Ollaan tässä nyt muutaman kierron ajan jo yritelty raskautta ja nyt nämä viimeisimmät, eli oikeastaan virallisesti toiset luomumenkat oli jotenkin kumman tuntuiset.
Menkkojen jälkeen on ollut outoa alavatsakipua ja ruskeaa vuotoa nyt muutaman päivän, ja oon jo vetänyt paniikit, että on jotain pielessä...
Ja heräsin samalla siihen todellisuuteen, että olen ollut Papa-kokeessa viimeksi keväällä 2010.
Oletteko muut ottaneet papa-kokeen ennen raskauden yrittämistä? Ja osaako joku kertoa miten ylipäänsä pääsee Pirkanmaalla papa-kokeeseen menemättä yksityiselle? Onko mitään saumoja päästä ihan gynekologille julkiselle?
En nimittäin ole koskaan ollut julkiselta gynellä. Lähinnä on vain terveydenhoitaja tehnyt tarkastuksia ja nekin ovat olleet luokka "ohhoh, sattuiko kun painoin tosta, mitäköhän se olisi, no ei kai mitään vakavaa" jonka jälkeen olen ollut vain lähinnä huolissani.
Joten mieluusti kävisin tarkastuttamassa, että kaikki on kunnossa, mutta tehdäänkö tällaista "esitarkastusta" julkisella lainkaan? Vai odotetaanko ensin että tullaan raskaaksi ja sen jälkeen sitten huomataan jos jotain on vialla? Sehän tuntuu aivan älyttömältä.
Yksityisellä käyminen on kohtuullisen kallista ja siksi toivoisin pääseväni julkiselle, että jos jotain pahaa vaikka löytyykin niin saisi sitten edettyä edullisempaa reittiä.
Neuvoja? :wave: