paniikkihäiriöisit help!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja panikoija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
vielä lissään:

Muistan kun olin kaikkein heikoimmillani enkä pystynyt astua ulkoovesta edes rosika viemään. Silloin pelkkä jonkun soitto saattoi saada minulle kohtauksen.

kotona sain kerran niin pahan kohtauksen, että tärisin ihan hysteerisesti ja luulin oikeesti kuolevani. Mieskin pelkäsi ettei sydämeni kestä sitä. Tämä kohtaus kesti ja kesti.
Pyysin jo miehen soittamaan ambulanssi, halusin pois kaikesta.

Mies toi minulle vahvaa viinaa ja käski ottamaan huikkaa, jotta rentoutuisin.
Kun mies positui huoneesta tuli taas hirveä kohtaus. lopulta mies piti minusta tiukasti kiinni, viina poltti keuhkoja ja nukahdin.

Olin siis aivan ulkona muusta maailmasta.

En edeleenkään tajua miten tuosta selvisin ilman lääkäriä ja lääkkeitä.

Ehkä lapseni auttoivat.
En päässyt lapseni viimisiin kevätjuhliin esikouluun, kun en pystynyt ja minulla oli siitä niin paha olo.
halusin voittaa paniikkini ja tein hirveästi työtä jotta pystyin taas kävelemään kadun poikki. Pidensin matkaa aina hukan kerrallaan.
 
HEIP!

saitko viestini nuorimorsian?laitoin sähköpostia sulle toivottavasti tuli perille.Kirjoittakaahan miten arjesta selviydytte?Minua ahdistaa kamalasti ajatus töihin paluusta.En tiedä miten siitä selviän...kun en pysty yksin kaupungilla liikkumaan...tai edes autoa ajamaan...

Kirjoitelkaa miten jaksatte?

VOIMIA KAIKILLE!
JAKSETAAN YHDESSÄ!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 29.03.2007 klo 09:21 panikoija kirjoitti:
HEIP!

saitko viestini nuorimorsian?laitoin sähköpostia sulle toivottavasti tuli perille.Kirjoittakaahan miten arjesta selviydytte?Minua ahdistaa kamalasti ajatus töihin paluusta.En tiedä miten siitä selviän...kun en pysty yksin kaupungilla liikkumaan...tai edes autoa ajamaan...

Kirjoitelkaa miten jaksatte?

VOIMIA KAIKILLE!
JAKSETAAN YHDESSÄ!

Samoin ahdistaa ajatus töihin paluusta, joka tosin edessä vasta ehkä 2 v päästä. Mullakin huonoa tuo kaupungilla tai ylipäänsä missään yksin liikkuminen, tosin pahempikin tilanne on ollut. Rattaiden kanssa kyllä liikun! Niistä on tullut meikäläisen tuki... Mutta yksinkin pitäis pystyä liikkumaan eikä nuo lapsetkaan ikuisesti rattaissa istu. Paniikin ollessa pahimmillaan en tosiaan kaupungille päässyt ollenkaan ja sittenpä täytyi vaan alkaa harjottelemaan. Mietin jonkun paikan missä käyn ja vaikka olo olisi ollut hyväkin tulin sen jälkeen pois, että jäi hyvä tunne siitä käynnistä. Vähitellen kaupungilla oloa pystyi pidentämään. Ensin mies vei ja haki, sitten vähitellen uskalsin mennä bussilla. Joku kirjoitti siitä, kun ei pääse ulos muuten kuin jos mies lähtee mukaan. Mulla oli pahimmassa vaiheessa sama juttu, ja sitten oli kurja toista koko ajan kinuta lähtemään, kun ei silloin ollut oikein lenkkeilystä innostunut. Itse taas tiesin, että pakko olisi "harjoitella", että jotenkin pääsisi siitä paniikista. Jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia olisi hyvä hoitovapaallakin kehitellä, että tottuisi olemaan yksin liikkeellä. Tiedän, monesti helpommin sanottu kuin tehty! Mutta yritetään kaikki! :hug:
 
...mietin tässä lukiessani että voisiko minunkin ajatukseni liittyä paniikkihäiriöön...

Mulla 2v. tytär ja tunnen jo suurta ahdistusta siitä päivästä kun minun pitää jättää hänet esim. päivähoitoon. Pelko siitä että jotain tapahtuu kun minä en ole hänen lähellään... Tällä hetkellä mietin toista lasta ja haluan kiirehtiä vauvaa, jotta minun ei tarvitsisi viedä tyttöä hoitoon. Kuitenkin jo ennalta pelottaa nuo muutamat päivät kun tyttö mahdollisesti mummolassa hoidossa ja minä laitoksella. Mummula on kuitenkin mitä parhain! Toinen lapsi on kuitenkin toivottu, enkä ole siis tekemässä sitä vain mun ajatusten vuoksi...

Olen kokenut kuolemanpelkoa satunnaisesti öisin...tosin en nyt pitkään aikaan. Silloin on tullut ahdistus ja sydän jumputtanut liki korvin kuultavasti... Yleensä on auttanut kun olen noussut ylös ja laittanut valot päälle. Joskus muinoin herätin mieheni ja puhuin hänelle asiasta. Totesi ettei ole mitään hätää... Hetki meni aina itsensä kootessa.

Myös kotoa lähtö välillä tosi stressaavaa, kun en luota itseeni ja siihen että sähkölaitteet (kahvinkeitin, hella) ovat pois päältä. Pelkään et talo palaa siksi että olen ollut huolimaton... Joskus aikoinaan nyin ovea ja tarkistin että ovi lukossa, nyt tuo tarkistaminen jäänyt onneksi. Tosin tällä hetkellä omakotitalo ja aikaisemmin pienkerrostalo. Muistan kun työmatkalla piti muutamia kertoja kääntyä puolesta matkasta takaisin (n. 15km) tarkistamaan että ovi tai sähkölaitteet kunnossa. Mielummin myöhästyin töistä kuin otin osakseni niin suurta ahdistusta.

Olen aina miettinyt miten paljon helpompaa on ihmisillä joilla ei ole tällaisia ajatuksia riesanaan...
 

Yhteistyössä