A
asiallisesti
Vieras
Jos et ole asiasta täysin varma, kannattaa pitää tuumaustauko. Sinä itse kärsit eniten, jos alat kokeiluihin vain toista miellyttääksesi.
Suhteen täytyy olla todella hyvissä kantimissa, jos parinvaihtoasiaa lähtee viemään eteenpäin. Mustasukkaisuutta ei saisi olla yhtään. Oletko valmis siihen ajatukseen, että miehesi hyväilee toista naista, rakastelee hänen kanssaan ja kiihottuu hänestä? Oletko varma, että asia ei ala vaivaamaan sinua myöhemmin? Ja kyllä - miehesi todellakin haluaa panna vierasta naista, ei hän muutoin parinvaihtoa ehdottaisi. Jos hän haluaisi pelkästään sinun nauttivan, hän tilaisi paikalle isoaseisen kunnon kollin jynkyttämään sinua.
Itse olen kokeillut sekä parinvaihtoa että kolmannen pyörän kanssa touhuamista, eikä ne nyt niin autuaaksitekeviä asioita ole. Motiivit kokeiluihin lähtemiseen olivat väärät - halusin ensisijaisesti miellyttää ex-miestäni, ja jotenkin odotin sen muuttavan väljähtyneen suhteen eloisammaksi. Vasta nykyisen kumppanini kanssa olen ymmärtänyt, että parisuhdeseksin ei tarvi olla mikään sirkusareena, jossa tehdään temppuja jotta toisella olisi kivaa - seksi on kahden kauppaa, ja molempien ehdoilla mennään.
Kannattaa kokeilla esim "oikean" parin rakastelun katsomista web-kameran kautta (halukkaita kyllä löytyy) tai etsiä sellainen pari, jonka kanssa voi kokeilla web-kamerasekstailua yhdessä. Siinä pystyy tutkailemaan "turvallisen" etäisyyden päästä, mitä tuntemuksia itsessä herää. Lähde liikkeelle siitä, mikä sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä ja mikä ei, ja uskalla sanoa nämä tuntemukset myös miehellesi.
Onnea matkaan, mitä nyt sitten päätätkin tehdä