Näyttää tosiaan siltä, että suurin osa tälle palstalle kirjoittajista valittaa lastensa isovanhemmista. Mutta ei kai tänne ole tarkoitus tulla kiittelemäänkään vaan purkamaan tuntojaan?
MInulla oli mielestäni maailman parhaat appivanhemmat ja muistin aina sitä joka käänteessä kiitelläkin, mutta nyt joudun valitettavasti pyörtämään puheeni. Poika on nyt 1,5 v eikä hänellä käytännössä ole lainkaan toisia isovanhempia. Omat vanhempani onneksi ovat toista maata, asuvat vaan valitettavan kaukana.
Palasimme juuri kahden viikon lomamatkalta, jonka yhtenä tarkoituksena oli se, että isovanhemmat tutustuvat lapsenlapseensa kerrankin rauhassa ja kunnolla. Kuitenkaan he eivät viitsineet edes sen aikaa lasta hoitaa, että olisimme saaneet mieheni kanssa syödä rauhassa (söimme siis koko seurue yhdessä) puhumattakaan siitä, että olisimme voineet kenties tunnin verran lepäillä kahdestaan tms. 10 tunnin lentomatkan aikana mummi kävi kerran meitä katsomassa kaksi minuuttia matkallaan vessaan. Että sellainen reissu ja laatuaikaa lapsen kanssa.
Olemme kerran tai kaksi pyytäneet hoitoapua kun olemme itse olleet tosi sairaana. Ei ole tullut, kun pelkäävät saavansa tartunnan. Kateellisena kuuntelen, kun kaverien äidit tulevat matkojen takaa auttamaan lapsen hoitamisessa, kun tyttärellä on esim. työmatka ja hoitojärjestelyt ovat muuten vaikeita hoitaa. Meillä ei. Oma äitini tulisi varmasti avuksi, jos ei olisi niin kiireinen työelämässä itsekin. Anoppi ja appi ovat siis molemmat varhaiseläkkeellä (eivät sairaita) ja asuvat lähellä.
Mitään lahjoja en halua, voimme tavaraa ostaa itsekin. Olisi vaan mukavaa, että viettäisivät aikaa lapsenlapsensa kanssa muutenkin kuin silloin kun käymme heillä kahvilla kerran kuukaudessa. Mutta kun ei kiinnosta. Kuitenkin reissullakin kuulin vähintään joka tunti että kuinka poika on mummin kulta ja niin ihana...
No valivali, sainpahan purkaa tuntojani ; ) Pärjätään me kolmistaankin, ei siihen isovanhempia tarvita!