Toggle sidebar

Paranee vaihtamalla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ruusu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
R

Ruusu

Vieras
Kaikkii hokevat ettei elämä parane miestä/naista vaihtamalla. Onko todella näin? Vai onko silloin kyse siitä, että toistaa virheensä; ottaa siipakseen samanlaisen kuin edellinen oli. Jos on oikeasti kasvanut erisuuntaan puolisonsa kanssa 10 vuoden aikana, niin eikö sitä uusiokierroksella etsisi ihan erilaisen ihmisen rinnalleen?

Minusta on tullut entistä aktiivisempi vuosien varrella, kun taas puolisoni viettää kaikki iltansa koneen ääressä (viimeiset 5 v). 20 vuotta sitten olimme suunnilleen yhtä meneviä. Pikku hiljaa tilanne muuttui nykyiseksi, niin etten enää muista koska olisimme tehneet jotain muuta kuin käyneet kaupassa yhdessä. Onneksi on kavereita ja lapset, joiden kanssa harrastaa.
 
Parani 250%. Ex-mies tuon vaihdon lopulta teki, kun olimme pattitilanteessa olleet jo vuosia. Mutta koska sinkuksi jäin oletettavasti myös itse siinä samalla niin..

Mutta todella parani aivan valtavasti, kun ""vaihdoin"" miestä!!!

Mutta olin ehkä? vähän tunne-elämältäni hakusessa ja sen takia ilmeisesti, tutustuin tähän täysin eri tyyppiseen mieheen kuin aiemmin elämässäni. Eli mies ei ollut aivan sitä tyyppiä, mihin ""normaalisti"" olisin tutustunut.

No kun tapailimme ja tutustuimme, ai että sentään, voi voi jättipotin sain, kun tuohon mieheen tutustuin.

Elämä on sitten ihanaa, kun sen oikein oivaltaa ;) tai löytää ""oikean"" kumppanin :D
 
Olet oikeassa, kyllä monen kohdalla puoliso on parantunut vaihtamalla.

Nuorena kun mennään yhteen, kumpikaan ei oikein tiedä, mitä haluaa. Kaikki on niin ihanaa ja romanttista nuorta lempeä, seksuaalista intohimoa ja on kivaa leikkiä kotia.

Vuodet vierivät, elämä jumittuu raiteilleen ja alkaa paljastua, ettei homma toimikaan niin hienosti, kuin luuli.

Minä tunnen juuttuneeni aivan koomaan tähän parisuhteeseen. Miestä kiinnostaa sohvalla makoilu ja baarissa istuskelu, minä tahtoisin tehdä välillä jotain kivaa: matkustaa, harrastaa kulttuuria, kyläillä paljon enemmmän. Noh, niin sitten teenkin, yksin. Mutta kivahan se olisi myös elämänkumppanin kanssa puuhailla?

Taidan alkaa aktiivisesti etsiä uutta, virkeämpää ihmistä rinnalleni. Kaikki hyvät vaan ovat jo käytössä, huokaus.
 
No kyllä totisesti paranee. Nykyisen miehen kanssa olen tajunnut kuinka helppo ja miellyttävä avioliitto voikaan olla. Miten ihanaa onkaan yhteiselo, kun toinen ymmärtää jo katseesta mitä on mielessä eikä mitään asiaa tarvitse vääntää rautalangasta.

Usein tuntuu ihan uskomattomalta että voi olla näin onnellinen ja että toisen ihmisen seurassa on niin mukavaa.

Ikinä en entiseen liittooni vaihtaisi takaisin.
 
Itselläni ei ole tullut edes mielenkään vaihtaa nykyistä miestäni, olemme kuin ""luodut"" toisillemme. Mieheni ei kuitenkaan ole ns. ensimmäinen vaan tulihan sitä kokeiltua muitakin ennekuin päädyimme yhteen. Minusta ihmisten ei tulisikaan avioitua ja alkaa tekemään lapsia kovin nuorena vaan katsella hieman toimiiko parisuhde joidenkin vuosien jälkeen. Yhteiskunnassamme alkaa olla jo tarpeeksi näitä säälittäviä kolmekymppisiä eronneita ja jo lapsia tehneitä ""uusio"" sinkkuja. Olisivat silloin parikymppisinä miettineet hieman kannattaako jo mennä naimisiin ja tehdä lapsia jo niin nuorena.
 
Kyllä vaan parani ainakin minulla. Ex-avomies ei tehnyt kotona mitään, paitsi hirveen väännön jälkeen. Paras vapaa-ajanviettotapa oli kaljoittelu kavereitten kanssa. Seksiäkään ei ollut tarjolla kun tosi harvoin.

Nykyinen mies tekee oman osansa kotitöistä ja enemmänkin, ihana tulla töistä kotiin kun toinen on ehtinyt imuroimaan ja tehnyt ruuat valmiiksi. Vapaa-aikaa vietetään yhdessä, enimmäkseen. Mies huomio minua paljon, kaikin puolin. Ihana mies! Hetkeäkään en ole katunut että vaihdoin, exä sen sijaan on itkeskellyt perääni monesti.
 
No, eipä ole hetkeäkään kaduttanut, että lapset tuli tehtyä aikoinaan vaikka sitten heidän isästään erosinkin. Totesin liian myöhään, että hän oli minulle ihan vääränlainen mies vaikka hyvä mies ja isä oli ja onkin. Minusta tuli sitten se ""säälittävä"" kolmekymppinen yksinhuoltaja.

Mutta onneksi meitä säälittäviä on muitakin ja löysin netistä ihanan uuden yksinhuoltajaisän, jolla myös oli jo samanikäiset lapset tehtynä. Nyt olemme 45 -vuotiaita molemmat, lapset aikuisia ja saamme elää aivan kaksin ihanaa elämää. Joskus tätä onnenpotkua tosiaan ei tajua, mikä kohdalle on sattunut.

 
Lisään vielä, että toisella kierroksella tiesin ihan täsmälleen minkälaista miestä etsin enkä tyytynyt yhtään vähempään.

Ajattelin, että ellei sellaista ole olemassa mitä haen, on parempi yksin kuin huonon kumppanin seurassa ja löytyihän se ihan minulle täydellinen.




 
Hyvin harva kumppaniaan vaihtanut uskaltaa sanoa ääneen vaihdon menneen pieleen. Monet (varsinkin naiset kehuvat, että nyt se vasta hyvin menee uuden kanssa, vaikka naamasta paistaa, että vituiks meni miehenvaihto)
Mutta kun niitä virheitään ei uskalla tunnustaa - vieläkään.
 
Minä vaihdoin parempaan, mutta en kuitenkaan ilmeisesti tarpeeksi hyvään, koska nyt, 13 vuoden jälkeen, olen jälleen avioeron partaalla.

Ihan vaan tiedoksi, olen katsonut peiliin monta kertaa ;-)
 
Harmillista hah, jos sinulle on käynyt köpelösti puolison vaihtamisessa.
Ehkä on vaikea uskoa, että joillakin meillä on käynyt toisella kieroksella puolison suhteen ihan mieletön mäihä - vai liekö kysymys siitä, että on oppinut tuntemaan itsensä ja tarpeensa eikä suostu tyytymään enää johonkin ihan hyvään.

Itsekin kuulun näihin jonkun mainitsemiin säälittäviin kolmekymppisiin eroajiin. Lasten teko nuorena ei kaduta tippaakaan vaikka en lasten isän kanssa naimisissa olekaan enää. On vain mukava olla hyväkuntoinen ja nuori äiti vielä nyt kun lapset lähestyvät murkkuikää. Ja vaikka exää en huolisi kilon kappaleinakaan enää, niin ihanat mukulat hänen kanssaan aikaan saatiin ja niin oli tarkoituskin.

Minulla onneksi kävi tuuri, että sain kokea vielä tämän avioliiton ihanuudenkin.
 
Oletko se sama Satu, joka tykkää flirttailla ja päätyy sänkyyn muidenkin kuin oman miehen kanssa? Se, joka kuitenkin on hirmuisen onnellinen omassa parisuhteessa, eikä vaihtaisi miestään mistään hinnasta pois?
 
Ruusu kirjoitti saman viestin 50+ palstalle.

Ei mies vaihtamalla parane. Ihanaan uuteen kakkoseen voi myös ilmaantua valuvikoja aikojen saatossa.

Mitäpä jos ihanuus sairastuu dementiaa tai johonkin muuhun vaivaan? Pysyttekö rinnalla vai jatkatteko samaa kierrätystä?
 
Yksikään miesystävä tai suhde ei ole ollut täydellinen. Ensimmäinen miesystäväni on kuitenkin ollut kavalkadini mukavin ja ongelmattomin tapaus, joka on myös erinomaisen hyvin hoitanut omat asiansa. Olin häneen aikoinaan hyvin rakastunut. Suhde päättyi hänen toivomuksestaan.

Tämän jälkeen on tullutkin eteen sitten toinen toistaan vaikeampia tapauksia. Rakkautta olen kyllä kokenut tuon ensimmäisen miesystävänkin jälkeen, mutta muita ongelmia on ollut enemmän.
 
Tällä palstalla oikein viljellään harhakuvia, että kumppani paranee vaihtamalla, kakkosnaiseista tulee ykkösnaisia, pettäjä pettää aina, juoppo on aina juoppo, elämä ei ole mustavalkoista ja että normaali pariskunta harrastaa seksiä 2-3 krt. viikossa. Uskokoon ken tahtoo - minä en.
 
Miten ihmeessa voisi sanoa yksiselitteisesti, paraneeko kumppani vaihtamalla? Jos vaihtaa juopon raittiiseen, niin varmaankin paranee.

Jos vaihtaa taysin valjahtyneen suhteensa ensihuumaan, niin ainakin tuntuu, etta parani. Mutta mista voisi etukateen tietaa, ettei se suhde valjahdy entistakin nopeammin?

Makikotkan sanoin: Mahdollisuudet, etta vaihtamalla paranee ovat fifty-sixty.
 
Ei tosiaan kukaan nainen tunnusta että ei olisi kannattanut vaihtaa. Salaa itketään entisen perään kun vituttaa kun ne uudet miehet oli vielä huonompia.
Se kuuluisa ajtus ""ruoho on vihreämpää aidan takana"" innoittaa naisen eroamaan kun kuvittelee että ne muut miehet on niin paljon parempia kuin se oma köllykkä.
Kannattaa ennemminkin miettiä sitä, mitä itse voisi tehdä että se nykyinen parisuhde voisi paremmin.
Siinä kun saattaa käydä niin, että huomaa että ne samat ongelmat on seuraavassakin suhteessa, eikä ne miehestä johtuneetkaan.
 
En kirjoittanut 50+ palstalle, olen 38 v ! Nuorena tapasin mieheni ja yhteen muutettiin, jotta päästiin karkuun lapsuuden koteja. Viimeiset 5 vuotta olen katunut ratkaisua, jonka tosin tein kun muuta parempaa mahdollisuutta karata himahelvetistä ei tuntunut olevan. Nyt kun omat siivet kantaa, niin haluaisin lähteä, mutta miehelle se olisi kova pala. En etsisi uutta ""isää"" itselleni, talouteni on loistokunnossa, vaan haluaisi puolisosta oikean elämänkumppanin. Sellaisen jota hoitaisi vaikka dementian sattuessa rakkaudesta, eikä velvollisuudesta.
 
Jos ajattelee ratkaisevansa parisuhteen ongelmat pistämällä puolison vaihtoon, voi hetken päästä löytää uuden suhteen samasta jamasta.

Kun yhdellä sormella osoitat toista, niin kolme sormea siinä samalla osoittaa sinua itseäsi.
 
Ihan sama nainen on kyseessä.
Huomaan kirjoituksestasi, että sinun on vaikea ymmärtää tai hyväksyä vapaata avioliittoa, joten en ala sitä sen enempää selittämään.
Mutta edelleenkin olen hirmuisen onnellinen tässä avioliitossa, enkä vaihtaisi miestä mistään hinnasta pois. Olen naimisissa sielunkumppanini kanssa joka sattuu olemaan kaltaiseni :)
 
""En kirjoittanut 50+ palstalle, olen 38 v""

Siellä sinun kirjoitus kuitenkin on. Ehkä laitoit vahingossa väärälle palstalle tai sitten joku teki sen ilkeyttään.

Luin äsken nettilehdestä yh-äidin kurjasta kohtalosta työmatkalla. Ei noin usein pitäisi miestä vaihtaa kuin paitaa.
Siinä voi käydä köpelösti.

50+ palstalla kannattaa käydä edes lukemassa. Vuodet vierivät uskomattoman nopeasti.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa