Paniikkihäiriö-/Masentuneet äidit!

[ihmettelijä]

Minulla on ystävä, joka ei koskaan ole ollut erityisen lapsirakas. Nyt hänellä on kolme lasta ja huomasin jo ensimmäisen lapsen jälkeen ettei hän oikein sovellu perheellisen elämään, siis pinna ei kestä ja alkoi muuttua muutenkin melkoisesti, mm väkivaltaisuutta ilmeni jne. No lapsiluku vain kasvoi ja eipä siinä ulkopuolinen voi kuin ihmetellä. Välillä hänen puheistaa voi rivien välistä lukea että kun naapureillakin on enemmän lapsia niin hänenkin pitää niitä tehdä jne. Nyt kolmannen lapsen myötä hän sitten sairastui mielenterveysongelmiin, on paniikkihäiriöä, ilmeisesti masennustakin jne.
Minua ihmetyttää eniten se etteikö hän muka itse tiedä omia rajojaan, siis miten ihmeessä ihminen, jolle yhdenkin lapsen kanssa eläminen ja kotiäitiys oli jo ulkopuolisen silmin sietämätöntä elämää tekee sitten pienellä ikäerolla lisää ja lisää lapsia. Seuraavaksi varmaan suunnitellaan neljättä lasta ja sitten ollaankin pakkohoidossa.
Apuja ystävälläni on pilvin pimein, sukulaiset holhoavat ja kasvattavat lapsia ja siivoavat kotia... mikään vaan ei tunnu riittävän.
Itse olen äimän käkenä sivusta seurannut ja koittanut auttaakin, mutta kun tuntuu ettei mikään riitä hänelle enkä oikein enää tiedä mitä pitäisi tehdä.
Onko teillä muilla samanlainen tausta, siis jos lapsia enemmän niin tuntuiko teistä jo ennen viimeisten lasten hankintaa arjen pyöritys liian rankalta ja oma terveys minkälaiselta? Entä mietittekö edelleen lapsiluvun kasvua jne?
Valaiskaa ei masentunutta että oppisin ymmärtämään taas ystävääni.

 

[taustalla]

Hei,

Itse olen "vaan" yhden lapsen äiti, joten en tiedä olenko oikea vastaamaan. Kärsin kuitenkin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja yleisestä ahdistuneisuudesta. Tällä hetkellä käyn terapiassa ja saan lääkehoitoa. Itse tiedän kuitenkin haluavani myös lisää lapsia mutta.... Ensin haluan saada itseni kuntoon, jotta olisi voimia jaksaa kahden kanssa. Minulla taustalla traumaattisia kokemuksia omasta nuoruudesta jotka ovat nousseet nyt oman äitiyden myötä uudelleen pintaan ja haluan nyt käsitellä ne asiat, jotta pystyn tulevaisuudessa nauttimaan elämästä enkä olemaan aina peloissani tai ahdistunut. Uskon siis vakaasti että näin myös tulee käymään ja lapsia haluan lisää itsekin, sitten tulevaisuudessa.

Ehkä sinunkin kannattaisi nyt keskittyä ystäväsi tukemiseen ja vaikka huolehtia että hän saisi myös ammattiapua, jos näin ei vielä ole. On ehkä turha miettiä ja olla jälkiviisas, miksi näin on käynyt. Auttaako se ketään? Totuus on että ystäväsi on masentunut (ollut ehkä jo heti alusta asti) ja hänet tulisi saada kuntoon, että perhe voisi taas hyvin. Masentunut ihminen ei usein tajua omaa tilaansa ja siksi esim. ammattiauttajalle lähteminen voi olla todella vaikeaa. Siihen tarvitaan usein joku ulkopuolinen "puskuri". Minulla se puskuri oli rakas mieheni, joka tilasi minulle ensimmäisen terapia-ajan. Masennus myös muuttaa ihmistä ja saattaa oireilla eri tavalla. Sitä etteikö ystäväsi rakastaisi lapsiaan en epäile (vaikka sanoitkin ettei ole ollut lapsirakas) sillä ei kai häntä kukaan ole väkisin pakottanut lapsia synnyttämään. Hän saattaa vaan olla niin syvässä masennuksessa ettei näe yhtään valoa tunnelin päässä. Ystävien ja läheisten tuki on tärkeää, mutta mielestäni läheisetkään eivät korvaa ammattiapua. Ole hyvä ystävä ja huolehsi että han saa sitä, jotta paraneminen voi alkaa! :flower: