Olen saanut vuosien tauon jälkeen paniikkihäiriöni takaisin. Kevään mittaan olen mm. mennyt uuteen työpaikkaan ja pyörittänyt yritystä ohella (siis edelleen), saanut selville että minulla on parantumaton mutta hoidolla kurissa pysyvä sairaus sekä yrittänyt jaksaa keskimmäisen lapsen esiteinihankaluuksia ja asperger-oireilua. Muutimme myös paikkakunnalta toiselle. Ei siis ihme että ahdistus ja paniikkihäiriö tekivät comebackin!
Tilanne kärjistyi tänä aamuna. Mies oli lähdössä viikonlopuksi reissuun. Olen koko viikon yrittänyt uskotella itselleni että pärjään, en kuole enkä tule hulluksi... Mutta aamulla sain hirveän paniikkikohtauksen ja epätoivon ja sekoamisvarmuuden. Itkin 2 h yhtä soittoa. No, mies jäi kotiin mutta on aivan raivona, olisi tarvinnut tän hengähdystauon kaiken stressin keskellä. Ymmärrän sen kyllä! Varmaan vain toinen paniikkipotilas voi tajuta, kuinka persiistä tämä on. Mies on siis todella äärimmäisen vihainen, ei minulle vaan tilanteelle, mutta purkaa sen minuun. Itse tunnen itseni täydeksi paskaksi.
Oliko ihan väärin pyytää miestä jäämään? Olin ihan päivystyskamaa, mutta jotenkin keräsin itseni, toistaiseksi, ja tulin töihin.
Tilanne kärjistyi tänä aamuna. Mies oli lähdössä viikonlopuksi reissuun. Olen koko viikon yrittänyt uskotella itselleni että pärjään, en kuole enkä tule hulluksi... Mutta aamulla sain hirveän paniikkikohtauksen ja epätoivon ja sekoamisvarmuuden. Itkin 2 h yhtä soittoa. No, mies jäi kotiin mutta on aivan raivona, olisi tarvinnut tän hengähdystauon kaiken stressin keskellä. Ymmärrän sen kyllä! Varmaan vain toinen paniikkipotilas voi tajuta, kuinka persiistä tämä on. Mies on siis todella äärimmäisen vihainen, ei minulle vaan tilanteelle, mutta purkaa sen minuun. Itse tunnen itseni täydeksi paskaksi.
Oliko ihan väärin pyytää miestä jäämään? Olin ihan päivystyskamaa, mutta jotenkin keräsin itseni, toistaiseksi, ja tulin töihin.
