Oli sun viestissä hyvääkin asiaa, mutta kiinnostaisi tietää mihin tuo ns. fakta perustuu. Jos puhutaan nimenomaan monipuolisesta käytöstä niin esim. anaaliseksiin taitaa olla huonommat saumat jos sattuu oikein mahtikangen omistamaan.Alkuperäinen kirjoittaja 20cm:Fakta on kuitenkin se, että jos on pitkä ja paksu elin, sitä voi käyttää huomattavasti monipuolisemmin kuin pientä luikkua. Ei sitä tarvitse välttämättä survoa sinne loppuun saakka.
Nyt oli niin hurjaa tarinaa, että uteliaisuus iski.Alkuperäinen kirjoittaja Kokenut makaaja:Okei, lisäänpä omat ajatukseni tähän sekamelskaan.
Itse olen biseksuaalimies ja vieläpä oikeasti, en vain välipysäkillä homolaan. On tullut noita kankia nähtyä ja omaakin tarjottua molempiin suuntiin ja voin sanoa, että keskikoko eli noin 14-16 cm pituutta ja 3-4 cm ympärystä on just hyvä. Pienemmälläkin pärjää, pistää vaan jätkä lannetta peliin ja huomioi muunkin kuin eteenpäin puskemisen. Kammottavinta ovat juuri kokemukseni niistä jättipeniksistä, joiden varressa on ollut pieni ja tyhmä mies, joka osaa täsmälleen ne kolme vakiliikettä ja käyttää vielä aina samassa järjestyksessä. Eihän siinä tule kuin kyynel silmään ja orgasmi jää oman käden asiaksi.
Kokemukseni naisista vaihtelevat. Suurin osa on tykkää normaaleista ja tärkein osuus on naisen kiihottamisella, ei sillä jumalattomalla jyystämisellä. Liian pitkä se ei saa olla tai pää iskee kohdunsuulle, mikä vuorostaan sattuu. Liian paksu taas ei mahdu tai uhkaa repiä paikat kun jätkä painaa kiimassa kuin perseeseen tuikattu sonni. Nämä tarinat, joissa vain 25 cm ja 6 cm mies kelpaa, ihan pelottavat. Naisella on paikat aika löysässä mikäli tuollainen kilon mörssäri uppoaa ilman litraa liukastetta ja kourallista ibuprofeiinia. Miksi sitten tällaisia juttuja on paikat pullollaan? Koska tällaisilla ihmisillä on leuat ihan yhtä löysässä kuin kuin se alahangaarikin.
Miehet, etsikää se itsellenne sopiva kumppani. Jokaiselle peniksen koolle, keho tyypille ja henkilölle on kyllä sopiva vastakappale, kukaan ei putoa ikuisten luusereiden lohkoon peniksen koon vuoksi. Älkää kategorisoiko itseänne senteissä. Omani osuu tuohon normaalien keskilohkoon ja hyvin sillä on pärjännyt. Partnereista pieni kokoiset ovat jopa antaneet mukavampia iltoja kuin isokokoiset veljensä, kun ei kullin isännässä ole sitten puoliakaan vehkeen antimiin verrattuna. Iloa irtoaa kaikista, mutta sellaisilla mikä mahtuu, pääsee paremmin perille.
Äläs nyt. Pitäishän se ymmärtääkinAlkuperäinen kirjoittaja ilona66:Ootteko kuulleet sanonnan,koolla ei oo väliä kunhan on vikkelässä vitussa...
Jatkuvasti aukeava haava ei voi olla hyvä juttu.Alkuperäinen kirjoittaja Mimmuliini5:Onko täällä kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia:
Edellisellä poikaystävälläni oli niin paksu, että se ei mahtunut kunnolla sisään. Asetuin päälle, jotta sisäänmeno olisi helpompaa. Istuin koko painollani ja emättimeni suuaukko repesi välilihan puolelta. Sattui niin paljon ettei voitu jatkaa. Lopetin suhteen koska emme voineet harrastaa seksiä ollenkaan. Aian kun olen nykyisen miesystäväni kanssa yhdynnässä, haava aukeaa uudestaan repeämiskohdasta. Olen asiasta kertonut miehelleni ja häntä ja minuakin vaivaa koska haava muistuttaa erityisesti häntä siitä että sisälläni on ollut jotain todella valtavaa.
Kokemuksia vastaavasta? Miehet/naiset?
Joo ei ehkä viel sun peniksellä kannata. Ite oon sun iässä ja mulla on 16 cm erektiossa. Sitä paitsi hanki muija ekana!!!Alkuperäinen kirjoittaja asnda:oon 13 ja mu penis on yli 10 cm pitkä ja runkkaa joka päivä ois hauskaa koittaa seksii
1. 7cm ja 3cmAlkuperäinen kirjoittaja maister:Eli minkä pituinen ja paksuinen peniksen pitäisi olla mielestänne?
1. Mikä on liian pieni peniksen pituus ja paksuus?
2. Mikä on minimipituus tai paksuus jonka hyväksytte (esim. vakikuppanille)?
3. Mikä on sopivankokoisen haitari pituudessa ja paksuudessa?
4. Mikä on mielestänne ison raja peniksen pituudessa tai paksuudessa?
5. Mikä olisi unelmapeniksen pituus ja paksuus?
Pituus mitattu peniksen päältä.
Laittakaa paksuus joko ympärysmittana tai halakaisijana.
1) Alle 14 cm ja 12 ympärysAlkuperäinen kirjoittaja miesnäkökulma:1. 7cm ja 3cmAlkuperäinen kirjoittaja maister:Eli minkä pituinen ja paksuinen peniksen pitäisi olla mielestänne?
1. Mikä on liian pieni peniksen pituus ja paksuus?
2. Mikä on minimipituus tai paksuus jonka hyväksytte (esim. vakikuppanille)?
3. Mikä on sopivankokoisen haitari pituudessa ja paksuudessa?
4. Mikä on mielestänne ison raja peniksen pituudessa tai paksuudessa?
5. Mikä olisi unelmapeniksen pituus ja paksuus?
Pituus mitattu peniksen päältä.
Laittakaa paksuus joko ympärysmittana tai halakaisijana.
2. 12 ja 4cm
3. tuosta väliltä kai
4. 17cm ja 5.3cm (tai sen verran ettei normikumi enää sovi helposti)
5. 19cm ja 5.5cm (oma koko
pituus ja halkaisija ^