Paras ystävä "hävisi", kun löysi miehen...

[paha mieli]

On kyllä sairaan ikävä olo... Meillä takana toistakymmentä vuotta kestänyt ystävyys. Molemmat ollaan kertaalleen eronneita. Ollaan tuettu toisiamme puolin ja toisin. Itse "pariuduin" ensin, mutta se ei vaikuttanut ystävyyteemme. Olen koko ajan ollut kiinnostunut hänen asioistaan ja halunnut ylläpitää ystävyyttä. Nyt löytyi kiva mies ja olen siitä aidosti iloinen. Mutta se, että puhelut, tapaamiset ym. ovat jääneet minimiin, tuntuu pahalta. Samoin se, että nyt, kun minullekin on tapahtumassa tärkeitä asioita, ne eivät kiinnosta ollenkaan. En ole mikään omistushaluinen ystävä, joka ei soisi onnea toiselle. Ihmettelen vain, että minua ilmeisesti tarvittiin vain tukemaan yksin elämisen ajalla (minkä myös olen tehnyt!), mutta nyt ei ystävälle enää olekaan käyttöä.

Kunhan purin pahaa mieltäni... Jos jollain sattuu olemaan jotain kokemuksia tai ajatuksia, niin vielä parempi.

 

[Rania]

Mulle kanssa kävi aikoinaan niin. Kun löysin miehen, ystäväni lopetti jopa tervehtimisen. Minusta alettiin puhua selän takana.

Tuntui pahalta, kun luulin ystävyyttä aidoksi ja aikuisten ystävyydeksi. Sain myöhemmin useita uusia kavereita, sekä yhden tosi ystävän.

 

[kohtalotoveri]

Minun ystäväni hävisi kun meni naimisiin. Oli kaasona viime kesänä ja kaikki sujui hienosti. Sitä ennen oltiin paljon tekemisissä. Häiden jälkeen kaikki muuttui. Enkä usko, että syy oli polttareissa taikka hääohjelmassa sillä kummatkin, siis morsian ja sulhanen, olivat mielissään. Vastaa kyllä tekstiviesteihin, tosin pitkällä viiveellä, mitä hälle laitan mutta itse ei minuun enää ole yhteyttä ottanut. Viimeksi kävi meillä viime elokuussa. Sen jälkeen olen saanut yhden, siis vain yhden tekstiviestin hänen omasta aloituksestaan. Tuntuu vain niin pahalta koska hän oli minulle ystävä jonka kanssa oli mukavaa viettää aikaa.

 

[vieras ap]

Kiitos Rania . Tarkennan vielä tekstiäni, että tässä siis ystävättärelle on löytynyt kiva mies ja sen jälkeen on jotenkin kaikki "haihtunut"...

 

[Seinäruusu]

Jossain vaiheessa "ystäväsi" tajuaa mitä on menettänyt.. Viimeistään sitten iskee ikävä, kun/jos menee miehen kans poikki.. :/

 

[vieras ap]

Kohtalotoveri: Surulliselta (ja niin käsittämättömän turhalta!) kuulostaa sinunkin kertomuksesi.

 

[vieras ap]

Salamaseepra: Niinpä, olen vain miettinyt, että haluankohan sitten olla taas "lohdukkeena" . Uskollinen ja hyvä ystävä olen ollut, mutta nyt tunnen kyllä oloni NIIN hyväksikäytetyksi .

 

[Valtsu]

Näitä "parhaita ystäviä" riittää :/ Minullakin oli "ystävä", jonka kanssa olimme mielestäni tosi läheisiä. Suunnittelimme hänen ja hänen tulevan miehensä häitä tosi tiiviisti (menivät salaa maistraatissa naimisiin), olin hänen kaasonsakin.

Kun häät oli pidetty, loppui yhteydenpito kuin seinään. Olin siis tullut tarpeettomaksi hänelle ja minut sai sysätä syrjään.

Nykyään en enää avaudu kenellekään kovin herkästi, enkä päästä lähelleni ketään, joka pyrkii "ystäväkseni".

Tällaisissa tilanteissa sitä näkee, ketkä on niitä oikeita ystäviä...

 

[Kohtalotoveri]

Tiedän, että työ ja perhe vie aikaa meillä kummallakin mutta en ymmärrä miksi ystävä hylätään kaiken muun takia. En odota jatkuvaa yhteydenpitoa vaan sellaista, että edes joskus soittaisi ja kyselisi kuulumisia. Olisi myös niin kiva istua ja kahvitella ja jutella menneistä ja tulevista asioista. Mutta kun ei kiinnosta niin en voi toista pakottaakaan. En enää ole soittanut hänelle enkä laittanut viestejä koska en halua tunkeutua hänen elämäänsä. Toivottavasti joskus löydän sellaisen ystävän joka ei katoa vaan pysyy ja jonka kanssa voin jutella kaikesta. Sellaista minä kaipaan. Olen ollut koulukiusattu ja se on jättänyt jäljet. En ystävysty helpolla koska jollain tavalla en osaa luottaa kenenkään. Ehkä tämä on sitten minun kohtaloni.

 

[vieras ap]

Valtsu: Nyt viimeistään jo aloin pillittää täällä päässä (mieskin ihmettelee...). Ihan älytöntä! Onko tosiaan näin, että ystävän voi näin heittää yli laidan. Itse en näin toimisi enkä siis toiminut, mutta yleisempää näkyy olevan kuin luulin. Kyllä minustakin tuntuu, että luottamus ihmisiin ja "ystäviin" kärsi pahemman kolauksen kuin koskaan ennen. Olin nimittäin aina sanonut puolileikilläni, että miessuhteet voivat päättyä, mutta hyvä ystävyys ei koskaan. Väärässä olin.

 

[vieras ap]

Kohtalotoveri: Tuo tausta varmaan vielä pahentaa asiaa. Minulla paha puoli on se, että minulla ei ole kovin montaa ystävää. Niistä muutamista ystävättäreni oli paras...

 

[Kohtalotoveri]

Eipä niitä ystäviä ole minullakaan. Olen joskus kateellisena miettinyt niitä, joiden puhelin aina soi ja sovitaan treffejä kahvilaan tms. Minun puhelimeni kun soi niin soittaja on yleensä joko vanhempani, veljeni, mieheni tai lehtimyyjä. Lapseni eivät vielä osaa soittaa, joten sitä täytyy vielä odottaa.

 

[vieras ap]

Niin kaipa täytyy yrittää vaan nyt löytää uusia kavereita, joista toivottavasti joskus jostakin muodostuisi hyvä ystäväkin. Taidan yrittää tutustua perheellisiin... Ironia sallittakoon..

Kovasti kiitoksia empaattisista vastauksistanne. Lähden iltatoimille ja yritän selvitä menetyksestä, joka on kyllä suurensuuri, tai ainakin nyt tuntuu siltä.

 

[Valtsu]

Valtsu: Nyt viimeistään jo aloin pillittää täällä päässä (mieskin ihmettelee...). Ihan älytöntä! Onko tosiaan näin, että ystävän voi näin heittää yli laidan. Itse en näin toimisi enkä siis toiminut, mutta yleisempää näkyy olevan kuin luulin. Kyllä minustakin tuntuu, että luottamus ihmisiin ja "ystäviin" kärsi pahemman kolauksen kuin koskaan ennen. Olin nimittäin aina sanonut puolileikilläni, että miessuhteet voivat päättyä, mutta hyvä ystävyys ei koskaan. Väärässä olin.

Monet itkut itkin minäkin, mutta olen luonteeltani sellainen, että sitten kun tulee mitta täyteen, se on myös täynnä ja homma on sitä myöten selvä.

Olisin tarvinnyt tätä "ystävääni" monta kertaa, mutta aina kun pyysin häntä meseen, ei hänelle koskaan käynyt. Kolme kertaa hän kieltäytyi milloin milläkin verukkeella, sitten en enää pyytänyt.
Aikojen perästä hän laittoi minulle sähköpostia ja kyseli, vieläkö olemme ystäviä. Vastasin, että ystävyydestä meillä näkyy olevan liian erilainen näkemys. Hän laittoi minulle tämän jälkeen vielä yhden merkityksettömän sähköpostin, sitten oli taas pitkään "hiljaista".

Tässä muutama kuukausi sitten häneltä tuli kirje, johon hän pyysi vastaamaan, mutta en vastannut. Hän oli hylännyt minut silloin kun olisin häntä tarvinnut, en halua olla hänelle olemassa vain silloin kun hänestä niin tuntuu.

Ystävät on joillekin kertakäyttökamaa.

 

[tuisku77]

Minä olin serkkuni kanssa kuin paita ja peppu. Parhaat kamut. Kun muutin nykyisen mieheni kanssa yhteen HÄN lopetti yhteydenpidon!!! Ei ole kertaakaan käynyt vauvaammekaan katsomassa joka on jo 1v3kk No, olen ajatellut että olkoon ja menköön, tuollaiset eivät ole ystäviä missään mittakaavassa! Hän on vieläpä lapseton 36v eli luulisi järkeä löytyvän... Kummiudestakin kieltäytyi...

 

[moonlight83]

Kyllä hää palaa, älä huoli!! :hug: Siitä nyt ei oo epäilystäkään.

 

[vieras ap]

Tänne oli vielä tullut kommentteja. Kiitos niistä! . Minäkin luulen, että sitten jos menee poikki, minua taas kaivataan. Juuri nyt tuntuu, etten ehkä sitten ole enää (hyväksi)käytettävissä vaan poistun sitten takavasemmalle. Olen kiinnostuneena ja kärsivällisesti kuunnellut ihan iloisena ystävän uudesta rakkaudesta, mutta minun elämäni hyvin tärkeään päätökseen - jonka ystäväni siis myös tietää hyvin tärkeäksi - hän ei osoittanut mitään kiinnostusta. Ja aikuisia ihmisiä siis ollaan molemmat. Lapsemmekin ovat tärkeitä toisillemme ja toisilleen, joten en kykene ymmärtämään ja varmaan tästä lievä masennuskin tuli . Kiltin tytön syndroomastakin joku kirjoitti. Ehkä minullakin vähän sitä lajia.