Palstan nimen mukaan...

  • Viestiketjun aloittaja Äiti-alokas85
  • Ensimmäinen viesti
Äiti-alokas85
Kun tän sivun nimi on arjen avuksi, niin ajattelin kysyä että mitä neuvoja antaisitte vauvan kanssa arjen avuksi? Ihan sellasia perusjuttuja. Miten jää aikaa itselle kun on pieni vauva?
 
aitikka
En tiedä onko tästä hyötyä, mutta itse pidin vauvoja alusta asti mukana kaikissa touhuissa, rintarepussa ja muuten. Aluksi otin vauvan sitteriin ovelle, kun menin suihkuunkin.. :) Molemmat tottuivat siihen, etten "häviä" mihinkään, ja ovat nyt mielestäni helppohoitoisia ja pärjääviä. Samaten vauvan mukana pitäminen päivän touhuissa saattaa auttaa yöunissa, molemmat on nukkuneet syntymästään asti hyviä yöunia (eka yö molemmilla yli kuuden tunnin unet), paitsi jos ovat sairaita.
Omaa aikaa sain myös antamalla pienille lelujen lisäksi esimerkiksi kauhoja, kattiloita tms. tavaroita tutkittaviksi (ei tietenkään mitään vaarallista). Se kehitti myös eri esineisiin tutustumista ja puhumaan oppimista.
 
Edellisen vastaajan neuvojen lisäksi. Käy kävelyllä ja nukuta vauva vaunuissa, saat hetken ajatella omiasi ja liikunta estää mm masennusta ja lihomista yms yms. Tai käy esim iltalenkillä vauvan nukuttua tai kun miehesi (tai joku muu) on kotona, puolikin tuntia on joskus ruhtinaalista ja hyvin pieni vaiva ja aika vauvan vahtijalle.
Oma mieheni ainakin on liikunnallista sorttia ja siksi ei voinut liikuntaa multa kieltää, vaikka tiesin että joskus hän ei olisi halunnut että lähden lenkille (kun vauva oli hankala)
Aloitin myös käymään taloyhtiön pesulassa mankeloimassa pyyhkeet ja lakanat, että saisin hetken rauhan joskus. Kaiken laista sitä keksii kun alkaa kotiseinät ahdistaa (varsinkin äitiys/vanhempain/hoitovapaan aikana)
 
mielestäni vielä pienen vauvan kanssa jää aikaa kaikkeen maholliseen mut my ko poika opettelee liikkumaan, lähes koko päivän hereillä ja kaikpaa seuraa tiuhaan tahtiin tuntuu et ei aikaa juuri jää kuin silloin ittelee ko mies pojan kanssa tai nukkuu lyhyitä pätkiä... tosin niinä aikoina pitää myös melkein hoitaa kotihommatki... mitä ei kerkee pojan hereillä ollessa...
 
Olen kyllä samaa mieltä että pikkuvauvan kanssa ehtii vielä tekemään kaikenlaista ja voi kantaa rintarepussa ja kantoliina on kanssa yksi todellinen apu, sen kun opettelee niin siitä on hyötyä moneksi vuodeksi, mutta silloin kun lapsi kasvaa ja oppii liillumaan ja konttaamaan ei hän halua olla paikallaan,silloin kysyy hermoja ja oma aika on kortilla.
 
Hilutsu
Mulla oki vauva-aikaa helpottavia konsteja: Laitoin vauvan sitteriin kylppäriin siksi aikaa kun itse kävin suihkussa. Kuunteli veden lorinaa ja oli kuitenkin koko ajan "näkösällä". Keittiössä istutin isompana syöttötuoliin tiskialtaan viereen kun tiskasin. Katseli vaahtoa ja siinä oli kivaa keskustella tyyliin "Äiti pesee sun lusikan ja lautasen." Matot vain ulos aina kun vauva nukkui jo vaunuissa pihalla, tamppasin vasta sen jälkeen kun oli herääny. Siivous sujui parhaiten vauva rintarepussa, sai äiti kunnon hikijumpan ja koti kiilsi. Nyt tyttö on uhmakas kolmivuotias ja kaipaan noita helppoja vauva-aikoja!
 

Yhteistyössä