Parisuhde vaakalaudalla. Mies ei tiedä voiko luottaa.

[Boudica]

Hei! Kirjoitan tänne, koska tahdon vaan saada asioita ulos ja mahdollisesti vertaistukea ja hyvää pohdintaa. Pahoittelen jo etukäteen pitkää vuodatusta.

Eli meillä tilanne on se, että ollaan uusperhe, asuttu yhdessä hiukan yli vuosi. Lapset eivät juurikaan aiheuta ongelmia ja niiden suhteen aina sujunut hyvin. Ongelmaksi ovat muodostuneet huono itsetuntoni ja impulsiivinen tapani räiskähdellä ja loukata sanoin, kun oma epävarmuus ja pelkotilat nostavat päätään. Olen tavallaan "uhrannut" paljon, kun muutin miehen kotiin miehen paikkakunnalle, jättäen ystävät ja sukulaiset vanhalle paikkakunnalle ja myös lapseni joutui vaihtamaan päiväkotia ja tutustumaan uusiin kavereihin täällä. Miehellä on täällä pitkäaikainen työ ja sen lapsi käy täällä koulua, itsellä ei muuton aikoihin ollut työtä ja työtilanne täällä parempi, joten meidän muutto tänne oli järkevämpi ratkaisu. Olen kuluneen vuoden aikana oirehtinut tätä muuttoa ja stressannut myös töiden kanssa. Ensin niitä ei meinannut löytyä ja sitten niitä tulikin oikein urakalla. Koko syksyn olen ollut paljon töissä ja on ollut opeteltavana uutta ja vaikeaa ja on pitänyt näyttää töissä olevansa hyvä ja pätevä. Näissä omissa ongelmissani märehtiessäni en ole jaksanut olla kovin hyvä puoliso. Ikävät fiilikset ovat purkautuneet miehelle räyhäämisenä ja kadun sitä syvästi. Tilanne kärjistyi joulun tienoilla ja mies ilmoitti saaneensa tarpeeksi ja sanoi että voin alkaa kattelemaan kämppää. Yritin pyydellä anteeksi jne. mutta mies vaikutti ehdottomalta. No vietin viikon sukulaisissa ja annoin miehen olla. Kotiin oli pakko tulla koulujen ja töiden alettua. Mies oli asiallinen ja ystävällinen, mutta etäinen. Yritin avata keskusteluyhteyttä sähköpostitse, jossa selitin syyttelemättä kaikki nämä ja ilmoitin, että olen alkanut katella kämppääkin. Mies taas vaikutti masentuneelta ja pettyneeltä. Ei ollut enää vihainen. Sanoi et on pahoillaan ja et on epäonnistunut. Lopulta sovitiin et pitää jutella. Saatiin sitten juteltua asiallisesti ja mies tuntee, ettei uskalla enää luottaa muhun. Että tuntee, että mun kanssa saa olla jatkuvasti varpaillaan ja ei uskalla toivoa, et asiat voisivat vielä muuttua paremmaksi. Tällä hetkellä mies on aika vereslihalla eikä oikein tunnu tietävän mitä tehdä ja onko meillä tulevaisuutta.

Itselleni tämä on toiminut voimakkaana herätyksenä, että toista ei voi pitää itsestäänselvyytenä ja kohdella miten sattuu, vaikka itse olisi miten onneton ja painisi omien demonien ja kriisejen kanssa. Ilmottauduin vihanhallintakurssille ja ajattelin käydä jossain terapiassakin juttelemassa. Mies pitää pariterapiaa täysin turhana, joten sitä ei sinne taida saada. Myönnän täysin omat virheeni ja mokailuni ja teen parhaani tullakseni paremmaksi ihmiseksi. En kuitenkaan enää suostu rypemään missään itsesyytöksissä ja säälissä vaan katson eteenpäin ja teen parhaani tuli mitä tuli. Niin ja en syytä kaikista ongelmistamme myöskään vain itseäni.

Meillä on erilaiset lähtökohdat ja mallit elämään lapsuudenkodeissamme. Miehen isä oli alkoholisoitunut ja väkivaltainen miehen äitiä kohtaan ja mies joutui kärsimään siitä koko lapsuutensa. Tosta on jäänyt miehelle hyvin vahva kielteinen suhtautuminen minkäänlaista riitelyä ja äänenkorottamista kohtaan. Itse taas olen tottunut, että välillä huudetaan pahastikin, mutta sitten sovitaan ja elämä jatkuu hyvänä.

Ajattelin miehen nyt antaa aikansa olla rauhassa. Mietin vaan kuinka kauan tällaista tilannetta pitäisi kestää? Siis tätä epävarmuutta, kun mies ei tiedä. Mitään läheisyyttä yms. meillä ei luonnollisestikaan ole. Pystytään puhumaan arkisista asioista tavallisesti, mutta ei juurikaan tehdä mitään yhdessä. Mies ei halua että kosken sitä ja jopa telkkarin kattelu yhdessä tällä hetkellä on liikaa. En itsekään tiedä mitä voisin tehdä. Yritän keskittyä omaan elämään ja selviytyä päivä kerrallaan lasten kanssa.

Olisi kiva kuulla ajatuksia mitä hittoa pitäisi tehdä?

 

[kriisi on mahdollisuus]

Muutto on aina stressaavaa ja vie aikansa ennenkuin sopeutuu uuteen ympäristöön ja uusiin haasteisiin. Miehen koti ollut alkoholistiperhe ja se on jättänyt varmasti jälkensä hänen psyykeensä, niin se yleensä on. Miehellä voi olla hylätyksi tulemisen pelkoa; hän ei kestä ristiriitatilanteita ja konfliktitilanteita, ei osaa riidellä. Mies voisi mennä sellaiseen ryhmään kuin "Alkoholistien aikuiset lapset" tai joku sellainen on olemassa, tiedän kun olen itse ollut Al Anonissa (alkoholistin läheisille tarkoitettu ryhmä). Jos hän ei ole mitenkään käsitellyt menneisyyttään, sitäkin suuremmalla syyllä pitäisi mennä jonkun sortin terapiaan. Ei se parisuhdeterapiakaan pahitteeksi olisi, mutta miehet ovat vähän huonoja käymään missään terapiassa. Onko sinun räiskähtelysi todella niin rajua, että pitää mennä vihanhallintakurssille? Oletko hakannut miehesi tai jonkun muun ihmisen puolikuoliaaksi? Oletko rikkonut huonekaluja? Minä olen suutuspäissäni, miehen juopottelun takia, rikkonut muutaman kipon ja lautasen, kiroillut ja rähjännyt, mutta ei nyt mieleen tullut mennä sentakia vihanhallintakursseille. Miehen sensijaan toimitin katkaisuhoitoon ja AA-kerhoon.( Turhaa kyllä oli sekin , ei raitistunut..) No ehkä siellä jotain oppii! Niin ja mihin se miehen entinen avioliitto kaatui? Hyvä, että olet saanut töitä, asioilla on tapana järjestyä, aikanaan.

 

[Boudica]

Kiitos vastauksesta! Rekisteröin nimimerkkini, jos täällä tulee enempikin kirjoiteltua.

Kuin ihmeen kaupalla eilen sitten asiat ratkesivat. Tai no paljonhan tässä on työstettävää ja tsempattavaa, mutta mies ilmoitti, että yritetään vielä. Suuri möhkäle rintalastan alla meni pois. Meillä on toivoa.

Noihin kysymyksiin vielä. En heittele mitään tai ole väkivaltainen raivareissani, ainoastaan suu suoltaa kamalia asioita, mitkä varmaankin jättää pysyvämpiä arpia kuin läimäys poskeen (en siis toki hyväksi mitään pientä läppäisyäkään suutuspäissään). Toi vihanhallintakurssi ei nyt ole tarkoitettu ainoastaan väkivaltasille, vaan sellanen, että siinä oppii ihan kaikki hillitsemään suuttumistaan. Mun mielestä sellanen on ihan jees, koska mielelläni oppisin säätelemään tunteitani vihan hetkellä paremmin. Miehen eka liitto hajosi kommunikointivaikeuksiin ja pettämiseen exän puolelta. Mies onkin aina kannustanut mua kertomaan fiiliksistäni, korostanut vielä, että kerron mieluummin heti vaikka miten tyhmästä jutusta olisi kyse, kuin patoisin asioita sisälleni ja ne sieltä sitten joskus räjähtäisi. No, olen kuitenkin niellyt joitain vähäpätöiseltä tuntuvia asioita, etenkin ihan suhteen alkuaikoina, jotka ovat sitten räjähtäneet.

Miehelle tosiaan noi konfliktitilanteet ovat suuri järkytyksen paikka. Se usein muuttuu jäätäväksi ja vetäytyy riidan tullen ja lepyttely on sen verran rasittavaa, etten ole usein enää edes jaksanut. Olen antanut olla. Tosin se on ollut kuulemma väärin, koska mies kertoi, että häntä harmittaa se, että hän saa aina tulla ratkomaan riitaa. Parisuhde <3

Terapioihin miestä ei taida valitettavasti saada, vaikka varmasti hyvää tekisi. Josko sitä itse yrittäisi varovaisesti joskus jutella noista riitatilanteista ja mitä fiiliksiä ne herättävät ja mistä se johtuu.

 

[Mirella]

Jotenkin tilanteesi kuulostaa kovin tutulta. Olen temperamenttinen ja toimin varmaan aika samalla tavalla suuttuessani stressaavassa elämäntilanteessa kuin sinäkin. Vaikka käytökseni harmittaa monesti itseäni ja olen yrittänyt opetella hallitsemaan sanomisiani suuttuessani, niin siltikin näen käytökseni perimmäisenä syynä temperamenttini ja herkkyyteni. En halua satuttaa ketään sanoillani tahallani ja olen saanut katua sanomisiani, mutta on aika vaikeaa käyttäytyä hillitysti suuttuessaan. Lisäksi olen seurustellut kuvailemasi kaltaisen miehen kanssa aikaisemmin ja hän ei yhtään kestänyt ristiriita- tai riitatilanteita. Noh, lopultahan mies lähti kävelemään erään suuren riidan päätteeksi ja ilmoitti erosta iloisesti tekstiviestillä. Hän ei koskaan halunnut/pystynyt puhumaan asioita selväksi eron jälkeen eli hän vain häipyi noin vain elämästäni (emme siis asuneet vielä yhdessä). Tuolla eksälläni ei ollut yhtään läheistä ystävää/kaveria/sisarusta, joten ilmeisesti hän ei ollut tottunut riitelemään kenenkään kanssa. Jälkeenpäin ajateltuna tulin siihen tulokseen, että meidän suhteestamme ei olisi koskaan tullut mitään, sillä olimme niin erilaisia ja lisäksi parisuhteessa nyt vain tulee eteen ristiriitatilanteita ja jopa vaikeitakin aikoja. Ikävä kyllä tilanteesi kuulostaa siltä, että sinulle sopisi paremmin joku toisentyyppinen ihminen ja nykyinen miehesi ei valitettavasti osaa suhtautua temperamenttiisi oikealla tavalla. Jos miehesi mielestä parisuhdeterapia on turhaa, niin silloin on parempi luovuttaa ko. henkilön suhteen. Vastaavia hankalia tilanteita kun teillekin tulee varmasti taas jossain vaiheessa, jos päätättekin jatkaa suhdettanne. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi eteenpäin! <3

 

[Boudica]

Kiitos Mirella viestistäsi. Luovuttaminen ei mielestäni ole tässä vaiheessa järkevää. Tämä oli ensimmäinen suurempi kriisi yli kolmen vuoden taipaleellamme ja tärkeissä asioissa ollaan samoilla aaltopituuksilla ja meillä on paljon hyvää ja yhteistä. En näe oikeaksi ratkaisuksi nyt hajottaa koko uusperhettä, taas myllätä lasten elämää paremman toivossa. Elää vuosikausia yksin ja sitten mahdollisesti kohdata jonkun, kenties yhtä temperamenttisen, jonka kanssa otetaan jatkuvasti yhteen, se kuluttaa ja väsyttää ja sitäkään ei kauaa jaksa (kokemusta on) tai jonkun jonka kanssa on sitten ongelmia jossain muussa. Mieheni ei kuitenkaan halua minun kitkevän temperamenttiani kokonaan tai muuttavan itseäni täysin tai oleellisilta osin. Räiskähdelläkin joskus voi, kunhan ei loukkaisi toista verisesti sanoilla ilman mitään oikeutusta. Hankalia tilanteita varmasti tulee, suhteessa kuin suhteessa. Kaikkea hyvää myös sinulle Mirella!

 

[aikuisten kesken]

En ole koskaan käsittänyt pää punasena huutamista tyhjänpäiväisistä jutuista.
Jos jostain siivoamatta jättämisestä, omasta työtressistään tms, pitää kiukutella kurkku suorana omalle puolisolle, niin miksi sen puolison pitäis suostuu parisuhdeterapiaan?

Eikö se ongelma ole siellä huutajan omassa päässä mitä suurimmassa määrin?

Johan tollanen tilanne on rankkaa lapsillekin.
Yhdessä asumisen pitäisi olla onnen ja rakkauden aikaa.
Siinä vaiheessa kun ihmiselle tulee ikää 25 tai enemmän, pitäisi jo tajuta että asiat eivät kiukuttelemalla parane eikä kukaan jaksa määrättömästi toisen kitinää kuunnella parisuhteen alussakaan.

 

[minecontrol]

Minä opin vihan hallintaa kantapään kautta 19 vuotiaana.
Seurustelin 14-19 ikävuodet kiltin, fiksun, komean pojan kanssa, oltiin kuin paita ja peffa aina yhdessä. Hänen ympärillään pyöri muitakin tyttöjä, mutta ei hän niitä katsellut. Minä olin hirvittävän mustasukkainen, korostin itseäni ronskilla käytöksellä ja komentelulla. Olin oikea päällepäsmäri. Näin jälkikäteen tajuan että käytökseni oli huonon itsetunnon aiheuttamaa epävarmuutta. Olin niin lapsellinen ja itsekeskeinen, että vielä näin 8 vuoden jälkeenkin hävettää nuoruuden teot ja oma käytökseni.

Olimme menossa poikakaverini kanssa yhdessä yhteen juttuun mutta hän oli tunteja myöhässä eikä vastannut puhelimeenkaan. Hyvä ettei verisuoni katkennut päästä kun kuljin kiukkuisena ympyrää kotona. Kun hän lopulta tuli, en antanut hänen sanoa sanaakaan, huusin, kirosin, mekastin, tuli veetä, idioottia, kusipäätä sun muuta. Poikakaverini lähti tilanteesta pois ja minä heitin häntä takaraivoon kengällä niin että kolahti. Iltamyöhällä veljeni soitti, oletti että tiesin, että poikaystäväni isä oli kuollut iltapäivällä. Selvisi, että poikaystäväni oli ollut äitinsä kanssa sairaalan ruumishuoneella silloin kun minä kuvittelin vaikka mitä.
Yritinhän minä pyytää poikakaveriltani anteeksi, mutta hän ei edes tervehdi kun vastakkain osutaan.

Tuona iltana tajusin, että on muutakin kuin vain minä, minun ongelmat, minun mielialat, minun haluamiset ja tekemiset.
Ollaan ihmisiä toisillemme, kiroillaan ja huudetaan vähemmän, kuunnellaan toista enemmän.

 

[toivovo]

Mun äitini oli tuollainen sairas raivopää joka huusi ihan mitättömistä asioista. Sun kannattaa miettiä miten se vaikuttaa lapseen, koska omasta kokemuksesta sanon, että se voi vahingoittaa lapsen psyykettä. Jos sun ukollasi on lapsi niin en mäkään haluaisi tuollaista oman lapseni lähipiiriin. Saatikka parisuhteeseen.

 

[ei muakaan huvittais]

kuunnella jos oma rakas haukkuu minua ilkeästi ja sanoo mitä sylki suuhun tuo.
Mietipä jos mies olisi sanonut sulle ne sanat mitä sinä olet miehelle raivonnut. Olisiko se kivaa?

Eiks se riitä, että mies on joutunut elämään ja varomaan koko lapsuutensa kotonaan juoppoa ja väkivaltaista isäänsä?
Miksi hänen pitäisi ottaa niskaansa haukkuryöppyjä ja paskaa vielä sinunkin kanssasi?
Mies haluaa omalle lapselleen parempaa lapsuutta kuin mitä hänellä itsellään oli. Ei mies halua kotiinsa ihmistä joka on henkisesti väkivaltanen häntä ja hänen lasta kohtaan.

 

[Boudica]

Aika rajuja syytöksiä tässä tullut "sairas raivopää"... "karjuu pää punaisena". En ensinnäkään ole koskaan raivonnut lasten kuullen. Enkä myöskään karju pää punaisena. Nyt tässä rajussa elämänmuutoksessa ja stresseissä tullut turhan usein sanottua asioita, jotka olisi voineet jäädä sanomatta, niitäkään en ole sanonut koskaan lasten kuullen. Kiitos teille avusta ja kannustuksesta. Enhän mä asialle mitään yritäkään tehdä. Ei toki samaa mieltä tarvitse kaikesta olla, mutta asiat voi myös esittää nätisti. Sitä itse tässä juuri omassa parisuhteessani harjoittelen. Hyvä osata muutenkin, ihan anonyyminä netissäkin.

 

[voita leipää]

Aika rajuja syytöksiä tässä tullut "sairas raivopää"... "karjuu pää punaisena". En ensinnäkään ole koskaan raivonnut lasten kuullen. Enkä myöskään karju pää punaisena. Nyt tässä rajussa elämänmuutoksessa ja stresseissä tullut turhan usein sanottua asioita, jotka olisi voineet jäädä sanomatta, niitäkään en ole sanonut koskaan lasten kuullen. Kiitos teille avusta ja kannustuksesta. Enhän mä asialle mitään yritäkään tehdä. Ei toki samaa mieltä tarvitse kaikesta olla, mutta asiat voi myös esittää nätisti. Sitä itse tässä juuri omassa parisuhteessani harjoittelen. Hyvä osata muutenkin, ihan anonyyminä netissäkin.

et vai? Itse sanot olevasi temperamenttinen ihminen, ja raivoat ukollesi. Laitatko kakarat kaappiin siksi aikaan kun raivoat, koska et kykene ilmeisestikään hillitsemään itseäsi? Olen aikoinaan tuollaisia raivohulluja katsonut, kiihtyvät nollasta sataan aivan ihme jutuista ja syytävät paskaa toisen niskaan, aivan kuin se olisi sallittu loukata toista ja huutaa kuin palosireeni, koska on nyt vaan "temperamenttinen". hassua että se on vielä mielestäsi sitä kehittävää, puhdistavaa riitelyä? Kun toinen huutaa kuin palosireeni. Sitten pitäisi ukko viedä terapiaan kun hän terveenä ihmisenä yksinkertaisesti käsittää, että toinen on vain yksinkertaisesti raivopää hullu.

 

[Boudica]

et vai? Itse sanot olevasi temperamenttinen ihminen, ja raivoat ukollesi. Laitatko kakarat kaappiin siksi aikaan kun raivoat, koska et kykene ilmeisestikään hillitsemään itseäsi? Olen aikoinaan tuollaisia raivohulluja katsonut, kiihtyvät nollasta sataan aivan ihme jutuista ja syytävät paskaa toisen niskaan, aivan kuin se olisi sallittu loukata toista ja huutaa kuin palosireeni, koska on nyt vaan "temperamenttinen". hassua että se on vielä mielestäsi sitä kehittävää, puhdistavaa riitelyä? Kun toinen huutaa kuin palosireeni. Sitten pitäisi ukko viedä terapiaan kun hän terveenä ihmisenä yksinkertaisesti käsittää, että toinen on vain yksinkertaisesti raivopää hullu.

Kuten jo sanoin, en huuda kuin palosireeni ja en myöskään missään vaiheessa sanonut, että on sallittua syytää paskaa toisen niskaan. Ihan juuri sen välttämiseksi olen hakenut itselleni apua ja keinoja käsitellä tunteitani rakentavammin stressaavissa ja vaikeissa elämäntilanteissa. Ja tosiaan lasten kuullen ei ole tarvinnut huutaa, sen verran osaan itseäni hillitä. Mutta aivan sama. Ollaan sitten raivohulluja palosireenejä sinun mielestäsi. Ihan miten tykkäät.

 

[aiemmin kirjoittanut]

minäkin oletin, että ap on hyvinkin ilkeä miestään kohtaan.
tässä lainaus apn toisesta viestistä.

- En heittele mitään tai ole väkivaltainen raivareissani, ainoastaan suu suoltaa kamalia asioita, mitkä varmaankin jättää pysyvämpiä arpia kuin läimäys poskeen -

joten kuka nyt enää tietää mistään mitään, arvailujen varaan jää, riiteletkö normaalisti, vai sanotko tahallasi mahdollisimman paljon ilkeyksiä miehellesi.
Fakta on kuitenkin se, ettei miehen tarvitse omassa kodissaan, olipa siinä läsnä lapsia tai ei, kuunnella kenenkään haukkumisia, jos hän ei sitä halua kuunnella.

 

[aiemmin kirjoittanut]

ja sen verran vielä, että miksi pitää yleensäkään riidellä?
asioista voi puhua normaalilla äänelläkin, eikä tarvitse myöskään nalkuttaa eikä toista komennella.
Ei parisuhteen tarvitse eikä pidä olla mikään taistelutanner. On kaksi ihmistä jotka puhaltavat yhteen hiileen, tavoitteenkin ja tahtotilan pitäisi olla yhteinen.

 

[Boudica]

minäkin oletin, että ap on hyvinkin ilkeä miestään kohtaan.
tässä lainaus apn toisesta viestistä.

- En heittele mitään tai ole väkivaltainen raivareissani, ainoastaan suu suoltaa kamalia asioita, mitkä varmaankin jättää pysyvämpiä arpia kuin läimäys poskeen -

joten kuka nyt enää tietää mistään mitään, arvailujen varaan jää, riiteletkö normaalisti, vai sanotko tahallasi mahdollisimman paljon ilkeyksiä miehellesi.
Fakta on kuitenkin se, ettei miehen tarvitse omassa kodissaan, olipa siinä läsnä lapsia tai ei, kuunnella kenenkään haukkumisia, jos hän ei sitä halua kuunnella.

Olen samaa mieltä siitä, ettei miehen tietenkään tarvitse kuunnella mitä sattuu. Mielestäni sen aloituksessa toin esiin. Senhän takia itsekin tollaiselle "vihanhallintakurssille" hakeuduin, että oppisin hillitsemään itseäni paremmin. Meillä siis ei ole mitään jatkuvaa riitaa ja jatkuvia pahoja sanoja. Kuten ja aiemmin kerroin, viime vuosi oli vaikea ja vaikeni loppua kohti. Riitoja ei ehditty kunnolla käsitellä pois, jäi pinnan alle ja riittävän väsyneenä ja stressaantuneena tietyissä tilanteissa tulee ymmärrettyä väärin ja on ns. räjähdysalttiimpi kuin normaalisti. En nyt halua tässä tarkemmin alkaa erittelemään niitä tilanteita. Itse olen havainnut ne tilanteet ja työstän asioita niin, ettei vastaavia tilanteita enää tulisi tai ne pystyttäisiin ratkomaan rakentavammalla tavalla. Olen myös samaa mieltä siitä, ettei parisuhteen kuulu olla mikään taistelutanner.

 

[rouva suorasuu]

minäkin oletin, että ap on hyvinkin ilkeä miestään kohtaan.
tässä lainaus apn toisesta viestistä.

- En heittele mitään tai ole väkivaltainen raivareissani, ainoastaan suu suoltaa kamalia asioita, mitkä varmaankin jättää pysyvämpiä arpia kuin läimäys poskeen -

joten kuka nyt enää tietää mistään mitään, arvailujen varaan jää, riiteletkö normaalisti, vai sanotko tahallasi mahdollisimman paljon ilkeyksiä miehellesi.
Fakta on kuitenkin se, ettei miehen tarvitse omassa kodissaan, olipa siinä läsnä lapsia tai ei, kuunnella kenenkään haukkumisia, jos hän ei sitä halua kuunnella.

Ei kenenkään miehen tai naisen vältämättä tarvitse ottaa vastaan toisen haukkumista ja huutoa, ei tietenkään. Mutta totuus on se että ihmiset nyt riitelevät keskenään, enemmän tai vähemmän. Toiset eivät kestä minkäänlaista riidanpoikastakaan, naisilla on tuo kielellinen hyökkäys paremmin hallussa kuin miehillä, ja miehet menevät vähän lukkoon kun nainen alkaa suoltaa syytöksiä tai alkaa haukkua toista, ehkä ihan vaan siksi, että elämässä on epävarmuutta, ahdistusta, pelkoakin. Minä olen melko hyvä sanomaan ja suuttumaan, viimeksi kun sain miesystäväni kiinni siitä. että hän pyörittikin kahta naista. Järjestin oikein kunnon draamakohtauksen, muttä mitä teki mies??? Hänessähän ei ollut mitään vikaa, ei myöntänyt eikä kieltänyt mitään, muka miehessä itsessään ei ollut mitään vikaa hänen omasta mielestään. Minusta sensijaan löytyi kyllä vikoja , mistään vieraasta miehestä ei voinut syyttää, kun sellaista ei nyt kertakaikkiaan ollut. Mutta epäasiallista tekstiä on tullut viestien muodossa joka päivä. Ei siis osaa tämäkään mies riidellä oikeaoppisesti, niin että tunnustaisi oman osuutensa riitaan. tai tähän riitatilanteeseen. Kyllä minä ainakin edellytän mieheltä myös selkärankaa, että myöntää oman osutensa, vaikka sen että on yliherkkä loukkauksille, ei osaa keskustella, saatikka riidellä, lähtee kavereiden kanssa kaljalle tai sulkeutuu autotalliin mököttämään ja mykkäkoulua pitämään. Harvassa on riitelemisen , sovinnon ja anteeksiantamisen jalo taito.

 

[veikko vääräleuka]

Ei kenenkään miehen tai naisen vältämättä tarvitse ottaa vastaan toisen haukkumista ja huutoa, ei tietenkään. Mutta totuus on se että ihmiset nyt riitelevät keskenään, enemmän tai vähemmän. Toiset eivät kestä minkäänlaista riidanpoikastakaan, naisilla on tuo kielellinen hyökkäys paremmin hallussa kuin miehillä, ja miehet menevät vähän lukkoon kun nainen alkaa suoltaa syytöksiä tai alkaa haukkua toista, ehkä ihan vaan siksi, että elämässä on epävarmuutta, ahdistusta, pelkoakin. Minä olen melko hyvä sanomaan ja suuttumaan, viimeksi kun sain miesystäväni kiinni siitä. että hän pyörittikin kahta naista. Järjestin oikein kunnon draamakohtauksen, muttä mitä teki mies??? Hänessähän ei ollut mitään vikaa, ei myöntänyt eikä kieltänyt mitään, muka miehessä itsessään ei ollut mitään vikaa hänen omasta mielestään. Minusta sensijaan löytyi kyllä vikoja , mistään vieraasta miehestä ei voinut syyttää, kun sellaista ei nyt kertakaikkiaan ollut. Mutta epäasiallista tekstiä on tullut viestien muodossa joka päivä. Ei siis osaa tämäkään mies riidellä oikeaoppisesti, niin että tunnustaisi oman osuutensa riitaan. tai tähän riitatilanteeseen. Kyllä minä ainakin edellytän mieheltä myös selkärankaa, että myöntää oman osutensa, vaikka sen että on yliherkkä loukkauksille, ei osaa keskustella, saatikka riidellä, lähtee kavereiden kanssa kaljalle tai sulkeutuu autotalliin mököttämään ja mykkäkoulua pitämään. Harvassa on riitelemisen , sovinnon ja anteeksiantamisen jalo taito.

Rouva suorasuu edellyttää, että kaikki riitelevät hänen tavallaan ja hänen ehdoillaan. Ei käy. Olemme kaikki yksilöitä, joilla on omat luonteenpiirteemme ja tapamme.

Itse olen vetäytyvää sorttia, olen aina ollut. annan toisen meuhkata tarpeekseen. Ei kiinnosta ryhtyä kilpalaulantaan. Vetäydyn kotiini tai lähden jonnekin enkä ota yhteyttä. Tarvitsen aika pitkän ajan pohtiakseni, mitä minulle sanottiin, mikä pitää paikkansa, mikä ei. Vasta pitkän miettimisen jälkeen tulen esiin omalla puheenvuorollani.

Rouva suorasuu käyttää ilmausta "yliherkkä loukkauksille". Aika mahdoton termi, koska kenenkään ei tarvitse sietää loukkauksia, ei naisten eikä miesten. Loukkaavasti nimittelevästä ihmisestä pitää päästä pikimmiten eroon.
Eikä "oikeaoppinen riiteleminen" myöskään ainakaan minulle tarkoita suuren draamakohtauksen järjestämistä, jollaisella rouva suorasuu kehuskelee. Se on lapsellista touhua, joka vaikuttaa enemmän koomiselta puskateatterilta kuin esiintyjä luuleekaan. Ainakin minua se enemmän naurattaa kuin tekee mieli sanoa mitään väliin.

 

[rouva suorasuu]

Jos sanon pettävälle miehelle hänen olevan huoripukki, kun on joutunut rysän päältä kiinni, mutta ei myönnä tehneensä mitään väärää, vaan alkaa syyttämään vaimoa syyttä suotta, niin en nyt ole niin kiltti sentään että nielisin tuon kaiken noin vaan. Kyllä tällaisesaa tilanteesssa pitää jo korottaa ääntä, nostaa kissa pöydälle, sanoa suorat sanat, en edes pystyisi pakahduttamaan tuollaista sisimpääni ja myrkyttämään mieltäni. Sitten asia on käsitelty ainakin, no minullakin on olllut nuorempana sellaista kanssa, etten osannut oikein riidellä, mieluummin olin hiljaa ja nielin kaikenlaista. Mutta elämä on opettanut myös ottamaan härkää sarvista. Osaan myös pyyttää anteeksi ,keskustella rauhallisesti, unohtaa vääryydet, sopia. Pääasia lienee kuitenkin, että hankalat asiat kuitenkin käsitellään, edes joskus.
Rauhaa ja Rakkautta kakikille

 

[ei muakaan huvittais]

jos mies sanoo, ettei halua riidellä, nii kyllä sun ap pitäisi kunnioittaa sitä.
Asioista voi puhua riitelemättäkin, ei ole pakko järjestää väsyneenäkään kohtausta.

Suosittelen sulle kasvamista ihmisenä asiallisempaan suuntaan ja opettele jakamaan voimavarasi paremmin, ettei tarvitse tiuskia yliväsyneenä miehellesi.

Kantsuu muistaa myös, että sinä olet muuttanut lapsinesi miehen kotiin. Koti on ollut miehelle ennen paikka jossa hän voi elää omalla tavallaan.

 

[ei muakaan huvittais]

Jos sanon pettävälle miehelle hänen olevan huoripukki, kun on joutunut rysän päältä kiinni, mutta ei myönnä tehneensä mitään väärää, vaan alkaa syyttämään vaimoa syyttä suotta, niin en nyt ole niin kiltti sentään että nielisin tuon kaiken noin vaan. Kyllä tällaisesaa tilanteesssa pitää jo korottaa ääntä, nostaa kissa pöydälle, sanoa suorat sanat, en edes pystyisi pakahduttamaan tuollaista sisimpääni ja myrkyttämään mieltäni. Sitten asia on käsitelty ainakin, no minullakin on olllut nuorempana sellaista kanssa, etten osannut oikein riidellä, mieluummin olin hiljaa ja nielin kaikenlaista. Mutta elämä on opettanut myös ottamaan härkää sarvista. Osaan myös pyyttää anteeksi ,keskustella rauhallisesti, unohtaa vääryydet, sopia. Pääasia lienee kuitenkin, että hankalat asiat kuitenkin käsitellään, edes joskus.
Rauhaa ja Rakkautta kakikille

ai sinä siis sait miehesi kiinni rysän päältä, eli naimassa toista naista ja mies kehtasi vielä sanoa, että se on ok.
Silläkö sinun mielestäsi pettäminen oli kuitattu ja käsitelty pois päiväjärjestyksestä, kun sanoit suorat sanat miehellesi. Huh huh tuohan osoitti vaan miehellesi, että sinua saa vedättää kuin litran mittaa ja tehdä ihan mitä huvittaa.
Jos minun kohdalle tuollainen tilanne olisi tullut, olisin pakannut tavarani ja muuttanut muualle. Tosin minulla oli jo 23 vuotiaana oma asunto, joten eiköhän siinä pettäjä olisi mennyt ovesta ulos eikä takaisin olisi ollut tulemista tuollaisessa tilanteessa.
Eikä minun olisi tarvinnut ääntä korottaa yhtään. Jos ei olisi uskonut puhetta, olisin kutsunut poliisit poistamaan. On asioita joita ei parisuhteessakaan tarvitse sietää.
Rauhaa ja rakkautta vaan sinullekin.

 

[rouva suorasuu]

ai sinä siis sait miehesi kiinni rysän päältä, eli naimassa toista naista ja mies kehtasi vielä sanoa, että se on ok.
Silläkö sinun mielestäsi pettäminen oli kuitattu ja käsitelty pois päiväjärjestyksestä, kun sanoit suorat sanat miehellesi. Huh huh tuohan osoitti vaan miehellesi, että sinua saa vedättää kuin litran mittaa ja tehdä ihan mitä huvittaa.
Jos minun kohdalle tuollainen tilanne olisi tullut, olisin pakannut tavarani ja muuttanut muualle. Tosin minulla oli jo 23 vuotiaana oma asunto, joten eiköhän siinä pettäjä olisi mennyt ovesta ulos eikä takaisin olisi ollut tulemista tuollaisessa tilanteessa.
Eikä minun olisi tarvinnut ääntä korottaa yhtään. Jos ei olisi uskonut puhetta, olisin kutsunut poliisit poistamaan. On asioita joita ei parisuhteessakaan tarvitse sietää.
Rauhaa ja rakkautta vaan sinullekin.

Ei pettämistä ja valehtelua nyt sentään voi kuitata yhdellä rajulla riidalla. Ei ainakaan jos mies pitää asiaa vähäpätöisenä, eikä voi myöntää asiaa. Asiaa ei ole vieläkään käsitelty loppuun asti.
Miehelle tuli yllätyksenä raivoisa yhteenotto alussa, ei liene ennen kohdannut vastaavaa. Emme ole enää yhdessä, eikä minun tarvinnut mihinkään lähteä kotoani. Minulla on myös elämässä rauhaa ja rakkautta, vaikka välillä onkin myrskyisää.

 

[veikko vääräleuka]

ai sinä siis sait miehesi kiinni rysän päältä, eli naimassa toista naista ja mies kehtasi vielä sanoa, että se on ok.
Silläkö sinun mielestäsi pettäminen oli kuitattu ja käsitelty pois päiväjärjestyksestä, kun sanoit suorat sanat miehellesi. Huh huh tuohan osoitti vaan miehellesi, että sinua saa vedättää kuin litran mittaa ja tehdä ihan mitä huvittaa.
Jos minun kohdalle tuollainen tilanne olisi tullut, olisin pakannut tavarani ja muuttanut muualle. Tosin minulla oli jo 23 vuotiaana oma asunto, joten eiköhän siinä pettäjä olisi mennyt ovesta ulos eikä takaisin olisi ollut tulemista tuollaisessa tilanteessa.
Eikä minun olisi tarvinnut ääntä korottaa yhtään. Jos ei olisi uskonut puhetta, olisin kutsunut poliisit poistamaan. On asioita joita ei parisuhteessakaan tarvitse sietää.
Rauhaa ja rakkautta vaan sinullekin.

Täsmälleen samaa mieltä.
Huutaminen ei auta, vaikka falsetissa vetäisi. Osoittaa vain huutajan henkistä keskenkasvuisuutta ellei osaa rauhassa puhua, perustella tyytymättömyytensä syitä ja kuunnella vasta-argumentteja.

Mietintätauko itku-potkuraivokohtauksen jälkeen ja sitten suoraviivaista toimintaa, siinä minun reseptini.
Jompikumpi kerää kamat kokoon ja sulkee oven ulkopuolelta rauhallisesti. Avaimet jäävät pöydälle.
Siinä draamaqueenin /kingin stoori.

 

[rouva suorasuu]

Täsmälleen samaa mieltä.
Huutaminen ei auta, vaikka falsetissa vetäisi. Osoittaa vain huutajan henkistä keskenkasvuisuutta ellei osaa rauhassa puhua, perustella tyytymättömyytensä syitä ja kuunnella vasta-argumentteja.

Mietintätauko itku-potkuraivokohtauksen jälkeen ja sitten suoraviivaista toimintaa, siinä minun reseptini.
Jompikumpi kerää kamat kokoon ja sulkee oven ulkopuolelta rauhallisesti. Avaimet jäävät pöydälle.
Siinä draamaqueenin /kingin stoori.

Uskottomuus ja vieraat naiset on senverran raju juttu, ettei siinä minun mielestäni tarvitse käyttäytyä hillitysti. En nyt ymmärrä mitä pahaa on jos saa raivokohtauksn ihan syystä . Pettäminen ja uskottomuus ovat ennemminkin henkistä keskenkasvuisuutta.

 

[veikko vääräleuka]

Uskottomuus ja vieraat naiset on senverran raju juttu, ettei siinä minun mielestäni tarvitse käyttäytyä hillitysti. En nyt ymmärrä mitä pahaa on jos saa raivokohtauksn ihan syystä . Pettäminen ja uskottomuus ovat ennemminkin henkistä keskenkasvuisuutta.

No, hävisikö se uskottomuus savuna ilmaan kun tarpeeksi huusit ja raivosit? Ellei, niin turhaan kulutit nielurisojasi.

Teko on teko, ja yleensä sillä on syynsäkin. Syistä voidaan ehkä keskustella sitten kaikessa rauhassa, kun tunnelma on viiilentynyt ja molemmat ovat jatkamassa elämäänsä omalla tavallaan. Kiihtyneenä keskustelusta ei tule yhtään mitään.

Yleensä uskottomuus kertoo niin pahasta murtumasta suhteessa, että kannattaa panna kantapäät vastakkain ja alkaa miettiä käytännön asioita.
Vanha suomalainen sanonta kuuluu "Ei paska tonkimalla miksikään muutu, alkaa vain haista enemmän". Pitää paikkansa minun kokemukseni mukaan.

 

[rouva suorasuu]

No, hävisikö se uskottomuus savuna ilmaan kun tarpeeksi huusit ja raivosit? Ellei, niin turhaan kulutit nielurisojasi.

Teko on teko, ja yleensä sillä on syynsäkin. Syistä voidaan ehkä keskustella sitten kaikessa rauhassa, kun tunnelma on viiilentynyt ja molemmat ovat jatkamassa elämäänsä omalla tavallaan. Kiihtyneenä keskustelusta ei tule yhtään mitään.

Yleensä uskottomuus kertoo niin pahasta murtumasta suhteessa, että kannattaa panna kantapäät vastakkain ja alkaa miettiä käytännön asioita.
Vanha suomalainen sanonta kuuluu "Ei paska tonkimalla miksikään muutu, alkaa vain haista enemmän". Pitää paikkansa minun kokemukseni mukaan.

Ei hävinnyt uskottomuus eikä haureus, mutta meidän suhteemme kyllä loppui siihen paikkaan. Jo muutaman kerran aikaisemminkin kävi mielessä pieni epäilys toisesta naisesta, mutta kun ei ollut varmaa todistetta asiasta, en ottanut asiaa esille. Mies on sitä tyyppiä, joka haluaa pitää kiinni vapaudestaan mennä ja tulla, ei halua sitoutua kehenkään. Minulla on tiukat periaatteet, enkä tingi niistä tippaakaan. Olen ilmaissut kantani niin selkeästi kuin vain voi, mutta en tiedä ymmärtääkö mies. Enkä aio enää keskustella hänen kanssaan. Elämä jatkuu, enkä kadu vaikka tulikin oikein kunnon riita kaikilla mausteilla.