Paransiko toka synnytys ekasta jääneet traumat??

Heip!
Olisin kovasti kiinnostunut lukemaan muiden kokemuksia tokasta synnytyksestä, silloin kun eka ollut jollain tavalla äidille traumaattinen kokemus. Miten psyykkasitte itsenne seuraavaan synnytykseen ja menikö synnytys hyvin eli päinvastainen kokemus kuin eka vai tuliko tokasta sama kauhukokemus kuin ekasta??
Itse odotan toista lasta, raskaus edennyt yli puolivälin ja tuleva synnytys pelottaa ja stressaa aivan älyttömästi. Eka synnytys oli pitkä ja ponnistusvaiheesta jäi traumat, lapsi syntyi käsi poskella, ponnistin tunnin eikä epiduraali vaikuttanut enää. Tuntui että lantio räjähtää ja kipu jotain ihan hirveetä. Ekasta synnytyksestä on nyt vajaa kaksi vuotta ja tuntuu ettei siitä pääse yli millään ja vaikea itkemättä asiasta puhua...Aion mennä pelkopolille enkä tule vaatimaan itselleni sektiota, todennäköisesti yritän ainakin viimeiseen asti psyykata itseni alatiesynnytykseen.

 

Mulla oli ihan samanlainen tilanne, eka synnytys oli kolmen päivän käynnistys, jossa kivunlievitys tökki, henkilökemiat ei kohdanneet ja ponnistus oli pitkä. Traumojen lisäksi jäi piiitkä ja kireä eppariarpi. Kävin tokassa raskaudessa pelkopolilla ja se todellakin auttoi! Suosittelen lämpimästi! Jos olet jo nyt alatiesynnytyksen kannalla niin siltä löytyy tarvittava motivaatio. Mulla toinen synnytys meni täydellisesti, kaikki mun toiveet toteutettiin (amme, epiduraali, ei epparia jne.), jonka lisäksi se meni todella nopeasti, ehdin olla sairaalassa vain kolme tuntia, josta siis puolet ammeessa. Lisäksi musta ainakin tuntui, että meistä pidettiin erityisen hyvää huolta koska olin 'pelkopolilainen'. Paras apu edellämainitus lisäksi oli kuitenkin se, että lopetin hermoilun kun saatiin mun ajatukset ja toiveet paperille ja pystyin olemaan jotenkuten luottavaisin mielin. Pisteenä i:n päälle eppariarvesta hävisi kaikki kiristys ja kipu, joka siis oli päivittäistä tokaan synnytykseen asti, uusi venytys ilmeisesti teki tehtävänsä. Ikäero meillä oli 1v7kk.
Voit myös päästä neuvolan kautta mielenterveyshoitajan juttusille, jos tunnet tarvetta käsitellä enemmän sitä tapahtunutta synnytystä. Kannattaa nyt rohkaista mielensä ja pyytää apua!! Ja jos se neuvola täti ei tajuu niin vaadi, sulla on oikeus saada apua jos itse tunnet olevasi sen tarpeessa. Onnea matkaan! :hug:

 

Kiitos Sisi,

onneksi neuvolassa ovat suhtautuneet tosi ymmärtäväisesti pelkooni, tää jokapäiväinen asian vatvominen omassa päässä vaan on aika rankkaa...Nyt vasta viime päivinä olen alkanut enemmän kallistumaan alatiesynnytykseen, meni sit miten meni. Oon tähän asti ainakin halunnut kuitenkin pitää sen sektion vaihtoehtona mutta sekään ei todellakaan houkuta!! Ja luulen että hyvän alatiesynnytyskokemuksen jälkeen pääsisin eroon traumoista, jotka eka synnytys jätti. Mäkin luotan ja uskon että käynti pelkopolilla ratkaisis asioita.

 

Mä oon myös käynyt pelkopolilla, kun toista odotin. Kannatti ehdottomasti. Mulla oli kanssa tuo esikoisen synnytys raju. Toinen synnytys meni kuin unelma, mikä kyllä paransi trauman. Luulin, etten osaa ponnistaa, kun eka ei tullu ilman imukuppia, mutta osasinhan mä sit kuitenkin ja hienosti se kuopus tulikin.

 

Kyllä paransi.

Mulla eka juuri tosi pitkä ja ponnistusvaihe kivulias, 1 h 50 min ja sain kaikenmaailman repeämät ja olin tosi kipeä synnytyksen jälkeen. Vielä kuukaudenkin jälkeen tuntui. Yht. synnytys ekasta kesti 21 h ja päättyi imukuppiin (Joka oli ihan kauheaa, vaikka epiduraali olikin).

Toinen syntyikin nyt 4 h:ssa, josta ponnistus vain kaksi minuuttia. Vain muutama ommel tarvittiin ja olo oli todella hyvä heti. Vaikka en ehtinyt saamaan kuin ilokaasua, oli tämä synnytys todella helppo. Ja kivun kesti, koska se oli niin lyhytaikaista. Kipu oli enemmänkin tässä sellaista viiltävää. Olisin ottanut epiduraalin, jos olisin kerennyt saamaan, mutta hyvä loppujen lopuksi että en saanut. Pystyin heti istumaan ja liikkumaan kivuitta synnytyksen jälkeen. Ikäero meillä lapsilla vain 1v. 3kk, joten ehkä sekin teki synnytyksestä helpomman.

 

Mulla nyt ei ehkä varsinaisesti tullut traumoja ekasta, mutta toka oli kyllä siihen verrattuna ihan unelmahelppo.

Ekasta oltiin 24h synnytyssalissa, synnytystä käynnisteltiin kalvojen puhkaisulla ja o-tipalla ja lopulta kun supistukset tuli, ne oli niin kamalia että huusin heti epiduraalia. Se taas pitkitti toimitusta niin, että ponnistus kesti 1,5h ja päättyi imukuppiin. Repeämä tuli, ja olo oli pitkään tosi kaamea hormonien ja epiduraalin takia. Sain myös parin päivän päästä 2 pussia verta, kun huomattiin että Hb oli laskenut 75:een.

Tokasta limatulppa meni yöllä ja synnytys käynnistyi aamulla säännöllisin supistuksin. Synnytys kesti 4,5 tuntia, josta sairaalassa ehdittiin olla 50 min. Kotona olin suihkussa siihen asti että lähdettiin sairaalaan, jossa vauva syntyi ilman kivunlievitystä kolmella ponnistuksella. Kaksi minuuttia vauvan syntymän jälkeen olin sitä mieltä että toinen vain tähän perään, tämähän on helppoa kuin heinänteko.. Yksikään supistus ei ollut niin kipeä kuin se ensimmäinen oksitosiinilla tehty supistus ekassa synnytyksessä! Osastolla ollessa olo oli jo täysin normaali.

Lapsilla on ikäeroa 2v8kk, eli ehkä ne paikat vaan pysyy löysänä ikuisesti.

 

Kiitos vastauksista! Se eniten mietityttää ja hermostuttaa että kun on niin kova pelko sitä ponnistusvaihetta kohtaan niin mitä siinä tilanteessa tapahtuu kun taas siihen joutuu?? Mä luulen että saan jonkun hysteerisen itkupaniikkikohtauksen enkä uskalla alkaa ponnistaa!?!?
Jotenkin tuntuu ihan sairaalta että mulla oli säännöllisiä supistuksia 19h, sain epiduraalin kun supistuksia oli ollut jo 8h, siis säännöllisiä eli niitä todella kärsitty on mutta silti se 51 minuutin ponnistusvaihe muhun traumat jätti.

 

Mulla jäi kans ekasta synnytyksestä traumat, etenki ponnistusvaiheen vuoksi. Ponnistus kesti 1,5tuntia lopulta imukuppiulosautto ja vauva kiidätettiin samantien synnytyssalista pois. Eikä mulle tietenkään puhuttu mitään.

Toisessa synnytyksessä sitten tuli itku kun kätilö sanoi että voin ponnistaa kun siltä tuntuu, pelotti kamalasti että käy samalla tavalla kuin ekalla kerralla. Mutta sitten iski ponnistamisen tarve ja niin vain kävi että neljän minuutin päästä syntyi tyttö käsi poskella. Eikä mitään ongelmia ollut.

Muutenkin toinen synnytys oli valtavan paljon parempi kuin ensimmäinen. =)
Tsemppiä Bubble sinulle!! :hug: