriaan myöten ja kamppeet laskettaisiin kahteen pinoon lyhyellä aikavälillä. Rauhallinen ihminen, joka ajattelee ennenkuin huutaa suustaan mitä sattuu, ei jaksa ymmärtää sellaista käytöstä. Hän itse kun ei loukkaa toisia tarkoituksella.

Ei sillä korjata vaurioita, jotta selittelee jälkikäteen ja tykkää. että jos minä itse unohdan, toinenkin unohtaa saamansa loukkaukset. Minusta on päivänselvää, jotta ap:n käytös on ollut yllätys miehelle, sillä tuskin nainen on ennen yhteenmuuttoa näyttänyt luontonsa todelliset kasvot.

Tykkään, jotta kilttien ja empaattisten ihmisten ei pidä jäädä kärsimään resuajia, vaan tehdä johtopäätökset ripeään tahtiin. Näin toivon ap:n miehen tekevän.

 

[mun mielipide]

Jokainen raivokohtaus vie palan rakkaudesta. Kun niitä tulee riitävän paljon, on suhde loppu.

 

[Munso]

Tässähän on jo paristakin osotteesta tullu samaa tekstiä...

Huutamisella ja toisen mollaamisella/lyttyyn laittamisella/henkisellä väkivallalla ei ole mitään tekemistä tempperamentin kanssa, ne on opittuja tapoja ja todella huonoa käytöstä, jokaikinen ihminen on ITSE vastuussa omista teoistaan ja sanoistaan.
Jossei järkevästi pysty ajattelemaan suuttuessaan, vaan huutaa pää punaisena, päästää kirosanoja ja toisen henkilökohtaisuuksiin meneviä mollauksia suustaan aina riitatilanteessa, kannattaa mennä jo vihanhallintakurssille, koska yleensä näiden jälkeen tilanne voi kiristyä jopa fyysiseen väkivaltaan.
En yhtään ihmettele ettei äijät ole kestäny huutoraivareita ja lähteny lätkimään, kunnei edes ota vastuuta omista sanoistaan vaan keksii niille selityksiä.
Miten joillekkin jää päähän se käsitys että rakkaimpiaan saa puhutella miten tahansa?